IRC-Galleria

Näin täällä.Maanantai 30.07.2007 11:07

Meni seurustelu sitten tauolle. Tilalle tuli unettomat yöt ja itkuiset päivät. Mut kaipa se siitä...

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.07.2007 12:26

Nyt sitten eilen palattiin Hämeestä. Kivaa oli... vanhukset tuli ihan hulluiks... saatiin pikkuveljen kanssa yhteensä 200€:lla vaatteita. Hih. Käytiin Suolahdessa hautuumaalla. Ja aina kun päästiin mummin ja ukin haudalle alkoi sataa kaatamalla vettä. Käytiin sitten vielä Äidin isovanhempien haudalla ja Äidin serkun haudalla, joka kuoli synnytyksen jälkeen. Oli napanuora kiertyny kaulan ympärille. Ei oltu edes hätäkastetta ehditty tehdä. Sit me käytiin äidin tädin luona. Oli oikea supermummo. Ikää on 95 vuotta hänellä. Eikä kyllä sitä uskois.

Sit me lähdettiin Mänttään ajelemaan. Ja käytiin kuoreveden kirkolla katsomassa jättiläisen kiveä. Ja käytiin iskän yhden nuoruuden parhaan kaverin haudalla ja jotain muitakin tuttuja siellä hänellä oli haudattuna. Mänttässä käytiin torilla. Iskä näki lapsuuden kaverinsa siellä. Ja sit me käytiin nuorisovaate kaupassa, jonka myös omistaa iskän toinen lapsuuden kaveri ja sieltä sitten saatiin vaatteita. Käytiin kattomassa myös Mänttän hautuusmaalla sukulaisten hautoja.

Kotiin tultiin Vilppulan kautta. Josta saatiin sitten veljen kanssa kengät. Käytiin iskän koulukaverin luonakin siellä. Ja minua huvittaa hänen naurunsa. Osaan matkia sitä niin hyvin että äitiä ja iskää naurattaa kun sen teen. Iskän kanssa meinattiin että ei saada suurta herkkuamme Talkkunaa (kun meille ei kelpaa kuin Vilppulalainen). Mutta onneksi Vilpun Vintiltä sitä löytyi.

Nyt on rakkaudessa isoja ryppyjä, mutta niistä sitten paremmin kun tiedän itsekin enemmän:(

Se on kesä taasTiistai 24.07.2007 12:52

Eilen sitten käytiin kesäloma reissulla Hangossa. Se oli mulle pieni yllätys. Sain tietää vähän ennen lähtöä, että lähdetään sinne. Mun oli tarkoitus päästä meressä uimaan, mut toisin kävi. Hankoon ku päästiin vettä tuli taivaan täydeltä. No nyt on sekin paikka nähty :D Torstaina sitten uudelle reissulle Keski-Suomeen ja Hämeeseen :D Mennään kattomaan taas iskän ja äidin lapsuuden seutuja. Ja käydään Suolahdessa ukin ja mummin haudalla. Ja Mänttässä käydään torilla. Kaks yötä reissussa ollaan. Mänttässä yövytää. Isoveli ja hänen tuore vaimonsa on nyt Ylläksellä viettämässä häämatkaansa. Käyvät Norjassakin Tromssassa. Pitänee pistää viestiä heille että toisivat Norjasta mulle kutujuustoa. Miun herkkua. Harmi kuin sitä ei enää saa muutakun Norjasta. Tässä pitäis alkaa miettimään, koska sitä taas Lappeenrantaan palailee. Riippuu vähän milloin serkut on tulossa Suomessa käymään.

:(Sunnuntai 22.07.2007 15:55

Yksi kuoli ja useita loukkaantui kolarissa Vihdissä
21.7.2007 22:38 (Päivitetty 21.7.2007 23:35)

Keski-ikäinen mies kuoli ja viisi henkilöä loukkaantui vakavasti kahden auton nokkakolarissa Vihdissä lauantai-iltana.

Onnettomuus tapahtui illalla hieman ennen yhdeksää Vanhalla Porintiellä Tammitien risteyksessä.

Etelän suunnasta tullut henkilöauto ajautui mutkassa oikean pientareen kautta vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi pohjoisen suunnasta tulleeseen autoon. Kolarissa toinen auto lensi katolleen.

Pohjoisesta tulleen auton kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla. Etelästä tulleessa autossa oli kaksi ihmistä ja pohjoisesta tulleessa neljä. Kaikki vietiin sairaalaan ja uhrien vammat ovat Helsingin Liikkuvan poliisin mukaan vakavia.

Tapahtumapaikalla oli useita pelastusyksiköitä ja Medi-Heli.

Poliisi epäilee vastaantulijoiden kaistalle suistuneen auton kuljettajan olleen alkoholin vaikutuksen alainen.

- Serkku perheineen oli eka paikalla olija (ajoi turvavälin mitan päässä pohjoisesta tulleen auton edessä). Näkivät siis koko tapahtuman takaikkunasta. Olivat menossa isoveljeni häistä pois. Isoveljeni joka lähti myöhemmin vaimonsa kanssa joutui ko onnettomuuden takia menemään toista kautta hääyötä viettämään.

Tämä päivä.Sunnuntai 22.07.2007 01:36

Runo onnittelu kortista:

Amor teki tehtävänsä
ampui nuolensa ja
yhdisti kaksi sydäntä

Yhdeksän vuotta kului
Amorin nuolesta
Tänään sanoitte
toisillenne TAHDON!

Aamu alkoi noin keloo 5.00 kun heräsin. Kello 9.00 oli aika parturissa. Leikkasin hiukset (kuvia tulee sitten kun jaksan ottaa. Kello 12.00 mentiiin koristelemaan hääauto. Merkki Mercury ja ainut sen mallinen auto Suomessa!!! Kello 13.00 oltiin koristelemassa kirkko. Kello 14.00 mentiin Nummen kirkkoon kuulemaan kun isoveljeni ja kummitätini sanoivat toisilleen Tahdon. Noin kello 15.00 oltiin pikkuveljen kanssa tehty viimeiset koristelut juhlapaikassa ja vieraat alkoi saapumaan sinne.

Hienot häät oli ja kyllä alko heti häämarssin alkaessa itkettämään. Kiitos kaikille vieraille.

[Ei aihetta]Maanantai 16.07.2007 18:31

Tänään vihdoin ja viimein vaihtuu hiusväri :D

[Ei aihetta]Perjantai 13.07.2007 16:04

Jos saat yli 120 olet kokenut jo tarpeeksi.

Olen:
1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [6] jäänyt melkein junan alle
7. [7] jäänyt melkein mopon alle
8. [8] jäänyt melkein auton alle
9. [9] ollut ihastunut
10. [10] vihannut jotakuta
11. [11] ollut mustasukkainen
12. [ ] ollut kreikassa/kreetalla
13. [12] ollut ruotsissa
14. [ ] ollut venäjällä
15. [ ] ollut espanjassa
16. [13] ollut metsässä
17. [14] uinut järvessä
18. [ ] uinut meressä
19. [15] ollut saunassa
20. [16] ollut höyrysaunassa
21. [17] ollut porealtaassa
22. [18] uima-altaassa
23. [ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [ ] tyttö jolla on sisko
25. [19] tyttö jolla on veli
26. [22] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [ ] tyttö jolla on poneja
28. [ ] tyttö jolla on kissa
29. [ ] tyttö jolla on koira
30. [23] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [24] tyttö joka tykkää autoista
32. [2] tyttö joka tykkää shopata
33. [26] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [ ] käynyt Ankkarockissa
35. [27] lakannut varpaankynnet
36. [ ] ajanut mopolla ojaan
37. [28] omistanut kauluspaidan
38. [29] ollut vesirokossa
39. [30] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [31] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [32] lyönyt jotakuta turpaan
43. [33] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [34] pelannut jalkapalloa
45. [ ] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [ ] antanut poikien meikata itseni
47. [35] uinut alasti
48. [ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [36] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [37] polttanut selkäni auringossa
53. [ ] hypännyt talon katolta
54. [ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän/käteen
55. [38] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [ ] kaivertanut puuhun tekstin
58. [ ] tehnyt juhannustaikoja
59. [39] leiponut omenapiirakan
60. [ ] syönyt simpukoita
61. [40] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [41] ratsastanut hevosella
64. [ ] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [42] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [ ] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [43] pudonnut laiturilta järveen/mereen, toisen tönäisemänä
69. [44] halannut äitiä
70. [45] ostanut jotain kirpputorilta
71. [46] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neon valoa silmiini
73. [47] ollut laivalla
74. [48] laulanut karaokea
75. [49] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [50] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [51] laulanut suihkussa
80. [52] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [ ] opiskellut ranskaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [53] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [ ] kontannut keskellä tietä
85. [54] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [ ] neulonut villapaidan
87. [56] antanut jollekulle joululahjan
88. [57] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [58] pelannut Monopolia
90. [59] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [60] tiskannut
92. [61] itkenyt itseään uneen
93. [62] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [63] soittanut hätänumeroon
95. [64] nukkunut pommiin
96. [ ] Syönyt muurahaisen
97. [65] Värjännyt hiukset
98. [ ] Ollut blondi
99. [66] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [67] Saanut 4:n (kokeesta)
101. [68] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [69] Tehnyt rikoksen
105. [70] Paiskonut tavaroita
106. [71] Kuunnellut Himiä
107. [ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [72] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [73] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Maistanut huumeita
112. [ ] Ollut lentokoneessa
113. [74] Muuttanut
114. [75] Tilannut tuotteita netistä
115. [76] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [77] Ollut haastattelussa
118. [78] Saanut turpiin
119. [79] Soittanut kitaraa
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [80] Lyönyt vetoa (ja hävinny xD)
122. [81] Poseerannut alasti
123. [82] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [83] Yöpynyt hotellissa
125. [84]oksentanut matolle
126. [85] Lukenut seiskaa
127. [ ] Pelannut Harry Potteria
128. [ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [86] Juossut pakoon ampiaisia
130. [87] Pyytänyt anteeksi
131. [88] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [89] Soittanut pilapuheluja
133. [ ] Vihannut räppäreitä
134. [90] Soittanut väärään numeroon
135. [91] Nukkunut sohvalla
136. [92] Nukkunut puun alla
137. [93] Ollut sairaalassa
138. [94] Valvonut koko yön
139. [ ] Juossut alasti ulkona
140. [ ] Käynyt avannossa
141. [ ] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [95] Pudonnut hevosen selästä
144. [96] Saanut 10:n kokeesta
145. [97] Leikannut hiuksia
146. [98] Kiroillut ruokapöydässä
147. [ ] Polttanut levyjä
148. [99] Harrastanut liikuntaa
149. [100] Karannut kotoa
150. [101] Näytellyt
151. [102] Nukkunut päivällä
152. [103] Käynyt ulkohuusissa
153. [104] Polttanut tupakkaa
154. [ ] polttanut talon/pientalon
155. [105] Grillannut
156. [ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [106] Ollut Linnanmäellä
158. [107] Uskonut horoskooppeihin
159. [108] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [ ] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [ ] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [ ] Hyppinyt katoilta
165. [109] Eksynyt ostoksilla
166. [110] Matkustanut junalla
167. [111] Nukkunut bussissa

Kirjoita kommentti
Dääm

[Ei aihetta]Maanantai 09.07.2007 21:54

Tällä viikolla vaihtuu hiusväri... kirkkaan punaset tulee... ja miusta tuli tänää inttileski :(.

Hihih...Sunnuntai 08.07.2007 11:50

Vähänkö mie olen otettu. Eilen sain viestin yhdeltä ihmiseltä, jota en tuntenut. Se kysy että "oletko sinä kaipaamani neito, jonka näin eilen Pusulan S-marketissa ja joka osti kaks kinder munaa" :D. No minähän se olin ja sitkun kysyin että mistä hän sai mun numeron. Niin hän vastas et "siinä oliki hommaa. Ensin katoin auton mihin menit ja otin rekkarin ylös. Ja tein kyselyn auton omistajasta, joka vissii osottautui siun isäks. Laitoin sille viestiä et näin sut Pusulassa tänään ja et voisko hän antaa mun numeron sulle jos haluat tutustua. No sitku ei eilen illal mitää kuulunu niin tänä aamuna päätin etten nii helposti luovuta. Hain finderista kaikki M*****t Pusulasta ja siitä sitten arvuuttelemalla valitsin sut" Noh nyt ollaan kavereita :)

[Ei aihetta]Lauantai 07.07.2007 14:41

Osallistu ja tarkista, kuinka neiti olet!
******************************
Kaikki naiset ja miehet ovat tervetulleita tähän dynaamiseen testiin!
**********************************************
Neiti-testi:

1. Kuinka kauan vietän aikaani peilin edessä vuorokauden aikana
5p= yli tunnin ( )
3p= 5-60 minuuttia (x )
1p= alle 5 minuuttia ( )

2. Minun mielestäni shoppailu on:
5p= ihanaa! (x)
3p= silloin tällöin ihan kiva käydä ostoksilla. ()
1p= perseestä! ( )

3. Koska olen viimeksi sanonut: "Minä rakastan sinua"
5p= tänään! ( )
3p= en muista, siitä on aikaa. (x)
1p= en koskaan! ( )

4. Juoruaminen on:
5p= ihanaa! ( )
3p= silloin tällöin on kiva juoruta porukalla. (x)
1p= tylsää. ( )

5. Olen viimeksi itkenyt:
5p= tällä viikolla. (x)
3p= viime vuonna ( )
1p= en koskaan! en ainakaan myönnä! ( )

6. Kun katsoin Titanicin, minä:
5p= itkin. (x )
3p= en itkenyt, mutta leffa oli kyllä hyvä. ()
1p= join kaljaa. ( )

7. Kodin sisustaminen on mielestäni:
5p= ihanaa! (x)
3p= kohtalaisen kivaa. ( )
1p= ärsyttävää. ( )

8. Montako erilaista tuoksua / hajuvettä / deodoranttia omistan:
5p= ainakin 10 (x)
3p= ainakin 3 ( )
1p= korkeintaan yhden ( )

9. Ensitreffeillä:
5p= tutustutaan ja vaihdetaan korkeintaan suudelma. (x)
3p= suudellaan melko kiihkeästi. ( )
1p= mennään sänkyyn. ( )

10. Mielestäni tärkeintä ihmisessä on:
5p= sisäinen kauneus. (x )
3p= huumorintaju, rehellisyys ja ulkonäkö. ()
1p= kaikki käy. vain rumat ihmiset väittävät, että sisäinen kauneus merkitsee jotain. ( )

11. Olen joskus leikkinyt:
5p= barbeilla (x)
3p= tyttöjen kanssa ( )
1p= pikkuautoilla ( )

12. Mielestäni Antti Tuisku on:
5p= komea nuori mies ja hyvä laulaja. ( )
3p= ihan hyvä artisti. (x )
1p= homo. ( )

13. Katson Kauniita ja Rohkeita:
5p= päivittäin ( )
3p= aina, kun telkkari sattuu olemaan siihen aikaan päällä. ( )
1p= en koskaan. paska sarja. paskat näyttelijät. ei kaupallista potentiaalia. (x)

14. Kun lähden viihteelle:
5p= haluan bailata. myös selvinpäin voi pitää hauskaa. ()
3p= haluan bailata. juon myös luultavasti muutaman drinkin. ( )
1p= vedän yleensä kännit. (x )

15. Kuinka monta kukkalajia tunnistan:
5p= vähintään 10 ( )
3p= vähintään 5 (x)
1p= ruusu on ainakin se punainen? ( )

16. Olenko koskaan pettänyt / suudellut vierasta ihmistä seurusteluni aikana:
5p= en ikinä... ()
3p= no ainakin olen flirttaillut aika usein. ( )
1p= no joo (x )

17. Jos saan valita yhden aikakausilehden, valitsen:
5p= kodin kuvalehti. ()
3p= seiska. (x )
1p= automaailma. ( )

18. Mitä mieltä olen yhdistelmästä nainen ja auto:
5p= naiset ovat hyviä kuskeja ja pärjäävät liikenteessä ihailtavan hyvin. (x)
3p= jotkut naiset osaavat kyllä ajaa autoa melko hyvin. ( )
1p= nainen ratissa, ei kuskia! ( )


75- = Minä olen neiti! Olen enemmän nainen kuin moni nainen itse.
50-74 = Semi-neiti. Olen naismainen ja omaan bi-henkisiä vivahduksia.
35-49 = Melkein äijä. Minusta löytyy myös herkkyyttä, mutta olen aika äijä silti.
20-34 = Tosimies. Ei tarvitse selityksiä!


50-74 = Semi-neiti. Olen naismainen ja omaan bi-henkisiä vivahduksia. hihii :D