IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 02:14

x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[x] Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[x] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[x] Olen kiusannut koulussani
[x] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa
[ ] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[ ] Olen liftannut
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[x] Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä
[x] Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys
[ ] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni
[x] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön


Viimeisen vuoden aikana olen: (2008)
[ ] Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[ ] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[x] Opetellut ajaamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[x] Flirttaillut varattua
[ ] Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille
[x] Ikävöinyt niin että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[x] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut vitut kaupan myyjälle


Näitä asioita kaipaan:
[ ] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[ ] Kuollutta sukulaistani
[x] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[x] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa


Seuraavalla lomalla aion:
[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[ ] Lähteä lomamatkalle
[x] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[ ] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.


Minulla on / Minä olen:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[ ] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[x] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[ ] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[x] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[ ] Pyörtynyt
[x] Itkettänyt jonkun pojan vuoksi
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[x] Suunnitelmia ensi viikonlopulle
[x] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan


Olen
[x] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[ ] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[ ] Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[ ] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[ ] Käynyt Espanjassa
[ ] Ollut pommisuojassa
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Paennut lemmikkiä
[ ] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[x] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Ollut ulkona yli neljään yöllä
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[vahingossa] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[x] Ollut rakastunut
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[ ] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[ ] ollut musikaalissa
[ ] Nähnyt ufon
[ ] Haukkunut äitiä huoraksi
[x] Haukkunut isää pervoksi
[x] Pelännyt sukulaista
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[ ] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[x] Nähnyt vanhempien tappelevan
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[x] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[ ] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastan astmaa
[ ] Allergien yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

EN IKINÄ...
[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[x] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[ ] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x] Soittaisi televisiopeleihin
[ ] Ostaisi yli 100 euron vaatetta

Omistan...
[ ] Auton
[x] Kännykän
[ ] Kameran
[ ] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[x] Lemmikin
[ ] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen
[x] Yli 20 cd-levyä
[ ] Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[ ] Silmälasit
[x] Penaalin
[ ] Kannettavan tietokoneen

Haluaisin...
[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaata
[x] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[ ] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[ ] Pankkitilin

Oletko koskaan...
[x] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin
[ ] saanut turpiin kaverilta
[x] Heittänyt kännykkäsi seinään
[x] Ollut Children of bodomin keikalla
[x] Katsonut summerlandia
[x] Suudellut tyttöä
[x] Saanut kympin kokeesta
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Sanonut kenellekään ettet tarvitse häntä elämässäsi
[x] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[ ] ..etkä edes katunut sitä
[ ] Jäänyt luokalle?
[ ] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi
[ ] Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistuit
[ ] ..onnistuit
[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä
[ ] uinut avannossa
[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ] vahingossa
[ ] ...tahallaan?
[x] Tapellut opettajan kanssa
[x] Ollut monta päivää syömättä
[ ] syönyt sushia
[x] Fanittanut Spice Girlsiä
[x] Karannut kotoa
[x] "Karannut" koulusta
[x] Nukahtanut tunnille
[x] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin
[x] Tehnyt itse lävistyksen
[x] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[ ] ..tahallaan?
[x] Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa
[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
[ ] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin
[x] Ollut jossain festareilla
[x] sanonut jollekkin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
[x] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa
[ ] Saanut valituksia naapureilta
[ ] Rikkonut ikkunan tahallaan
[x] Saanut jätkää itkemään?
[x] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia
[ ] Tehnyt spagaatin
[x] yrittänyt baariin alaikäisenä?
[x] ...onnistunut siinä
[ ] poistanut tästä kyselystä jotain kohtaa, jota et halua paljastaa muille
[x] valehdellut tässä gallupissa

[Ei aihetta]Lauantai 20.12.2008 02:06

Vampyyri:
[x] En pyörry nähdessäni verta
[x] Olen purrut ihmistä
[ ] Olen maistanut verta ja mielestäni se on hyvää
[ ] Inhoan valkosipulia
[x] Pelkään teräviä puunpaloja
[x] Valvon myöhään/en saa unta yöllä
[x] Torkun päivisin
[x] Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa
6/8

Zombie:
[x] Olen kömpelö
[x] Rehellisesti sanottuna olen aika tyhmä
[x] Viihdyn parhaiten laumassa kaltaisteni kanssa
[ ] Matkin toisia, minulla ei ole omaa persoonaa
[ ] En piittaa pätkääkään ulkonäöstäni
[x] Rakastan rentoa hengailua kavereiden kanssa
[x] Arvostan älyä, vaikken sillä itse loistakaan
[ ] Liikun erittäin kankeasti linkuttaen
5/8

Ihmissusi:
[x] Olen erittäin valpas täysikuun aikaan
[ ] Kärsin karvojen liikakasvusta
[x] Pidän lihasta
[x] Sudet ovat upeita eläimiä, eikä niitä saisi tappaa!
[ ] Minulla on valppaat vaistot
[x] Puolustaudun ärhäkästi
[ ] Minusta tuntuu, että koirani on sukua minulle
[x] Päivisin tunnen olevani ihan normaali
5/8

Succubus
[x] Olen nainen
[/] Ehkä hieman demoninen
[ ] Viettelen miehiä huvikseni
[ ] Erityisesti munkit on mieleeni
[ ] Olen viehkeä
[ ] Imen energiaa ympärillä olevista ihmisistä
[ ] Kerään spermaa
[ ] Minulla on/haluaisin lohikäärmeen siivet selkääni
1½/8

Noita / Velho
[ ] Minussa on paljon voimaa
[ ] Olen melko herkkä kokemaan yliluonnolisia asioita
[ ] Olen joskus harjoittanut magiaa
[ ] Olen tehnyt sopimuksen Paholaisen kanssa
[ ] Jos vielä olisi noitavainoja, minut varmasti poltettaisiin roviolla!
[ ] Intuitiivinen tietosi on vahva ja luotat siihen mukisematta
[x] Minulla on kissa
[ ] Monet ovat kyselleet minulta selvyyttä esim. näkemiinsä uniin.
1/8

Demoni
[x] Olen paha
[ ] Jotkut kutsuvat minua riivaajaksi
[ ] Joskus koen olevani jumalista seuraava
[ ] Haluan että minua palvotaan jumalana
[x] Olen oikea piru!
[ ] Olen kova valehtelemaan
[x] Olen vihainen
[ ] Pidän tuskasta
3/8

Sitoutumiskammoinen sinkkuLauantai 20.12.2008 01:51

Olet omanitsesi herra, mutta välität myös muista, parhaiten viihdyt omassa seurassasi. Haluat ehkä viettää elämäsi yksin, mutta toisaaltaan parisuhde voisi taata turvallisen kumppanin, et ole kuitenkaan villi sinkku. Parasta olisi sinkkukausi vakituisella sänkypartnerilla tai parisuhde kumppanin kanssa, joka ymmärtää itsenäisyytesi. Älä anna kenenkään kahlita sinua kuitenkaan! Et halua, että kukaan muu päättää asioistasi viimeisen päälle kuin sinä itse!


pitää jossakin kohin paikkansa :D

Sinkiltä [engel]:ille :DPerjantai 12.12.2008 01:15

Eli paljastan itestäni 10 totuutta ja sen jälkeen haastan neljä henkilöä tekemään saman.

1. Minulla ei ole vielä autokorttia
2. Minulla on huulikoru ja haluan lisää lävistyksiä
3. Minulla on tatuointi ja haluan toisen
4. Lempivärini on musta
5. rakastan tanssimista
6. minusta tulee lähihoitaja keväällä 2009 (ainaki pitäs tulla)
7. haluaisin kokeilla baarimikon työtä
8. Oon paljon viihteellä ;D
9. Sekoilen aina ja kaikkialla
10. En tykkää olla yksin.

Jetta
Rasku
Laura
Essi

Kaikella rakkaudella Jetta!<3Keskiviikko 10.12.2008 23:09

Ystäväni Jetta on erittäin paskapää. Minä halveksin häntä! Hän on aina minua kohtaan niin ihana, että voisi painua lanta kasaan. Joskus hän juo kaljaa, mutta sen jälkeen laittaa ne kaapin säilöön.
Haluan vain sanoa hänelle, että voit hypätä kaivoon!
Hänen mielestään elämä on täynnä kaalimatoja!


Ystäväni (ystävän nimi) on erittäin 1.______. Minä 2.________ häntä! Hän on aina minua kohtaan niin 3._____, että voisi painua 4._______. Joskus hän 5._________, mutta sen jälkeen 6._________.
Haluan vain sanoa hänelle, että 7.________!
Hänen mielestään elämä on 8.__________.


1. Minkä väriset sukat sinulla on?
Punaiset = masentunut
Keltaiset= paskamainen
Harmaat= homo
Mustat= Paskapää
Ei ole= alaston
Valkoiset= vittuileva
muut, värikkäät=kusipää

2. Minkä väriset silmät sinulla on?
Vihreät= vihaan
Ruskeat= rakastan
harmaat= palvon
siniset= halveksin
muut= ihailen

3. minkä väriset hiukset sinulla on?
Tumman ruskeat= vittumainen
vaalean ruskeat= homomainen
blondit= paskamainen
punaset=ihana
muut= reilu

4.minä päivänä olet syntynyt?
1.pv=mummolaan
2pv.= vittuun
3pv.= hevonperseeseen
4pv= sienimetsään
5pv= ulko huussiin
6pv= perseeseen
7pv= järvenpohjaan
8pv=kaivoon
9pv=nakkilaan
10pv=teurastamoon
11=elämän tielle
12= marja puskaan
13=ojaan
14=kuuseen
15= taivaaseen
16=manalaan
17= avaruuteen
18= naapurin Erkille
19= Hämäläisille
20= omenapuuhun
21= pilveen
22= kalaan
23= muumimaailmaan
24= naataliin
25= hain suuhun
26=elämän kukkulalle
27= koiran perseeseen
28= lanta kasaan
29= kouluun
30= vankilaan
31=maan alle
32=norsun alle

5. minkä väriset seinät huoneessasi on?
siniset= nuolee mummoja
punaset= haistaa paskaa
Keltaiset= syö kärpäsiä
valkoiset= juo kaljaa
vihreät= käy ostamassa siwasta makkaraa
mustat= runkkaa nalleja
harmaat= panee mummonsa kanssa
muu= nuolee veljeään

6. asutko sinä.....
paritalossa= heittää ne jorpakkoon
rivitalossa= heittää ne kaalimadoille
omakotitalossa= syöttää ne koirille
kartanossa= laittaa ne pöydälle
kerrostalossa= laittaa ne kaappiin säilöön
asuntoautossa= jättää ne ystävälleen
roskiksessa= heittää ne metsään
muu= hautaa ne maahan


7. keskiarvo viimeksi (peruskoulussa)
4-5= voi panna avaruusolioiden kanssa
5-6= tee kaksoset
6-7= voit painua vit***n
7-8= voit hypätä kaivoon
8-9= MUSTA MIES
9-10= syö sieniä


8.Kännykkäsi väri?
musta=perseestä
punainen=syvältä
valkoinen=täynnä kaalimatoja
sininen=taivaallista
harmaa=pippurista
muu=täynnä "iloja"


Kännikala :DKeskiviikko 10.12.2008 22:33

Viina kutsuu sinua seireenin lailla. Sinun on vaikea vastustaa kuningas Alkoholin käskyjä, ja useimmiten teetkin kaiken, mitä hallitsijasi pyytää. Mielestäsi parin saunaoluen ottaminen on alkoholin väärinkäyttöä - kerralla on ryypättävä vähintään sen verran, että pullon- tai tölkinpalautusrahoilla saa ostettua muutaman tasoittavan juoman. Ainaiset krapula-aamut nakertavat hyvinvointiasi vimmaisen jyrsijän lailla. Mietit, joko olisi aika lopettaa, mutta avaat kuitenkin vielä yhden ja lupaat ryhtyä raittiiksi ensi viikolla...

huoh...Keskiviikko 10.12.2008 22:10

Olen:
[x] Nirso.
[ ] Julma.
[x] Ystävällinen.
[/] Avulias.
[ ] Pelottava.
[ ] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[x] Hassu.
[/] Tyhmä.
[ ] Liikunnallinen.
[ ] Ruskettunut.
[ ] Blondi.
[ ] Vitsinkertoja.
[ ] Rasisti.
[ ] Kaunis.
[ ] Addikti.
[/] Alkoholisti. :DD
[ ] Materialisti
[x] kaveri.
[ ] Vihamielinen.
[ ] Pitkä. (yli 170cm)
[x] Ainutlaatuinen.
[/] Yksinäinen.
[ ] Turhamainen.
[/] Yksinkertainen.
[ ] Hyvä kokkaamaan.
[ ] Perfektionisti.
[/] Negatiivinen. (joskus)
[x] Positiivinen.
[ ] Helppo suuttumaan.
[ ] Pitkävihainen.
[/] Rohkea.
[ ] Sairas.
[ ] Avoin kaikelle.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa. ( :'DD reps*)

Olen käynyt:

[x] Ruotsi.
[ ] Norja.
[ ] Venäjä.
[ ] Viro.
[ ] Saksa.
[ ] Itävalta.
[ ] Bulgaria.
[ ] Kreikka.
[ ] Turkki.
[ ] Tunisia.
[ ] Espanja.
[ ] Ranska.
[ ] Yhdysvallat.
[ ] Thaimaa.
[ ] Brasilia.
[ ] Tanska.
[ ] Japani.
[ ] Kiina.
[ ] Italia.
[ ] Saudi-Arabia.
[ ] Kanada.

Näistä pidän:

[x] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[ ] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[/] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x ] Currykana.
[x ] Tonnikalasalaatti.
[x] Kana.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[ ] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[x] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[x] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[x] Kinkku leivän päällä.
[ ] Salami.
[ ] HK sininen.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[x] Marinoidut grillipihvit.
[x] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[/] Ranskan perunat.
[/] Lehtipihvi.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[ ] Persikka.
[x] Purkka.
[ ] Mysli.
[x] Murot.
[x] Pinaattiletut.
[ ] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[ ] Maksalaatikko.
[x] Jauhelihakastike.
[/] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[x] Tortillat.
[x] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuusi.
[/] Keksit/piparit.
[x] Kebab.
[x] Katkaravut.
[x] Kala.


OLEN.

(/) Laulanut suuren yleisön edessä.
( ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
(/) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
( ) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) Ollut jälki-istunnossa.
(x) Karannut kotoa.
( ) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
(x) Harrastanut partiota/Harrastaa vieläkin.
( ) Käynyt laulutunneilla.
( ) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(/) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
( ) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut Laivalla.
( ) ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Rikkonut ikkunan.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
(x) Ollut Spice Girls-fani.
(x) Ollut Backstreetboys-fani.
( ) Omistanut Baby Bornin.
(x) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
( ) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
(x) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
(x) Vaihtanut vauvalle vaipan.
(x) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
(x) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Luokan paras oppilas.
( ) Luokan huonoin oppilas.
(x) Luokan lyhyin
( ) Luokan pisin
(x) Opettajan silmätikku.
( ) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
(x) Pikkusisko tai isosisko/veli
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi. (<3)
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
(/) Fanittanut smurffeja.
( ) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
( ) Joutunut poliisiasemalle alkoholin juonnin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
(x) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
(x) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
(x) ..ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
(x) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
(x) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
(x) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
(x) Velkaa yli 30e.
(/) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
( ) Pettänyt parhaan kaverin.
( ) Eksynyt metsään.
(x xD) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
( ) Käynyt Linnanmäellä.
( ) Käynyt Tykkimäellä.
(x) Käynyt Särkänniemessä.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
(/) Seurannut 24-sarjaa.
(x) Täydellisiä Naisia.
(/) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
(x) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
(x) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
(x) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( ) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:

(x ) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
( ) 12-18
(x) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
( ) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
(x) joku muu
( ) lyhyt
(/) pitkä
(x) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
( ) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
(x) Rasmusta
(x) Himiä
( ) Slipknotia
( ) U2:sta
(x) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
(/) Salkkareita
(x) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
( ) Olet mitä syöt
(/) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta
( ) Käenpesää
(/) Simpsoneita

Pidät...
(x) Musiikista
(/) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
( )Tietokonepeleistä
(/) Pimeästä
(x) Valoisasta
(/) Sisustamisesta
( ) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
( ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
( ) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x) Radiosta
(/) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
(/) Scifistä
(x) Perheestä
(x ) Sukulaisista
(x) Auringosta
( ) Uimisesta
(/) Makkarasta
(/) Ranskalaisista
(/) Nakeista
(x) Kalasta
(x) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
(x) Kävelemisestä
(/) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
(/) Laskettelusta
(x) Lenkkeilystä
(/) Japanista
(/) animesta
( ) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat
[ ] Yli olkapäiden
[/] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[ ] Vaaleita raitoja
[ ] Ruskeat
[ ] Mustat
[ ] Vaaleat
[ ] Violetit
[x] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[x] Suorat
[ ] Luonnonkiharat
[x] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...

[x] Korvakorun
[ ] Kulmakorun (HALUAN!)
[x] Huulikorun
[ ] Kielikorun (HALUAN!)
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[x] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ] Rektumin
[ ] Jonkin muun


Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[x] Kyllä
[ ] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[x] Punainen
[x] Harmaa
[/] Ruskea/beige
[ ] Valkoinen
[ ] jokin muu

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[x] Verkkareita
[ ] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[ ] Minihameita
[ ] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[ ] Svetareita
[x] Huppareita
[ ] Villatakkeja


Lempikenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[/] Blendit
[ ] Ballerinat
[/] Skeittarit
[x] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[ ] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[ ] Sandaalit
[ ] Kangaskengät
[x] Läpsyt

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[/] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[/] Niittivöitä
[x] Kangasvöitä
[/] Sormuksia
[/] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[x] Huiveja
[/] Hakaneuloja


Musa makuani kuvaisi parhaiten sana...
[/] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[/] Punkkari
[x] Rokkari ( öö..)
[x] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 20:12


Mitä jos...

...Olisit voittanut lotossa 1 000 000 000 euroa ?

[x] VAAN 1 000 000 000 ??!?!?!?!? :O
[x] oooo, shoppailemaan ! >
[x] JESJESJESJESJIHUU !!!!! (: <<33<4<56
[] no EVVK.
[] aikiva. *menee parvekkeelle huutamaan* ;LLÄLLÄLÄÄÄLÄLÄÄ !! Mäpäs oonki rikkaampi ku te kaikki yhteensä HAHAHAA !

...Mäkki lopetettaisiin ?

[] EIEIEIEII !!!!!!1 TÄÄ EI VOI OLLA TOTTA MUN ELÄMÄ ON PILALLA :'''''( !
[x] no lol ?
[ ] nodaa mitä kysymyksii, EVVVVVVVVVK !
[] yhyy, siellähän oli sitä todella terveellistä ruokaa, hyvästi laihdutuskuuri. ):
[] JEJEJE, Se oliki iha surkee pleissi.

...Tyynysi vieressä on TOOOODELLA iso hämähäkki, sinun pääsi kokoinen, kun olet menossa nukkumaan ?

[] jeeeekiva, hämppiksiä ! <3333 ^____^
[] IIKK, HYI SIIS D4444HH OTTAAKAA SE POIS ! :OO
[] nam pussataax ? <3
[x] NOHYI.
[x] APUAA OMGGG !!1!!!!

...Opettajanne kertoo että on rakastunut sinuun (Naisopettaja)

[] Rakas, mäki oon aina rakastanu sua ! <3333
[x] AI HYI VITTU SE KAUHEE KÄÄKKÄMUMMO 90000000 v ?!!??!?!
[x] lol kiva. -.-
[] No mitä uutta, kaikki rakastaa mua.
[x] no on se iha kiva mut vähän liian vanha mulle.

...Ja sen jälkeen kaikki koulusi opettajat sanovat rakastavasi sinua.

[] siisdaa.
[x] uuh, ai se söpö miesavustaja kans ? <33 !
[] ai, no ööö... KIMPPAKIVAA ? <3
[x] okei... no saanks mä nyt 10 +++ joka aineest ? ===)
[] hei kerro jotai uutta ?

...Äitisi ja Isäsi kuolevat?

[x] Ööö... onkstää joku läppä ? :o
[] JEEESS ! <3 (:: vihdoinkin !
[] ÄITI? ISÄ? OOTTEKSTE TOSISSANE, MIKS MULLE PITÄÄ KÄYDÄ NÄIN YHYHYHYHY :((((((((
[] what evaaaah, vanhuksii kummatki. -.-
[] Jaaahass, eli... tarkottaakstää... että... MÄ SAAN NIIDEN KAIKKI PERINNÖT JA OMAN TIETOKONEEN ?! <3456<345 kiitos rakas äitijaisä! :))

Saat kokeesta 4 ?

[]No siis voihan himputti, minähän olen aina saanut 10+ voihan herranjestas.
[x] Voikakka.
[] Hei siis omg? joo whatever -.-
[] ssssso ? iha tavallista ? :o
[x] No hei ootteko kuullu sanaa uusinta ? (:

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 22:36


Ystäväsi soittaa ja ilmoittaa varanneensa liput Tokio hotellin keikalle
[ ] Maah.. Ilmotan etten pääse.
[ ] *Q* UAAAHH<3<3<3 Täältä tullaan Bill <333
[ ] O___O MITÄ SÄ KUVITTELIT?! *itsari*
[x] Ok. Mennää vaa :)

Paras ystäväsi joutuu vankilaan syytettynä murhasta
[x] .. voi vittu.. Ois pitäny haudata se paremmi ..
[ ] SIIS MITÄ?! En ikinä ois voinu susta uskoo! >;( Meijä ystävyys on niin ohi!
[ ] Tiesin et se oli vähän outo .. Hmm..
[x] Oliko uutta?

Ennen kouluun lähtöä huomaat että hiuslakkasi on loppu
[ ] Mikä hiuslakka?
[x] VOI EEEIII! Miten mä nyt hiukseni laitan?!
[ ] Whatever.. *lähtee kouluun*
[ ] Ei oo nii nuukaa.. *pistää geeliä*

Heräät yöllä ja löydät käärmeen sängystäsi
[x] *hysteeristä kiljumista* VIEKÄÄ SE POIS VIEKÄÄ SE POIS POIS POOOISS!
[ ] Helloh my friend ^w^ *laittaa sen viekkuun ja peittelee sen*
[x] varmana veljen vika .. *vie käärmeen sen sänkyyn*
[x] *ovelaa hihitystä* Äitiiii...

Coca-colaa kaatuu läppärillesi
[x] Voi vitun vitun vitun vittu! *kiroaminen jatkuu*
[ ] :''( Äitiiii, saanks mä uuden? ;(
[x] *pyyhkii sitä pois* Mitäs tuosta.. *jatkaa dataamista*
[ ] Eipä oo mun ongelma

Huomenna on englannin koe, etkä oo lukenu
[x] Nelonen siitä kumminki tulee.. *heittää kirjan roskiin*
[ ] IIIIK! *rupeaa heti lukemaan*
[ ] Helppo homma. Osaan sen.
[x] Luin eilen. Se riittää.

Olet juuri tehnyt elämäsi parhaimman kuvistyön. Ja opettaja antaa siitä kuutosen
[x] ;( Luulin et se oli hyvä.. Mut ei sitte :(
[ ] VITUN MULKKU! TÄÄ ON MUN PARAS KUVISTYÖ JA SÄ ANNAT KUTOSEN! ALAPPAS LAITTAA SITÄ NUMEROA TOISIN PÄIN! *saarnaus jatkuu*
[ ] :< ei voi mitään.. ehkä oikeesti ansaitsen sen :<
[ ] Se on erehtyny DD8 En ikinä vois saada NOIN huonoo numeroo. Ilmoitan asiasta asiallisesti.

Salkkarit lopetetaan kesken tuotantokauden
[ ] Jaaha. Ei kiinnosta. -.-'
[ ] EIIH. Mun elämä ei oo elämisen arvosta ilman salkkarei! :(
[x] ô__o' mysteeristä .. *miettii sitä loppupäivän*
[ ] Sielt alkaa varmaa joku uus parempi sarja :)

Et ole nähnyt kissaasi pitkään aikaan
[x] MIRRII! MISSÄ OOT? ;___; *etsii hätääntyneenä*
[ ] Njaha. Taas naapurin kissaa kiusaamassa. *naurahdus*
[ ] *ilmoittaa kisunsa kadonneeksi*
[x Kyl se pian kotii tulee..

Saat tietää olevasi sukua Ari Koivuselle
[x] O__o No en vitussa!
[ ] IIHANAA! Mä oon julkkis<3
[x] D8 Eiii.. *häpeää*
[x] . . .

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 21:54


Kuka olet Serranon perheestä?

DIEGO SERRANO
[ ] Olen kolmen pojan isä
[ ] Olen naimisissa naisen kanssa, jolla on kaksi tytärtä
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta
[ ] Olen kalju
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[x] Puhun nopeasti, joskus hieman epäselvästi
[ ] Omistan tavernan
Total = 1

LUCÃŒA SERRANO
[ ] Minulla on keltaisenvaalea tukka
[ ] ...ja yleensä pidän hiuksiani auki ja siksak-jakauksella
[ ] Minulla on kaksi tytärtä
[ ] Olen naimisissa miehen kanssa, jolla on kolme poikaa
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta
[ ] Minun ex-miehelläni/poikaystävälläni on syöpä
[ ] Olen opettaja
Total = 0

MARCOS SERRANO
[ ] Minulla on musta, kihara tukka
[ ] Soitan kitaraa
[/] Kirjoitan myös laulunsanoja
[x] Rakastun usein väärään henkilöön
[ ] ...kuten sisarpuoleeni...
[ ] ...ja opettajaani.
[x] Olen herkkä
[x] En aina pysty kertomaan todellisia tunteitani
[ ] Olen perheeni esikoinen
Total = 3½

GUILLERMO SERRANO
[x] Minulla on isoveli/sisko ja pikkuveli/sisko
[ ] ...ja myös pari sisar/velipuolta
[/] Olen luokkani häirikkö
[ ] Kuulun luokassani johonkin jengiin
[ ] Keksin aina jotakin mistä on harmia opettajille
[ ] Keksin lempinimiä ihmisille ulkonäkönsä perusteella
[ ] ...ja se tapa loppui kuin seinään kun itse sain silmälasit
[ ] Siskoni/veljeni on samalla luokalla kanssani
[ ]Jos koulussa tapahtuu jotain siitä epäillään aina minua ja kavereitani
Total = 2

CURRO SERRANO
[ ] Olen perheeni kuopus
[x] Kyselen paljon
[ ] Olen söpö
[ ] Isä on minun sankarini
[ ] Minun ja veljieni/sisarieni äiti on kuollut
Total = 1

EVA CAPDEVILA
[ ] Olen rakastunut velipuoleeni
[ ] ...silti seurustelen hänen parhaan kaverinsa kanssa
[ ] Äitini on opettaja
[ ] Vanhempani ovat eronneet
[ ] ...ja äiti on mennyt uusiin naimisiin
[ ] Isälläni on vakava sairaus
[x] Minulla on pikkusisko
[ ] Olen seurustellut yli kymmenen vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa
Total = 1

MARIA TERESA CAPDEVILA (Teté)
[ ] Olen samalla luokalla veljeni/sisareni kanssa
[ ] Olen hyvä koulussa
[ ] Ricky Martin on mielestäni maailman komein
[x] Olen ollut ihastunut itseäni vanhempaan poikaan
[x] ...mutta poika olikin pelkkä idiootti
[ ] Olen ystävällinen luokkani syrjityille oppilaille
[ ] ...vaikka olen suosittu luokallani...
[ ] ...ja yksi syrjityistä on paras kaverini
[x] Minulla on isosisko
Total = 2

SANTIAGO SERRANO
[x] Olen äkkipikainen
[x] Teen ennenkuin ajattelen
[ ] Minulla on todella lyhyt pinna
[x] En välillä ymmärrä veljeäni
[ ] Luovutan helposti
[ ] Omistan veljeni kanssa tavernan/ravintolan
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[x] ...ja olen keskimmäinen
Total = 4

FRUCTUOSO MARTINEZ BLANCO (Fiti)
[/] Minua on helppo huijata
[ ] Vaimoni/mieheni ei joskus jaksa minua
[ ] Minulla on yksi poika
[x] En aina ajattele mitä olen tekemässä
[ ] Vaimoni/mieheni on opettaja
[ ] Olen valmis tekemään mitä tahansa saadakseni haluamani
[x] Puhun hieman epäselvästi
Total = 2½

RAUL MARTINEZ BLANCO
[ ] Tykkään kaverini siskosta/veljestä
[ ] Olen yleensä tyhmä ja kovistelija
[x] ...mutta olen sisimmässäni herkkä
[ ] Olen itsevarma
[ ] Olen melkoinen naistenmies (tytöillä tietty toisinpäin)
[ ] Äitini on ollut luokkani opettaja

total = 1