IRC-Galleria

.Lauantai 25.03.2006 13:16

Mä en tajuu kuinka jätkät voi olla nii helvetin kusipäitä. Kukaa ei oo nii aivoton, et se jättää toisen TEKSTARILLA. Kyseinen jätkä ei tajuu et se oli mun ainut syy elää ja nyt mun tekis mieli vaa kuolla. Oliha se ihanaa se 5kk mut tuntuu, ettei se olis ikinä musta välittänykkää ku pitää tekstaria käyttää. Eilen meni koko helvetin ilta pilalle ku vaa itkin sen perää. Monen muunki ilta meni varmaa mun takia pilalle ku ne lohdutti mua. Oon siit pahoillani, toivottavasti päästää joskus juomaa parempana päivänä. Onneks on edes kavereita tukena, et kestän edes jonki aikaa. Mä en haluu ikinä ketää muuta jätkää, koska mä rakastan kyseistä henkilöä edelleen, enkä todellakaan pääse siitä yli vielä pitkään aikaan. Jos sitten koskaan. Eilenkin nukuin ainoastaan 2 tuntia yöllä, koska koko muun yön itkin, itkin ja itkin vähän lisää. Ajatellin kaikkea, kuinka paljon olisin halunnut hänen jättävän minut edes päin naamaa, ajattelin, kuinka paljon olisin halunnut nukkua hänen vieressään, ajattelin, kuinka paljon olisin halunnut kertoa hänelle kaikki surunsa. Ajattelin myös paljon sitä, miksi jätkä joka tietää olevansa minulle maailman tärkein asia ja ainut syy elää, tekee eleen, jättää tekstiviestillä. Ei, en vain käsitä. Ehkä vain olen niin pieni ja tyhmä lapsi, mutta jotain ihan käsittämätöntä tuossa on. Vielä tiistaina kyseinen jätkä sanoi rakastavansa minua, sen jälkeen hän ei vastannut puhelimeen eikä viesteihini 3 päivään, sen jälkeen vastaa, kun soitan kaverini kännykästä. Valehtelee, että kännykkä on kotona, eikä ole siksi vastannut. Myöhemmin illalla hän tekstaa, että ei kadu yhteisiä aikojamme ja toivoo minulle hyvää elämää ja että löydän uuden. Hän toivoo myös, että voisimme olla ystäviä. Hän myös lupaa soittaa illalla ja selittää. Ei, soittoa ei tietenkään kuulu. Jälleen yksi asia, joka todistaa kyseisen jätkän kusipäämäisyyden. Nyt vain tuntuu, ettei hän minusta koskaan oikeasti välittänytkään, vaan ainoastaan leikki tunteillani. Koitan selvitä tästä hyvien ystävieni avulla ja toivon sen onnistuvan ennen kuin romahdan kokonaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.