IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Lauantai 30.06.2007 00:55

OLEN.

(x) Laulanut suuren yleisön edessä.
( ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
(x) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
( ) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) Ollut jälki-istunnossa.
( ) Karannut kotoa.
( ) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
( ) Harrastanut partiota.
( ) Käynyt laulutunneilla.
( ) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
(x) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(X) Nolannut itsesi.(Liiankin monta kertaa..)
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
(x) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut Laivalla.
( ) Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Rikkonut ikkunan.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.(En muista)
(x) Leikkinyt poneilla.
(x) Ollut Spice Girls-fani.
(Totta kai..) Ollut Backstreetboys-fani.
(x) Omistanut Baby Bornin.
(x) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
( ) Vaihtanut vauvalle vaipan.
( ) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
(x) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
( ) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Koulukiusaaja.
(x ) Koulukiusattu.
( ) Luokan paras oppilas.
( ) Luokan huonoin oppilas.
( ) Luokan lyhyin
( ) Luokan pisin
(x) Opettajan silmätikku.
(x) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
(x) Pikkusisko tai isosisko/veli
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
( ) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
(x) Fanittanut smurffeja.
( ) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
( ) Meinannut hukkua.
(x) Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
( ) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
( ) ...ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
( ) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
(x) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
( ) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
(x) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
(x) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
(x) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
( ) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
( ) Pettänyt parhaan kaverin.
(x) Eksynyt metsään.
( ) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
(x) Käynyt Linnanmäellä.
( ) Käynyt Tykkimäellä.
(x) Käynyt Särkänniemessä.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
(x) Seurannut 24-sarjaa.
(x) Täydellisiä Naisia.
( ) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
(x) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
( ) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
( ) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
(x) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
(x) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:

(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
(x) 12-18
( ) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
(x) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
( ) joku muu
( ) lyhyt
(x) pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
(x) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
(x) Smakkia
(x) Rasmusta
( ) Himiä
( )Slipknotia
( ) U2:sta
(<3) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
(x) Salkkareita
( ) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
( ) Olet mitä syöt
( ) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta

Pidät...
(x) Musiikista
( ) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
(x) Tietokonepeleistä
( ) Pimeästä
(x) Valoisasta
( ) Sisustamisesta
( ) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
( ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
( ) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x) Radiosta
(/) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
( ) Scifistä
(x) Perheestä
(Joistain) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
(x) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
(x) Nakeista
(Joistain kaloista) Kalasta
(x) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
( ) Kävelemisestä
( ) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
( ) Lenkkeilystä
( ) Japanista
( ) animesta
( ) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[ ] Yli olkapäiden
[x] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[ ] Ruskeat
[X] Mustat
[ ] Vaaleat
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[ ] Suorat
[x] Luonnonkiharat
[ ] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...
[ ] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[ ] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ] Jonkin muun

Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[ ] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ] Punainen
[ ] Harmaa
[ ] Ruskea/beige

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[ ] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[ ] Minihameita
[ ] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[ ] Svetareita
[x] Huppareita
[ ] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[ ] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[x] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[ ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[ ] Kangasvöitä
[ ] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ ] Huiveja
[ ] Hakaneuloja

Meikkaan
[x] Kyllä (Joskus)
[ ] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[x] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[ ] Erikoinen
[ ] Metallisti
[] Joku muu
[ ] Hoppari

Hmh..Perjantai 29.06.2007 23:53

Kuka Muumilaakson hahmoista olet?

Muumipeikko
[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[ ] Pidän seikkailusta
[x] Minulla on todella kiltti äiti
[x] Olen itsekin kiltti
[ ] Nukun paljon talvella
[ ] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[x] ...se masentaa/masentaisi minua
[x] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[x] Olen mustasukkainen
6/9

Muumimamma
[ ] Annan aina periksi
[ ] Olen hyvin huolehtivainen
[x] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[x] Olen ymmärtäväinen
[ ] En suutu miltei koskaan
[ ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ ] "Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!"
[x] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita
4/9

Nipsu
[ ] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[x] Hyvä ruoka on heikkouteni
[ ] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[ ] Hotkin syödessäni
[x] Olen pitkä
[x] Inhoan kylmää
5/9

Pikku Myy
[ ] Olen pieni
[x] ...mutta pirun pippurinen!
[x] Puren
[ ] Pidän puoliani
[ ] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava
[ ] Olen tomera
[x] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä
4/9

Niisku
[ ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[x] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ ] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[ ] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[ ] Työnteko on hauskaa!
2/9

Muumipappa
[ ] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[x] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[ ] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x] Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[x] Menetän hermoni nopeasti
[x] Olen heinänuhan uhri
[ ] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen
5/9

Mörkö
[x] Viihdyn yksinäni
[x] ...tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[x] Olen melankolinen
[ ] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[Niin varmaan] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[ ] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[ ] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä
4/9

Haisuli
[x] Olen varsinainen kiusankappale
(Joskus, äiti ainakin tietää sen, teen hänelle aina kepposia)
[ ] En piittaa seurauksista
[x] ...useimmiten niitä ei ole
[x] Olen varsinainen uivelo
[ ] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[x] ...mutta en sitä oikeasti ole
[x] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[ ] Minulla ei oikein ole ystäviä
5/9

Nuuskamuikkunen
[x] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[ ] ...mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[ ] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[ ] ...vapaaehtoisesti
[x] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[ ] Nautin ulkoilusta ja telttailusta
4/9

Hemuli
[x] Olen kohtelias
[x] Olen luonnonlapsi
[x] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[x] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[x] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[x] Olen ystävällinen
5/9

Surku
[ ] Olen surumielinen
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Pidän erittäin paljon susista
[x] Tahtoisin olla joku toinen
[ ] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[ ] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.
[ ] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[ ] ...en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas
1/9

Noita
[ ] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[ ] ...enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[x] Liiallinen kiltteys ällöttää
[ ] Minulla on punaiset hiukset
[x] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[ ] En kaipaa toisten ihmisten apua
[ ] ...silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[x] Saatan olla itsekäs
3/9

Piisamirotta
[ ] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä... *heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[x] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[x] En välttämättä huomaa kakkua perseeni alla
[ ] Nauran harvoin
2/9

Vilijonkka
[ ] Olen hienostunut
[ ] Olen kunnollinen
[ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ...joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[ ] Olen pikkutarkka
1/9

Muumien Esi-isä
[ ] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[x] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[/] Olen kohtuuton
[x] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[x] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[x] ...johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[x] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan
5½/9

Juksu
[x] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[ ] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut usein yhteen poliisin kanssa
[ ] ...sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[ ] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[x] En häpeä(isi) laiskuuttani
2/9

Ninni
[ ] Olen huomaamaton
[x] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[x] Minulla on huono itsetunto
[x] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ...ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[x] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[ ] ...vaikka se onkin pelottavaa
5/9

[Ei aihetta]Torstai 14.06.2007 12:48

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi

Kopion Katilta.. Keskiviikko 13.06.2007 03:15

Paris Hilton:

[ ] Pidän paljon värikkäistä vaatteista (vaaleanpunaisista yms..)
[ ]Kuljetan melkein jokapaikkaan koiraani
[ ]Tykkään pitää lyhkäsiä minihameita ja joskus jopa vilautella "vahingossa".
[ ]Olen ollut vankilassa
[ ].. tai olen kohta vankilassa
[x]Olen ollut riidoissa parhaan ystäväni kanssa
[ ]rakastan sitä kun saan huomiota
[ ]Olen perijätär
[x]Minulla on blondit hiukset
[ ]Haluaisin tehdä parhaan ystäväni kanssa tv-sarjan

= Minussa on 2/10 Paris Hiltonia

Mischa Barton:

[x] Olen pitkä ja laiha
[x] Minua on kiusattu kun olin koulussa
[x] Minulla on paljon vaikeita aikoja
[ ] Omistan koiria
[ ] Minulla on vaaleanruskeat hiukset
[ ]..jotka ovat pitkät ja hyväkuntoiset
[x] En käytä paljoa meikkiä
[ ] Tyyliäni ihannoidaan
[ ] Olen tyyliltäni "hippi"
[ ]Tykkään käyttää hiuksissani huivia/pantaa joka pitää hiukseni kurissa.

= minussa on 4/10 Mischa Bartonia

Pamela Andersson

[ ] Olen oikea povipommi
[ ] Käytän paljon meikkiä yleensä (en ihan aina)
[ ] Ilman meikkiä olen vanhan näköinen
[ ] Minulla on todella kapea vyötärö
[x]Omistan blondit hiukset
[ ]Minulla on amerikansuomalaiset sukujuuret
[ ]Olen kasvissyöjä
[ ]..ja eläinaktivisti
[ ]Olen luonnostani brunette
[ ]Viihdyn pienissä vaatteissa missä saan esitellä kurvejani

= minussa on 1/10 Pamela Anderssonia

Anna Abreu:

[ ] Olen lyhyt
[ ] Omistan pitkät vaaleanruskeat hiukset
[ ]..joissa on raitoja
[ ] Minulla on lävistys
[ ] Minulla on myös paljon "kaksoisolentoja" irc-galleriassa
[ ] Olen syntynyt Vantaalla
[ ] Puhun myös portugalia
[ ] Myös pikkutytöt ihailevat minua
[ ]Opiskelen Sibeliuslukiossa
[/]Omistan isoveljen

= minussa on ½/10 Anna Abreuta

Angelina Jolie:

[ ] Minulla on isohkot huulet
[ ]..joita todella moni ihannoi
[ ] Minut on äänestetty kaikkein seksikkäimmäksi
[ ] Haluan adoptoida lapsia paljon
[ ] minulla on komea poikaystävä
[ ]..joka on myös monen naisen/tytön päiväunien kohde
[ ]Olen brunette
[ ]Olen ollut pitkään riidoissa isäni kanssa
[ ]Olen biseksuaali
[ ]minulla on tatuointeja

= minussa on 0/10 Angelina Jolieta

Rachel Bilson:

[ ]Olen pienikokoinen
[ ]Minulla on ruskeat pitkät hiukset
[ ]..ja ruskeat silmät
[ ]Olen eronnut poikaystävästäni, jonka kanssa seurustelin n.3 vuotta
[ ]Tykkään käyttää koruja (kaulakoruja yms..)
[x]Minulla on koira
[ ]Olen syntynyt elokuussa
[ ]minulla on kaunis hymy
[ ]Pidän punaisesta
[x]Olen iloinen persoona

= minussa on 2/10 Rachel Bilsonia


Jessica Simpson:

[ ]Näytän joutsenelta
[ ]Minulla on ollut blondit hiukset
[ ]..nyt ruskeat
[ ] Olen laulaja
[ ]..ja näyttelenkin joskus
[ ]Olen syntynyt heinäkuussa
[ ]Minulla on pikkusisko
[x]Omistan koiran
[ ]..jonka nimi on Daisy
[ ]Kroppani on timmissä kunnossa

= minussa on 1/10 Jessica Simpsonia

Nicole Richie

[x]Minulla on isot silmät
[x]olen todella laiha
[ ]Joskus olen ollut tukevahko
[ ]Voin joutua vankilaan
[ ] Minut on adoptoitu
[ ]Minulla on kaksi koiraa
[ ]Suunnittelen laulajan uraa
[x]Minulla on vaaleat hiukset
[ ]Olen polttanut marijuanaa
[ ]Olen tapaillut itseäni 29 vuotta vanhempaa miestä

= minussa on 3/10 Nicole Richietä

Victoria Beckham:

[x]Olen todella laiha
[ ]Mieheni pelaa jalkapalloa
[ ]Olen syntynyt huhtikuussa
[ ]Olen aina tyylikäs ja huoliteltu
[ ]Olen tyyli-ikoni
[x]Minulla on sairaus/sairauksia taustalla
[ ]Minulla on hiukset joita kaikki "kopioivat"
[ ]Pidän mustasta
[ ]Minulla on silikonit
[x]Käytän joskus hattuja

= minussa on 3/10 Victoria Beckhamia

Jennifer Lopez:

[ ]Minulla on täydellinen takamus
[ ]Minulla on ruskeat hiukset
[ ]..joissa on raitoja
[ ]Ihoni on aika ruskea
[ ]Hiukseni ovat pitkät
[ ]Tykkään käyttää isoja korviksia
[ ]Hymyilen paljon
[ ]Olen tyytyväinen vartalooni
[ ]Olen syntynyt heinäkuussa
[ ] Puhun sujuvasti englantia ja espanjaa

= minussa on 1/10 Jennifer Lopezia

Beyoncé Knowles:

[ ]Olen syntynyt syyskuussa
[ ]Aloitin laulamisen kuorossa 7-vuotiaana
[ ]..ja olen voittanut monia laulukilpailuja
[ ]Minulla on tavallista tummempi iho
[ ]Olen kaunis
[ ]Omistan pitkät hiukset
[ ]Minulla on kaunis lauluääni
[ ]Teen hyväntekeväisyys työtä
[x]Olen esikoinen
[ ]Minulla on ruskeat silmät

= minussa on 1/10 Beyoncé Knowlesia


Rihanna:

[ ]Tykkään laulaa sateenvarjoista
[ ]Olen syntynyt helmikuussa
[ ]Minulla on aika leveä nenä
[x]Olen hoikka
[ ]Minulla on ruskeat hiukset
[x]Tykkään väreistä vaatteissani
[ ]Eh eh eh eh
[ ]Minulla on täyteläiset huulet
[ ].. ja myös aika kissamaiset silmät
[ ]Esikuvani on mm.Beyoncé Knowles

= minussa on 2/10 Rihannaa

Britney Spears:

[ ]Olen ajanut pääni kaljuksi
[ ] minulla on lapsi
[ ]juhlin paljon
[ ]Olen syntynyt joulukuussa
[ ]äitini on entinen opettaja
[x]minulla on yksi veli
[x]..ja yksi sisko
[ ]Minulla on napakoru
[ ]Olen menevä luonteeltani
[ ]Käytän peruukkeja

= minussa on 2/10 Britney Spearssia

Kuka olet: Mischa Barton.. xD

Pöllin joltain..Maanantai 04.06.2007 04:20

Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...

Maistanut tupakkaa
Polttanut vakituisesti
Pöllinyt yli vitosen edestä
Pöllinyt yli satasen edestä
Lintsannut koulusta
Haukkunut opettajia selän takana
Haukkunut opettajia päin naamaa
Väärentänyt nimikirjoituksen
Ollut jälki-istunnossa
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa

Yhteensä: 6

Juonut alkoholia
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
...tai uutta vuotta
Varastanut rahaa
Ollut opettajan puhuttelussa
Ollut rehtorin puhuttelussa
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
Soittanut pilapuheluita
Saanut rikosrekisterin
Ansaitsisin rikosrekisterin

Yhteensä: 3

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
Tullut petetyksi
Kuunnellut heviä
Häiriköinyt suurta tapahtumaa
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
Lukenut salaa jonkun viestejä
Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
Käynyt pornosivuilla
Heittänyt ihmistä kivellä
Uhannut jotain puukolla

Yhteensä: 3

Levittänyt juorua
Pukeutunut mustaan
Valehdellut vanhemmillesi
Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
Leikkinyt sytkärillä
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
Harrastanut nettiseksiä
Raiskannut

Yhteensä: 6

Rikkonut lakia
Joutunut tarkkikselle
Kävellyt päin punaisia
Ajellut pillurallia
Meikannut
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
Tappanut
Ampunut tahallisesti

Yhteensä: 3

Puukottanut
Soittanut seksilinjalle
Matkustanut jäniksenä
Liftannut tuntemattomille
Ollut käyttämättä kypärää
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
Oksentanut alkoholin vuoksi
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?

Yhteensä: 4

Ollut häirikkö
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
Lyönyt jonkun silmän mustaksi
Lähettänyt pilakirjeitä
Valehdellut ikäsi
Joutunut poliisikuulusteluun
Katsonut pornoa
Käyttänyt bikineitä
Laittanut herutuskuvia
Luvannut tiettyjä elimiäsi

Yhteensä: 4

Etsinyt netistä seurustelukumppania
Tanssinut rock tansseja
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
Huudellut rivoja ohikulkijoille
Floodannut
Stripannut
Ärsyttänyt tositarkoituksella
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
Piirtänyt pervoja
Puhunut pervoja

Yhteensä: 9

Ollut opettajan silmätikku
Kiroillut
Haukkunut jotain päin naamaa
Piirtänyt graffitteja
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
Hulissut tunneilla
Puhunut pahaa selän takana
Saanut jonkun itkemään
Kokeillut spiritismiä

Yhteensä: 5

Ajanut mopoa alaikäisenä
Hakannut jonkun sairaalaan
Piirrellyt pienenä salaa seinille
"Parturoinut" kaveriasi
Vilautellut
Rikkonut jotain tarkoituksella
Heittänyt jotain jollakin
Lyönyt
Repinyt jotain hiuksista
Piilottanut joltain jotakin
Palvonut saatanaa
Lukenut kauhukirjoja
Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
Mennyt salaa jonnekin

Yhteensä: 5



Piste saalis: 48..

Olen järkevä.. xD

ToivomusMaanantai 07.05.2007 20:06

Minä toivon, että jonain päivänä voisin unohtaa, sen mitä meillä silloin joskus oli ja mennä elämässäni eteenpäin.
Muistoja on liikaa, enkä saa niitä pois, vaikka haluaisinkin.
Haluan vain unohtaa.

[Ei aihetta]Tiistai 01.05.2007 02:20

ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihanaa
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonahuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

Nain viime viikolla mallitoimistossa homoa ja siinä hommassa meni käsi kipsiin ja kaiken lisäksi jäi traumoja. xD

[Ei aihetta]Perjantai 23.03.2007 23:35

Miten menee?
- Hyvin...
Minkälainen paita sinulla on nyt päällä?
- Sinivalkoinen pitkähihainen paita...
Onko sinulla sukkia jalassa?
- On...
Tykkäätkö kissoista?
- Tykkään...
Onko sinulla elämää?
- Totta kai, en kai mä muuten olis tässä...
Asutko pääkaupunkiseudulla?
- En...
Mitä harrastat?
- En mitään...
Mikä soi nyt?
- Viidestoistä yö...
Onko sinulla mese?
- On...
Alkaako nimesi A kirjaimella?
- Ei...
Onko sukunimesi nen-päätteinen (esim. virtanen, nurminen)?
- Ei...
Asutko kerrostalossa?
- En...
Mitä radiokanavaa kuuntelet mieluiten?
- Ylex:ää tai Novaa...
Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Vaaleat...
Onko huoneesi tällä hetkellä sotkuinen?
- On...
Mikä on lempihahmosi muumeista?
- Ei mulla oo oikein lempihahmoo, ehkä muumimamma...
Omistatko silmälasit?
- En...
Mikä on lempivärisi?
- Sininen...
Montako lamppua on huoneessasi?
- Kaksi...
Oletko käynyt Japanissa?
- En...
Onko teillä kotipuhelinta?
- On...
Mikä on lempisarjakuvasi?
- Niitä on monta mutta Viivi & Wagner on yks...
Mikä on onnenlukusi?
- 3...
Omistatko webkameraa?
- Juu...
Mitä koulua käyt?
- Hoikkaa...
Tykkäätkö kirsikoista?
- En...
Tykkäätkö pääkalloista?
- Juu...
Ärsyttääkö pissiskirjoitus sinua?
- Kyllä...
Paistaako ulkona aurinko?
- Ei, on ihan pimeätä... :(
Mikä on lempiruokasi?
- Kinkkukiusaus...
Asuuko sänkysi alla mörköjä?
- Niitä piileskelee joka paikassa...
Oletko yli 15-vuotias?
- Olen...
Mitä ostit viimeksi?
- Siideriä ja olutta...
Onko sinulla nyt meikkiä?
- Ei...
Moneltako heräsit tänään?
- Vähän yli kymmenen...
Mitä ajattelit tehdä huomenna?
- Siivota, nukkua ja mun yks kaveri tulee huomenna mun synttäreille...
Onko huoneessasi paljon julisteita?
- On...
Onko sinulla sisaruksia?
- Kolme, tai oikeastaan sisarpuolia...
Mitä mieltä olet raidoista?
- Siistit...
Entä palloista?
- No jaa...
Tykkäätkö ruskeasta?
- En...
Mikä on lempi kappaleesi?
- Niitä on paljon...
Mikä on kivoin hiusten väri?
- Hmmm, sininen... xD
Entä kauhein?
- Vihreä...
Voisitko syödä matoja?
- En todellakaan...
Oletko hyvä enkussa?
- En...
Entäs matskussa?
- En...
Tykkäätkö paris hiltonista?
- En todellakaan...
Entä jennifer lopezista?
- En tykkää, mutten vihaakkaan...
Entäs pinkistä?
- No jonkin verran...
Mitä teit eilen kello 18:00?
- En muista...
Entä klo 13:00
- Olin koulussa...
Mitä teit tunti sitte?
- Olin just tullut kotiin ja tulin nettiin...
Onko sulla päiväpeitto?
- Kaapissa...
Koska luit viimeks kirjan?
- Muutama viikko sitten, en kyllä lukenut koko kirjaa...
Ootko ollu lentokonees ikinä? Mikä on pisin aika minkä oot istunu siellä?
- En ole ollut...
Ootko ikinä ollu hautajaisissa?
- Joo...
Koska olit viimeks lenkillä?
- Tällä viikolla, koulussa kun oli pakko mennä...
Naksutteletko sormias?
- Joskus...
Mitä syöt aamupalaks yleensä?
- En syö mitään, juon kahvia...
Missä olitte viimeks luokkaretkellä?
- Ikaallisten kylpyläs viime keväänä, peruskoulussa...
Minkä väriset housut sulla on päällä nyt?
- Tumman siniset...
Onko maito hyvää?
- On...
Keneltä sait viimeks tekstiviestin?
- Öö en mä muista...
Entä kenelle soitit viimeks?
- Niinalle...
Kumpi on parempaa, suklaa- vai kinuskikakku?
- Suklaa...

[Ei aihetta]Perjantai 23.03.2007 04:30

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.Haasta kaverisikin!

1. Mikä mun nimi on?
-Pekko...

2. Missä asun?
-Navetassa... xD

3. Mikä olen?
-Jonkinsortin eliö...

4. Millainen olen?
- Mulla on sellainen olo että sun kanssa tää juttu ei oikein toimi...

5. Kuka olen?
-Olet joku epätoivoinen itsensä etsijä...

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
-Seksikkyys... ;O

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
-Ahneus... ;O

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on, ja läheisyys...

9. Miltä näytän? - Kuolemalta...

10. Miltä maistun?
- Mummon omenapiirakalta... xD

12. Miltä tuoksun?
- Pippuripihviltä, mutta muista että saatan satunnaisesti valehdellakin...

13. Missä mun pitäisi olla?
- Ei ainakaan tällä planeetalla...

14. mikä mun pitäisi olla?
- Suklaakeksit...

15. Mistä mut löytää?
- Netistä... :D

16. Miten mut tavoittaa?
- En ylläpidä osoiterekisteriä...

17. Minkä ikänen oon?
- Ei sormet riitä laskemiseen... ;o

18. olenko tyttö vai poika?
- Kun kävin viimeksi housuissasi, minulle selveni että tämä asiaa ratkeaa paremmin pääsi tutkimisella... ;D

:DD

[Ei aihetta]Tiistai 20.03.2007 23:36

ENSIMMÄISET

Ensimmäinen lävistys - Korvakorut...
Ensimmäinen konsertti - En mä muista...

VIIMEISIMMÄT

Viimeisin suudelma - Sunnuntaina... :)
Viimeisin lukemasi kirjaston kirja - En muista enään sen kirjan nimeä...
Viimeisin elokuva joka on katsottu elokuvateatterissa - Suden arvoitus...
Viimeisin syöty ruoka - Näkkileipä...
Viimeisin puhelu - Soitin Niinalle...
Viimeisin soitettu biisi - Uniklubin, Näiden tähtien alla...
Viimeisin ärsytys - Kaikki...
Viimeisin juotu juoma - Kahvi...
Viimeisin nalkutus - En muista, se oli varmaan ku äiti nalkutti mulle siivomisesta...
Viimeisin vierailtu nettisivu - Galleria...

LYHYET VASTAUKSET

Olen - Kiva...
Haluan - Kaikkea...
Minulla on - Ahdistunut olo.
Toivon - Että tapaisin erään henkilön...
Vihaan - Joitakin tyyppejä...
Pelkään - Rakkaiden menettämistä...
Kuulen - Tuulettimen hyrinän...
Pohdin - Menisinkö nukkumaan pian...
Minuun koskee - Ei mihinkään...
Minä olen aina - Vitsikäs...
Minä en ole - Viisas...
Laulan - Usein...
Itken - Kun olen surullinen...
En ole aina - Ihan terve...
Kirjoitan - Usein kirjoitusvirheitä...
Hämmennyn - Milloin millekkin...
Tarvitsen - Vaikka mitä...
Minun pitäisi - Nukkua hyvin...

KYLLÄ VAI EI

Pidätkö päiväkirjaa? - Kyllä...
Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa? - Kyllä...
Onko sinulla salaisuus jota et ole kertonut kellekkään? - Kyllä...
Pidätkö valokuvattavana olemisesta? - En...


SEKALAISTA

Oletko ihastunut? - Olen...
Haluatko mennä naimisiin? - Haluan, mutten vielä moneen vuoteen...
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - En...
Oletko terveysintoilija? - En...
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - Tulen, ainakin äidin kanssa, vaikka meillä onkin joskus vähän kränää...
Pidätkö ukkosmyrskyistä? - En, koska saan aina päänsäryn...
Tämän hetkinen hiustesi väri? - Vaalea...
Syntymäpaikka? - Arvaa?

LEMPI-

Numero - 3...
Väri - Sininen, miks aina kysytte sitä? xD
Päivä - Perjantai...
Kuukausi - Maaliskuu...
Laulu - Niitä on monta...
Vuodenaika - Kevät...
Juoma - Maito...

KUMMAN VALITSET

Söpöily vai vehtaus? - Kummatkin...
Maito-,tumma vai valkosuklaa? - Maito ja tummasuklaa...
Vanilja vai suklaa? - Suklaa...
Mansikka vai vadelma? - Kummatkin...
Auringon lasku vai nousu? - Molemmat...

VIIMEISIMMÄN PÄIVÄN AIKANA OLETKO

Itkenyt? - En vaikka itkettikin ihan saatanasti...
Auttanut jotakuta? - En...
Ostanut jotain? - Kaakaon ja pätkiksiä...
Jutellut ystävän kanssa? - Juu...
Ollut sairas? - En...
Käynyt elokuvissa? - En...
Käynyt ulkona syömässä? - En...
Sanonut, "Minä rakastan sinua"? - Olen...
Kirjoittanut oikean kirjeen? - En...
Puhunut entiselle tyttö/poikaystävälle? - En...
Ikävöinyt entistä tyttö/poikaystävää? - En ole...
Kirjoittanut päiväkirjaa? - Juurihan sitä teen... xD
Puhunut vakavia? - Olen...
Ikävöinyt jotakuta? - Juups...
Halannut jotakuta? - En...
Riidellyt ystävän kanssa? - En...

VOITKO KOSKAAN

syödä hyönteistä?- En todellakaan...
hypätä benji-hyppyä? - En...
hypätä laskuvarjohyppyy lentokoneesta? - En...
tappaa ketään? - En...
kävellä tulisilla hiilillä? - En...
lähteä jonkun kanssa treffeille vain hänen ulkonäkönsä takia? - En...
olla kasvissyöjä? - En...
lyödä tuntematonta? - Hmm.. En...
laulaa karaokea? - Juu...
vetää ympärikännei? - No miksei...
olla myymälävaras? - En...
puraista kirjaston tätii? - En, ne maistuu varmaan aika pahoilta...
värjätä hiuksiasi sinisiksi? - Joo, vaikka heti...
olla meikattuna julkisesti? - No miksei jos on sopiva meikki...
olla ilman meikkii julkisesti? - Juu...
huijata kokeessa? - Juu...
yrittää jonkun toisen tyttö/poikaystävää? - Joo on tullu kokeiltua...
laittaa jonkun itkemään? - En...
seurustella 10 vuotta itseäsi vanhemman kanssa? - En...
valvoa koko yön? - Juu...