IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 31.03.2009 17:28

Jee hyvä pake.Enää viikko aikaa ennakkotehtävien lähettämiseen ja yhen oon saanu vasta valmiiks!Oujee!Seuraavat päivät menee valokuvia ottaessa ja pitäs keksii vielä joku hemmetin hyvä idea!Miks oon semmonen ihminen että osaan toimia vaan viimesellä hetkellä!Koko kevät ois ollu aikaa ,mut just juu..




1. Heitä mielestäsi turhat numerot. Niihin kuuluvat: ikä, pituus ja paino. Anna lääkärisi huolehtia niistä. Siitähän sinä hänelle maksat.

2. Pidä vain iloluontoiset ystävät. Hapannaamat saavat sinutkin masentumaan.

3. Jatka oppimista. Opettele tietämään enemmän tietokoneista, autoista, käsitöistä, puutarhanhoidosta, mistä tahansa. Älä ikinä anna aivojen laiskotella. Joutilas mieli on paholaisen työkalu. Ja paholaisen nimi on Alzheimer.

4. Nauti pienistä asioista.

5. Naura usein, pitkään ja äänekkäästi. Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.

6. Joskus kyyneleet vaan tulevat. Kestä se, sure ja jatka elämää. Ainoa ihminen joka on kanssamme elämämme loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä. ELÄ niin kauan kuin olet elossa.

7.Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat, olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia, kasveja, harrastuksia, mitä tahansa. Kotisi on turvapaikkasi.

8. Pidä huolta terveydestäsi: Jos se on hyvä, säilytä se. Jos se on häilyvä, paranna sitä. Jos et voi itse sitä parantaa, hanki apua.

9. Älä tee matkoja syyllisyyteen. Tee reissu ostoskeskukseen, tai toiseen kaupunkiin, tai jopa toiseen maahan. Mutta älä mene sinne missä syyllisyys asuu.

10. Jokaisen tilaisuuden tullen: kerro rakkaimmillesi että rakastat heitä.

JA MUISTA AINA
Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä, vaan niiden hetkien jotka saavat henkesi salpautumaan.





piupiuuuuuuMaanantai 23.03.2009 02:41

1. Onko sinulla kaulakorua, jossa on nimesi ensimmäinen kirjain?
• ei ooo

2. Millainen fiilis vallitsee kappaleessa, jonka kuuntelit viimeksi?
• iloinennn

3. Millaisissa tilanteissa jännität ja miksi?
• Odottaessa jotain,kohdatessa jotain uutta ja virallisissa/vakavissa tilanteissa

4. Millainen sisustus viehättää sinua?
• Persoonallinen.Hauskoja juttuja ja semmonen mistä hyvä fiilis

5. Jos seurustelet, miten suhteenne voi tällä hetkellä?
• hyyvin

6. Kaunein sukunimi, minkä olet koskaan huomannut?
• mm..

7. Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
• kömpelöt ja hassut ihmiset:D,eläimet,rakkaat ihmiset jne

8. Mitä asiaa et tajua, vaikka muiden mielestä se on ihan loogista?
• matikkaa?:D hmmm ja jotain

9. Käytätkö urheillessasi merkkivaatteita vai käyvätkö vanhat vaatteet liikuntaan?
• hahhahhaa,jotain rytkyjä

10. Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan?
• no läskit ilmestyy ja elimet(:D) tykkää pahaa yms

11. Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
• kuitteja ja pölyä:D

12. Missä mielestäsi menee terveen mustasukkaisuuden raja?
• No semmonen liika kyttääminen ja jatkuva paapatus jne vakoilu ,vainoharhaisuus..?:D

13. Mitä uutta ruokalajia yritit valmistaa viimeksi? Onnistuitko siinä?
• Hahaa,leivoin ihan oma keksimää piirakkaa ,omalla reseptillä ja oli ihan sika hyvää!se oli hienooo:D

14. Kuinka korkealta uskallat hypätä uima-altaaseen?
• meen ihan rappusia alas sinne altaaseen..ehkä joskus uskallan siitä matalasta ,mut silleen nolosti
:D

15. Mikä vaate ei sovi sinun vartalotyypillesi? Miksi?
• no joku minihame vois olla aika karmee jaa semmosta..:D

16. Oletko koskaan voittanut palkintoa jostakin lehdestä? Mitä voitit?
• een ?

17. Haluatko seurustella vakavasti vai tapailla vapaasti kiinnostavia ihmisiä? Miksi?
• seurustella ja kavereita tapailla

18. Onko kukaan koskaan myöntänyt olevansa sinulle kateellinen?
•öö? no en tiiä

19. Uskotko, että yksinäiset ihmiset ovat inhottavia, koska kukaan ei ole heidän kanssaan?
• en tiiä,ehkä ne on vaan ujoja

20. Mistä tekemästäsi asiasta olet kaikkein ylpein? Miksi?
• jaah no eipä tuu mieleen:D:D:Den tiiä hah

21. Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? Mitä?
• joo no kai niitä on outoja tapoja

22. Ovatko miehet koskaan kommentoineet pukeutumistasi? Miten?
• eeemt

23. Mitä ajattelet, jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
• vähän säälittää:/,varmaa aika viilee

24. Mikä saa sykkeesi kohoamaan?
• stressi ja juuuuhuu

25. Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
• jooo ,liian helposti joskus

26. Mitä teet, jos kesken keskustelun syntyy hiljainen hetki?
• riippuu tilanteesta

27. Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi?
• Vois nähä kamuja ja laittaa sähköpostia työpaikka hommeliin ja ehkä hakea kouluihin

28. Hyväksyisivätkö/hyväksyvätkö vanhempasi, jos polttaisit tupakkaa?
• ei ne tykkäis mut ei ois kyllä sanomistakaan enää

29. Oletko kokeillut huumeita?
• e

32. Mitä kasviksia ja hedelmiä olet syönyt tänään?
• söin puolukkarahkaa:D ihmeellistä kyllä en oo syöny hirveesti mitään vihanneskasviksiahedelmiä,johtuu ehkä ku majailin jonen luona:D

34. Mainitse yksi hetki, joka jäi viime vuodesta mieleesi?
• Mmm,monia ihania hetkiä

35. Ärsyttääkö joku julkisuudenhenkilö sinua? Kuka ja miksi?
• juu ja en jaksa

36. Harrastatko riittävästi liikuntaa?
• no en ku oon laiskamato

37. Oletko koskaan juonut alkoholia niin paljon, että sammuit?
• no en oo ihan kunnolla sammunu

38. Antavatko vanhempasi sinun järjestää bileitä kotona?
• joo no jos ne on jossain muualla hengailemassa nii kyll

39. Mitä tilasit viimeksi Internetistä vai etkö tilaa Internetistä lainkaan?
• varmaan vaatteita joskus,valokuvia?

40. Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
• mm,karkkii

41. Onko sinua koskaan petetty seurustelusuhteessa?
• ... jep..

42. Lähetätkö joka ilta jollekulle hyvän yön toivotuksen tekstiviestillä? Kenelle?
• öö,en

43. Oletko ollut antibioottikuurilla viimeisen vuoden aikana?
• en

44. Katsotko usein romanttisia elokuvia vai ovatko ne mielestäsi turhauttavia?
• katon usein jos on paha mieli:D

45. Luotatko helposti uusiin ihmisiin vai vaatiiko luottamuksen syntyminen aikaa?
• Mmm,usein luotan silleen perustasolla mut en iiihan kunnolla kyl

46. Tekeekö raha onnelliseksi?
• no ehkä väliaikaisesti,saahan sillä vaikka mitä mukavaa

47. Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight-elokuvaa?
• hehee,no,joo

48. Loukkaannutko, jos sinua sanotaan teiniksi? Miksi?
• ihan sama:D

49. Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Jos et, miten haluaisit sen muuttuvan?
• mmm,oon aika tyytyväinen,tosin töitä vois olla ja nii rahaa kans

50. Osaatko nauraa itsellesi vai suhtaudutko itseesi totisesti?
• Hahhahhaa,osaan nauraa,ei voi olla joskus nauramatta

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 14:51

jeee,tänään näkee kaikkia kivoja:)

ja taasTiistai 10.02.2009 02:38

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
-eeen kyllä muista en

2. Mitä teet ?
- kuuntelen musiikkia,syön suklaata,teen tätä,välillä luen

3. Manitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
- Anna

4. Maa, tai paikka minne voisit ja haluisit mennä ?
- Haluaisin käydä ameerikassa

5. Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi ?
- No hui.En tiiä

6. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
- Se ei oo vaikea temppu,kun vaan sanoo jotain tyhmää niin tadaa

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi?
- Joku hullun rikas,tekisin kaikkea kivaa ja sit pistäsin kaikki sen rahat mun tilille hähää

8. Oletko koskaan ollut rakastunut ?
- juu kyllä :>

9. Sana / lause, jonka sanoit viimeksi, ja kenelle ?
- mm,ovi kii,KUNNOLLA!

10. Onko sinulla unelmia ?
- on tottakai,vaikka se et pääsisin opiskelemaan :D

11. Miksi itkit viimeksi ?
- pelkäsin tulevaa kai

12. Mitä haluisit juuri nyt saada?
-unta

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi ?
- nappiverkkareita:D hahah muistaakohan kukaan niitä enää?

15. Fanta, Cokis, Sprite vai kalja ?
- Cokis tällähetkellä

16. Montako lävistystä omistat ? Tatuointeja ?
- ei mulla oo

17. Mikä sinusta tulee isona ?
- vielä isompi

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää ?
- Minkä suhteen??Tumma vissiin..jos puhutaan vaikka miehistä tai naisista

19. Hokema, josta et pääse eroon ?
- Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…Ã…

20. Sänkysi leveys ?
- varmaan 5 senttiä

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
- mm,siskot,äiti,ilona,jenni,jone

23. Mitä olet syönyt viimeksi ?
- suklaata <3

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen ?
- seurustelen kenties

25. Lempivärisi ?
- uaa,en oikeen tiiä,vaihtelee jatkuvasti,punainen on ehköekhö

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista ?
- en oikeen mitääään mieltä

27. Iskurepliikki, jota et koskaan unohda ?
- ei tuu mieleen..

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle ?
- En oo kysynnä

29. Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?
- lumikki kun sillä on ne kääpiöt:D

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ?
- semmonen ihan realistinenko?hyvä matikassa?..eiku se ei ollukkaan realistinen..
:D

KYMMENEN ENSIMMÄISTÄ SOITETTUA:

1. Saara
2. Anna
3. Äiti
4. Jone
5. Iskä
6. Ilona
7. Moona
8. Annina
9. Jenni
10. Taina

YHDEKSÄN VIIMEKSI VASTATTUA:
1.Anna
2.Jone
3.Jassu
4.Äiti
5.Kari
6.Iskä
7.Ilona
8.Joku ihme numero,oisko ollu työkkäri?
9.Jenni


10 SAAPUNUTTA VIESTIÄ JA LÄHETTÄJÄ:
Haaa no enpäs kerrokkaan


Montako saapunutta viestiä sinulla on yhteensä?
- voi kakki

Kuka on ensimmäisenä puhelinluettelossa?
- Ande

Entä viimeinen?
- äiti työ

Koska laitoit kuvat galleriaan?
- eeeen mä muista,2005?

Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
- Mummolassa mummo,äiti ja tädit

Mitä harrastusta olet harrastanut pisimpään?
- soittamista:)

Oletko koskaan ostanut mitään pornokaupasta?
- en oo:D amsterdamissa meinattii..haha eivaa:o

Montako kenkää omistat?
- en oo laskenu,monnta

Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- Joo oon,ja se oli noloa,kun olin vielä reffeilläki:D

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- siideriä lauantaina

Kuka samaa sukupuolta oleva nukkui viimeksi vieressäsi?
- Anna luultavasti

Onko sinulla ikinä murtunut mikään paikka?
- varvas varvas varvas plöp

Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja Fazerin sinisestä?
- kyllä kaikista mmm:)

Osaatko kokata?
-osaan ja pidän, ruokaaaaa jauu

Mainitse kaunis/komea julkkis.
- EDWARD!:D ja onhan niitä

Oletko pituudeltasi välillä 155-180cm?
- juuupijuu

Kesä vai talvi?
- kesä !tulejo!

Mitä kuulet tällä hetkellä?
- jeff buckleytä

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- vidutti äsken aika paljon kun tuli vanhoja juttuja mieleen

Söisitkö mieluummin kilon voita vai sokeria?
-NO HYI:Dsokeria

Oletko blondi?
- oon vissii

Sano hyvä elokuva?
- love actually tuli ekana mieleen

Lempijuomasi? (alkoholiton)
- vesi

Lempijuomasi? (alkoholijuoma)
- MIKÖ VAAn!

Käytätkö hiustenkuivaajaa?
- joo ,jos on kiire jonnekkin.

Omistatko veneen tai lentokoneen?
- haaaaaaaaa noe

Mitä meinasit tehdä viikonloppuna?
- juhlia!:)

Paras päivä viikosta?
- lauantai on ehkä rennoin

Osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia?
- ranskaa huonosti,espanjaa huonosti.

Oletko hypännyt benji-hypyn?
- en,enkä hyppää

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- joku tommonen nopeesti väännetty tukka kiinni systeemi

Mitä taskuissasi on nyt?
- ei oo taskuja

Miten juhlit koulujen loppumista?
- Biletin ankarasti tottakai

Mikä ärsyttää juuri nyt?
- väsymys,ja tää kannettava joka polttaa mun housuihin kohta reiän
:D

:)Maanantai 02.02.2009 01:23

Moo,oon nyt mökillä,perjantaina musta tuli triplatäti ja oon nyt viikonlopun hoitanu senniä kun taina on ollu sairaalassa vauvan kanssa.Ja juu huomenna viiään senni takas kotia ja lähetään jykylään.je




Viimeisin kömpelö hetki?
- haha,tuli vähän kömpelö olo ku liukastuin pihassa tänää

Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
- eeenmämuista

Oletko koskaan ollut kaverillasi ja ollut nälissäsi koko ajan?
- haa,voi olla hyvinkin mahdollista

Oletko koskaan löytänyt rahaa maasta yli 1 euroa ?
- Joo oon,aika kuul,mut harvoiin

Kun ystäväsi poistuu elämästäsi juoksetko hänen peräänsä vai annatko vain mennä?
- Vähän riippuu.Kyllä mä yritän roikkua perässä

Onko sinua koskaan oikaistu töissä?
- Mm,,voi olla,mummot tullu ärhentelemään

Milloin viimeksi nauroit?
- Haa,varmaan ihan hetki sitten:)

Mitä teet kun puhelinmyyjä soittaa?
- NO en tiiä,yleensä oon nukkumassa ja sanon joojoo, ja hupsistakeikkaa oon tilannu jonku kivan lehen.Niin on käynyt nyt kolmesti

Pystyisitkö olemaan viikon pesemättä hiuksiasi pelastaaksesi rakastettusi?
- Hahhha nojoo,mut pitäs olla piilossa sit kokoaika

Uskotko tämän hetkisten lemmikkiesi olevan hengissä vielä 10 vuoden päästä?
- No ronja on jo aika vanha piski,mut ei sitä tiiä jos se elää satavuotiaaksi

Milloin olit viimeksi vaahtokylvyssä?
- Vissiin ruotsissa viime keväänä,poreamme mmmm

Tiedätkö ketään kenen nimi on Dennis?
- ennkai

Mitä söit viimeksi?
- söin suklaata sepellä

Missä lemmikkisi on nyt?
- varmaan maata röhnöttää kotona

5 asiaa jotka olet tehnyt tänään?
- Hoitanu senniä,kattonu telkkaa,liukastunu pihalla,ollu pulkkamäessä,piirtäny

Kuinka monta lasta haluat?
- jaah,no se on sit joskus ehkä

Tämänhetkinen vaatetuksesi ?
- löhövaatteet

Minkä väriset alusvaatteet sinulla on?
- ei oo ,hähää,no on

Mitä teet huomenna?
- savonlinnaan ja sit kotia ,eli istun autossa aika paljon

Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- jaa-a,en:D

Onko sinulla ollut ystävää jonka nimi on Fred, Frank tai Felipe?
- hihi eeei

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- nyt on ruskeet, punertavat?

Mitä teit 10 minuuttia sitten?
- tässä istuin tuolissa ja näin

Oletko koskaan sanonut "Rakastan sinua" tarkoittamatta sitä?
- en usko

Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee?
- pitänyt?pidän aika monista ihmisistä,mut en mä nyt kai silleen,paitsi nyt jonesta:D

Onko ystäväsi koskaan puukottanut sinua selkään?
- hmmm,en muista/tiedä

Nautitko viime juhlistasi?
- Juhlista?joo varmaan:D

Uskotko aaveisiin?
- Jooooo:<

Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- En

Onko sinulla yli 20 läheistä ystävää?
- Ei

Oletko koskaan lukenut kokonaista kirjaa yhden päivän aikana?
-Joo,monesti

Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
- haha ,eikai???

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- Emmätiiiä,nukuin yleensä samassa asennossa kokoaika,varastelen peittoja ja saatan ehkä höpöttää

Millon viimeksi nukuit järvessä?
- Jaa:D hah

Christina Aguilera vai Britney Spears?
- plää en tiiä,britneytä kävi vähän sääliks taannoin

Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- Suunnilleen

Oletko koskaan ollut hereillä 48 tuntia putkeen?
- Juu

Mikä on lempimainoksesi?
- Ei tuu mieleen mitään hmm

Mitä ruokaa syöt eniten?
- leipää??

Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- Tänäänki ollu parisen kertaa

Oletko koskaan syönyt Suklaa Tacoa?
- EN?

The Boston Red Sox vai the New York Yankees?
- hmm?:D

Kuinka usein muistat unesi?
- Useasti juuuhu

Milloin viimeksi joit cappucinoa?
- eeeenmämuista en

Mikä on suurin pelkosi?
- yksinäisyys,et läheisille ihmisille käy jotain

Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- Nukkuminen ja niskoihin sattuu

Pistätkö suolaa kalkkunaasi?
- Hahahhahah,kalkkuna

Käytätkö aina turvavyötä?
- Juu kylläpä juu

Oletko koskaan joutunut auto-onnettomuuteen?
- Olen parisen vuotta sitten kun oltiin menossa lautailee

Oletko jäänyt kiinni varastamisesta?
- en ole varastanut

Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- Joo,mut oon kakka siinä

Pidätkö kauhuelokuvista?
- No en mä niistä pidä

Rasvaton, ykkös, kevyt vai täysmaito?
- kevyt

Muuttaisitko itsessäsi jotain?
- joo ,haluaisin olla esim,uskaliaampi,niin että lähtisin ulkomailla vaikkapa opiskelemaan

Oletko koskaan käyttänyt hyväksesi "jos sinä näytät minulle minä näytä sinulle!" ?
- ?

Oletko koskaan laulanu peilin edessä?
- Varmaan oon?

Oletko ikinä oksentanut liikkuvassa autossa?
- En kai:D voi tietty olla joku mitä en muista:D

Käytätkö hajuvettä vai et?
- Kylläpä juu ,lähes aina jos jonnekkin ulos talosta lähden

Missä kuussa toivoisit olevasi syntynyt?
- Ihan hyvä on toi kesäkuu

Minkä väriset seinät maalaisit eteiseesi jos ne ei saisi olla valkoiset?
- Kirkkaan vihreet muah

Mikä on tylsintä mitä tiedät?
- Matematiikka:D

Mikä raivostutti sinua viimeksi?
-Noh,monet asiat,mutta ei enempöö niistä:)

Käytätkö pyöräilykypärää pyöräillessäsi?
- EN,oon pönttö

Milloin joit viimeeksi maitoa?
- Laitoin teehen?:D

Tykkäätkö tähdistä?
- Ihan jees joo kyl:D

Now playing?
-Ei mikää,pitää olla hiljaa

Mitä ilman et lähde kotoa?
- kännykkä,vaatteet,ja se riippuu mihin on matka,rahatkin mukaan jos sattuu olemaan:D

Oliko eilen mukava päivä?
- Oli ihan kiva :)nähtiin ihana vauva

Mikä asia saa sinut ärsyyntymään?
- Se kun ei ajatella muita ja monet asiat.

Hauskimmat sukkasi?
- :Den omista sukkia,lainaan muilta

Keräätkö magneetteja?
- En:D

Minkä värinen sinun matkalaukkusi on?
- Ei mulla oo...

Oletko nauranut yksin sovituskopissa?
- Oon monasti:D

Kuka on suosikkisi Big Brotherissa?
- en tykkää

Juotko vodkaa raakana?
- en pahemmin

Minkä väriset lakanat on sängyssäsi?
- En muista:D

Onko niissä nukkunut joku muukin kuin vain sinä?
- On jooo

Kävitkö uimassa kesällä?
- Liian vähän!Ens kesänä pitää satsata siihen.

Entä soutamassa?
- Kävin vissiin pari kertaa,tai istuin kyydissä kun mun soutamisesta ei tuu mitää

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi?
- JOskus käy niinkin,ikävää

Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä?
- hahhaaaaa,päläpätipää

Uskotko itseesi?
- Hmm,kai se on pakko:D

Kadutko mitään?
- Harmi kyllä joo

Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista ongelmista?
- Muut ihmiset

Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi?
- Eeh jAKSA. no matkuselisin ,olisin kivojen ihmisten kanssa,ja tekisin sitä miltä sattus tuntumaan,luulisin et samaa mitä nytkin,riippuu miten vähän aikaa

Tiedätkö keneen voit todella luottaa?
- Luulisin tietäväni

Jos ihmissuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko?
- diubadiu,riippuu aivan tilanteesta.

Olipa taas turhaa:D



[Ei aihetta]Maanantai 26.01.2009 22:48

diubadiu tsabadabadei haha hei.

[Ei aihetta]Torstai 22.01.2009 00:06

Kuka hiton aivokääpä tulee leffaan lähettelemään tekstiviestejä,soittelemaan puhelimella,pälpättämään kovaan ääneen ,kommentoimaan mitä tapahtuu seuraavaks,rapistelemaan KOKO AJAN,nauramaan koko hemmetin ajan ja tekemään varjoshowta sinne kankaalle.Menisivät sirkukseen tai vaikka raketilla kuuhun

jaaaha, no olipa kerran tylsääLauantai 17.01.2009 03:20

1. Osaatko seistä päälläsi?
no en:<

2. Kuinka vanha olit, kun sinulta lähti ensimmäinen hammas?
en muista,mut se oli kai siistiä sillon!

3. Kuinka vanha olet?
19

4. Kuunteletko nyt musiikkia?
juu

5. Jos, niin mitä kappaletta?
jaa

6. Millaisista vaatteista pidät?
mukavista

7. Omistatko yhtäkään bändipaitaa?
joo parisen kappaletta

08. Luettele kolme ominaisuutta, mitä ET halua ystäväsi omistavan?
äääh,hankaluus:D epäluotettavuus,riidanhaluisuus..en keksiny nyt muutakaan

9. Oletko joskus kateellinen turhista asioista?
enpä kai?

10. Teetkö paljon heräteostoksia?
Liiankin paljon:o tänään esim

11. Onko joulu mielestäsi kaupallinen juhla, ja perustelut miksi / miksi ei?
Onhan siitä vähän semmonen kehkeytyny.päläpälä

12. Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen nimestä Elvis Presley?
Lantion liike..:D

13. Onko sinulla lauluääntä?
no on kai joku ääni:D

14. Miksi kissat putoavat aina jaloilleen?
ne on supersankareita?

15. Oletko enemmän kissa-vai koiraihminen?
Koirakoirakoiraaaa

16. Millaisen sateenvarjon omistat?
En omista,vien muitten hähhää

17. Millaisia unia näet?
omituisia lähiaikoina :/

18. Onnennumerosi?
eeemt,ei mulla varmaan oo:dNKÖJSÖ

19. Jos saisit valita, ketä julkkisnaista suutelisit, niin kuka se olisi, ja minkä takia?
Mmmmmmmmmmmmmmmm,ee ää en mä tiiä

20. Onko musiikki tärkeä osa elämääsi?
Kylläpä on joo

21. Millainen on mielestäsi hyvä kampaus?
haaa,no se mikä on itsestä kiva emt

22. Oletko koskaan sattunut pistämään kieltäsi jäätyneeseen rautaan kiinni?
joo,ja kyllä vitutti

23. Jos olet, miksi teit sen?
no sanos muuta

24. Mitä teet jouluaattona?
varmaan samaa mitä joka jouluaatto,syön,oon perheen kanssa,avaan paketteja,käyn saunassa,syön.........

25. Mitä toivot lahjaksi?
lälälpölö

26. Arvostatko enemmän kalliita, vai itsetehtyjä lahjoja, ja perustelut miksi näin.
haa

27. Onko sinussa edes pientä feministinkipinää?
on kai sitä oltava

28. Osaatko puhua espanjaa?
haha ,huonosti mutta jonkin verran

29. Kotikaupunkisi?
jyväääskyläää

30. Milloin olit viimeksi todella vihainen, ja minkä takia?
todella vihainen?en muista,mut tänään olin pikkasen vihanen,rupes ärsyttää vaatekaupassa:D

31. Puhutko yleensä nopeasti vai hitaasti?
haa,varmaan nopeeta

32. Oletko mielestäsi sosiaalinen vai epäsosiaalinen?
riippuu päivästä:D

33. Lempibändisi?
no nakki

34. Oletko koskaan ollut lempibändisi keikalla?
Olen ju

35. Jos et, onko suunnitelmissasi mennä?
no ju

36. Käytkö koskaan kirpputoreilla?
jea

37. Montako HYVÄÄ ystävää sinä omistat?
Muutaman

38. Millaiset sukat sinulla on jalassa?
villasukat

39. Mikä on isäsi toinen nimi?
juhani

40. Oletko kotoisin Suomesta, vai muualta?
suomi

41. Oletko koskaan katsonut Monty Pythonia ja jos olet, mikä on sinun mielipiteesi siitä?
ääh

42. Osaatko laskea kertaakaan sekoamatta tuhanteen?
en osaa laskea mitään

43. Onko sinulla yleistietoa?
joo juu jihuu

44. Miksi Suomi ei liity Natoon?
Siksi että se on vielä edes hiukkasen järkevä,miksi liittyisi?

45. Olisitko mielummin näkymätön halutessasi, vai osaisit lentää halutessasi?
hmmm,,lentäminen ois aika kuuul

46. Lempimuumijaksosi?
haha,no kaikki!niisku jaksot on tylsiä:(

47. Mikä oli / on lempiaineesi koulussa?
hissa,kuvis,musiikki

48. Oletko kenenkään kummi?
joooo jepun

49. Pidätkö sienistä (syömismielessä, ei pössyttely)?
hahha,joo ne on hyviä

50. Näkyykö teillä MTV?
ei

51. Mitä tv-ohjelmia seuraat?
moniamonia ej

52. Mihin heräsit aamulla?
herätyskello soisoisoi

53. Harjaatko hampaasi päivittäin?
Harjaan ,,maanantaina hammaslääkäri voi jumankekka

54. Onko lapsityövoima oikeutettua sinun mielestäsi?
ei

55. Ja perustelut vastauksellesi edelliseen, kiitos!
vastauksellesi edelliseen?

56. Muistatko minkään historiallisen tapahtuman vuosilukua?
1989 syntyi pake

57. Oletko koskaan salakuunnellut ihmisten keskusteluja?
joooooo

58. Entä lukenut toisen päiväkirjaa luvatta?
Olen :o

59. Varastanut (pikkunäpistyksiä ei lueta tähän)?
öö,eeen

60. Lempihuvipuistosi?
ihan sama

61. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi, ja mielipiteesi siitä?
New Moon,cuul

62. Luetko koskaan sanomalehtiä?
Kyllä luen joka aamu

63. Kolme elämän pientä, arkista iloa?
sänky,ruoka,kone:Dhähähäää

64. Mitä haluaisit nyt sanoa, jos saisit sanoa sen koko maailmalle?
jaujaujau!!!

65. Onko koskaan mahdollista, että maailmassa olisi rauha kaikkialla?
? en usko,ihmiset on munia

66. Minkälainen kuva sinulla on Amerikasta?
ihan jees

67. Lempiruokasi ja -juomasi?
jouluruoka

68. Oletko vielä suunnitellut ensi kesää?
festarit,ilonan mökki,aurinko <3

69. Oletko koskaan ollut a. poliisiautossa b. ambulanssissa c. paloautossa?
oon ollu poliisiautossa ja paloautossa

70. Suosikki tv-sarjasi ja lempihahmosi siitä?
perse puutuu ai saatana

71. Mistä pidät eniten äskeisessä hahmossa?
hahaaaaaaaaaaai

72. Luonteenpiirre, jota et voi sietää?
tekopyhyys,,päteminen,,ajattelemattomuus

73. Oletko verbaalisesti lahjakas?
no nyt varsinkin MAUHAHAH

74. Kerro ensimmäinen, viisikirjaiminen sana, joka sinulla tulee mieleen?
ruoka:D:D:D:D

75. Puhutko murretta, jos, niin mitä?
joskus,tarttuu varsin helposti

76. Onko ruotsin opiskelu mielestäsi turhaa, ja jos on, niin miksi?
no en tiiä,on se vähän

77. Luokitteletko ihmisiä helposti esim. pissis, ernu, gootti, emo...?
vähän,ernu?

78. Jos, niin miksi?
jaa-a helpompaa kommunikoida?

79. Puhutko tällä hetkellä mesessä kenellekään?
jennille mut se ei vastaa

80. Osaatko pitää salaisuuden?
Kyllä

81. Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna?
meen ainaki ristiäisiin ja ei ois ylläri jos baariin eksyisin

82. Omistatko autoa jos, niin millaisen?
en,enkä ajokorttia

83. Milloin olet viimeksi ollut koko yön poissa kotoa?
ööööööööööööö,viime sunnuntai

84. Oletko koskaan hukannut omaa kirjastokorttiasi?
joo oon varmaanki juuu

tää vaan lisäs mun tylsyyden tunnetta :/siis nukkumaan hop!

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.01.2009 18:30

Oon ehkä sekoamassa,mut mulle tuli tänään melkeen ikävä kouluun.Hahhaha,mutta alan jo kohta homehtumaan ku ei oo siis mitään tekemistä!Töitten hakeminenki alkaa viduttaa ku tulee vaan kielteisiä vastauksia!mörr.Tulis jo kesä niin sais ees ulkona homehtua..:D

väsyLauantai 03.01.2009 19:16

matkustettiin 5 tuntia junassa huhheii,väsyttää,mut kylläpä nähtiin stam1na ainaki !