IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -
Projektityö on verkostotyötä. Projektin alkuvaiheessa työ on pääosin erilaisten verkostojen selvittämistä ja kutomista. Ainakin itse olen aina lähtenyt projektityössä tästä näkökulmasta. EVVK:n kanssa tehty työ osoitti vallan pian, että mikkeliläisistä nuorista pidetään huolta varsin monialaisessa verkostossa (viranomaisia eri tasoilla, kolmannen sektorin toimijoita ja tietysti hankkeita ja projekteja!).

Toimijoita oli ja on siinä määrin, että oli vaikea hahmottaa, mihin kulmaan tai koloseen EVVK asettuu. Mitään uutta ei tarjottavaksi näyttänyt olevan. Tämä tietysti asetti kohtuuttomat paineet yksihenkilöiselle projektille.

Olen päässyt hienosti mukaan eri verkostoihin ja ainakin yhdessä tapauksessa kahdesta verkostosta on tullut yksi yhteinen, mikä tekee ainakin minut iloiseksi.

Tässä yksi esimerkki onnekkaasta yhteenliittymästä yhteisen asian äärellä: Mikkelin kaupungin etsivässä nuorisotyössä heräsi viime talvena idea elämän ja arjen hallinnan kurssista ammattioppilaitoksen opiskelijoille. Ammattioppilaitoksen puolella oli myös pohdittu ajankohtaisen teeman lisäämistä valinnaisiin opintoihin. Yhteistyöverkosto lähti laajenemaan, kun tuttuja toimijoita kutsuttiin saman pöydän ääreen pohtimaan mitä kaikkea liittyy elämänhallintaan tai elämätaitoihin. Omassa kalenterissani suunnittelupalaverit kulkivat pitkään nimellä ”Elämä-kurssi”.

Nyt, kesäloman kynnyksellä, kurssin sisällöt ja aikataulu alkavat olla selvillä. ”Opeja” kurssille tulee mm. Non Fighting Generation ry:stä, Mielenterveysseuran Pulinapajasta ja Viola ry:stä (siis muitakin kuin EVVK-Satu). Etsivä nuorisotyö, josta kaikki lähti liikkeelle, järjestää vielä erikseen sählyvuoron, johon kurssin opiskelijatkin voivat osallistua.

Kurssin nimeksi muuten lopulta tuli ”Hyvä valinta?!”, koska valinnoistahan elämässä on pitkälti kysymys. Olipa aiheena päihteet, parisuhde tai pelaaminen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.