IRC-Galleria

^^ningyo

^^ningyo

"Anna anteeksi, sillä minä olen syntiä"

Uusimmat blogimerkinnät

ESS, LORDI :)Sunnuntai 21.05.2006 12:34

Lordin "Hard Rock Hallelujah" voitti lauantai-iltana Ateenassa käydyn Eurovision laulukilpailun ylivoimaisesti. Voitto oli Suomen ensimmäinen koko euroviisujen historiassa.
Hirviö-lookillaan säväyttäneen suomalaisyhtyeen pistesaalis oli sekin ennennäkemätön: 292 pistettä, ja eroa toiseksi tulleeseen Venäjään 45 pistettä. Kolmanneksi viisufinaalissa kiri Bosnia-Hertsegovina.
Suomi keräsi täydet 12 pistettä Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Virosta, Puolasta, Britanniasta, Islannista ja Kreikasta.
Runsaanpuoleisilla pisteillä Lordia muistivat lisäksi muun muassa Saksa, Venäjä, Israel ja Turkki.
Yleisön riehakas reaktio heti yhtyeen esiintymisen jälkeen enteili hyvää menestystä. Lordi tyytyi heti voiton varmistuttua lähettämään Suomeen terveisiä "Itsehän tilasitte" ja "Tavataan torilla" -kylteillä.
Vuonna 1996 perustettuun hard rock -yhtyeeseen kuuluvat Mr.Lordi (Tomi Putaansuu, laulu), Kita (rummut), Amen (kitara), OX (basso) ja Awa (koskettimet).
Ennen Lordin voittoa suomalaisten paras Eurovisio-sijoitus on vuodelta 1973, jolloin Marionin "Tom tom tom" sijoittui Luxemburgissa kuudenneksi.

21.05.2006 05:31

[Ei aihetta]Tiistai 16.05.2006 20:20

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää.


1.Minkä ikäisenä menetin neitsyyteni?
-Liian vanha, ainakin sinulle.

2. Kenelle minä neitsyyteni menetin?
-Eräälle sinulle läheiselle ihmiselle, vaikket sitä varmaan suostukaan myöntämään itsellesi.

3. Montako seksipartneria minulla on ollut?
-Lukuisia.

4. Moniko seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä?
-Onko tää joku trendikysymys? Oot ainakin viides tänään joka kysyy samaa asiaa. Vastaan kaikille samoin: EI.

5. Missä harrastin seksiä viimeksi?
-Satumetsän keskellä, suuren taikasienen luona.

6. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä?
-Täällä.

7. Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi seksiä harrastaa?
- Suomen jääkiekkomaajoukkueen.

8. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani?
- Se on juuri niin. Valitettavasti asiaa voi muuttaa vain tekemällä sille jotain.

9. Olenko minä hyvä sängyssä?
- Totta helvetissä olet!

10. Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaiken kaikkiaan tulee olemaan?
-Tarpeeksi monta jotta maailma pysyy kasassa.

11. Tarvitsenko minä kamasutraa?
-Tätä varten piti heittää kruunaa ja klaavaa, mutta vastaan silti yhtä itsevarmasti kuin aina: EI.


:D

tänää..Tiistai 09.05.2006 18:52

..5pvää vähennetää kuukaudest.. :)
Apuuva!!!

Olen tietämättäni sairastanut

lintuinfluenssaa vuosia

Tiputanssia on tanssittu

Kiiltävän perään olen kuin harakka

Joskus tunnen itseni pöllöksi

Äimän käkenäkin on heiluttu

Peiliin kun katsoo, sieltä näkyy

huuhkaja

Etelään tekee mieli!!!!"

..tänään..Maanantai 08.05.2006 22:00

.. 1 pvä plus 1,5pvää + 0,5pvää + 0.7pvää + o,3 pvää vähemmän yhest kuukaudest.. ^^ :>

eilen..Maanantai 08.05.2006 21:59

.. kolme pvää yhest kuukaudest taas vähemmän

..tänään..Lauantai 06.05.2006 17:31

.. on 2pvää ´pois yhest kuukaudest. ^^^ ehanaa,eiks ni ? :P

..eilen..Perjantai 05.05.2006 12:48

1kk.. tänää 1pvä vähemmän ku kuukaus..! *onneks mä osaan puhuu selkeesti.. **