IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

KännihoroskooppiKeskiviikko 07.02.2007 00:57

Kännihoroskooppi

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä ( mun horoskooppi)
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

;)Keskiviikko 24.01.2007 19:26

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

koreaaTiistai 23.01.2007 17:21

Korealainen nimi:
A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J-zu * K- me * L- ta * M- rin *
N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi


Juha: Zudorika

[Ei aihetta]Maanantai 22.01.2007 23:02

Onko sinulla seurustelukumppania?: Ei enää

Haluisitko, jos ei ole?: kyl välil tarvii

Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen?: ei

Onko sinulla parasta ystävää?: onha mulla muutama

Onko sinulla monia ystäviä? Monta?: on ja hyvä niin

Entä kavereita?: on yllinkyllin =)

Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää?: on

Oletko ollut kiusaaja?: En (ainakaan tietoisesti)

Onko sinulla lemmikkejä?: ei

Minkä rotuinen tai lajinen se on?:

Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?:yks isoveli ja se riittää =)


Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: joskushan sitä on

Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: Tottakai

Pidätkö itsestäsi?: no hei mikä tää kysymys on :D

Tuntuuko usein, ettei enää jaksa?: joskus mut se olo menee onneks pian ohi =)

Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: Tavallaan joo, vaik tiedän et miun elämäntavat ei oo ehkä niitä kaikista fiksuimpia....

Paheesi?: tupakointi ja koulu :D

Oletko ihastunut/rakastunut?: Koko ajan

Moneenko ihmiseen, jos olet?:no comments =)

Kuinka vanha hän on?: Niin kuka?

Onko hän hyvännäköinen?: No en kai nyt rumiinkaan ihastuis..? En tajuu kysymystä.


ULKONÄKÖSI...

Pidätkö siitä?: Juu

Silmiesi väri?: Ruskee

Hiuksiesi väri?: blondi(tällä hetkellä)i

Ovatko hampaasi suorat?: Kai ne on

Entä valkoiset?: Öh

Hoidatko ihoasi?: ei tartte =)

Kuinka usein peseydyt?: joka aamu ja joskus enemmänki :P

Pesetkö shamppoolla ja hoitoaineella hiuksesi?: Millä muullakaan?

Meikkaatko?: no en tietenkää olen hei poika :D

Jos meikkaat, mitä käytät? huh huh

Nypitkö kulmasi?: en

Nypitkö joitain muita karvoja?:öö ehkä ette haluu tietää :D

Sheivaatko sääresi?: no en :D

Onko sinua kehuttu kauniiksi?: ehkä komeeks ja söpöks :D

Entä haukuttu rumaksi?: joskus

Onko sinulla kaunis hymy?: Kuulemma, mut ite en tykkää

Käytätkö koruja?: enhän minä sellassii :D

Minkälaisia vaatteita käytät?: Kaikenlaisia

Pidätkö tyylistäsi?: No miks en pitäs?

Onko sinulla oma muoti?: kaikillahan on :P

Seuraatko muotia?: En tod.

Käytätkö mekkoja?: öö tota en :D

Entä hameita?: en :D

Toppeja?: EN :D

Minihameita?: :D en edelleenkää :D

Villapaitoja?: Joskus



KOULUSI...

Keskiarvosi?: Öh varmaan nolla

Lempiaineesi?: ei sellast oo

Inhokki aineesi?: koulu :D

Kuka on lempiopettajasi?: no huh huh :D

Entä inhokkisi?: niitähän kyl on :D

Pitävätkö opettajat sinusta?: Ei mitään tietoa..

Onko sinulla iso koulu?: No on siel ehkä muutama oppilasta...

Luetko hyvin kokeiseesi?: En lue ollenkaan

Onko sinulla hyvä käsiala?: Ei

Hoidatko läksysi pois alta ajoissa?: Joskus (harvoin)

Entä esitelmäsi?: Ömh. No ne joo.

Jännitätkö esiintymistä?:en nykysi

Olitko tänä vuonna mukana koulunäytelmässä?: Ei meillä oo sellasia..

Oletko innolla mukana auttamassa erilaisissa asioissa?: Riippuu asiasta

Oletko ensimmäinen vapaaehtoinen hakemaan esim. kirjoja jostain toisesta luokasta?: kyllä kai

Oletko koskaan ihastunut opettajaasi?: No en todellakaan ;D

Pidätkö itseäsi hyvänä koulussa?: En

Paras koenumero tänä vuonna?: 2

Paras esitelmänumero?:emt

Huonoin?: 0

Paras pistarinumero?: Ei meil oo sellasii (onks tää tehty ala-asteelaisille?)

Huonoin?:

MILLOIN VIIMEKSI...

Söit?: viidelt

Joit?: vähä aikaa sit

Pesit hampaat?: aamulla

Pussasit jotain?: riikkaa vkl :) mut joo tää tästä sit

Halasit jotain?: sunnuntaina

Suutelit jotain?: vkl

Lenkkeilit?: joskus ja jouluna :D

Sairastuit?: ööö en muista

Paketoit lahjan?: jouluna

Ostit lahjoja?: ennen joulua

Pelasit jotain peliä?: Öööh.

Olit humalassa?: viikonloppuna

Joit alkoholia?: tänää yhden kaljan

Silitit jotain eläintä?: Eeeen muista

Putsasit akvaarion/häkin/terraarion?: en omista

Harjasit jotain eläintä?: emt

Ostit jotain?: kahvia koulust

Ostit jonkun vaatteen: en muist koska :P

Nauroit?:vkl

Itkit?: pojathan eivät itke mut surevat :D

Pelasit jalkapalloa?: liikunnantunneilla varmaan..

Tanssit?: Joskus baarissa varmaan.

Söit joulukinkkua?: jouluna

Juttelit jonkun kanssa mesessä?: Koko ajan

Pelkäsit?: En tiiä

Hämmennyit?: tänään

Surit?: vähäsen

Itkit ilosta?: siit on aikaa

Nauroit elokuvan aikana?: No sillon ku viimeeks katoin leffan

Itkit elokuvan aikana?:en sillee itke leffois ku ei ne oo totta

Tapoit jonkun nisäkkään?: sammakon joskus pienenä :D

Itkenyt jonkun eläimen takia?: en

Kuullut harhoja?: KOKO AJAN

Niistänyt?: Eeeen muista.

Käynyt vessassa?: tänään

Polttanut sikaria/tupakkaa?: tänään

Nuuskannut?: en koskaa

Käyttänyt huumeita?: en koskaan

Suudellut ulkomaalaista: en oikeestaa

Ollut ulkomailla?: joskus ruotsis

Ollut harkoissa?: tänään ;D

Ollut katsomassa jotain esitystä: en muist

Katso mitä nimesi tarkoittaa:Maanantai 20.11.2006 01:09


A = seksikäs
B = yllätyksellinen
C = asioitaan jakava ihminen
D = varma
E = kekseliäs
F = cool
G = hauska
H = on aina siellä
I = enkeli
J = kaunis
K = saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L = itsepäinen
M = pahis
N= fantisoiva
O = suojelee kavereitaan
P = pehmeä
Q = ei valehtele melkein koskaan
R = saa tarpeekseen pojista/tytöistä
S = ylläpitää yhteyden hyvin
T = kiusallinen
U = mukava
V = ei valehtele koskaan
W = paljon kärsvällisyyttä
X = hassu
Y = äänekäs
Z = hyvä kuuntelemaan
Ã… = kohtelias
Ä = ei mene selän taakke
Ö = kiva

J = kaunis
u = mukava
H = on aina siellä
A = seksikäs


:D :D: D että tommosta mun nimi tarkoittaa :D :D

kuvaile yhdellä sanalla!Tiistai 24.10.2006 02:28

sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta :D

justMaanantai 12.12.2005 00:45

mikä tää päivä kirja oikeen on..en oikee dajuu... ihQ daa
- Vanhemmat »