IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 08.03.2008 15:19

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!

huoh.Perjantai 07.03.2008 16:00

Onpa taas jotkut ihmiset toooooodella reiluja. Mut en mie kaipaa ihmisiä, jotka ei kaipaa miuta.

XDTiistai 19.02.2008 19:18



Rakas, Jaana
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta vihaan sinua. Luulen että ymmärsin kun näin sen kutistetun pään lähikaupan nurkalla ja näin sinut koputtelemassa paras ystäväni .
Olen varma että olet tarpeeksi tunteellinen ymmärtämään että joulupukkia ei ole
Lähetän sinulle takaisin sormuksesi , mutta pidän neitsyyteni muistona.
Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan elämäni kloonina.
lähetä terveisiä isoäidillesi,
-Hanna-


TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, hyvän ystäväsi nimi/rakkaasi nimi.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. Luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.
Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.
Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.
Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.
_12_,
-nimesi-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeisin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idol – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Austraalia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

Kalat (oikeasti jellona)Sunnuntai 17.02.2008 13:13

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[x] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[ ] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen

7

HÄRKÄ
[ ] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[x] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Pidän pääni joka asiassa
[ ] Olen hidas
[x] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[x] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken

5


KAKSOSET
[x] En ole kauaa paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[x] Keksin aina jotain sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen

3

RAPU
[x] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[ ] Mielialani ailahtelee usein
[x] Loukkaannun helposti
[x] Olen kiltti
[x] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[x] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä

7

LEIJONA
[ ] Kerjään huomiota
[x] Olen avarakatseinen
[x] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[x] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi

5

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] olen perfektionisti
[x] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[x] pidän siisteydestä
[ ] Olen kriittinen
[x] Teen tehtäväni tunnollisesti

6

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[x] Minuun on helppo ihastua
[ ] Innostun välillä määräilemään
[x] olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen

6

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[ ] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] inhoan ?
[ ] Olen epäileväinen
[ ] haluan uudistaa asioita
[ ] olen kostonhimoinen
[x] päätäni ei hevillä käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon

4

JOUSIMIES
[ ] Olen optimisti
[x] Rakastan matkustelua
[x] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[ ] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[ ] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen
[x]Välillä olen vähän itsekäs
[x]Luotan omaan filosofiaani

5

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[x] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[x] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita

4

VESIMIES
[x]Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[ ] Olen vähän yksinäinen
[x] Saan paljon hyviä ideoita
[ ] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta

5

KALAT
[x] Olen herkkä
[x] Rakastan muiden auttamista
[x] Olen romantikko
[x] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] En osaa tehdä päätöksiä
[x] Olen sympaattinen
[x] Vaivun joskus itsesääliin
[x] Tahdon pelastaa maailman
[x] Minulla on hyvä muisti

8

[Ei aihetta]Lauantai 16.02.2008 17:02

Viime yönä oli hauskaa. Käytii Miiran, Markun, Kristan, Janin ja Raskilan kans ajelemas. Vietii Krista nukkuun jossai vaiheessa ja me lähettii käymää Imatral pyörimäs ja syötii. Se Grillin myyjä oli hassu. Yritti vissii iskee miuta ja Miiraa. "Ketsuppityttö ja valkosipulityttö ihanaa" "Ootte tuttui tyttöi" jne. Ja sit se yks punkkari yritti iskee kans Miiraa :D Raskilalla oli oma tyylinsä mukana. Meinattii lähtee käymää Saarellakii, mut ei tiedetty et miten Lossit menee ni sit ei mentykkää sinne. Takas tullessa meinas bensa loppua mut päästii sentää ajaa lähimmälle bensa-asemalle. Käytii sit heittää Markku ja Miira kotii ja tultii kotiin. Raskila jäi yöks. Oltii joskus kuuden ja seittemän välis aamul koton nukkumas. Kiitos kaikille mukavasta illasta ja yöstä :D

Olenko kaverilistallasi?Perjantai 15.02.2008 03:13

Vastaa tähän ja lisää tämä sitten päiväkirjaasi,
ja ylläty kenen listoilla oletkaan.

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 12:07

laita musiikkisoitin shufflelle ja laita kappaleiden nimet siinä järjestyksessä kun ne tulee

Missä asut:
Kirka - Surun pyyhit silmistäni

Kuvaile ensirakkauttasi:
Rocco - Everybody

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi:
Popeda - Tahdotko mut tosiaan

Mikä on haasteesi:
Lapinlahden linnut - Älä pure mun ananasta

Ketkä ovat ystäviäsi:
Eminem - Cleanin Out my Closet

Kuvaile ulkonäköäsi:
Anna Eriksson - Aina yksin

Mitä teit viime yönä:
Evanescence - Where will you go

Mikä on elämäsi tavoite:
PMMP - Täti Monika (:D)

Milloin harrastat seksiä:
Evanescence - Tourniquet

Miten haluat kuolla:
Lindsay Lohan - Symptons of You

Mitä sanot vanhemmillesi:
Kelly Clarkson - Irvine

Missä vietät aikaasi:
S-danger feat. Mixmaster K. - Sekavaa

Mitä ajattelet yhteiskunnasta:
Irwin Goodman - Ei tippa tapa

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi:
Vesa-Matti Loiri - Joulun kellot

Mikä on selityksesi kaikelle:
Sniper - Isänmaa

Mitä ajattelet perjantaisin:
Anniina Mattila - Kolme miestä, kolme kitaraa

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia:
Korn - Liar

Mikä on lempivärisi:
Fatboy Slim - Ya Mama

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille:
The Pussycat dolls - Stickwitu

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt:
Scorpions - No one Like You

Kuvaile parasta ystävääsi:
Vesa-Matti Loiri Joulu yö juhla yö

Mitä on sänkysi alla:
Uniklubi - Kylmää

Mikä on ollut suurin saavutuksesi:
Kikka - Näinkö aina meille käy

Mihin menet häämatkalle:
Ismo Alanko - Extaasiin

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi:
Kikka - Anna kulta anna

Missä olisit mieluiten juuri nyt:
Popeda & Klamydia - Liian monta kertaa

Kiitos!Torstai 14.02.2008 11:52

Voisitko antaa minulle ison halin ystävänpäivälahjaksi ?
Kopioi omaan blogiisi, ja katso kuka sinua olisi valmis halaamaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.02.2008 01:04

Tee tämä galluppi jostakin kaveristasi, ja ihmetyt, kuinka hyvin/huonosti hänet oikeasti tunnetkaan!

1. Mikä on hänen nimensä?
- Jaana

2. Mikä on hänen toinen nimensä?
- Kaisa

3. Milloin tutustuitte?
- ömm... oha tost kulunu jo melkei 5v

4. Missä?
- kauppikses.

5. Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
- oli oli :P

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
- hah... täys sekopää :D

7. Mitä ajattelet hänestä?
- ihanin, rakkain ja tärkein ystävä

8. Miksi pidätte toisistanne?
- jaa-a... ollaa nii samanlaisia.

9. Mikä on hänen..

-musiikkimakunsa?
- aika laaja on

-suosikkiruokansa?
- makaroonimössö (ain se sitä tekee)

-suosikki alkoholijuomansa?
- oha niit :D

10. Hän INHOAA..

-biisiä?
- öm... räp-biisit ei oikee kolahda. mut on niitkii kyl jotai hyvii häne mielest

-juomaa?
- olut ja lonkero

-ihmistä?
- oha noit

-ääntä?
- jaa-a

11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
- jaa-a kai se lasku on

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
- menestyhä se

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
- öö... se ei välttis ees tajuu :D

14. Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
- täys.

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
- oha niit ollu

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?
- ehä mie jaksa tollassii muistella

17. Milloin hän itki viimeksi kanssasi?
- öm... ei muista

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
- ainaha me nauretaa

19. Mikä on hienointa, mitä hän on ikinä tehnyt?
- niit on nii paljo :D

20. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
- varmaa sillonkoo oltii riidois

21. Milloin hän on loukannut sinua?
- sillo samal kerral

22. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
- tyhjänpäivästä kai se ko oli pieniä väärinkäsityksiä :D

23. Minkä väriset silmät hänellä on?
- hei en mie oo nii tarkkaa kattonu häne silmiään

24. Kuka on hänelle tärkein?
- Söpö ja mie ja tietty perhe :D

25. Mistä hän pitää itsessään?
- hmm

26. Mistä asioista hän on riippuvainen?
- Tupakasta

27. Mikä on hänen suosikkibiisinsä tällä hetkellä?
- öhöm... niitkii on

28. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
- Tänää!!

29. Mitä hän arvostaa sinussa?
- tjaa... kysykääpä sitä Jaanalta :D

30. Juoko hän?
- juo jos ei muuta ni ainakii vettä :D

31. Polttaako hän?
- joo

32. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
- hmm... luotettavuus ja uskollisuus

33. Kumman hän valitsee

-kesä vai talvi?
- kesä.

-pizza vai hampurilainen?
- pizza

-koira vai kissa?
- kisuuuuuu

-musta vai valkoinen?
- musta luulisin.

-rasavilli vai rauhallinen?
- rauhallinen

-tumma vai vaalea?
- jaa-a

-seksikäs vai söpö?
- molemmat

-lyhyet vai pitkät hiukset?
- sopivat

-Potterit vai Taru sormusten herrasta?
- Emt

34. Millainen puhelin hänellä on?
- ööö... en mie muista ainakii voidaa soitella videopuheluita

35. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
- seksiviestejä satelee :D

36. Onko hän koskaan menettänyt jotain hyvin tärkeää?
- on.

37. Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän?
- suoraa.

38. Osaako hän soittaa mitään instrumenttia?
- suuta<3 :D

39. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
- oha se seukannukkii:P

40. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
- tappais ketää?

41. Mikä on hänen horoskooppi merkkinsä?
- vesimies

42. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on?
- öm...

43. Omistaako hän messengerin?
- juu

44. Onko hän liian kiltti?
- Ei.

45. Pystyykö hän hillitsemään itseään?
- joo.

46. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
- "höh", "arvaa"

47. Luottaako hän sinuun täydellisesti?
- toivottavasti

48. Mikä on hänen erikoistaitonsa?
- hmmm... oha niitäkii

49. Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
- eij :(

50. onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
- haha... salaisuus :D

51. Onko hän ikinä lyönyt ketään?
- Jaana on väkivallan perikuva... no ei vaiskaa mut on se lyöny... :D

52. Rakastatko häntä?
- Aina ja ikuisesti... Miun hoito

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 21:17

Nyt se sit alkoi... työn tekeminen ja autokouluun säästäminen :)Jospa sitä joskus sais ajokortin itsellein:)