IRC-Galleria

\sanna-

\sanna-

i wanna stay here forever and always

[Ei aihetta]Perjantai 23.07.2010 03:08

Yksikin pieni kohteliaisuus saattaa saada olosi tuntumaan upealta. Anna siis minulle kohteliaisuus, ihan mistä tahansa, vaikka siitä, että kengännauhani ovat söpöt. Sitten laita tämä omaan päiväkirjaasi. Ja kun saat kommentteja, laita tämä merkintä muistiin, ja kun olet allapäin mene vain katsomaan tätä merkintää ja se muistuttaa, kuinka upea oletkaan !

[Ei aihetta]Tiistai 29.06.2010 02:55

Kirjoita nimesi wikipediaan ja katso mitä tulee, lisää se sitten blogiisi.

Sanna on skandinaavinen naisen etunimi. Sanna on lyhenne kansainvälisestä nimestä Susanna, joka on hepreaa ja tarkoittaa liljaa. Sanna voi myös olla johdos ruotsin kielen sanasta sann, joka merkitsee "totta". On myös esitetty, että Sanna olisi hellittelymuoto venäläisestä Aleksandrasta.

Suomessa on Väestörekisterikeskuksen Väestötietojärjestelmään merkitty 25 237 Sanna-nimistä henkilöä, joista 2 on miehiä. Sanna oli verrattain harvinainen nimi 1960-luvulle asti, jolloin sen suosio lähti kasvuun. Kun aiemmin nimi annettiin joillekin kymmenille tyttövauvoille vuodessa, 1970-luvun alussa nimen sai jo monta sataa ja saman vuosikymmenen lopussa yli tuhat lasta vuosittain. 1980-luvulta alkaen nimi on annettu yhä harvemmille lapsille. Vuonna 2009 elokuun 10. päivään mennessä nimen sai enää 14 lasta.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA<3Perjantai 23.04.2010 17:39

hei jeeeeeeeee kivaa oli , PARASTA !!

Tääää tyttö haluu takas ((((((((((((8

energia pillerit >:)

<3HALIRINKI<3

hahaaaa DISCO :D paitsi et letka oli kyl kiva... ;)

MIKSEI ME VOITU OLLLA SIELLÄ PITEMPÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄN, mur.

suunta kohti kapee kiitti ja etitää nää ihmiset sieltä JOOKO.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 21:21

And I've lost who I am
and I can't understand
Why my heart is so broken

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 17:50

4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa. ♥

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.03.2010 14:21

On liikaa nuoria kuollu, ja paljon nuoria on jääny kaipaamaan lähimmäisiään, lisää tämä päiväkirjaasi, ja toivo etteivät parhaat ystäväsi koskaan lähtisi luotasi ♥

[Ei aihetta]Perjantai 26.02.2010 18:15

Everything is calm
At the end of the planet
In our white desert

kiitos ja anteeks ! 20.2. !Sunnuntai 21.02.2010 22:19

Miltä susta tuntus kun oot naisen kanssa makkarissa pumpumpum?

;DMaanantai 28.12.2009 01:18

BUUUJAAAAA mun kaviot on liekeissä... kato ku mä sipsutan KIPETIKAPETIKIPETIKAPETIKIPETI

8DDDDD joskus ykkösel heiiii ;DDD <3Maanantai 21.12.2009 00:09

Noitien tumma taikayö
Pääsiäismunia lapset syö
Luudalla keikkuva kissa
tuimissa aatoksissa