IRC-Galleria

kai se on pakko ku menin lukeensKeskiviikko 24.09.2008 02:26

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 02:03

Jotenkin tuntuu aina vaan paremmalta valinnalta päätökseni lopettaa koulu ja hakea töitä..

Miten voi olla mahdollista, että maassa, jossa ei pitäisi olla mitään sen suurempaa pahuutta, joku haluaa tappaa sivuttomia ihmisiä ja lopulta tekee raukkamaisimman teon tappamalla itsensä.. onko nyt syynä huonontunut psykiatrisen hoidon tila, vai mikä ihme?? Asiastahan on keskusteltu paljon, mutta onko mikään muuttunut? Lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille ei anneta sitä hoitoa mitä he tarvitsevat, siirretään kaikki vaan avohoitoon jotta rahaa säästyisi muuhun turhuuteen eri kunnissa.. Tietenkään en tiedä oliko tällä Kauhajoen ampujalla tarvetta psykkisen puolen hoitoon, eihän hänellä ilmeisesti ollut mitään poliittista motiivia.. Kun muistaa Jokelan surmaajan Auvisen, joka tuntui olevan suuruudenhullu tai vastaava, jokainen joka on lukenut hänen "manifestinsa" internetistä voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä..

Onko tämä nuorien ihmisten tekemien murhien lisääntyminen merkki huonosta nyky-yhteiskunnasta vai mikä syynä on? En kuitenkaan jaksa uskoa, että vain musiikki, tv-sarjat ja väkivältaiset elokuvat olisivat syynä tälläisiin tekoihin..Sillä vaikka kuin katsoisit elokuvia/tv-sarjoja, joissa murhataan raa´asti ihmisiä tuntematta sen suurempia tunnontuskia, tai kuuntelisist musiikkia jossa lauletaan kuolemasta ja pahuudesta jne niin se ei voi olla se pääsyy miksi tapat ihmisiä.. kuitenkaan ne elokuvat, tv-sarjat tai musiikki eivät laita asetta käteesi, eivät pakota sytyttämään tulipaloa eivät käske murhaamaan ketään..Lopullinen päätös on ihmisellä itsellään!! Uskon että nyt aloittavat eri uskonnolliset piirit "vainoamaan" tietyn genren elokuvia, musiikkia ja tv-sarjoja, jotta he voivat ajaa samalla omaa asiaansa (vaikka he muuta väittäisivät, se kuitenkin on heillä aina toimiensa takana, ns. oma lehmä ojassa)

Kun miettii että jopa uskonnolliset aatteet ovat syynä murhata joko toisia tai sitten tehdä joukkoitsemurha.. Sitten on ihmisiä, jotka ovat niin hyviä puhumaan, että he saavat ihmiset tekemään sairaita asioita, luullen tekevänsä sen paremman hyvän tai suuremman aatteen vuoksi..Hyvänä esimerkkinä voi ottaa Adolf Hitlerin, monet USA:n presidenteistä, Saddam Hussein ja Osama Bin Ladenin..

Ja mitä ihmettä nämä ampujat tekevät kuolemansa jälkeen sillä suurella julkisuudella, eihän se enään heitä hyödytä millään tavalla?? Kun ei heillä ole kuitenkaan sisua vastata teostaan, vaan ampuvat raukkamaisesti itsensä lopuksi.. Eikös se Adolf Hitlerkin itsensä surmannut kun hänet saatiin kiinni ja oltiin tuomassa tuomiolle??

ÄLKÄÄ OIKEASTI TAPPAKO TURHAAN!! johan niin on opettanut meille luontokin, ettei mikään kuolema saa olla turha, tosin ihmisen tultua alkoi turha tappaminen lisääntyä.. oli sitten kyse eläimistä tai muista ihmisistä..

JA MINÄ EN TODELLAKAAN OLE MIKÄÄN "RAUHAA JA RAKKAUTTA" VEGETARIALISTINEN ANTIWARHENKINEN ENKÄ MIKÄÄN MUUKAAN, JOTEN TURHA TULLA TÄSTÄ MINULLE MITÄÄN VAAHTOAMAAN!! KYSEESSÄ ON VAIN MINULLA HERÄNNEET AJATUKSET TAPAHTUNEEN VUOKSI JA OMAA POHDINTAA SEN PERUUSTEELLA!!

VITTUMaanantai 22.09.2008 03:25

Kumma homma miten porukka vannottaa pitään yhteyksiä ja käymään kun muuttaa kauemmas..kuitenkin oon huomannu et moni ei pidä yhteyttä jollen minä ole se joka soittaa tms..outoa..

Noh ne ketä tuntee piston saa iha ite miettiä miksi näin on..

Hmm..Maanantai 22.09.2008 03:24

Outo olo ollu jo melkei viikon..jostain kumman syystä miul o soinu kaikenmaaliman mainosjinglet päässä jos jotakin teen..esim jos nään kiilto pullon alkaa heti soida päässä "kiilto, puhdas koti vetää puoleensa" jne.. onko tämä merkki että olen todellinen mainosten orja vai mitä ihmettä se meinaa..:)

1933 Perjantai 19.09.2008 05:46

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan
Hei vaan hei..

eikäkö, ei tää ollukkaa "rakas päiväkirjani, tänään minulle tapahtui kummia.."-osio..

Aattelin ny vaihteeks kertoilla miun kuulumisia iha täälkii..Hmm, mistäs sitä alottas..

no yssiksee elelen vieläkii, jtn oli helppo ottaa ja riuhtasta ihtesä Mikkelin ahistavasta ikeestä kerralla poijjes.. Muutin tosa par-kolome vkoa sitten Vantaalle töitten perässä ja oon omast mielest kotiutununna yllättävän hyvin..kuitennii ko oon joskus ammoisina aikoina sanont etten varmaa ikuna tuu muuttaa e-suomee (lue hesaa), tosin en muuttanu nyttekää..heh

Ja sanottakoon ny het tähä et, JOO MIUL O KOULU KESKEN,mut kuka helvetti jaksaa sitä kituuttamista opintotuella???? hän nostakoon kätensä pystyyn ja huutakoon helevetin lujaa HEPPISTÄ!!!!*kuuntelee mielenkiinnolla* Ja kun on keksitty sellainen hauskuus kun välivuosi joita voipi pitää 2 kipaletta..

Vakityössä mie yökkön liihottelen nykyjää ja oon ollu kyl tosi iloinen täst muutoksest..tosin alko vähä huonolla tuurilla miun työt, ekan virallisen valvontaputken tokan yön sattus työtapaturma ja jouruin saikulle.. nooh se siitä sitten.. nyten oon tekeens töista putkee ja kirjottelen samalla kun pirän taukoa hommista..

Sain ihunan kämpän iha lähelt töitä..saunallinen kaksio kerrostalos..kumma mite joku paikka voip tuntua het kodilt, niikö tää kämppä tuntu..liekö syyn et oon jo pitkää haaveillu kaksiosta ;) ostin sinne kaikkee kivaa mm sohvan ja lampun ja jajajajajajajaja..... no tulukee käymää ni niätte!!!!

Sit miul o varmaa kuumetta tahi vastaavaa..MIUL O KUNTOSALIKORTTI!!!!!!!Saas nähä saanko täst laiskast ruhostain irti et kävisin jopa siel "jumpis" ja salil.. tiksun salil o kuulema ulkoporealtaat..siis hei, samikset ku BB-talos..ihqdaa hei..örrrrrXo nii ja tuli tuo napakorukii hommattuu melkei kk sitten..joo elä ees kysy, kysees veto..että näin..

Löysin muutens muuton yhteydes päiväkirjan [joo joskus tullu sellaseenki kirjotettuu] hitto mie nauroin veet silimis ku luin sitä sontaa mitä on tullu sinne kirjoteltuu..alku oli niin imelää "ihquraxupoxuhanipöö"-limellyst et iha iski huono olo ko luin ja sit oli loppu melko mielenkiintost..joo, se siit ja sen kestävyydest..

Mutta nyt hän kiittää ja kuittaa ja alakaa taas tekeens hommia!!!! rouva on hyvä vaan, kiittää hän!! NAM

Miehille luettavaksi... :) Keskiviikko 20.08.2008 00:31

1. Jos joku toinen tyttö on sinusta erittäin seksikäs, älä kerro sitä minulle.
2. Aina kun mahdollista, ole kiltti ja sano sanottavasi mainoskatkolla.
3. Jos et käyttäydy kuten saippuasarjojen kundit, älä oleta että pukeutuisin kuten Victoria's Secretin mallit!
4. Merkitse merkkipäiväni kalenteriisi.
5. Älä valehtele miulle.. saan sinut kyllä kiinni niistä.
6. Näin me sen ajattelen.. Et soita = Et välitä.
7. ..mikä myös tarkoittaa sitä, että jos en soita, tajua vinkki.
8. On söpöä kun olet hieman mustasukkainen.. Mutta liika on aina liikaa.
9. Asioiden/esineiden työntäminen takapuoleen ei kiihota.
10. Esileikki ei ole vaihtoehto.. se on velvollisuus.
11. Nainen saa olla myöhässä.. sinä et!
12. Rakastan silmäpeliä!
13. Älä laittaudu kauemmin kuin nainen.
14. Naura vitseilleni.
15. Kolme sanaa: rehellisyys, rehellisyys, rehellisyys!
16. Älä ala naiselle. Sinä et voita.. ihan totta.. Naiset voittavat AINA.
17. Jos kysyt miulta jotain ystävällisesti, yleensä vastaankin samalla lailla takaisin.
18. Naisella ei ole koskaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä!!
19. Naudoilla on oikeus käyttäytyä veemäisesti ainakin kerran kuussa.
20. Avaa Naiselle aina ovi, ei väliä missä olemme.. jopa kotona ja autoon mentäessä.
21. Rakastan yllätyksiä!
22. Tytöstä on ihanaa kun suudellaan pehmeästi, eikä työntämällä kieltä kurkkuun.
23. Kiinnitä huomiota pieniin asioihin joita teen, sillä ne merkkaavat eniten.
24. Älä sano että rakastat minua, jos et tarkoita sitä.
25. Harjaa aina hampaasi ennenkuin nährään.. Puhas suu<3
26. Joskus "EI!" todella tarkoittaa "EI!"
27. Naisten hakkaajat eivät todellakaan ole muodissa.
28. Jos haluaisin olla videolla, olisin pornotähti enkä tyttöystäväsi.
29. Herkät miehet ovat ihania.. mutta jos itket elokuvissa enemmän kuin mie, se ei enää ole ihanaa.
30. Älä anna ex-tyttöystävien aiheuttaa ylimääräistä draamaa, parisuhteet ovat tarpeeksi stressaavia muutenkin.
31. Kundit jotka ovat hyviä halimaan = Kundit jotka tietävät miten nainen tyydytetään.
32. Lihavillakin tytöillä on tunteet!
33. Vaatii jo erityistä tyhmyyttä unohtaa syntymäpäivät.
34. Kun tytöt hengailevat yhdessä, me puhumme KAIKESTA. Mikä tarkoittaa siis sitä, että paras ystäväni tietää kaiken sinusta.
35. Hiljaisuus, olankohautukset, kyyneleet, huutaminen ja vihaiset katseet.. SINÄ TEIT JOTAIN VÄÄRIN!
36. Jos tyttö ei vastaa puhelimeen heti ensimmäisellä kerralla, ei tarkoita sitä etteikö hän odottaisi puhelua.
37. Naisien ei koskaan tarvitse miettiä oliko orgasmisi aito.
38. Vastapalvelukset: Minä hieron, sinä hierot; sheivaan, sinä sheivaat!
39. Vaikka oletkin joskus (usein) hieman tunteeton, rakastan sinua silti.

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 23:01

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaan päiväkirjaasi

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 22:57

auta pedobearia valloittamaan päiväkirjat!

………………….._,,-~’’’¯¯¯’’~-,,…………………………………………………………
………………..,-‘’ ; ; ;_,,---,,_ ; ;’’-,……………………………………….._,,,---,,_………………
……………….,’ ; ; ;,-‘ , , , , , ‘-, ; ;’-,,,,---~~’’’’’’~--,,,_…..,,-~’’ ; ; ; ;__;’-,……………
……………….| ; ; ;,’ , , , _,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯’’~’-,,_ ,,-~’’ , , ‘, ;’, …………
……………….’, ; ; ‘-, ,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-, , , , , ,’ ; |…………
…………………’, ; ;,’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-, , ,-‘ ;,-‘…………
………………….,’-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-‘ ;,,-‘…………..
………………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;__ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,’……………..
………………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’¯: : ’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; _ ; ; ; ; ;’,……………..
……………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;| : : : : : | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’¯: ¯’’-, ; ; ;’,…………….
…………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,_: : _,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; | : : : : : | ; ; ; |……………
……………,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-,,_ : :,-‘ ; ; ; ;|……………
…………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,,-~’’ , , , , ,,,-~~-, , , , _ ; ; ;¯¯ ; ; ; ; ;|……
…………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’ , , , , , , ,( : : : : ) , , , ,’’-, ; ; ; ; ; ; ; ;|……………
……….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’, , , , , , , , ,’~---~’’ , , , , , ,’ ; ; ; ; ; ; ; ;’,…………..
…….,-‘’ ; _, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’~-,,,,--~~’’’¯’’’~-,,_ , ,_,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………….
….,-‘’-~’’,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; . . . . . . . ,’; ,’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,_ ; ‘-,………..
……….,’ ; ;,-, ; ;, ; ; ;, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ;’, . . . . .,’ ;,’ ; ; ; ;, ; ; ;,’-, ; ;,’ ‘’~--‘’’………
………,’-~’ ,-‘-~’’ ‘, ,-‘ ‘, ,,- ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ‘~-,,,-‘’ ; ,’ ; ; ; ; ‘, ;,-‘’ ; ‘, ,-‘,……………..
……….,-‘’ ; ; ; ; ; ‘’ ; ; ;’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’-,,_ ; ; ; _,-‘ ; ; ; ; ; ;’-‘’ ; ; ; ‘’ ; ;’-,…………..
……..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;¯¯’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; , ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-,……….
……,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; |, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,…….
…..,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|..’-,_ ; ; ; , ; ; ; ; ; ‘,…..
Â….,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ; | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â….Â’Â’Â’,-~Â’ ; ; ; ; ; ,Â’Â…..
…,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ;’~-,,,,,--~~’’’’’’~-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…..,-~’’ ; ; ; ; ; ; ,-‘……
…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……..
…’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,’….’, ; ; ; ; _,,-‘’…………
….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…….’’~~’’¯………………
…..’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;_,,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘…………………………….
………’’~-,,_ ; ; ; ; _,,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……………………………..
………..| ; ; ;¯¯’’’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,,-‘……………………………….
………..’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘…………………………………
Â…Â…Â…Â…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
Â…Â…Â…Â…Â’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ~-,,___ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘….’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,…………………………………
………..,’ ‘- ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’……….’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………………………………..
……….,’ ; ;’ ; ; ; ; ; ; ,,-‘…………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’,……………………………….
………,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’…………………’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; |……………………………….
……..,’ ; ; ; ; ; ; ;,,-‘………………………’’, ; ; ; ; ; ; ; ; |………………………………
Â…Â…..| ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
……..| ; ; ; ; ; ; ,’………………………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,’’………………………………..
……..| ; ; ; ; ; ;,’……………………….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘………………………………….
……..’,_ , ; , ;,’……………………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘……………………………………
………’,,’,¯,’,’’|……………………….| ; ; ; ; ; ; ; ; ‘--,,………………………………….
………….¯…’’………………………..’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’~,,…………………………….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’Â’-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’Â’~-,,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..Â’Â’-, ; ; ; ; ; ,,_ ; ;Â’-,Â’Â’-,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
…………………………………………………..’, ; ; ; ; ; ; ‘-,__,\\--\\...........................
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’-, ; ; ;,,-~Â’Â’Â’ \\ , ,|, |Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…
………………………………………………………’’~-‘’_ , , ,,’,_/--‘……………………
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….Â’Â’~-~Â’Â…Â….............Â…Â….