IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

uusi generointi ;) Lauantai 29.12.2007 20:50

Scofield tuuppautui maailmaan eräänä likaisena iltapäivänä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli mies. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain perunankuoria. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä häntä kiusattiin etunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan maastoautot, niinpä ajankuluksi tuli nisäkkäät.

Scofield kehittyi kuudennellakymmenellä varsin inhottavaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä mustat silmät.
Maanittelusta huolimatta hän oli melko jankkaaja. Lempiruokaansa jenkkakahvoja hän sai työskennellen vorona.

Scofield tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän ei juo.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Minun elämäni <3Lauantai 13.05.2006 16:32

Guardian päätettiin synnyttää maailmaan eräänä pilkkopimeänä iltapäivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli suuri ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä ihannoitiin rumista isovanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään kärpäset, niinpä ammatiksi tuli marsut.

Guardian kehittyi kolmannellakymmenellä varsin kiintoisaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä tumman ruskeat silmät.
Juna-aikatauluista seuraten hän oli hyvin unelma. Lempiruokaansa lihapiirakoita hän sai työskennellen lääkärinä.

Guardian ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän juo olutmaistiaisissa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

say something!!!Keskiviikko 05.04.2006 02:51

Yks sana ;)

Kuvaile minua yhdellä sanalla... Siis vain yhdellä(!) ja laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut sinusta ajattelevat.(?)

jepjep...Keskiviikko 22.02.2006 00:54

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.
- Vanhemmat »