Jos olet koskaan edes pienen hetken verran haaveillut omasta asunnosta Espanjan auringon alla ja nähnyt esimerkiksi aiheesta kertovia
houkuttelevia tv-ohjelmia, et todellakaan ole yksin. Jatkuva auringonpaista ympäri vuoden, rento ja vähästressisempi elämäntyyli ja
herkullinen ruoka houkuttelevat meitä suomalaisia Espanjaan vuodesta toiseen. Itsekin olen eräs näistä pitkään asiasta unelmoineista henkilöistä, mutta en rehellisesti sanottuna koskaan uskonut että unelmani voisi oikeasti toteutua - kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tehdä asialle jotain konkreettista.
Haluankin jakaa tässä blogitekstissä lukijoille omia kokemuksiani asunnonostoprosessista ja jakaa fiiliksiä, jos vaikka joku muukin innostuisi toimimaan pelkän haaveilun ja
halonhakkuun sijaan ja toteuttamaan oman unelmansa.
Miksi juuri Espanja asunnon ostokohteeksi?
Alkusysäys haaveilulle oli kohdallani aika perinteinen: Suomen saakelin pitkä ja pimeä talvi. Rakastan toki Suomen luontoa ja rauhaa, mutta yhdeksän kuukauden mittainen harmaa ja synkkä talvi sai kaipaamaan jotain muuta vaihtoehtoa. Toki olin aiemmin viettänyt lomia ympäri Espanjaa: Costa del Solilla, Barcelonassa, Madridissa ja Mallorcalla, joten maana Espanja oli jo melko tuttu.
Ilmaston lisäksi myös paikallinen rento kulttuuri ja letkeä elämänmeno ovat aina vetäneet minua puoleensa, mutta oman asunnon hankkiminen sieltä oli kuitenkin jatkuvasti vain "ehkä sitten eläkkeellä" tyyppistä haaveilua vuodesta toiseen.
Kuitenkin eräällä reissulla alkoi tuntumaan tyhmältä vain odotella eläkettä ja mietin että miksi enää odottaisin? Miksi en toteuttaisi unelmaani juuri tässä ja nyt, jos se vain mitenkään olisi mahdollista? Monet julkkikset ovat jo näyttäneet mallia,
kuinka heittäydytään unelmien perään.
Ensimmäinen askel oli alkaa miettimään olenko valmis sitoutumaan tähän ajatukseen tosissani ja aloittamaan asunnon etsinnän. Pienen pohdinnan jälkeen avasin sivuston josta asuntoja voi etsiä ja päätin ottaa konkreettisia askeleita kohti pitkäaikaista unelmaani.
Mistä asunnon etsiminen kannattaisi aloittaa?
Ensimmäinen mietinnän aihe oli luonnollisestikin se että missä haluaisin tarkalleen ottaen Espanjassa asua. Espanjahan on todella suuri maa ja siellä on paljon erilaisia asuinalueita, joilla on kaikilla omat erityispiirteensä ja viehätyksen aiheensa. Itseäni kiinnosti kuitenkin aivan erityisesti Aurinkorannikko eli Costa del Sol, koska se oli minulle alueena jo melko tuttu ja sen ilmasto on todella miellyttävä talviaikaan. Kesät ovat jopa liiankin lämpimiä, mutta talvet melko leutoja ja täydellisen aurinkoisia verrattuna Suomen loputtoman pitkiin ja pimeisiin talviin.
Etsiminen oli helppo aloittaa Asunto Espanjasta -sivustolta, josta tulikin nopeasti uusi ystäväni. Se tarjosi heti todella laajan kattauksen laadukkaita asuntoja Aurinkorannikolta ja muualtakin Espanjasta. Sivusto oli suomenkielinen, mikä helpotti asunnon etsintää huomattavasti verrattuna esimerkiksi espanjalaisiin kiinteistönvälityssivustoihin.
Asuntojen etsiminen oli helppoa ja tuloksia pystyi suodattamaan kätevästi eri kriteereillä. Tietoa oli helppo saada kätevästi hinnoista, eri alueista ja asuntojen ominaisuuksista parilla klikkauksella heti alusta alkaen.
Miten löytää luotettava välittäjä?
Mielenkiintoisia kohteita löydettyäni seuraava askel oli luonnollisesti löytää luotettava kiinteistönvälittäjä, mikä oli hieman jännittävää, koska itselläni ei ollu mitään tietoa siitä miten kiinteistönvälitysmarkkinat Espanjassa toimivat. Päätin hyvien arvosteluiden perusteella valita Asunto Espanjasta -sivuston suomalaisen välittäjän, ja olen erittäin tyytyväinen valintaani.
Välittäjä osasi auttaa minua suomeksi omalla äidinkielelläni ja hänen alueiden tuntemuksensa oli erinomaista tasoa, mikä auttoi paljon valintaprosessissa. Hän myös osasi selittää hyvin miten Espanjassa kiinteistökaupat käytännössä alusta loppuun toimivat. Tein myös reissun paikan päälle Aurinkorannikolle jossa kiersimme yhdessä parin päivän ajan potentiaalisia kohteita.
Ostoprosessin eteneminen
Kiinnostavan asunnon löydettyäni valoisasta rivitaloyhtiöstä aivan meren tuntumasta, oli aika neuvotella hinnoista ja sopia kaupan ehdoista.
Välittäjä suositteli tähän vaiheeseen ehdottomasti lakimiestä ja hänen kauttaan löytyikin todella ammattitaitoinen suomalainen Espanjassa toimiva lakimies, joka tuntee Espanjan lainsäädännön kiinteistökaupoissa kuin omat taskunsa. Lainsäädäntöhän eroaa suomen lainsäädännöstä tässä asiassa todella paljon, joten oli tärkeää että ammattilainen oli mukana varmistamassa että kaikki menee pilkkua myöten oikein ja lakien mukaan.
Myös notaarin rooli on Espanjassa kiinteistökaupoissa erittäin merkittävä, ja notaarin on oltava paikalla kaupantekotilaisuudessa.
Kaupanteko sujui lopulta erittäin sujuvasti ja vaikka aluksi prosessi kuulostiin kaikkine paperitöineen melko monimutkaiselta, onnistui esimerkiksi NIE-numeron ja paikallisen pankkitilin avaaminen lopulta vaivattomasti, ja kaikki oli erinomaisen loogista ja hyvin järjestettyä, kiitos huipputaitavan lakimiehen.
Itse en tarvinnut lopulta asuntolainaa ollenkaan, mutta
monelle se voi toki olla tarpeen. Siinä tapauksessa on hyvä tietää että espanjalaiset pankit kyllä myöntävät lainaa ulkomaalaisille, mutta
lainaehtojen vertailu on todella tärkeässä roolissa. Kannattaa silti muistaa että mitään kulutusluottoa ei asunnon ostamiseen yleensä kannata ottaa,
ellei korko ole todella kohtuullinen.
Lopputuloksena unelma-elämä Espanjan auringossa
Kun kauppa saatiin päätökseen ja avaimet olivat käsissäni, tuntui uskomattoman hienolta - pitkäaikainen unelmani oli vihdoin totta! Vieläkään en voi uskoa kuinka upea asia on kyseessä, ja tämä ostos on vaikuttanut jo nyt huikean paljon oman onnellisuuteni tasoon. Enää ei talven lähestyminen ahdista, kun tietää että pääsee aina aurinkoon talvea pakoon kun siltä tuntuu.
Olen myös kesäisin vuokrannut asuntoa lyhytaikaisvuokrauksen avulla ulos ja saanut siitä kivoja lisätuloja, joilla kattaa asunnon kuluja.
Olen viettänyt Espanjassa pitkiä pätkiä erityisesti talvella ja asunto on oman lomaparatiisini lisäksi myös mainio paikka ystävieni ja sukulaisteni vierailulle, koska olin järkevä ja ostin asunnon jossa on tilava vierashuone. Espanjan rento elämäntyyli ja jatkuva ihana aurinko ovat tehneet paikastani oikean täydellisen pakopaikan arjen kiireistä ja Suomen pimeästä talvesta. Olen myös tykännyt siitä että nikotiinipusseja
saa Espanjasta ostettua paljon Suomea vapaammin.
Jos harkitset asunnon ostamista Espanjasta, niin suosittelen erittäin lämpimästi kattavan taustatyön tekemistä ja energian käyttämistä oikean kohteen löytämiseksi.
Asunto Espanjasta -sivusto
on erinomainen apuväline, josta löytyy informatiivinen paketti asunnonostoprosessista ja erittäin asiantunteva ja upeaa asiakaspalvelua tarjoava suomalainen välittäjä, jonka avulla prosessi sujuu luotettavasti ja helposti maaliin asti.
Vaikka asunnon ostaminen ulkomailta voi aluksi kuulostaa hieman pelottavalta, on se kuitenkin lopulta aika helppoa ja voi muuttaa elämänlaatuasi todella paljon parempaan suuntaan ja olla siten yksi elämäsi parhaista päätöksistä. Ainakin itselleni oli juuri näin.
Lopuksi haluan sanoa: jos Espanjan aurinkoinen sää ja letkeä elämäntyyli yhtään houkuttelevat, niin älä jää odottelemaan eläkeikää. Unelmat voivat toteutua nyt ja tässä, kunhan vain olet rohkea ja uskallat ottaa ensimmäisen askeleen!