IRC-Galleria

[nöpö]

[nöpö]

Mailman ihanimman tytön äiti. <3 <3
” Rakas Jari, kuten sä varmasti huomaat kun tulet kotiin; mä olen lähtenyt. En kotiin, enkä mummolaan, enkä minnekään väliaikaisesti. Mä lähden pois sun luota, pois, karkuun tätä meidän tekopyhää suhdetta. Me molemmat ollaan tiedetty jo pitkään, ettei tästä voi tulla mitään. Me molemmat todella yritettiin, koska me haluttiin rakastaa jotakuta. Mutta sillä, että rakastaa jotakuta, on suuri ero siihen, että rakastaa sitä yhtä ja ainoaa oikeeta. Sitä me ei olla haluttu nähdä, eikä myöntää. Mä tiedän, että mä en ole sun unelmiesi prinsessa, sä tarvisit jonkun joka jaksaa palvoa sua ja kulkee sun rinnalla sun aktiivisessa elämässä. Mä en ole se joku, en voi olla, koska sä tahtoisit muuttaa niin montaa asiaa mussa. Sä sanot että sä rakastat mua, ja mä sanon että mä rakastan sua, ja me molemmat tiedetään, että ne on vaan sanoja. Ne on vaan sanoja joihin me halutaan hukuttaa oma pelkomme siitä, että me jäätäisiin yksin. Tää ratkasu ei ollu helppo, sillä mä olen niin tottunut siihen, että sä olet siinä vierellä… Ehkä mä oon vaan vaeltaja, tahdon kulkea eteenpäin, enkä osaakkaan vakiintua, en tiedä. Anna anteeks, että mä tein tän näin pelkurimaisesti, mä en ois pystyny sanomaan sulle tätä kaikkea päin naamaa. Anna anteeksi ja koeta ymmärtää… Maria”

Mä siirsin lapun keittiönpöydälle ja itkin. Mä olin miettiny tätä niin kauan, ja nyt mun oli pakko lopettaa kaikki kerralla. Mä pakkailin viimeset kamani laukkuihini ja katoin viimesen kerran sitä mulle niin rakasta asuntoa. Sielä mä olin asunut kolme vuotta elämästäni, Jarin kanssa. Mä näin kaiken meidän suhteessa nyt niin kirkkaana, me oltiin valehdeltu itsellemme ja toisillemme kaikki nää vuodet. Mä näin, miten paljon ilosempi Jari oli sen kavereiden kanssa, kun esimerkiks mun seurassa. Mä näin, miten Jari puhkes kukkaan monen muun tytön läheisyydessä, ja mun seurassa se yleensä vaan tylsisty. Ei se sitä koskaan sanonu. Se sano aina et mä olin ainoo jonka se halus. Mä tiesin et se oli vaan sitä, et se halus niin tiukasti pitää kiinni siitä turvallisuudesta, joka me oltiin onnistuttu ympärillemme luomaan. Meillä oli turvallisuus, mutta ei rakkautta eikä intohimoa. Ei minkäänlaista. ”Mä rakastan sua” oli vaan fraasi jota me hoettiin kun toteemipaalut, jotka ei oikeesti voi tuntea yhtään mitään. Mä suljin oven ja kävelin rappuset alas ja suoraan odottavaan taksiin.
”Ketokuja 24” Mä olin vuokrannu asunnon kaupungin laitamilta, toiselta puolelta kaupunkia. Mä en halunnu törmätä Jariin vahingossakaan. Se pääsis töistä parin tunnin kuluttua. Mä tiesin et se soittais mulle, mut mä olin sanonu jo kaiken tärkeen. Puhelimessa mun ei tarvis enää muuta kun ehkä vähän selittää.
Kun mä pääsin uuteen asuntooni, se tuntu vielä hirveen kolkolle ja kylmälle. Ehkä se johtu siitä että kaikki oli vielä sekasin, pahvilaatikot oli keskellä huonetta ja erinäisiä papereita loju sielä täälä. Mulle tuli hirvee kaipuu entiseen, Jarin luo. Mä kerkeisin vielä perua kaiken.. mut ei. Mä olin todennu ettei meiän juttu toiminu, eikä mikään muuttuis jos mä menisin takasin. Tää kaipuu oli vaan kaipausta turvallisuuteen ja siihen totuttuun elämäntapaan. Hassua. Näiden kolmen vuoden aikana jokainen päivä oli tuntunu samanlaiselle ja mä en mitään muuta halunnu yhtä kiihkeesti kun jotain uutta, muuttaa pois, olla taas yksin. Ja nyt mä kaipasin takasin.. ehkä se tosiaan oli vaan sitä, että mä olin jo tottunu siihen, kaikki uus tuntuu aina aluks kummalliselle. Mä istuin pahvilaatikolle ja annoin kyyneleiden tulla. Mä tiesin, että sen jälkeen mun olo olis taas hyvä. Kyyneleet puhdistais mut, ne puhdistais mun sielun ja sydämen turhasta ikävästä.
- din di di diinn diin did did diid idii…. , puhelin alko soimaan. Jari. Mä nostin täristen puhelimen ja vastasin asiallisesti
- Maria
Linjan toisessa päässä oli pitkän aikaa hiljasta.
- Sä vastaatkin mulle jo kun vieraalle. Kylmästi ja asiallisesti. Ihan kun meiän mennyttä neljää vuotta ei olis ollutkaan. Jari nieleskeli linjan toisessa päässä, ja munkin kurkkua alko taas kuristaa.
- Anteeks.
- Anteeks? Eikö sulla oo muuta sanottavaa? Ja mitä sä kirjotat mulle tollasta tekstiä, et meiän vannomat rakkauden tunnustukset on ollu vaan sanoja? Jos sä et ookaan niitä tarkottanut, niin voi saatana Maria mä olen tarkottanut joka sanaa sydänverelläni!
- Et sä mua rakasta, sä luulet vaan. Ainahan sä puhuit niistä muista tytöistä, ja näinhän mä, että sä olit kenen tahansa kanssa onnellisempi kun mun.
- Sä luulit aina niin. Hitto Maria, sun vainoharhasuutes takia meillä on meinannu mennä sata kertaa poikki, ja nytkö sä sit vihdoin sen teit?! Mä en ymmärrä mistä sä aina sait päähäs etten mä rakasta sua. Mä rakastan helvetti soikoon, etkä sä edes ymmärrä miten sä satutat tolla sun tempullas!
- Sä oot jonkun muun kanssa onnellisempi.
- Mut kun mä haluan olla onnellinen sun kanssa! Mä luulin että meillä oli kaikki asiat hyvin.
- Se oli vaan illuusio. Ei me oltu ikinä totta.
Langan päässä oli taas hiljasta. Sieltä kuulu vaan katkonainen hengitys.
- Missä sä olet? Se viimein kysy.
- Miks sä haluut tietää?
- No että voin lähettää sulle ton kellon jonka jätit tohon pöydälle. Se sano hiljaa.
- Ketokuja 24
- Ok. Ei mulla sitten muuta, jos sä olet kerran päätökses tehny.
Hiljasuus. Tuut tuut tuutÂ…
Mä istuin taas pahvilaatikon päälle. Seinäkello tikitti ja teki mut hulluks. Mä aloin paiskomaan pahvilaatikoita pitkin seiniä, yhtäkkiä mä en ollukkaan varma olinko mä sittenkään tehnyt oikeeta ratkasua. Oli niin mieletön ikävä, niin mielettömän tyhjä olo.
Mä romahdin pahvilaatikoitten keskelle ja makasin siinä tuijottaen kattoon. Jossain vaiheessa mä taisin nukahtaa, koska säpsähin hereille kun ovikello soi. Kuka hitto? Mä loikkasin ylös ja pää oli ihan sekasin. Uni oli ollu helpottava pakopaikka tästä tuskasta, ja herääminen tuntu paskalle. Ovi auki. Jari.
- Mitä sä siinä teet? Oli mun spontaani ensireaktio.
Jari työnty sisälle vihasena ja veti oven perässään kiinni niin lujaa että kilometrin päässä asuvatkin varmasti kuuli.
- Tulin selvittää sun hullutukses! Se tiuskas ja potki pari pahvilaatikkoa sivummalle.
- Mee pois, jooko. Mä kuiskasin hiljaa.
- Mä en mee ennenku sä teet täydellisen selvityksen siitä miks sä oot tollanen idiootti taas.
- Ai, kiitos.
- Nyt et loukkaannu taas. Sä tiedät varsin hyvin mitä mä tarkotan. Sä oot niin pirun herkkä jokaikiselle sanalle ja teolle mitä mä teen. Ei se, jos mä oon joskus vihanen, tai satun vilkasemaan jotain toista tyttöä, tarkota sitä ettenkö mä rakastais sua. Ja mä tiedän tasan tarkkaan ettei tää sun temppus johdu siitä ettetkö sä rakastais mua, vaan siitä typerästä ja idioottimaisesta syystä, että sä pelkäät että mä jätän sut jonkun toisen takia.
- Niinhän sä kuvittelet, mä mutisin loukkaantuneena. Jarin sanat sattu. Miks ne sattu?
- En kuvittele vaan tiedän! Nyt pakkaat noi kamas mitkä oot jo kerenny purkaa samantien pahvilaatikoihin ja lähetään takasin kotiin!
- Älä määräile mua!
Jari käänty. Se käveli mun luo hurjistuneen näkösenä. Se otti kiinni mun leuasta ja katto mua silmiin. Sit se suuteli mua. Mä sulin kuin voi auringossa sen syleilyyn, ja mietin miten ihmeessä olin voinu kuvitella etten rakasta sitä.
- No niin. Jari sano pehmeesti.
- Anteeks. Mä en tiiä mikä muhun meni…
- Mä tiiän, senkin höppänä. Ehken mä oo kertonu tarpeeks selkeesti miten tärkee sä mulle oot, ja miten paljon mä sua rakastan.
- Kyl sä kerroit.. mä en vaan uskonu.. mä en uskonu että joku sunlainen voi rakastaa jotain munlaista.
- Mitä sä höpiset?
- No nii. Ku sä oot niin fiksu, sulla on hirveesti kavereita ja lisäks mä en oo tarpeeks kaunis sulle. Mä oon liian hiljanen, tyhmä ja tylsä.
- Sä oot kaunis. Sä oot mun silmissä kaunein tyttö mitä maa päällään kantaa. Etkä sä ole tyhmä vaan tosi fiksu. Miksi se on niin vaikeeta sun uskoa, etten mä halua muita kun sut?
- En mä tiedä. Mä painoin pääni alas, mua hävetti ihan hirveesti. En tienny minne olisin pääni tunkenu.
- Kulta Rakas… Jari suuteli mua hellästi ja mä itkin.
Hetken päästä me roudattiin mun kamojani takasin entiseen kämppään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.