IRC-Galleria

^^ande_^^

^^ande_^^

Kohtaloa ei ole, on vain valintoja.

Edorf-Hetki vaan aikaaTiistai 21.10.2008 16:52

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

Hetki vain aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.

Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.
Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.
Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.
Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.
Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.

Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.
Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaa ja kiroaa maailman julmuutta.
Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi..."
Niin poika jo riistää henkensä...
"... ja mä tahdon vain sinun luoksesi."
Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Hetki vain aikaa on...
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on...
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on...
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on...
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs, kaikki minun tähteni.

:)Perjantai 10.10.2008 16:13

on tää vaa niin hienoo..<3

no hyi!!Keskiviikko 08.10.2008 19:34

Yksi sinivalas tuottaa parittelun aikana 200 litraa spermaa.
Mutta vain kymmenen prosenttia siitä menee naaraaseen.
Siis 180 litraa valuu mereen. Joka kerran kun yksi uros laukeaa.
Sinivalasuroksia on 200 000.
Mietit miksi vesi on suolaista..


SE ON IHAN SUN PÄÄTÖS= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

TEE SÄ MITÄ TAHDOT = kosto on kauhea.

MEIDÄN PITÄIS PUHUA = mä aion nyt avautua ja sä vittu kuuntelet

MÄ OON PAHOILLANI = sun ois syytä olla vielä enemmän pahoillasi.

SIITÄ VAAN, SENKUN MENET = jos lähdet, niin saat katua.

EN MÄ OLE LOUKKAANTUNUT = tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

OLETPAS SÄ TÄNÄÄN HUOMAAVAINEN = onko tänään seksipäivä?

VÄHENNETÄÄN ROMANTTISESTI VALOJA = olen ihan jumalattoman turvoksissa

ONPAS TÄÄ KEITTIÖ EPÄKÄYTÄNNÖLLINEN = ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

MITÄS JOS HANKITTAIS UUDET VERHOT? = ...ja huonekalut ...ja maalataan makuuhuone.

MÄ KUULIN JOTAIN MELUA = sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä...

MÄ RAKASTAN SUA IHAN HIRVEÄSTI = meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

OONKOHAN MÄ LIHONUT? = kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

EN MÄ MITÄÄN HUUDA = totta hitossa huudan, kun mulla on hyvä syy.

TOTTAKAI = kyllä tai ei

EI = kyllä tai ei

NIIN KAI = ei

IHAN MITEN VAAN = ei

jeeeTorstai 02.10.2008 02:58

perjantaina laivalleeeeee:)

<3Keskiviikko 01.10.2008 17:15

Sun vieressä on lämmin
Kun ulkona on kylmä
Kun sua hellin
Oon aina taivaas
Tiedän mitä etsin
Kun sut löysin
En osaa olla yksin
Kun sain sut...

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 12:08



Elämän totuuksia:
4-vuotias poika tutki uteliaana kiveksiään ammeessa.
- Äiti! Mitä nämä on? Onko nämä mun aivot?
- Ei poikani, ei vielä.

Mitä Jenni pelkäsi eniten hääyönään? -Että Kimi keskeyttää!

Kaksi oravaa kiipesi miehen lahkeeseen. -Katso kuinka isoja pähkinöitä tuolla ylhäällä! -Onpa komeita, vaikka kasvavat noin pienellä ja kuivalla oksalla.

Nainen:Sepaluksesi on auki! Mies:Kurkistaako se uljas myyntitykki sieltä? Nainen:Ei, mutta joku veltto varastomies nojailee kahteen jauhosäkkiin.

Kun nainen odottaa seksiä, on se kuin odottaisi lunta. Koskaan ei tiedä montako senttiä tulee ja kauanko se kestää, mutta ainakin on liukasta tiedossa.

Tyttöhauki kysyi äitihauelta -"Mikä oli tuo hopeinen joka vilahti meidän välistä"? Äiti-"Se oli rapalan huora, jonka perään isäkin lähti viime viikolla"!

Tipaton tammikuu, hepitön helmikuu ja jatketaan samantien munattomalla maaliskuulla. Sitten olisikin vuorossa jo huviton huhtikuu, tapiton toukokuu, kepitön kesäkuu. Sitten sitä onkin niin puutteessa, et seuraa hengetön heinäkuu, eloton elokuu, mutta toisaalta syyhytön syyskuu!

Tiedätkö miksi poikamiehet ovat yleensä hoikempia kuin ukkomiehet? Syy: Poikamies tulee yöllä kotiin, menee suoraan jääkaapille ja tuumaa: "Taas tätä samaa vanhaa" ja menee makuuhuoneeseen. Kun ukkomies tulee yöllä kotiin, hän menee suoraan makuuhuoneeseen ja
ajattelee samalla tavalla, ja kävelee sen jälkeen jääkaapille.

Äiti meni kyläilemään tyttärensä luokse. Tytär avasi oven alastomana, eikä pukenut päällensä koko vierailun aikana, jota
äiti ihmettelemään:
- Miksi et pue vaatteita päällesi, vaan liikut alastomana kaiken päivää?
- En minä ole alasti, etkö näe olen rakkauden puvussa?

Kotiin päästyään päätti äiti tehdä samoin. Kun hänen miehensä palasi työstä kotiin, näki tämä vaimonsa kulkemassa yltympäriinsä alastomana. Mies kysyi saman kysymyksen vaimoltaan, kuin vaimo tyttäreltään:
- Miksi et pue vaatteita päällesi, vaan liikut alastomana kaiken päivää?
- En minä ole alasti, olen rakkauden puvussa, etkö näe?
- No, olisit voinut ostaa itsellesi sopivamman kokoisen puvun tai edes silittää sen ensin.


[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 00:26

PYYNTÖ LAITA VIESTI ETEENPÄIN!
ORIVEDELLÄ MIA-TALLIN 15 HEVOSEN OMISTAJA TERMINAALIHOIDOSSA. HEVOSET MENEE TEURAAKSI, JOS KUKAAN EI NIITÄ HUOLI. KAIKKI KILTTEJÄ JA TERVEITÄ AMER. VEN. LÄMMINVERISIÄ, OSALLA MYÖS RATSASTETTU. HINTA 100-500€, HYVÄ KOTI PÄÄASIA, EI KIERTOON. TIEDÄTKÖ KETÄÄN JOKA HALUAISI HEVOSEN TAI PARI? KYSY LISÄÄ AARNE MÄKELÄ, 0400511753

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.09.2008 23:20

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Kauhajoen ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 13:53

Missä se määritellään
kuinka paljon kenenkin täytyy sietää
Yksi saa oikeudekseen
loukata ja toisen täytyy ymmärtää..