IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 22.01.2009 21:16

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toiseksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme.
Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisat The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 19:38

Riisu yltäni tähtivyö.
Viivy vielä huomiseen.
Kun henki on vahva, niin vähäkin työ
riittää maailman luomiseen.
Ole kannsani tämäkin yö,
viivy vielä huomiseen.
Rakasta minua,
minä rakastan sinua.

Katso ulos. Näätkö sen:
toiset tappaa toisiaan.
Alla veristen vaatteiden
loiset tappaa loisiaan.
Ole minulle ihminen,
kun toiset tappaa toisiaan.
Rakasta minua,
minä rakastan sinua.

Ja sinä hymyilet ja katsot noin.
Viet minut aamuun uuteen
kuin kevään ensimmäiseen sateeseen.
Sinun sieluusi kiinni päästä voin.
Viet meidät tulevaisuuteen.
Ja jonakin aamuna
ennen sarastusta
huomaat että musta
aurinko nousee.

Riisu yltäni tähtivyö.
Viivy viikkoon seuraavaan.
Tätä riemua aika ei syö,
ei se törmää maailmaan.
Katse hellä kuin viime yö
naisen riisuu aseistaan.
Rakasta minua,
minä rakastan sinua.

Ja sinä hymyilet ja katsot noin.
Viet minut aamuun uuteen
kuin kevään ensimmäiseen sateeseen.
Sinun sieluusi kiinni päästä voin.
Viet meidät tulevaisuuteen.
Ja jonakin aamuna
ennen sarastusta
huomaat että musta
aurinko nousee.

Ja minä hymyilen kun sinut nään.
Mä uskon aikaan toiseen:
ei liput liehu sotaa julistain.
Sinun kanssasi nousen hellimpään
aamuun aurinkoiseen,
ja jonakin aamuna ennen sarastusta
huomaat että musta
aurinko nousee.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 23:49

: D

Panssarimies Susanna Nieminen ohjaa ensimmäisenä naisena taistelupanssarivaunua valtakunnan itsenäisyyspäivän paraatissa sunnuntaina Jyväskylässä. Kansalaiset saavat varautua liikenneruuhkiin ja erityisjärjestelyihin koko viikonlopun ajan.

Etenkin ensimmäinen euromissi, Ester Toivonen, hiveli todella nuoren kansakunnan itsetuntoa. Vaikutus oli sama kuin Paavo Nurmen olympiakullilla. (IltaSanomat 24.6.1997)

Naisten messuilla ei kainostella. Tavaraa on tarjolla jokaiseen makuun.

Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GP:n voittajan, Michael Schumacherin suuhun. (Kuvateksti Turun Sanomissa 25.8.1997)

Terapiamessuilla etsitään vaihtoehtoja elämälle. (Otsikko Tamperelaisessa 20.4.94)

Lemmikkieläimille Serti koiranmuna 9 kg 59,-. (Ilmoitus Itä-Savossa 15.1.94)

Morsian päivän kaunotar. Meikki. Tilaa ennen hääpäivää: kuorinta, hieronta, naamio, kulmien siistiminen - myös sulhanen. (Ilmoitus Turkulaisessa 18.3.94)

Sonkajärven Työttömien ruokala on toistaiseksi kiinni työvoimapulan vuoksi. (Ilmoitus Miilussa 8.3.95)

Voit myös tulla neuvottelemaan hiusongelmistasi, jotka henkilökuntamme toteuttaa Sinulle myöhemmin. (Kampaamoilmoitus Satakunnan Kansassa 14.4.95)

Humalaiset häiriköt ja presidentti Tarja Halonen koettelivat Porin poliisin voimavaroja jazzviikonlopun aikana Porissa.

Karsikossa vuonna 1954 pöytään sammahtanut mies löi herättelemään tullutta vuonna 1973 syntynyttä tarjoilijanaista.

Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.

-Yllättäkää vaimonne. Tehkää se matolla. Seppo Ojalan Kutomo ky.

En juhli vaimoni sairauden vuoksi.

Löytyykö vielä 40 jättäneelle leskim. yksinhuoltajalle tosiystävää. Nimim. "Jo kerran petetty"

Puheenjohtajavalintaa venytti se, ettei tällä kertaa ollut yhtään selvää ehdokasta.

Annetaan poikakissan pentu hyvään kotiin.

Lähes 300 neliömetrin pappilassa kahden vaimonsa kanssa asuva kirkkoherra. Lavaste pitää pappilakulttuuria tärkeänä vielä nykyisinkin.

Kuudesta ällästä hän on tietysti iloinen. Iloa korostaa vielä sen, että hän joutui talvella auto-onnettomuuteen, jossa katkesi niin käsi kuin jalkakin.

Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan. (Pitäjäläinen 18.8.1997)

Huhtikuussa 1998 menehtynyt Linda meni myöhemmin naimisiin Beatlesin Paul McCarthyn kanssa.

Kiitos kaikille, jotka autoitte auton ojaan ajossa tiistaina 5.1.

Nainen synnytti presidentin helikopterissa

Palo syttyi hieman ennen klo 19:ää. Palokunta sai lastenhuoneen syttymään nopeasti pienellä vesimäärällä. Syttymissyytä tutkitaan.

Liiviviikko. Osallistu asiakaskilpailuun, jossa arvomme joka päivä rintaliivit. Voittajat nähtävissä liiviosastollamme.

Ensiaputaitokin kuuluu erätaitoihin. Erkki ja Pasi Tuunanen paikkailivat kirveellä jalkansa loukannutta potilasta.

Niin että metsään ja sieneen tällaisena syksynä! Mikä onkaan komeampaa näin syksyllä kuin päättää päivänsä limanuljaskasopalla.

Eräpuukko. Terä puukkoterästä, pituus n. 10 cm. Pää nahkaa, hela uushopeaa, tuppi vuotaa.

Isänpäivän lounas tänään klo 11-15.- Lapsille mummonlihamureke.

Nahkapusero, hirveä 595,-

VR kaavailee toisen miehen pudottamista veturista.

12.25-12.50 Bon Appétit. Herkkuja mädistä ja makeista sitrushedelmistä.
(TV-ohjelmaa Helsingin Sanomissa 15.2.1997)

Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.

Ex-vaimonsa tuolin alla räjäyttänyt vangittiin.
Otsikko Keskisuomalaisessa 17.7.

Naisen puseron alle tunkeutunut löi miestä tuopilla.
Otsikko Aamulehdessä 13.3.

Tutkijalautakunta kaipaa vielä lisää tsunamikokemuksia.
Otsikko Hämeen Sanomissa 23.2.

Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.

Nainen kestää heikosti peräänajoa.
Otsikko Aamulehdessä 29.1.

Grilliin murtautujat kärähtivät.
Otsikko Hämeen Sanomissa 11.7.

Vessan varastaneita odottaa pyttytuomio.
Otsikko Aamulehdessä 29.5.

Lehmä kuoli.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 29.7.

Kouluruoka aiheetta oppilaiden hampaissa.
Otsikko Kangasalan Sanomissa 3.4.

Hammashoidossa vielä paikattavaa.
Otsikko Kalevassa 12.1.

Päihdetyö vaatii selviämistä.
Otsikko Kalevassa 23.1.

Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
Otsikko Aamupostissa 2.5.

Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
Otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.

Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.

Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
Otsikko Lapin Kansassa 9.5.

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
Helsingin Sanomat 4.5.

Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
Helsingin Sanomat 14.4.

Valintatalo avaa kirkon kylässä ensi torstaina. Uusittu myymälä poikkeaa ratkaisevasti entisestä.
Otsikko Luoteis-Uusimaassa 11.6.

Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä. Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
Helsingin Sanomat 12.10.

Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
Savon Sanomat 2.7.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3 .

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät tablettilääkityksellä.
Savon Sanomat 7.1.

Kuoppakorotus Kuhmon hautainhoitomaksuihin.
Otsikko Kainuun Sanomissa 26.1.

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
Turkulainen 28.8.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.

Esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit elävät monilla itäsuomalaisilla hautausmailla kauniisti rinta rinnan.
Kotimaa 31.10.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12 .

Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.

Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio tuotantokäyttöön.
Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
Otsikko Aamulehdessä 13.9.

Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.

Aivoleikkausten päänavaajalle tunnustuspalkinto.
Otsikko Savon Sanomissa 5.12.

Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
Otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2.

Iloisten ihmisten elinkauppaa vuodesta 2003!
Ilmoitus Oulu-lehdessä 11.5.
>
Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
Otsikko Kauppalehdessä 23.2.

Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
Otsikko Karjalaisessa 8.3.

Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.

Eurot näytettiin etukäteen vain sokeille.
Otsikko Aamulehdessä 31.12.

Eläkeläiset tekevät puista lentokonetta mielisairaalan vintillä.
Otsikko Helsingin Sanomissa 18.6.

Seinäjoen Energia suunnittelee miljoonien eurojen polttolaitosta.
Otsikko Ilkassa 20.8.

Kala kulkee ontuen vedestä kuluttajalle.
Otsikko Turun Sanomissa 11.10.

Öljy on peräisin viime kesänä jäihin pudonneesta traktorista.
Keskisuomalainen 28.4.

Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta perusko Oulussa ja lukiossa.
Otsikko Itäväylässä 24.6.

Espoolaisen koulun opettaja luki muiden lähettämiä viestejä.
Otsikko Aamulehdessä 29.11.

Humalainen nainen ajoi taksilla.
Otsikko Iltalehdessä 28.1.

Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
Tyrvään Sanomat 5.8.

Huutokauppa järjestetään poliisilaitoksen takapihalla perjantaina klo 10. Paikalla on kolme näytekusta.
Savon Sanomat 19.11.

Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä taimikossa riekkoa.
Ilta-Sanomat 24.9.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
Otsikko Pohjalaisessa 4.8.

Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
Iltalehti Online 18.9.

Etelä-Savossa ei liikoja säteile. Alhaisimmat arvot löytyivät Savonlinnasta.
Otsikko Itä-Savossa 7.10.

Päivi Puolukka kantaa karpalomehupaketteja Rajakylän päiväkodin lapsille.
Kuvateksti Kalevassa 10.9.

Miina Kenttä omaa luokkaansa tyttöjen seipäässä.
Otsikko Helsingin Sanomissa 18.8.

Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.

Nyt meiltä tuoreet kastemadot onkimiehille! Kysy lihatiskiltä!
Ilmoitus Kuhmoisten Sanomissa 12.6.

Aiemmin nainen ilmoitti tulleensa pahoinpidellyksi Koivukujalla, jonka tekijöinä oli ollut kaksi outoa miestä.
Nainen jätti valheellisen kertomuksen poliisille tämän entisen poikaystävän kehotuksesta.
Raahen Seutu 17.11.

Hän on joutunut mielisairaalaan, koska tappoi 12-vuotiaan äitinsä ja tämän rakastajan.
Kansan Uutiset 27.3.

Vastaaja oli omien sanojensa mukaan turhaan yrittänyt myydä bernhardinkoiraa. Saksanpaimenkoira oli puolestaan hänen poikansa.
Savon Sanomat 3.9.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
Otsikko Aamulehdessä 3.2.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Vantaan Sanomat 22.9.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
Pohjolan Sanomat 19.11.

Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa voittanut Suomen mestaruudenkin.
Itä-Häme 8.3.

Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.

Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002

Ilkka Kanerva panee nyt toivonsa naisiin.
Otsikko Ilta-Sanomissa 8.8.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.
Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
Hangon lehti 13.10

Hyi kamalaa....Lauantai 06.12.2008 15:14

JOS EPÄILETTE KENEN TAHANSA IHMISEN LAIMINLYÖVÄN, SATUTTAVAN, PAHOINPITELEVÄN TAI HOITAVAN LASTAAN PÄIHTEIDEN VAIKUTUKSEN ALAISENA, TEHKÄÄ ASIASTA VÄLITTÖMÄSTI ILMOITUS!

Keneltäkään lasta ei oteta pois ilman riittävää, tarpeeksi raskasta näyttöä, eli jos siis teette ilmoituksen joka onkin perätön ja epäilyksenne todistetaan aiheettomiksi, perheelle ei koidu haittaa asiasta!
Selvitystä asian tiimoilta tottakai!
Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä.

Suomen sosiaalitoimi toimii siten, että lapsen ja äidin (huoltajan) suhdetta kunnioitetaan ja yritetään mahdollisimman pitkälle tukea ja auttaa siten, että perhe pysyy koossa, eikä niin, että lapset erotetaan perheestään syyttä, tai heppoisin perustein kuten monet kuvittelevat vielä tänäkin päivänä.

TÄLLAISILTA IHMISILTÄ KUITENKIN LAPSET POIS HETI!!!

Toimikaa siis AJOISSA älkääkä kääntäkö katsettanne pois!
Lapset ensin!!!


http://www.youtube.com/watch?v=pkSN65cJKOE&feature=re

Jos olet samaa mieltä kopioi päiväkirjaasi.

optimismi......Torstai 04.12.2008 00:16

Narkkari:
[ ] Lempikasvini on kannabis tai marihuana
[ ] Tykkään piikeistä ja neuloista
[ ] Inhoan sinistä valoa, en nää suoniani
[x] Olen riippuvainen jostakin/minulla on pakkomielle
[ ] Lääkkeitä on kiva syödä, vaikken olisikaan sairas
[ ] Minulla on kalpea iho ja punertavat silmät(viikonlopun jälkeen ainaki :D)
TOTAL: 1

Juoppo:
[x] Kalja on kaveri
[ ] Viinapullot sopii koristeeksi
[ ] Olen selvin päin vain jouluna
[ ] Paras ryypiskelypaikka on puiston penkki
[/] Minua ei häiritse, jos joku on kännissä
[/] Minulla on kunnon kaljamaha
TOTAL: 2

Joulupukki:
[x] Tykkään antaa lahjoja
[ ] Minulla on parta
[ ] Olen erittäin vanha
[x] Pidän poroista
[ ] Asun Lapissa
[x] Nauran paljon
TOTAL: 3

Keiju:
[ ] Olen pieni ja siro
[ ] Minulla on siivet
[ ] Kikatan paljon
[x] Hymyilen paljon
[/] Pidän hennoista väreistä
[/] Kammoksun pahoja juttuja
TOTAL: 2

Peikko:
[/] Minulla on sekainen tukka
[x] Puheestani saa harvoin selvää
[x] Pidän lihasta
[ ] Minulla on isot jalat
[ ] Olen pitkä ja roteva
[ ] Minulla on kyttyräselkä
TOTAL: 2½

Työnarkomaani:
[/] Töissä on kivaa
[ ] Rakastan pomoani
[ ] Tykkään viedä työt kotiin
[ ] Jään aina ylitöihin
[/] Haluan edetä urallani
[x] Minusta työni on hauskaa
TOTAL: 2

Nörtti:
[ ] Tykkään matikasta
[/] Katson paljon dokumentteja ja tieteisleffoja
[ ] Tilaan/meille tulee Tieteen kuvalehti
[/] Tykkään hääräillä tietokoneella
[ ] Olen teoreettinen
[ ] Harkitsen aina pitkään ennen kuin päätän
TOTAL: 1

Pissaliisa:
[x] Käytän stringejä
[/] Kirjoitan ks:n x:nä
[ ] Dokaan sidukkaa
[ ] Otan ns. "peilivalokuvia"
[x] Koulu on perseestä
[ ] 2 viikkoa on kauan seurusteluaikaa
TOTAL: 2½

Leffafriikki:
[x] Tiedän mitä tapahtuu kun on katsonut mystisen videonauhan (the Ring jne.)
[ ] Tiedän montako roolia Johnny Depp on elämänsä aikana esittänyt
[ ] Meillä näkyy maksulliset leffakanavat
[x] Minulla on yli 30-DVD-elokuvaa
[ ] Omistan paljon vanhoja VHS-kasetteja (no en nyt iha kauheesti mut sillee kuitenki :D
[x] Tykkään melkein kaikista leffoista, mitkä olen nähnyt
TOTAL: 3

Anime- ja mangafriikki:
[ ] Luen monia mangasarjoja
[ ] Anime- ja mangahahmot ovat paremman näköisiä kuin länsimaiset
[ ] Katson animesarjoja
[ ] Olen cosplayer
[ ] Piirrän mangaa
[/] Haluaisin matkustaa Japaniin
TOTAL: ½

Psykopaatti:
[ ] Haluaisin tosissani hallita yhdyskuntaa
[ ] Hitler on esikuvani
[x] Kun joku nauraa, hän nauraa minulle
[x] Suunnittelen välillä, että tapan jonkun
[ ] Minulle on sanottu, että nauruni kuulostaa mielipuoliselta
[ ] Osaan manipuloida ihmisiä tanssimaan oman pillini mukaan
TOTAL: 2

Maailmanparantaja:
[ ] Olen kummi (Itämeren, WFF:n, Plan...)
[x] Olen ostanut lahjan erilaisesta lahjakaupasta
[x] Olen lahjoittanut rahaa punaiselle ristille
[ ] Ostan lähes kaiken kierrätettynä
[ ] Kerään roskat, kun näen niitä maassa
[x] Olen huolissani maapallosta
TOTAL: 3

Angsti:
[/] Yhyy, kukaan ei rakasta
[ ] Kirjoitan angstirunoja
[/] Itken usein ilman syytä
[ ] Koko maailma vihaa minua
[ ] Piirrän angstisia kuvia
[ ] Viiltelen
TOTAL: 1

Outo:
[ ] Jos joku vetäisi minua turpaan, taputtaisin
[ ] Nuolen lautaseni puhtaaksi
[x] Puhun itsekseni
[ ] Minulla on käsinukkeja; järjestän näytelmiä itselleni
[x] Minulla on useampi persoona
[ ] Minulla on oma salainen kieli, jota kukaan muu ei tunne
TOTAL: 2

Repuusi:
[ ] Käyn ehkä kerran viikossa pesussa
[ ] Vaihdan alusvaatteeni kerran viikossa
[ ] Käyn usein ns. "puskakusella"
[x] Puren kynsiäni
[ ] Imeskelen hiuksiani
[ ] En kampaa hiuksiani koskaan
TOTAL: 1

Snobi:
[ ] Kaikki ovat alapuolellani
[ ] Katson kaikkia nenänvarttani pitkin
[ ] Olen rikas
[ ] Olen lellitty
[x] En tottele ketään
[/ ] Haistattelen opettajille
TOTAL: 1½

Optimisti:
[x] Kaikessa ja kaikissa on jotain hyvää
[/] Kaikki kääntyy vielä hyväksi
[x] Huonomminkin voisi olla
[/] Huomenna on parempi päivä
[ ] Hyvin se menee
[/] Paatuneimmallakin on kultainen sydän
TOTAL: 3½

Pessimisti:
[ ] Missään ei ole mitään hyvää
[x] Perseelleen menee kuitenkin
[ ] Huonommin ei voisi olla
[ ] Huomenna menee vielä huonommin
[/] En jaksa enää
[ ] Elämällä ei ole merkitystä
TOTAL: 1½

Urheiluhullu:
[ ] Kaikki aika menee kisoissa ja harkoissa
[ ] Rakastan kaikkia lajeja
[x] Hikoilu on hyväksi
[x] Olen voittanut kultaa ainakin yhdessä lajissa
[ ] Olen ikäisteni huipuissa
[ ] Voitto on tärkeintä!
TOTAL: 2

Hissukka:
[ ] En viittaa koulussa, pelkään että vastaan väärin
[ ] Pukeudun mustaan ja yleensä huppareihin ja farkkuihin
[x] Vastaan lyhyillä lauseilla; OK, ihan jees, ihan sama jne.
[/] En halua olla johtaja
[ ] Teen mukisematta mitä käsketään
[x] Olen luotettava
TOTAL: 2½

Pomottaja:
[/] Haluan, että minua totellaan
[/] Saan usein haluamani
[ ] Haluan olla johtaja
[/] Hermostun, jos joku on eri mieltä kanssani
[ ] Haluan tehdä kaiken itse
[/] Jos joku mokaa, räyhään hänelle
TOTAL: 2


Nyt kaikki Brooket ja Stephaniet, lukekaa tarkkaan!

1. Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

2. Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

3. Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt saman ikäisenä - vuodesta toiseen.

4. Älä aikaile! Pyri menemään naimisiin kosintaa seuraavana päivänä, viimeistään seuraavalla viikolla.

5. Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä.

6. Mies ei parane vaihtamalla. Viides aviomiehesi on sama kuin ensimmäinen.

7. Kunnioita perhettäsi pukeutumalla yhteisille aterioille asiallisesti. 'Casual' tarkoittaa, että jakkupuku riittää ja miehet voivat sitoa solmionsa löyhemmin.

8. Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmänurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

9. Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

10. Säästä puhelinlaskuissa: Vastaa lyhyesti 'Haloo?' ja kun olet toimittanut asiasi, sulje puhelin kiittelemättä ja hyvästelemättä.

11. Hanki niin monta lasta kuin huvittaa, heistä ei ole vaivaa. 10-vuotiaiksi he joka tapauksessa nukkuvat 90% ajasta ja muun ajan lastenhoitaja hoitaa heitä. Paitsi kun ex-miehesi saapuu joulupäivälliselle ja telmii heidän kanssaan takkatulen äärellä.

12. Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

13. Jos miehellä menee huonosti, kyllä kaikki sen huomaavat parransängestä.

14. Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa. 'See you tonight' riittää mainiosti

15. Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää.

16. On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

17. Jos olet kriisissä, ulkona sataa aina.

18. Sinulla voi olla työpaikka, vaikka et ikinä ole siellä.

19. Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli.

20. On ihan tavallista, että entinen vaimosi on myös isäsi entinen vaimo. Jos menet uudelleen naimisiin tämän entisen vaimosi kanssa, sisarpuolestasi tulee tytärpuolesi.

21. Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet.

22. Jos joku kiusaa sinua tai lastasi tai puolisoasi, hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuten eliminoida.

23. Jos olet joutunut onnettomuuteen, älä huoli, rakkaasi/ihastuksesi löytää ja pelastaa sinut kuitenkin sattumalta.

24. Sinun ei tarvitse syödä kuin pari suupalaa, niin olet jo täynnä.

25. Naisella menee huonosti, jos hänellä ei ole huulipunaa.

26. Vaikka menisit naimisiin seitsemättä kertaa, uskot kuitenkin että seuraava puoliso on SE oikea. Ja hääpäivä on aina elämäsi onnellisin päivä.

27. Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

28. Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

29. Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

30. Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntä silmiin.

31. Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

32. Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi, eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

33. Asunnossasi pitää olla aina suuria kukka-asetelmia. Ne eivät koskaan lakastu eivätkä tiputtele terälehtiä pöydille.

34. Jos opiskelet, ei sinun tarvitse koskaan tehdä läksyjä, lukea kokeisiin tai muutenkaan vaivautua koulun takia. Valmistut yleensä hyvin nopeasti loistavin arvosanoin.

35. Pahat miehet tunnistaa siitä, että heillä on aina parransänki, paita napaan asti auki ja jopa kaulakoru. Pahat naiset tunnistaa voimakkaasta meikistä ja avonaisista vaatteista.

36. Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

37. Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

38. Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

39. Kaikki puhuvat Amerikassa englantia - myös kaksi saman ulkomaan kansalaista mongertavat huonolla englannilla keskenään. Opettelehan siis hyvin puhumaan englantia jos ulkomailla ollessasi joku suomalaisystäväsi sattuu tulemaan kylään!

40. Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edes ovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

41. Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

42. Vauvaa ei tarvitse ruokkia, varsinkaan imettämällä.

43. On ihan normaalia rakastua entisen vaimosi tyttäreen, jota olet tähän saakka luullut siskopuoleksesi. Rakkaus ex-siskoosi voi syttyä yhdessä päivässä, mutta ei hätää. Eikä sekään haittaa, että entinen vaimosi on ollut naimisissa isäsi ja veljesi kanssa. Tämä kaikki on aivan normaalia!

44. Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukauden sijasta 3 viikosta-2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

45. On aivan normaalia kuulla ettei isi olekaan isi, vaan oikea isi onkin italialainen miljonääri ja isä-poika suhteesi uuteen miljonääri-isiin tulee kiinteäksi kahdessä päivässä.

46. Tilaa deittiä (baarissa/ravintelissa) odotellessasi drinksu sanaakaan sanomatta, vain sormea baarimikolle nostamalla, mutta älä maksa tai juo sitä.

47. Jokaisesta Los Angelesilaisen kodin ikkunasta näkyy Hollywoodin kukkulat ja vastaavasti jokaisesta pariisilaisesta ikkunasta näkyy Eiffel-torni.

48. Genoa Cityssä on vain yksi ravintola.

49. Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä vaikka tie olisi viivasuora.

50. Ja kaikkein tärkein sääntö: Pidä aina korkokenkiä, myös kotona. Jalkasi eivät tule ikinä kipeiksi eivätkä turpoa!
Aamu = Oman tiensä kulkija. Suosittelen lähestymään, voit saada jotain upeaa.
Alisa = Tiukka täti, täti todellakin, alkaen jo 12v.
Anna = Anna ei todellakaan anna.
Anne = Joko urheilullinen, tai nörtti. Jokatapauksessa ei miesten saavutettavissa. (paitsi 35 vuoden iässä)
Anni = Äidit tykkää. Anni on kiltti ja suloinen.
Anniina = Kantanimensä kaltaisesti kiltti, mutta ei kuitenkaan suloinen. Unohda.
Annika = Annikat ovat kuolemassa sukupuuttoon. Hyvä, kukaan ei menetä mitään.
Annukka = Wanna be mitä tahansa, muttei ole mitään. Paitsi hyvä koulussa, jos kaveritkin on.
Anu = Yksinkertainen, (=hieman vajaa) monet kuitenkin pitävät Anusta, koska Anukin pitää kaikista
Arja = Taiteilija, ja luonteeltaan boheemi, mutta tutustumisen arvoinen. Pitää huolta rakkaista.
Armi = nk. perässähiihtäjä. Armi on hiljainen ja harmaa.
Aurora = kuten eräässä sadussakin, prinsessa. Tai ainakin luulee niin. Älä leiki Auroran kanssa!
Birgitta = Ei tajua pukeutumisesta mitään, eikä omaa käytöstapoja. Birgitta on so called Birgi, ja enemmän hyvä jätkä kun tyttö.
Eerika = Hemmoiteltu Eerika odottaa hellää huomiota koko ikänsä. Itkupilli.
Erika = Jos mahdollista, vielä hemmoitellumpi.
Eevi = Herttainen ja mukava, Eevi kuuntelee ja puhuu ja sopeutuu myös nyrkin ja hellan väliin.
Eija = Mikä Eija? Ai se... siis kuka?? jaa... Miss Nobody.
Elina = Luulee osaavansa kaiken, tietävänsä kaiken ja kykenee olemaan sadassa paikassa samaan aikaan. Elina tekee lapset nuorena, ja niitä on paljon!
Elisa = mukavaa seuraa, yhdeksi yöksi..
Ella = Ella on lojaali tyyppi, hanki kaveriksesi Ella, mutta älä vaimoksesi. Ella ei mahdu hellan ja nyrkin väliin.
Emilia = Isin pikkutyttö. Jos haluat viettää rahakkaita bileitä, hanki kaveriksesi Emilia, isi maksaa!
Emma = Älä koskaan luota Emmaan! Emma on unelma tyttöystävä - ensimmäiset 2 viikkoa. Kaverina kiero oman edun tavoittelija.
Emmi = Kesympi versio Emmasta, tavoittelee myös omaa etuaan, mutta tekee myös töitä päästäkseen tavoitteeseensa.
Essi = todennäköisesti vaihtaa aikuisena nimensä Esaksi, ja menee naimisiin Jaanan kanssa.
Eveliina = Haluaa olla kaunein ja suosituin, haluaa omistaa kaiken ja vielä vähän enemmän. Vaihtaa miestä kuin sukkaa, ja aina luulee olevansa rakastunut.
Hanna = Jätä väliin.
Hanne = Mystinen tyyppi, joka ei ole avoin eikä sulkeutunut. Tutustu!
Heidi = Maailman napa, omasta mielestään. Ystävänä kiero, kumppanina vielä kierompi!
Heini = Voit tavata Heinin kirjastossa, tai heppatallilla. Heinin kanssa harrastetaan ja ollaan aktiivisia.
Heli = Tylsä tyyppi. Todennäköisesti muodikas, massan mukana kulkeva. Mahdollinen teini-äiti.
Helmi = Nimensämukaisesti oikea helmi. Pidä Helmiä hyvänä!
Henna = Todellinen massateini! Tykkää tytöistä.
Heta = Aktivisti. Joko eläin -sellainen, tai sitten jokin muu. Hetalla pitää olla jotain elämää suurempaa meneillään, jotain, josta käydä saarnaamassa ja osoittamassa mieltä.
Iida = Kiva naapurintyttö, joka teini-iässä värjää hiuksensa mustaksi tai leikkaa ne pois.
Ida = kts. Iida. Ida tosin ei ole koskaan ollut edes kiva naapurintyttö, vaan kiljuva kakara.
Ilona = Ilona on todennäköisesti isosena rippileirilläsi, ohjaajana 4H -kerhossa tai lasten leikkipaikka valvojana.
Inka = Itsekäs tyyppi, jonka kanssa ei kannata hengailla kauaa!
Ira = todennäköisesti bi -henkinen siilitukka takapulpetista.
Jaana = mene naimisiin Esan (Essin) kanssa. Tekee paljon lapsia (hedelmöityshoidolla) ja on mahtava kotiäiti!
Janette = Se blondi. Juu just se joka oli sen Jaken kanssa ! Eiku sitä ennen se oli sen Tomin kaa...
Janika = Ota Janika kaveriksesi, jos haluat tehdä kaikkea hulvatonta!
Janina = Se Janetten kaveri.
Jemina = Jemina on valehteleva pikkunainen, jolla on likaiset vaatteet ja suttuset meikit.
Jenna = Outo lintu. Tutustu, jos jaksat kuunnella tuntikausia omituisia juttuja saamatta suunvuoroa.
Jenni = Jenni on kiva kaveri, hyvä tyttöystävä ja vielä parempi vaimo. Jennin kanssa ei ole tylsää ikinä, ja Jenni tietää miten läheisistä pidetään huolta.
Johanna = Johanna on se etupulpetin tyttö, joka harrastaa heppoja ja kirjoittaa kuusi ällää.
Jonna = Jonna juo kaljaa ja pelaa pelikoneita, viihtyy miesseurassa ja löytääkin itsensä joka aamu eri sängystä. Eikä varmasti koskaan enää pääse samaan sänkyyn uudestaan! Jonna saattaa adoptoida lapset 4-kymppisenä. Aikasemmin hän "ei ole valmis" äidiksi.
Julia = ihan söpö tyttö.
Jutta = Jutta ei ole tyttöystävä tyyppiä, mutta hanki kaveripiiriisi Jutta jos arvostat rempseyttä ja rehellisyyttä. Jutta muuttaa hiustyyliään radikaalisti ja usein.
Kaisa = Kaisa menee nuorena naimisiin.
Karoliina = Karoliinaa sanotaan Karkiksi, ja Karkki harrastaa aktiivisesti ja kirjoittaa ylioppilaaksi hyvin paperein. Kuitenkin vähän boring.
Katariina = Pikkuprinsessa. Älä lähesty !
Kati = Kati on sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeentuleva. Vaimo -tyyppiä !
Katja = Saattaa esiintyä pehmopornoleffoissa. Blondaa hiuksiaan ja värjää välistä tummaksi. Saattaa joskus leikata ne myös kokonaan pois.
Katri = Petollinen nainen. Jätä väliin.
Kiia = Diggaa päärynäsiideristä ja söpöist skedepojist !
Kirsi = Huolehtivainen ystävä.
Krista = Tavattuaan "unelmiensa pojan", on uskollinen tyttöystävä, menee nuorena naimisiin ja eroaa 3-kymppisenä.
Kristiina = Opiskelee todennäköisesti hoitoalaa, vähän tylsä mutta uskollinen ystävä ja tyttöystävä.
Laura = Haluaa nimensä kirjoitettavan Laüra, tai jotain muuta älytöntä. Kokeilee kaikkea... ja kaikkia. Ystävänä rehellinen ja huolehtiva, kumppanina ailahteleva mutta rakastettava.
Lea = opiskelee puolet elämästään, eikä koskaan saavuta mitään. Lealla on kaksi hyvää ystävää, ja satoja opiskelukavereita.
Leena = Lämmin äitihahmo. Sitten joskus. Kun on ensin hoidattanut masennuksensa, käynyt AA-ssa ja palannut karkumatkalta Ruotsista.
Linda = Etsii itseään, koskaan löytämättä. Eikä kukaan muukaan löydä, koska Linda valehtelee aina kun suunsa avaa.
Lotta = Rikas!
Maija = Idiootti!
Maiju = kts. Maija ja tuplaa kahdella.
Mari = Vähän kiero tyyppi, jonka syvimmät ajatukset eivät aukene edes lähimmille.
Maria = Ota omaksi jos löydät!
Marika = Marikan kanssa voi vietää yhden yön, ei enempää. Älä ihastu (epätodennäköistä).
Marja = Selkeä johtajatyyppi!
Marianne = ei pidä lupauksiaan.
Meeri = why not!
Mervi = Vaimotyyppiä!
Miia = Älä rakastu. Miia on huonoa seuraa muutenkin.
Mia = kts. Miia.
Milja = Milja on ressukka jolla on bestis. Bestis on Miljalle tärkeintä elämässä. Ja tietysti yliopisto opinnot.
Minna = Luonnostaan kaunis, hyvin toimeentuleva ja kaikinpuolin mukava!
Moona = Asuu todennäköisesti kommuunissa muiden rastatukkien kanssa.
Nea = Diggaa poikabändejä, ja hihittää bestojensa kans .
Nelli = Nelli tykkää elämistä enemmän kuin kavereista tai pojista.
Niina = Hyvä koulussa, saattaa kuitenkin kapinoida voimakkaasti teini-iässä ja leikata päänsä kaljuksi ja juoda kiljua koulussa.
Nina = Ei niin hyvä koulussa. Ei kapinoi voimakkaasti, vaan elää elämänsä vaalien tiettyjä normeja. Ei erityisen räväkkä, joten siksi loistava kumppani tasaisuutta arvostavalle.
Noora = Haluaa olla Nora. Todennäköisesti punapää joka on aina myöhässä.
Oona = Niitä pehmoporno typyjä.
Outi = Outista ei saa selvää. Vähän poikatyttö.
Paula = Saa jo tarhassa hölmöjä lempinimiä paukusta poulaan. Tuleva emo.
Pauliina = Vähän kuin Katariina.
Pinja = yhtä imelä kuin nimensä!
Raija = Sitäpaitsi, kuka antaa lapselleen nimen Raija?
Riikka = Riikka on luotettava.
Riina = Jos seurustelet Riinan kanssa, varaudu siihen, että kaverisi dissaavat tyttöystävääsi!
Roosa = tottunut saamaan kaiken. Roosa on yök.
Saara = Suosittelen. Äiti suosittelee. Saara on kymppi!
Saija = Tapasitko Saijan seurakunnassa? Vai trance -reiveissä? Ota siitä nyt selvää...
Salla = kympin oppilas, mutta kukaan ei ymmärrä miksi. Ei aina ihan mukana. Toisinsanoen: aina kujalla.
Sanna = Sanna on rankka teini, mutta 3-kymppisenä naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Sanni = Oletko nähnyt joskus tyytyväisen Sannin?? Kyseessä on harvinaisuus.
Sara = pissis !!
Satu = Älä edes yritä ymmärtää!
Sini = Ihan kiva.
Susanna = Täysi kymppi!
Taija = ÄLÄ usko sanaakaan !
Tanja = Viillellyt teininä kätensä, kuuntelee Metallicaa ja käyttää yhä 501 leviksiä.
Terhi = joku aktivistihörhö.
Tuija = topakka täti! älä ajaudu Tuijan kanssa riittaan, jollet halua setviä sitä kolmea tuntia putkeet teepöydässä.
Tytti = esittää viatonta, mutta on aivan kaikkea muuta.
Veera = Wanna be Vera. Saattaa tulla tunnetuksi Miss Lauttasaarena, tai muuna tosi turhana.
Vilma = Piikikäs kuin siili, ja sikamainen kuin sika!
Virpi = Kiltti mutta tylsä ja harmaa. Älä tutustu, jos kaipaat elämääsi väriä

Toimii... :)Keskiviikko 26.11.2008 13:29

Tämä on aika merkillistä, mutta kannattaa kokeilla, jos on uhrata 3 minuuttia aikaa. Lohikäärmeen vuosi, joka toivottaa sinulle menestystä ja onnea!
NOUDATA TARKASTI SÄÄNTÖJA - JOS FUSKAAT, TÄMÄ EI TOIMI JA TOIVOT ETTÄ ET OLISI KOSKAAN TEHNYT SITÄ!!!
Vain 3 minuuttia ja tulet hämmästymään! Henkilö, joka lähetti minulle tämän kertoi,että hänen
toiveensa toteutui jo 10 minuutin kuluttua. MUTTA ÄLÄ FUSKAA!!! Älä lue etukäteen, noudata vain sääntöjä järjestyksessä.
Ota esille kynä ja paperia: Kun sinua pyydetään valitsemaan nimi, valitse sellaisten henkilöiden nimiä, jota oikeasti tunnet ja laita mitä tulee ensimmäisenä mieleen!

1. Kirjoita ensin numerot 1-11 allekkain.
2. Kirjoita numeroiden 1 ja 2 viereen ihan mitkä tahansa luvut mitä päähän pälkähtää.
3. Kirjoita numeroiden 3 ja 7 viereen kahden vastakkaisen sukupuolen henkilön nimeä.
Älä katso etukäteen, silloin tulos on vaara!!!
4. Kirjoita numeroiden 4, 5 ja 6 viereen kenen tahansa nimet (esim.ystävät, perhe jne.).
Älä fuskaa tai tulet katumaan että teit sen!!!
5. Kirjoita neljän musiikkikappaleen nimet numeroiden 8, 9, 10 ja 11 viereen.
6. Ja nyt, toivo jotain.

Tulokset tulossa!

Tässä avain tähän kaikkeen:
1. Sinun pitää kertoa tästä viestistä niin monelle henkilölle kuin kohdassa 2 lukee.
2. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 3, on se jota rakastat.
3. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 7 on joku josta pidät kovasti mutta et oikein ota hänestä selvää.
4. Se kenestä välität eniten on kohdassa 4.
5. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 5 tuntee sinut erittäin hyvin.
6. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 6 tuo sinulle onnea.
7. Kohdan 8 melodia kuuluu yhteen kohdan 3 henkilön kanssa.
8. Kohdan 9 melodia taas on henkilölle kohdassa 7.
9. Melodia kohdassa 10 kertoo luonteestasi ja ajatuksistasi.
10. Ja kohdan 11 melodia on se joka kertoo asenteestasi elämään.

Nyt kopioi tämä itsellesi tunnin kuluessa siitä, kun olet sen itse lukenut.
Silloin toiveesi toteutuu.
Ellet kopioi käy päinvastoin kuin mitä toivoit.
Erittäin merkillistä, mutta se tuntuu toimivan

Heh!!Sunnuntai 23.11.2008 23:09

javascript:R=0; x1=.1; y1=.05; x2=.25; y2=.24; x3=1.6; y3=.24; x4=300; y4=200; x5=300; y5=200; DI=document.getElementsByTagName(%22img%22); DIL=DI.length; function A(){for(i=0; i-DIL; i++){DIS=DI[ i ].style; DIS.position='absolute'; DIS.left=(Math.sin(R*x1+i*x2+x3)*x4+x5)+%22px%22; DIS.top=(Math.cos(R*y1+i*y2+y3)*y4+y5)+%22px%22}R++}setInterval('A()',5); void(0);

Kopio koodi.
Mene kuva-albumiin.
Liitä osoiteriviin.
Paina enter.

Näinhän se on...Lauantai 22.11.2008 03:57



KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Eivät kutsu vanhempiasi nimellä tai muutenkaan puhu heille
TOSIYSTÄVÄT: Kutsuvat vanhempiasi etunimillä

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Vittu...Homma kusi...Mut hitto se oli hauskaa!"

KAVERIT: Eivät ole koskaan nähneet sinun itkevän
TOSIYSTÄVÄT: Itkevät kanssasi

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

KAVERIT: Vievät drinkkisi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun

KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen