IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

elikkäs...Tiistai 30.01.2007 23:09

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

Keskiviikko 16.08.2006 12:49

Jani tuli maailmaan eräänä tuulisena aamuyönä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli rikas ja he söivät vain perunankuoria. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä hän oli rakastettu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan kalat, niinpä harrastukseksi tuli leikkihieromalaitokset.

Jani kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kuolemattomaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä vihreät silmät.
Demariudesta huolimatta hän oli melko änkyttäjä. Lempiruokaansa kalapuurosoppaa hän sai työskennellen kodinkalustajana.

Jani ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän juo kaatuakseen.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

ja taas uutta :)Keskiviikko 16.08.2006 01:29

205+1 kysmää...

1. Paljonko kello on:21.47
2. Etunimet: Jani Mikael
3. Lempinimet: Jamppa,Luna
4. Syntymäpäivä:19.10
5. Missä asut?: Toijala (ainakin hetken vielä)
6. Mitä koulua käyt?:Elämänkoulua
7. Sisarukset/veljet?: Teemu
8. Eläimet?:Ei löydy
9. Vasen-/oikeakätinen?: Vasen

ULKONÄKÖ:

10. Hiusten väri?: Tummanpuna/violetti (kait)
11. Silmien väri?: sinivihreet?
12. Pituus?: 176cm
13. Silmälasit/piilolinssit?: ei oo
14. Lävistykset?: kieleen tulossa jossain vaiheessa uudestaan
15. Haluaisitko lisää?: noh eiköhän toi riitä..tai sitten kulmaan..who knows..
16. Tatuoinnit?: v.käsivarsi josta talven aikana jatketaan
17. Haluaisitko lisää?:ehdottomasti
18. Käytätkö sormuksia?: harvoin..tuppaa häviään tai sitten vääntyy muodottomaksi
19. Millainen on tyylisi?: vapaa mutta pakollinen

VIIME AIKOINA:

21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: hieman harmistunut..väsynyt..lämmin :)
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: Workerit by leatherheaven :)
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: t-paita
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: pestyiltä? :)
26. Mitä biisiä kuuntelet?: Poets Of The Fall - Illusion & Dream
27. Mitä söit viimeeksi?: pari voileipää
28. Millainen sää siellä on?: kostea ja pimeä
29. Viimeisin puhelu?: broidille
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: jaa..a..joku toiminta pläjäys se oli
31. Kenelle puhut juuri nyt?: en kenellekkän
32. Paljonko kello on?: 21.53


33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 003
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: musta
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: en kyllä muista..
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: pidän
37. Miten syödään domino?: avataan paketti ja lykätään keksi suuhun :)
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: kaverit ja hyvät vitsit :)
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?:hmm...sen näkee sitten..Varmaan DCX tuleva albumi
40. Paras sinulle annettu neuvo?: puhu hieman vähemmän?
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?:olen
42. Tulevaisuutesi?:ei voi tietää..sen näkee sitten
43. Tykkäätkö tanssista?: tykkään!
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: alasti Crazy Horsen tanssilattialla (Pelkokerroin skabassa)
46. Mikä on lempimuistosi?: on aikas monia
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: kärsimättömyyden
48. Missä shoppailet eniten?: Vaatteita tulee haettua Jack&Jonesilta aikasta paljon
49. Mitä kuuntelet nyt?: samaa biisiä
50. Lempipojan nimi?: sellasta ei taida olla
51. Tytön?: Jemina
52. Maryjane vai crack?: öööh?
53. Juotko?: sillon tällön...
54. Mitä shampoota käytät?: bodyshampoo on Jean-Paul Gaultierin Lemale
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: ei tule heti mieleen
56. Mitä pelkäät eniten?:Lähimmäisen menetystä
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: 2
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?:Kyllä
59. Millaisen?: nokia,rotanmolo (motorola)
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: Olen
61. Mistä unelmoit?: Omasta perheestä
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: Silent Dream - Broken Dreams
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: Riku :)
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: onko sellasia ?
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: maybe,maybe not :)
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: enpä ole kokeillut

RAKKAUS:

67. Uskotko rakkauteen?: uskon
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa
69. Onko sinulla ihastusta?: olis eräs...
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en ihan rakkauteen voiko noin nopeasti
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: Yö - Katujen Kuningatar tai Delta Goodrem - Lost Without You
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: silmät
75. Pisin ihastus?: ei riittävän pitkä
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: en oikeestaan..
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: enemmän omistavainen
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: että olen hyvä ystävä jota ei koskaan haluisi menettää
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: no toivottavasti ei :D

KUMPI ON PAHEMPAA:

81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: ei kyllä uppoa kumpikaan noista :)
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: nälkä

MIELIPITEESI POJILLA:

83. Pitkät vai lyhyet housut?: Pitkät
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: lyhyet
85. Kiharat vai suorat hiukset?: both
86. Pitkä vai lyhyt?: Pitkä mielummin...
87. Lihaksia vai ei?: i dont care
MIELIPITEESI TYTÖILLÄ:

88. Hameet vai housut?:riippuu tytöstä
89. Hiukset auki vai kiinni?: both
90. Pitkä vai lyhyt?: ei väliä..eihän se ihmistä pahenna
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: kummatkin käy

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ:

92. Söpö vai seksikäs?:söpö mielummin.
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: Tummat
94. Pitkä vai lyhyt?: Pitkä
95. Kiharat vai suorat hiukset?: ihan sama
96. Silmien väri?: sama se
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: riippuu sukupuolesta :)
98. Hattu vai ei?: ei tai no..sama se
99. Hyvä vai paha?: Hyvä hyvä
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: ihan sama
101. Koruja vai ei?:aivan sama
102. Kiva vai tylsä?: Kiva
103. Aksentti vai ei?: riippuu...
104. Metalhead vai hoppari?: mielummi se eka.
105. Rusketusrajat vai ei?: joo!
106. Lasit?: eip haittaa
107. Koti- vai ulkoihminen?: kesällä ulkoihminen
108. Pisamia vai ei?: kummatkin käy :)
109. Ujo vai ylivilkas?: ylivilkas ujo
110. Hauska vai cool?: hauska
111. Puhelias vai vaitonainen?: Puhelias
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: enpä lähde lajittelemaan heitä..

TÄMÄ VAI TUO:

113. Valot päällä/pois?: päällä
114. Lumi, aurinko vai sade?: Ehdottomasti aurinko
115. McDonalds vai Burger King?: McDonalds
116. Komediat vai kauhuelokuvat: Kummatkin
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: backshit
119. Kivi, sakset vai paperi?: Kivi
120. Makkara vai pepperoni?: kummatkin mene
121. Kesä vai talvi?: kesä!
122. Makea vai kitkerä?:Makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: Valkoinen
124. Kalja vai Dr. Pepper?:Kalja
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: Puoliksi tyhjä.
126. CD vai kasetti?: CD
127. Video vai DVD?: DVD.
128. Kissat vai koirat?:koirat
129. Muta- vai kivipaini?: Mutapaini
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: Mansikka
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: snoukkaaminen vaikka en osaakkaan sitä :)
132. Yö vai päivä?: Yö
133. Kakku vai piiras?: piiras
134. Hopea vai kulta?: hopee
135. Timantit vai helmet?: Timantit.
136. Auringonlasku vai -nousu?: Lasku :).

LEMPI-

137. Väri?:Musta
138. Ruoka?: Lasagne
139. Pikaruoka?: pizza
140. Karkki?: Salmiakki
141. Juoma?: vesi
142. Jäätelö?: mansikka
143. Urheilu?: ei taida olla sellasta
144. Eläin?: koira
145. Musiikkityyli?: Vähän kaikki
146. Radiokanava?: yleX,nrj,city
147. Laulu?: monta!
148. Bändi/artisti?: useampi
149. Numero?:18
152. Kuukausi?: Kesäkuu
153. TV-ohjelma?: jaa..a
154. Kauppa?: ...
155. Tuoksu?: vanilja
156. Opettaja?: no ei taida löytyä :D
157. Peli?: Harvemmin tulee pelattua..NFSU Most Wanted jos pakko jtn laittaa
158. Sana?: rakas,kulta

OLETKO KOSKAAN..:

159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: kyllä olen
160. Polttanut?: en
161. Juonut alkoholia?:ööh..kait pari kertaa.. :)
162. Joutunut petetyksi?: Kyllä..liian monta kertaa
163. Rikkonut lakia?: valitettavasti
164. Juossut poliiseja pakoon?: en
165. Varastanut jotakin?:joo
166. Yrittänyt tappaa itsesi?: hmm..jaa..a
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: kyllä :)
168. Huijannut vanhaa miestä?: ei sellasta saa tehdä...
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: khyllä *reps*

ELOKUVAT:

170. Ensimmäinen elokuva, jonka näit teatterissa?: Maa aikojen alussa 1
171. Lempielokuvasi pienenä?: Ohjelma:Rölli
172. Elokuva, jonka olet nähnyt useimmin?: Bileet Roxburyssa
173. Lempinäyttelijäsi pienenä?: en kyllä muista
174. Lempielokuvasi 80-luvulta?:en muista
175. Lempilaulu musikaalista?: ööh..ei taida olla
176. Lempidraamasi?: ei tule sellasia katseltua
177. Lempikauhuelokuva?: Blade:t (vaikka ei ne nyt kauhua ole mutta)
178. Lempi-ihmissuhde/romantiikkaelokuva?: titanic se kans taitais olla
179. Lempiscifielokuva?: onhan kait niitäkin..
180. Lempimusikaali/musiikkielokuva?: ei tule heti mieleen..tais olla joku elviksen pätkä..
182. Lempiactionelokuva: monta.
183. Elokuva, jota pelkäsit pienenä?: ei tule sekään mieleen...
184. Elokuva, jossa itket joka kerta?: ei taida olla
185. Huonoin näkemäsi elokuva?: Hill have eyes
186. Elokuva, josta häivyit kesken esityksen?: -
187. Seksuaalisin leffa (ei pornoa), jonka olet nähnyt?:..
188. Häiritsevin elokuva, jonka olet nähnyt?:
189. Elokuva, joka muiden mielestä on huono, mutta sinä pidät siitä?: ..
190. Lempinäyttelijä?: johnny depp ainakin Pirates of the caribbeanissa
191. Lempi pornostara?:
192. Lempisänkykohtaus?: jaa..a
193. Elokuva,joka sinulta pienenä kiellettiin? kauhuleffat
194. Seksikkäin miesnäyttelijä?:
195. Seksikkäin naisnäyttelijä?: angelina jolie
196. Elokuva, joka kuvaa elämääsi parhaiten?: jaa a
197. Lempipahis?: ...
198. Viimeisin elokuva, jonka vuokrasit?: siitä on jo kauan
199. Viimeisin elokuva, jonka näit teatterissa?: Pirates of caribbean 1

VIIMEISEKSI

200. Pidätkö näiden täyttelemisestä?: menee jos ei ole NÄIN pitkiä :)
201. Kuinka monelle lähetät tämän? en kait kellekkään
202. Haluatko ystäviesi vastaavan takaisin?: ei tarvitse
203. Kuka vastaa varmimmin?:
204. Kuka jättää vastaamatta?:
205. Paljonko kello on nyt?: 22.30
206. Ja viimeiseksi.. mitä kuuntelet nyt?: Rammstein - Mein Teil
Nimesi?
- Jani

Koska olet syntynyt?
- Lokakuuta se tais olla mutta vuotta en kyllä muista tarkalleen..kauan sitten kumminkin ;)

Tärkeimmät ihmiset elämässäsi?
- Kyllä se perhe / lähimmät ystävät ovat

Kuunteletko nyt musiikkia? Mitä?
- Dacia - Muistot ja heti perään DCX - Hold Me

Onko sinulla sisaruksia?
- 1 veli

Mitä sinulla on päälläsi?
- Farkut ja t.paita sekä camohuppari

Mikä sinusta tulee isona?
- tuota tuota..perheellinen :)

Paras loma?
- toivottavasti ensi kesänä :)

Ketä ajattelet juuri nyt?
- Erästä tampereella asuvaa neiti henkilöä ;)

Keneltä ihmiseltä haluat pyytää anteeksi? Mitä?
- Kiltti olen ollu joten eip tule heti mieleen...

Paras kokemuksesi?
- ei voi kyllä ihan heti sanoa..

Ikävin kokemuksesi?
- Lähimmäisten menetys...

Mikä väri kuvastaa sinua parhaiten? Miksi?
- Musta tai valkoinen

Mitä odotat elämältä?
- Jaahas..tuota tuota..tapahtuma rikkaan jos saisi elää..kaikkee siis tarvii koittaa kokeilla ...

Koska poltit viimeksi tupakan?
- En muista milloin viimeksi...kun ei polta :)

Mitä pelkäät?
- omaa peilikuvaa???

Haluatko vanhempana isot vai pienet häät? miksi?
- tuosta keskiväliltä jos voi valita..siis jos vaan löytyy henkilö kenen kanssa mennä :)

Onko sinulla lemmikkejä? Minkä nimisiä? Mistä nimet ovat tulleet?
- Eip ole lattian villakoiria enempää..nimet saa päivittäin itse keksiä :)

Minkä värinen yleisilme on huoneessasi?
- Kaikke löytyy..mutta ei kumminkaan tikkurilan värikartan omaava :)

Mistä ostat kenkäsi?
- Kaupasta

Kuka maksaa puhelinlaskusi? Paljonko ne yleensä ovat?
- Itse ne tulee maksettua..olisko joku 50e paikkeilla kaiken kaikkiaan..kaikki liittymät yhteensä

Käytätkö hammaslankaa?
- sillon ku sitä tarttee

Onko sinullä lävistyksiä? Missä?
- Kielessä OLI mutta olen ajatellut ottaa sen myös uudestaan..kulmaan kanssa olen miettinyt mutta...

Entäs tatuointeja?
-Nyt viel v.käsivarressa...lisää olen talven aikana ottamassa...

Oletko taikauskoinen?
- No mikä jotten :D

Asioita minusta..Keskiviikko 22.02.2006 02:43

ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: Teemu (ei veljeni :) )
2. suudelma: kait se joskus 5-6 luokalla oli
3. lemmikki: Muska oli meitin sekarotuinen koira kun olin 1-luokalla
4. rakkaus: Tohon en kyllä osaa vastata mitään..ei muista..
5. harrastus: hmm..kait se oli junnu-sähly

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: jaa.a kun en ole koskaan edes maistanut spaddua :)
2. Joit alkoholia: viime perjantaina..11.02.2006
3. Ajoit autolla: eilen :)
4. Soitit: suutani soitin mutta päivällä siis viimeksi ;))
5. Nauroit: kait se oli myös päivällä mutta en muista tosin että mille :)
6. Kuuntelit musiikkia: Parhaillaan
7. Itkit: On siitä jo aikaa..en pidä kirjaa.. :)

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? Näin on kyllä tullut tehtyä mutta ennen ystävyyttä
2. ollut pidätettynä? eip ole tullut oltua..
3. uinut alastomana? useasti
4. ollut TV:ssä? kerran
5. Harkinnut itsemurhaa? ei kuulu tapoihin
6. Suudellut jotakuta ja katunut sitä? nopes
7. Pelännyt? Jep

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? Vakkari duuni alla joten ei sitä nyt enään tule mitään haaveiltua.. :)
2. paras ystäväsi? Jari,Jami
3. mitä sinulla on päälläsi? hieman vaatteita..

5 ASIAA MITÄ ET OLE TEHNYT TÄNÄÄN..
1. Soittanut kenellekkään
2. Laulanut (Onneksi)
3. Kävellyt takaperin
4. Valehdellut
5. Nauranut itselle (joka normaalisti on yleistä ;) )

Ja seuraavat hieman haastan mukaan ;)

anzQ_
Enlighter
BmwBeibe
maukus

Maanantai 31.10.2005 20:07

Se oli sitten eka työpäivä uudessa firmassa. Aikasta rauhallisesti meni kamoja keräillessä ja oheistarpeita ostellessa. Huomenna taas uusi päivä ja uudet kujeet.
Hitto mitä pässejä tonne maantielle päästetäänkin..Motarilla ajoin vasenta kaistaa normi 110 taulussa..ensin mun ohi menee linja-auto ja sen perässä farkku volvo..linja-auto jatkaa vasenta kaistaa tasaista vauhtia niin eikös tää volvo sitten pamauttanut siitä ohitse oikealta puolelta ja koukkas aivan nokan edestä sitten sen eteen..Linja-auto vetää jarrut melki kiinni..no ei siinä sit mitään..eikös sitten se linjuri kuski meinannut ajaa yhden auton lyttyyn joka oli sen o.puolella kun oli mennyt mukamas sellaseen kulmaan ettei nähnyt sitä autoa..sitten tää mun edellä oleva kuski tekee paniikki jarrutukset ja melki törmää kaiteeseen..! ei juma..kortti pois tollasilta..Onneksi itellä oli edellä menevään autoon välimatkaa muuten olis pian tapahtunut hassuja. Ja tää kaikki oli alle tunti sitten Tre:Hki motarilla..Kait sitä voisi mennä syömään jtn välipalaa...

jepojehSunnuntai 30.10.2005 19:34

taas se viikonloppu tuli ja meni yhtä vauhdikkaasti kuten ennenkin tosin tällä kertaa ei baarissa tullut oltua ollenkaan..joka on kyllä aikasta outoa. Kaverin luona tosin tuli perjantaina hieman otettua kuppia..lauantai meni sitten muutaman tasoittavan ääressä. Työt alkais taas huomenna joten tänään voisi koittaa mennä aikasin nukkumaan..ensi vloppuna vois kyllä lähteä hieman shoppaileen ja illalla sitten vois suunnistaa kohti tamperetta. Ja tietenkin bilettämään ankarasti..kuhan nyt sitten sais kavereita jonkin verran mukaan ettei ihan yksin tarvi sinne suunnistaa :))

däzääm...Lauantai 29.10.2005 07:09

dodih..reissu takana ja taas joutui kahden ihmisen neuvottelun väliin ja ilman syytä vaikka toisin ymmärsin asian suhteen..olin ylireagoiva ystävän suhteen ja siitä nyt rangaistaan..oletteko te muut samaa mieltä..onko pahasta reagoida yliarvoisesti asian suhteen vai olla otta noteeraamatta??..nyt mua pidetään paskana kaverina kun olin yli suojeleva...itse en pidä sitä asiaa pahana kun kumminkin puhutaan ystävästä...oli sitten vahinko tai ei niin silti...ystävä hädässä tunnetaan...

...Keskiviikko 26.10.2005 22:30

sää vaan jatkuu sitten kylmänä ja lunta sataa vielä pikkuisen..No onha sitä tässä jo hetken aikaa jo odoteltu. Kohta varmaan tarvis lähteä kavereiden kanssa vaikka poikkeen kahvilla...tosin Onnelassa olis kyllä myöskin bileet tiedossa. Hmm..sekä lauantaina olis yhdet bileet Tampereen päässä. Katsoo nyt sitten mitä päivät tuo tullessaan. Kait sitä vois äkkiä vielä siivota ja pistää musiikki taustalle pauhaan jotta aika nyt jollain tavalla menisi hieman nopeammin :))

Jaahas..Keskiviikko 26.10.2005 16:43

Aamu on sitten alkanut valkoisena täälläkin päin suomea..tarvis varmaan mennä tuo ääskort siirtään talliin ettei parka nyt ihan jäädy tonne pihaan ;) Talvilomaa viel huominen ja sitten tarvitsee päiväksi mennä töihin ja motivaatiohan oli todella huipussaan...Kaitpa sitä tarvii lähteä suihkun suuntaan kun tuli vasta reilu 30min sitten herättyä :)
- Vanhemmat »