IRC-Galleria

^Nipsu_

^Nipsu_

Tyttöastronautti

Blogi

- Vanhemmat »

kaikki mitä on käteen jäänyt.... Keskiviikko 02.01.2008 21:49

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- olen englanninkielisessä koulussa

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- en luvannut

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- muutama

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- melko läheinen.

5. Missä maissa kävit?
- en käynyt

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
- matkustella, festaroida

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
- 30.9 (miun ja miun miähen suhteen kaapista ulostulo)

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- en saavuttanut

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- en saanu hankittua kesätöitä

10. Kärsitkö vammoista?
- pienistä

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- en muista..

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- ??

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- erään nimeltä mainitsemattoman koulu"toverin"

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-vukraan, koulumaksuihin, elämiseen

15. Mistä innostuit eniten?
- johanneksesta, english drama coursesta

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
- pmmp-leskiäidin tyttäret

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- onnellisempi kaipi

18. Lihavampi vai laihempi?
- laihempi

19. Rikkaampi vai köyhempi?
- köyhempi kukkarolta, rikkaampi mieleltä/kokemuksilta

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- työtä? kavereitten tapaamista

21. ...entä vähemmän?
- ajan haaskausta, kurjailua rakaille

22. Miten aiot viettää joulun?
- ens joulun? hei, pitää ensin venaa vuos.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- en muuttaisi, kaikki kokemukset kasvattaa, ikävätkin.

24. Rakastuitko vuonna 2007?
- kyllä.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- ei ollut

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- surface, serranon perhe

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- vihaa? se on liian vahva sama. mutta en välitämättä pirä.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- harry potter ja deathly hallows ja mammutin metsäsätäjät

29. ...entä musiikillinen löytö?
- joy division

30. Mitä halusit ja sait?
- rakkautta

31. Mitä halusit, muttet saanut?
-rahaa, paljon rahaa (töitä)

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
-ei pysty sanoo

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- johannes vei syömään koulun jälkeen

34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- NO SE S*tanan TYÖPAIKKA!

35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007?
- muotia?

36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- johannes sai pysymään mutta toisaalta sai sen myös välillä lähtemään

37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- en tunne.

38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
- kai se oli tua hoitajalakkohärdelli..

39. Ketä kaipasit?
- ystäviä

1. Helvetti vai Taivas?
- sitä en tietää halua.

2. Paljonkos kello on?
- 18.00

3. Onkos sinulla lemmikkiä?
- joo.

4. Ajattelepa vaaleanpunaista, mikä sinulle tulee mieleen?
- ihanat kotilfleacelökärit ja karvaset varvassukat

5. Syötkö lihaa?
- jos on tarjolla

6. Oletko valehdellut tähän asti vielä kertaakaan?
- joo. 6 kysymystä ja kaikki valetta. ei tota voi vielä kysyä!!

7. Lempivärisi?
- punainen, vihreä, musta

8. Oletko varattu vai vapaa?
- Varattu.

9. Missä asut (kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa)?
- opiskelija-asuntolassa

10. Mitä piirsit viimeksi?
- sienen. älä kysy enempää.

11. Onko sinulla paljon ystäviä?
- toivottavasti edes jokunen

12. Oletko koskaan piirtänyt pilakuvaa/pilakuvia?
- en. minä teen vaan vakavaa taidetta. ;)

13. Paljon kello on?
- 3minuuttia enmmän, laskeppas siitä

14. Mikä päivä on?
- keksiviikko

15. Pelkäätkö matelijoita?
-mitä??!! en.

16. Pidätkö kissoista?
- kyllä

17. Entä koirista?
- kyllä

18. Mitäs tekisit jos yhtäkkiä koneesi menisi pois päältä?
- laittaisin sen takaisin päälle että pääsisin vastaamaan näihin loistaviin kysymyksiin.

19. Koska viimeksi kirosit?
- kenet?

20. Mikä on onnen-/lempinumerosi?
- onnenlempinumeroni on vähän

21. Käytätkö heijastinta pimeällä?
- kyllä. paitsi sisällä

22. Osaatko luistella?
- kyllä

23. Onko sinulla sisaruksia?
- on.

24. Oletko nettiriippuvainen?
- en. ei kai riippuvainen täyttäisi netissä tälläistä kysymystä xD

25. Mistä keksit nettinimesi?
- ei voi muistaa

26. Mitä on yöpöydälläsi?
- kirjoja, piilarineste..

27. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- Ei ole

28. Elokuva, jonka aikana itkit?
- Äideistä parhain

29. Mitä pelkäät?
- vaikea kysymys.. pelkoa?

30. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
- ei voi tiätää

31. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- e

32. Mitä kannat aina mukanasi?
-huolta

33. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- kyllä

34. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- system of a downin jotain..

35. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- joo. opiskelen näyttelijäntyötä

36. Pidätkö itsestäsi?
- kyllä kiitos

37. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- ai niinku ollu autossa ilman turvavöitä?

38. Epämiellyttävin kotiaskare?
- wc-pöntön puhdistus

39. Viilaatko kynsiäsi?
- kyllä

41. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- se on yksi harrastuksistani

42. Ikä ja sukupuoli?
- 18 nainen

43. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
- en jaksa innostua

44. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- en

45. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- en

46. Jos voittaisit 1000 e, mitä tekisit sillä?
- Lähtisin kultani kanssa pikku reissulle ja/tai maksaisin koulua

47. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä?
- ruokaa ja saunajuomaa

48. Turhin juhla?
- ei ole

49. Mitä kieliä osaat puhua?
- suomea ja englantia

50. Edellinen matikan numerosi
- Siitä on jo niin pitkä aika etten voi muistaa, mutta hyvä se ei varmaan ollu

51. Onko sinulla lävistyksiä?
- korvikset, uusin varmaan napani jahka on rahaa

52. Jos tulisit nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- Olisin koulussa niin pitkään ku pystyisin ja synnyttäisin.

53. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- on minulla nuorempi ja vanhempi

54. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- siinä ei ole mitään mieltä

55. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
- hankin sen pari vuatta sitten

56. Mitkä värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- pinkki ja neonvihreä

57. Pidätkö linnunlaulusta?
- riippuu linnusta ja ajankohdasta

58. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- jotain vapaamielisyyttä edistävää

59. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
- olen jo muuttanut pois äitini luota ja nykyinen kotini on ihan jees

60. Pidätkö huoneestasi?
- perus asuntolahuone

61. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- kaikki tässä koulussa

62. Kuinka monta levyä omistat?
- monta

63. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- en kun ei ole rahaa itsellekkään

64. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- en

65. Janottaako sinua tällä hetkellä?
- ei erityisemmin

66. Mitä tahtoisit juoda?
- joku lonkero ois jees

67. Minkälaista musiikkia kuuntelet mieluiten?
- aika paljolti kaikkee.. reggae, hevi, punkki, poppi, iskelmä

68. Paras maku jäätelölle on?
- vanhanajan suklaa ja tiikeri

69. Kohde, jonne haluaisit matkustaa joskus?
- Espanja, joku viidakko, Amsterdam

70. Jos et saisi asua Suomessa, mihin maahan muuttaisit?
- ehkä britteihi tai johkuu lämpösee paikka


VASTAAN VAI PUOLESTA?

71. Kaukosuhteet:-

72. Hyväksikäyttö: vastaan

73. Itsemurha: vastaan

74. Ihmisten tappaminen:vastaan

75. Teinitupakointi: vastaan

76. Rattijuopumus: vastaan

77. Homo- ja lesbosuhteet: puolesta
78. Saippusarjat: ihan sama

OLETKO...

79. Koskaan itkenyt tytön vuoksi?
- kyllä, ystävän

80. Koskaan itkenyt pojan vuoksi?
- kyllä

81. Koskaan ollut nyrkkitappelussa?
- en

KUINKA MONTA...

82. ...kertaa olet ollut rakastunut?
- aidosti? kerran ja se on päällä vieläkin

83. ...kertaa sydämesi on särkynyt?
- on mutta ei esim. seurustelujuttujen takia

84. ...sydäntä olet särkenyt?
- tietää en voi, toivottavasti en yhtään

85. ...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?
- useamman kuin yhden

86. ...kertaa olet niellyt heliumia?
- enpä ole laskenut

87. ...kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?
- muutamasti

88. ...arpea on kehossasi?
- n.3

89. ...asiaa kadut menneisyydessäsi?
-kai niitäkin on

90. ...pakkomiellettä sinulla on?
- on

91. ...kertaa olet kadottanut rahojasi?
- usein

92. ...kertaa olet ollut onnettomuudessa?
-en ole


HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

93. Nukkui sängyssäsi?
-ragas

94. Näki sinun itkevän?
- ragas

95. Sai sinut itkemään?
- ragas

96. Vei sinut ostoksille?
- ragas

97. Tarjosi sinulle leivoksen?
-koulu

98. Huusi sinulle?
- ei mulle oo kukaa huutanu aikoihi

99. Lähetti sinulle sähköpostia?
- ystäväni hanna

100. Antoi sinulle poskisuudelman?
- ragas

102. Lainasi jotain vaatekappalettasi?
- siskoni

103. Halasi sinua?
- ragas

104. Läimäytti sinua?
- ragas (koulussa oli sellain lämppäleikki eli sei sattunu)

OLETKO KOSKAAN...
105. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä?
- kyllä

106. Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa?
- kyllä

107. Pitänyt jonkun salaisuuden?
-aina

108. Itkenyt elokuvan aikana?
-kyllä

110. Ollut esiintymislavalla?
- kyllä

111. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- kyllä

112. Paljonko kello on?
- 18:29

113. Omenat vai banaanit?
- Banaanit

114. Sininen vai punainen?
- punainen

115. Kevät vai syksy?
- kevät

116. Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?
- en tiedä vielä

117. Minkä aterian söit viimeksi?
- päivällisen

118. Lukio vai yliopisto?
- ei

119. Oletko tylsistynyt?
- kyllä

120. Minkä äänen kuulit viimeksi?
- naputtelua

121. Mistä haaveilet tällä hetkellä?
- että nää kysymykset loppuu?

122. Paljonko kello on?
- 18:30



olipa kivaa.

siitä se riemu ratkes..Lauantai 16.06.2007 20:33

nyt mulla on poikaystävä, mutta toivoisin vieläkin että olisi joku elukka. siis nelijalkainen. :)

[Ei aihetta]Tiistai 07.11.2006 14:42

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet astettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986. Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

eiSEvääärinole..Maanantai 07.08.2006 16:48

Enpä ole vähään aikaan mitää kirjottanu.. Ai mitä kuulu? Ei täs ketää, pääsin taas vaihteeks avohoitoon..
Mä juttelin siskoni miehen kanssa. Kerroin että haluan jonku elukan ko tunnen itteni niin yksinäiseks. Ja tää ehdottaa että hankkisin poikakaverin. Ja siitähän vasta riemu ratkeais..

Tosiaan, pääsin sitte jatkolinjalle suomen teatteripoistoon. Hyvä juttu? evt.

ei mulla oo mitää sanottavaa.


itken maailmankaikkeuden pohjalla.

..ja silti hymyilyttää..

tunnustan.Torstai 08.06.2006 22:02



Olen:

[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Lyönyt kaveria
[x ]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[x]Kertonut vanhemmilleni olevani homo
[x]Ollut musiikkivideossa
[ ]Tanssinut napatanssia
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[ ]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[x]Stripannut
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[x]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ]Tehnyt yli 80e kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[x]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[ ]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[x]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[x]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[ ]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[x]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[ ]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[ ]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[x]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[ ]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[x]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[x]ollut puolukassa
[x]Rakastunut
[x]Poistanut punkkia eläimeltä
[x]Pitänyt stringejä
[x]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[x]Ajanut mopolla päin seinää
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x]Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa (siis ilman perhettä)
[x]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]Ostanut kondomeja
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Ajatellut itsemurhaa
[x]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[ ]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Ollut alipainoinen
[x]Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[x]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[ ]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[x]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[x]Ostanut e-pillereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[x]Tehnyt heräteostoksia
[x]saanut kymppiä kokeesta
[x]juonut kännejä
[x]käyttänyt minihametta
[x]jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x]ajanut mopoa
[x]nukahtanut koulussa tunnilla
[x]haukkunut opettajaa
[x]jääny kiinni itse teossa

mä haluan pois mun päästäTiistai 30.05.2006 03:01

mä haluan pois mun päästä. alkaa olla jo ahdasta ku persoonat hajoilee ja lisää uusia pukkaa kokoajan. heräsin aamul ja mietin et mikä se siel seläs kutittelee, mut sehän oliki vaa puukko! mä en tiedä enää mistään mitää. ketkä on päättäny pysyä mun luona, mun vieressä ja ketkä on lähteny pois, ku eivät ole jaksaneet mun hankalaa luonnetta, asennevammaa ja kaikkia vikoja joita mussa on. "se katso mua, käänty ja lähti pois. mua pelästyy kaikki, koska mä oon niin todellinen."

ja silti hymyilyttää..

dulliksen vika..Sunnuntai 19.03.2006 00:09

1. paras ystävä: niitä on monia.. kuitee parasta
2. suudelma: sol yks sulosmpi ku sata jänistä
3. lemmikki: skitso kissa ja retku koira
4. rakkaus:sen kulöytäis..
5. harrastus:teatteri,ryybbäys,hengailu, lukeminen
KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: (hävettää myöntää) n. vartti sitte
2. Joit alkoholia: sama
3. Ajoit autolla: kauan aikaa sitte
4. Soitit: pari tuntii sitte
5. Nauroit: äsken
6. Kuuntelit musiikkia: nyt.
7. Itkit: ilman kyyneleitä, päevällä

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?: en...?
2. ollut pidätettynä?: nii.. no.. en?
3. uinut alastomana?: monesti.
4. ollut TV:ssä?: jeap..
5. Harkinnut itsemurhaa?: lusikalla ranteet auki
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä?: KYLLÄ
7. Pelännyt?:kyllä

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset?: näyttelijä
2. paras ystäväsi? ???
3. sinulla on päälläsi?: violetti tissipaita, playboypupuhousut

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. suudellut
2. tuttustunut uusiin ihmisiin
3. juanu kotitekosta viiniä
4. istunut "amis autossa"
5. syönyt kebabbia

haastan: Schlafanzug,Miss^, _NinZa

[Ei aihetta]Torstai 02.03.2006 22:37

piisejä

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

tehosekoitin: mä haluun rauhoittua
lauri tähkä & elonkerjuu: tyttörukka
alice cooper: poison
ajattara: yhdeksäs
maj karman kauniit kuvat: ovisilmä
bitch alert: sandy
takiainen: nuole kasvoni


Nää tyypit nakitan :D
_NinZa
^immi
miss^
fixed^
^^teba^^
tappity
^pikkulintu^



- Vanhemmat »