IRC-Galleria

[N]ärenen

[N]ärenen

no mooro mooro

DOODIII:FPerjantai 30.11.2007 12:28

Minttu päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä kylmänä aamuyönä. Melkein heti näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli normaali ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä ei pidetty idioottina.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan nisäkkäät, niinpä mielipuuhaksi tuli pakettiautot.

Minttu kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin inhottavaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä vihreät silmät.
Biologiastaan päätellen hän oli erikoisen rahakas. Lempiruokaansa hernekeittoa hän sai työskennellen fiiliksen nostajana.

Minttu tupakoi ja käyttää nuuskaa kerran kuukaudessa. Alkoholia hän käyttää ollessaan surullinen.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Lauantai 24.11.2007 14:18

KUKA BIG BROTHER ASUKAS OLET?

KADI
[ ] Horoskoopiltani olen Leijona.
[x] Minulla on huumorintajua.
[ ] Olen puoliksi ulkomaalainen.
[x] Olen iloinen persoona.
[x] En siedä tylsiä ja pessimistisiä ihmisiä.

TOTAL: 3


JARKKO
[ ] Horoskoopiltani olen Vesimies.
[ ] Haavelein/Haaveilin jääkiekonammattia.
[x] Äitini on paras tukeni.
[ ] Olen hymypoika.
[ ] Olen luotettava, ystävällinen ja rehellinen.

TOTAL: 1


SAULI
[ ]Horoskoopiltani olen Oinas.
[ ] Periaate: Hiukset hyvin kaikki hyvin!
[x] Olen iloinen ja hauska.
[x] En siedä tiukkapipoja.
[ ] Minulla on pisamia.

TOTAL: 2


NIKO
[ ] Horoskoopiltani olen Rapu.
[½] Urheilu on elämäni.
[x] Bileet on kivoja.
[x] Olen yllytyshullu.
[x] Vihaan seläntakana puhumista.

TOTAL: 3½


RIITTA
[x] Pidän shoppailusta.
[x] Tykkään laulaa karaokea.
[x] Puhun silloin, kun pitäisi olla hiljaa.
[ ] Haaveilen/Haaveilin tanssijanammatista.
[x] Keskustelen henkeviä.

TOTAL: 4

NICOUU perunaa ja jauheliha kastiketta:D

tääl tä mä tuun^^Tiistai 06.11.2007 18:31

NEW YORK
[x] Rakastan/jaksan bilettää yön läpi
[x] Olen villi
[ ] Syön usein pikaruokaa
[x] Olen kiireinen
[ ] Kannatan Knicksiä
[x] Katson Frendejä
4

PARIISI
[ ] Osaan ranskaa
[ ] Rakastan romantiikkaa
[ ] ...muotia
[x] ...kalliita merkkivaatteita
[x] ...kauneutta
[ ] Notre Damen kellonsoittaja on yksi lempielokuvistani
2

LONTOO
[ ] Haluaisin olla prinsessa/kuninkaallinen
[x] ... ja asua suuressa linnassa/kartanossa
[x] Rakastan brittienglantia
[x] Matkustan usein bussilla/metrolla/raitiovaunulla
[ ] Kannatan Chelseaa
[x] Olen kiireinen
4

MILANO
[x] Kannatan Inter Milania tai Ac Milania
[x] Tykkään liikkua raitiovaunulla
[ ] Teen/olen tehnyt mallintöitä
[ ] Pizza on lempiruokaani
[ ] Puhun italiaa
[ ] Pidän DaVincin taiteesta
2

ROOMA
[ ] Rakastan antiikkia
[ ] Pizza on lempiruokaani
[ ] Puhun italiaa
[x] Omistan skootterin
[x] Olen nähnyt elokuvan Gladiator
[x] ...ja pidin siitä
3

LOS ANGELES
[x] Rakastan hiekkarantoja
[x] ...ja palmuja
[x] ...ja elokuvia
[x] Olen aina halunnut filmitähdeksi/tähdeksi
[x] Hollywood kiehtoo minua
[ ] Olen varsinainen enkeli
5

OULU
[x] Rakastan merta
[ ] En pidä niinkään huvipuistoista
[ ] ...tai kovasta liikenteestä
[ ] Joessa on kiva uida
[x] Syön usein kalaa
[x] ...ja se on mielestäni hyvää
3

KEULA KOHTI LOS ANGELESIA:D

kokemuksensumma!!Torstai 25.10.2007 23:24

Parahin päivis tänään oli erittäin mielen kiintoinen päivä jälleen koulussa sen lisäksi että teimme oskarin leikettä ja jotain perunoit kala myös suuteli minua. Tai no siis kikkahan sitä ohjasi mutta JUMALAUTA SATTUI KUN TUO PIRULLINEN KALA JA SEN VEITSEN TERÄVÄT PITKÄT HAMPAAT UPPOSIVAT HUULIENI LÄPI... okei okei nei ei ollu pitkät mut aivan tajuttoman terävät. nyt mulla sitten on ala huulessa pienenpieniä reikiä kalle-kalasta. sen lisäksi että kala puri minua tänään sain eilen selville että valmis liha bullerot sisältävät naudan sydäntä JAMIIIII:] no mutta kikka ystäväiseni jos luet tämän KOSTO ON SULOINEN MUAHAHAHAHAHAHAAAAAAAA:D!!!

laske:>Tiistai 23.10.2007 23:54

Tehtävänäsi on rastittaa sopiva vaihtoehto ja plussata lopuksi summa jonka sait.

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] kiharat (200e)
[/] suorat (100e)
[/] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Yhteensä: 150e

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[x] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Yhteensä tähän saakka: 225e

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[ ] 165-181cm (75e)
[x] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)

Yhteensä tähän saakka: 270e

Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[x] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Yhteensä tähän asti: 470e

Näkö:
[ ] Täydellinen näkö (300e)
[x] Tarvitsen lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Yhteensä tähän asti: 670e

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[x] kulta (700e)
[ ] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Yhteensä tähän asti:1370 e

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Yhteensä tähän asti: 1870e

Kolme lempiväriä:
[ ] vihreä (750e)
[ ] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[x] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[x] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Yhteensä tähän asti: 2470e

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)

Yhteensä minä maksan: 3470e


olenkallis:D

Tällä mennään:DPerjantai 19.10.2007 23:11

KALAT

Kalat ovat yleensä rapajuoppoja, narkkareita ja työttömiä. He esittävät loppuun asti pirteää ja sosiaalista, vaikka mieli on hautonut itsemurhaa jo viimeiset kolmetoista vuotta. Kaloista valitettavasti pidetään, sillä he keksivät aina tekemistä. Usein he keksivät tekemistä, vaikka kukaan ei ole enää edes paikalla. Kalat ymmärtävät vasta kolmen tunnin päästä, että juhlat ovat ohi. Siksi he ajautuvat masennuksissaan juomaan, koska he missasivat hyvät jatkot.

MOTTO: "Meille pääsee!"
TYÖPAIKKA: kiitä onneasi jos on
AUTO: moottoripyörä

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.10.2007 23:11

Testaa millainen seurustelukumppani olet !
Testaa millainen seurustelukumppani olet !

A aggressiivinen.
B pehmeä ja hellä.
C hieman kateellinen, mutta kahden kesken oikea dream come true !
D hauska ja vauhdikas !
E oikea pakkaus. raow. (;
F sisäänpäin kääntynyt ja salaileva, mutta hyvin mielenkiintoinen .
G Äitimäinen. Buu you !
H Flirtti. (;
I Mielikuvituksekas ja valloittava.
J Hauska pakkaus. Nauratat ja itketät.
K Kova. Ajatuksiasi on hyvin vaikea tulkita.
L Lempeä ja mukava. Kaikinpuolin miellyttävä. Ulkonäkösi myös miellyttää useaa makua !
M Dramaattinen. myös vaikeasti tavoiteltava. Onnekas se joka pääsee ajatuksiisi ja jakaa sisäisen maailmasi.
N Rauhallinen ja lauha. Jos kuitenkin suutut, se on sillä selvä. Haluat rehellisyyttä.
O Pahamainen ja suuttuessasi hyvinkin ilkeä.
P Kovaääninen ja -suinen. Rakastat miestä joka saa sinut nauramaan ! :D
Q Mysteeri.
R Rehellinen, noh, ainakin yleensä. Vahva. Lempeä ja leuto siihen räjähdyspisteeseen asti, milloin muutut kuin kissanpennusta leijonaksi.
S Vaikea käsitellä.
T Sinua on helppo miellyttää, mutta jos sinulle valehdellaan tai sinua satutetaan in any ways, se on loppu. Et kestä epärehellisyyttä.
U uskalias. rakastut liiankin helposti.
V riskinottaja.
X vaaran jahtaaja. rakastut aina pahoihin tyttöihin.
Y jumalan teiden tulkitsija, haet erilaista parisuhdetta johon sisältyy muutakin kuin lääppimistä.
Z Y:n vastakohta. LÄÄPPIJÄ.
Ã… Ylihuolehtiva, mutta ihana ihminen. <3
Ä Kaverillinen.
Ö Useimmiten yksinäinen, mutta kun löydät Hänet, se on menoa. hän on kuin maansa myynyt kun näkee sinut ja tutustuu sinuun.

M Dramaattinen. myös vaikeasti tavoiteltava. Onnekas se joka pääsee ajatuksiisi ja jakaa sisäisen maailmasi.
I Mielikuvituksekas ja valloittava.
N Rauhallinen ja lauha. Jos kuitenkin suutut, se on sillä selvä. Haluat rehellisyyttä.
T Sinua on helppo miellyttää, mutta jos sinulle valehdellaan tai sinua satutetaan in any ways, se on loppu. Et kestä epärehellisyyttä.
T Sinua on helppo miellyttää, mutta jos sinulle valehdellaan tai sinua satutetaan in any ways, se on loppu. Et kestä epärehellisyyttä.
U uskalias. rakastut liiankin helposti.

[Ei aihetta]Perjantai 05.10.2007 01:05

Kopio 10.n sattunnaisen oletus kuvan teksti ja liitä se kysymysten perään.

1. heräsin tänään aamulla ja totesin: "amour"

2. toistelin:"smile"

3. sanoin luokkatoverilleni: "because sticking stuff in your hair is COOL "

4. sitten piti tehdä: "HALOOOOO?? ."

5. joka kerta kun oon kotona sanon: "Saunapuhdas Natasha valmistautuu Siperian talveen
"

6. vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi:"pipo päässä pakkasella."

7. oon saletisti:"Joka toinen sana vittu -vittu mitä sitte#

8. kiljasin eilen kaupungilla:"Kun nyt kirjauduin pitkästä aikaa, juhlistan sitä lisäämällä vanhan kuvan "

9. ensivuoden tuleva mottoni on:"TukehduPurkkaasHuoraAsd ."

10. viimeiset sanani tulevat olemaan: "mitää en ole ottanut "

[Ei aihetta]Perjantai 05.10.2007 00:53

Onko kännykässäsi kamera?
jeap

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
jeps

Jos kuuntelet, niin mitä?
joku amispoppi biisi:D

Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
äiti

Jos katsot taaksesi niin mitä näet?
seinää:D

Minkä värinen sohva teillä on?
tumman siniset

Mitä olet syönyt viimeksi?
jotai piparii

Sano joku todella paha ruoka, mitä et ikinä voisi syödä?
joku kukkakaali homma

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
äitin

..mitä sanoit?
iha just

Vihaatko ketään?
kyllä vain

Onko sinulla vihamiehiä?
oh

Lainaatko usein rahaa ystäviltä tai perheen jäseniltä?
no jooo

Mitä ottaisit autiolle saarelle mukaan?
päihteit,kavereit ja musiikkia:D

Kehtaatko itkeä ystäviesi nähden?
osien

Oletko ajanut autoa?
joo

Mopoa?
juuuuhh

Skootteria?
JUUU

Ikävöitkö ketään?
nooo emt

Osaatko mielestäsi tehdä hyvää ruokaa?
MÄ OON MELKEE KOKKI:D

Itketkö usein?
en

Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
jäädyn koska istun ku mul on aivot persees

Minkälaisia vaatteita pidät?
sellasii mist mä tykkään:)

Pidätkö pimeästä?
jOO

Onko sinulla yöllä jokin yövalo tai lamppu päällä?
ei

Tiedätkö jo mikä sinusta tulee isona?
joo:)

Pelkäätkö jotain yli kaiken?
eh

Onko sinulla jotain huonoja muistoja lapsuudesta?
no pari hassuu

Inhoatko homoseksuaalisia ihmisiä?
en

Tunnetko ketään joka on tehnyt itsemurhan?
en

Miten haluaisit itse kuolla?
hukkumalla tai joku nopee

Mikä on paras suomalainen bändi?
no en tiiä

Kuolisitko mieluummin kylmyyteen vai kuumuuteen?
kylmyyteen

Milloin olet ollut viimeksi sairas?
olen pään sisäset sairas:D

Mistä kouluaineesta et pidä?
matikka!!

Mikä on lempiaineesi?
Keittiö

Onko kukaan lyönyt sinua?
jup

Oletko koskaan ollut niin humalassa, ettet muista seuraavana päivänä mitään?
JUUUH

Mitä unta näit viime yönä?
hm en muist

Milloin nauroit viimeksi?
äske

Oletko pitkävihainen?
en yleensä

Millainen fiilis nyt?
väsyny

Poltatko?
....

Hammasharjasi väri?
vihree sinine

Sukkiesi tyypillisin väri?
joku valkonen tai musta emt

Montako kuppia tällä hetkellä pöydälläsi?
ei yhtää:)

Rakkain pehmolelusi?
hauva

Montako tyynyä on sängyssäsi?
2

Entä minkäväriset lakanat?
sinivalkoset

Tietokonepöytäsi väri?
puunvärinen

Onko huoneessasi valot päällä?
noup

Väsyttääkö?
joo.

Maistuisiko kupillinen maitokaakaota?
nojuuh

Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi?
eh


AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

Lempiautomerkkisi?
vw,audi

Lempivärisi?
musta

Kaunein puu?
koivu

Kaunein lehti?
emt

Kaunein vuodenaika?
kevät

Romanttisin vuodenaika?
syksy:)

Stressaako?
eip:)

Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten?
KAMELI:D

Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?
SAMMAKKO!

Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä?
emt:D

Oletko luotettava?
jossain asioissa kyllä:>

Mitä mielessä?
*******

Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?
enpä oikiastaan

Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi?
nooo sellanen pieni pullo ja jotai kivaa:)

Pidätkö shoppailusta?
joop

Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet?
paljon:D:D

Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän?
joo

Mieluisin julkinen kulkuneuvo?
auto

Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat?
joo ja en


TEKISIKÖ MIELESI..

Tekisikö mielesi hyppiä pitkin seiniä?
JOOO!!

Tekisikö mielesi ajella autolla?
HELL YEA:D

Tekisikö mielesi käydä kaupassa?
eipä oikiastaan

Tekisikö mielesi jonkun luokse?
jup

Tekisikö mielesi raikkaaseen ulkoilmaan?
juuu:)

Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn?
KYLLÄ;D

Tekisikö mielesi sairastua?
EI!!!

Tekisikö mielesi saunaan?
nooo jooo

[Ei aihetta]Perjantai 05.10.2007 00:30

Olet kuin pinaattikeitto ja puolikas kananmuna
16.7.2007

Terve sielu terveessä ruumissa voisi kuvata sinun olemustasi! Olet ystäväpiirissäsi se, joka kutsuu kävelylle tai jumppaan - mieluiten heti aamusta.

Kykysi innostua asioista ja välittää innostus toisille on yksi vahvoja puoliasi. Näemmekö peräti sipaisun karismaa iloisessa persoonassasi?

Mutta varo: pirteytesi voi rasittaa niitä ystäviäsi, jotka ovat sinua taipuvaisempia ottamaan asiat liian raskaasti. Silloin heille ei kannata jakaa terveysvinkkejä ja ”piristy hei” -toivotuksia.