IRC-Galleria

JOS OISIN SÄ NI LUKISIN TÄN.Tiistai 10.10.2006 20:18

made by Sabina 10v.

Salamatkustaja

Olipa kerran salamatkustaja. Se oli hyvin pieni. Arvaa mikä. Se on muurahainen. Eräänä päivänä muurahainen lähti kävelylle ja sitten hän näki matkalaukun. Hän meni matkalaukkuun. Kun matkalaukun omistaja katsoi laukkuunsa niin silloin muurahainen kiljahti ilosta ja kiitti laukun omistajaa ja sanoi että eksyi sen sisällä kaikkiin niihin tavaroihin eikä muistanut mistä tuli. Laukun omistaja ei kuullut eikä nähnyt muurahaista. Muurahainen selitti kaikenlaista mutta turhaan. Sitten omistaja käveli laukkua kohti koiransa kanssa. Muurahainen luuli että omistaja auttaisi häntä koska hänen yksi jalkansa oli mennyt poikki ja muurahainen kiljui niin kovaa omistajan korvan juuressa kuin jaksoi eikä omistaja kuullut mitään. Mutta sitten muurahainen kiipesi omistajan korvaan ja eksyi sinnekkin. Muurahainen pääsi ulos jotenkuten korvasta ja kiipesi omistajan nenän päähän, omistaja yritti huitoa ötökkää pois nenästään, mutta muurahainen tarttui hampaillaan ihmisen nenään ja omistaja huitaisi vielä kerran mutta ei irronnut. Muurahaisella oli kova kestäminen koska oli saanut päähänsä noin 1cm korkuisen kuhmun ja toinen silmä hyppi kokoajan ulos kun omistaja huitoi kädellään muurahaista.
Muurahaiselle selvisi että omistaja ei haluaisi auttaa.

SEN PITUINEN SE,aika makee tarina.... VAI MITÄ?? O_o
xD

voi kaappi.Tiistai 10.10.2006 20:08

tulin niinkö kirjastoon ja sit toi täti sano et mullois mukamas 11,70e lasku odottamas tääl ja olin iha et wattaaafakaaaa??? :O viimeks oli vaa 1,50e.Mut kiva heY maksella noit sit pikkuhiljaa..ikän en enää lainaa kirjastost mitää xD voi kaappi.

hope so.Perjantai 06.10.2006 16:14

mä täs aattelin et jos toi joulupukki tois mul vaik poikaystävän.. :b

jos äiti olis viksu ja tajuis vihjeen,pyydystäis mulle jonkun kivan minkä sanoisin sil ja sit aattona se ois kuusen alla paketis..vähänkö ois parasta.
no joo.. :D ei mittää.ihastuneena on hyvin hankalaa :////
Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

KOIRANOMISTAJAT huom.Tiistai 03.10.2006 17:25

Kaiken teet lemmikkisi eteen, ruokaa ja vettä on tarjolla,lenkille on mentävä säässä kuin säässä. Koirasi tuhoaa kenties tavaroitasi?Sekoittaa asunnon?Karvaa joka puolella?Silti rakastat ja hoidat lemmikkiäsi ja mitä saat käteen?
Pelkkää paskaa.
(juu tosiaan,kaupungissa kun pitää paskat kerätä...)
jahas ?!!! mitäääs?? :D

Lauantaina :OTiistai 12.09.2006 17:43

kuun ympäril oli SATEENKAARI.Sateenympyrä,vai mitä VV???!!!

kysely!!!!111Tiistai 12.09.2006 17:41

1. Mitkä asiat naurattaa sinua?
mä nauran paljon :>

2. Onko jääkaapissasi Coca-colaa?
ei :<

3. Tiedätkö mikä on motti?
hå?en.

4. Mikä on lempileipäsi?
sämpylät on hyvvvviii :)<3 ja kaikki ite tehty.

5. Teetkö usein galluppeja?
ennen tein..

6. Minkä nimisellä tiellä asut?
en asu..asun kadulla.

7. Onko kotonasi soittimia?
on.cd soitin eli stereot kylläki ja dvd soitin.ja puhelin soitin :b ja nokkahuilu ja urut.onk viel?kellopeli xD

8. Oletko väkivaltainen?
ennnn.

9. Käytkö jäätelöautolla?
en enää :/

10. Mikä on työpöytäsi taustakuvana?
pauliinan varpaat,sabinan käsi -kuva :D<3

11. Oletko käynyt kesälomalla ulkomailla?
joo,ruotsis :D

12. Jos olet niin missä?
no siel ruottis.

13. Minkälainen ääni bassosta kuuluu?
bom bomb bommm :P

14. Keneltä on tullut 3. tekstari kännykässäsi?
anetelta :)

15. Onko teillä kynnysmattoa ulko-oven edessä?
no ei enää ku hauvveli hajotti.

16. Oletko käynyt Ikeassa?
no en :S

17. Lempi kirjasi?
ää emmä tiiä :O

18. Oletko käynyt Mikkelissä?
kyyyl..

19. Millä nettisivulla olet eniten?
täällä..

20. Kuunteletko nyt musiikkia?
emmä

21. Minkä merkkinen auto perheelläsi on jos on?
joku ford äitil ja isil OOPPELI :D

22. Onko mummosi kuollut?
no ei<3

23. Asutko kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa vai paritalossa?
ää.. :((( kerrostalossa nykyään :/ isi asuu omakotitalossa.

24. Paras purkkamaku?
sweet mint jenkki :)

25. Paras vuodenaika?
tykkään kaikista

26. Onko Australia maanosa vai valtio?
australia on maa senki homppelit :DDDD

27. Onko Mötley Crue hyvä bändi?
ei

28. Harrastatko joogaa?
joo :)

29. Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
olen :> ne on kivoi.

30. Entä lammasta?
jepjep,neki on kivoi.

31. Asutko maalla vai kaupungissa?
kaupungissa,ennen maalla.

32. Aiotko mennä joskus kielikurssille/matkalle?
varppina.

33. Mitä teit vappuna?
...en muista <:)

34. Osaatko tehdä jauhelihakastiketta?
juu

35. Oletko kysynyt oraakkelilta mitään?
monesti :D

36. Onko pakasteessanne jäätelöä?
no ei :///

37. Jos on, niin minkä makuista?
ei sit mitää.

38. Onko lävistykset hienoja?
varmasti<3

39. Entä tatuoinnit?
juu.

40. Meikkaatko?
kyl vaa.

41. Nauratko paljon?
ehdottomasti!

42. Onko teillä dvd-soitin?
on.

43. Onko sinulla jonkun bändin musiikki dvd:tä?
öö.ei.

44. Oletko katsonut koskaan Drawn Together ohjelmaa?
ennn

45. Oletko hyvä piirtämään?
emmäää..

46. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
kaikkee..

47. Tykkäätkö viiksistä?
emmää kuiteskaa :P

48. Mitä hyönteistä vihaat eniten?
hyttyset on typerii.

pöh.Torstai 31.08.2006 19:27

sä oot nuuskaMUIKKUNEN.