IRC-Galleria

Kun näin sut ekan kerran, tiesin jo silloin mitä tunsin.
En uskaltanu puhua sulle, enkä tulla lähelle.
Olin vaan sivussa ja tuijotin.

Katsoin sun ilmeitä ja tyyliä, ja tiesin heti et olin myyty.
Mutta olin liian ujo ja yritin piiloutua ihmisten sekaan
lähelle, mutta kuitenkin niin kauas.
Kun sitten uskalsin puhua sulle, yritin liian itsevarmasti.

Mua pelotti, että mun heikkous tulee esille.
Mua pelotti että mokaisin.
Yhdessä vaiheessa yritin unohtaa koko asian,
yritin keksiä jotain muuta tilalle.
Rikoin itseäni.
... Se kipu oli yhtä tuskaa...

Sitten tapahtui synkkä asia, ystävän kuolema.
Tulit pyytämään multa apua ja tottakai autoin.

Miten pystyisin sanomaan sulle ei?

Pääsin sitä kautta juttelemaan sulle mesessä,
jossa et näkisi kuinka punastelin ja olin hämilläni kuin pikku tyttö.
Halusin nähdä sua enemmän, siksi soittelin ja pyysin sua kaupungille.

Yritin olla normaali oma itseni, mutta se oli vaikeaa.

Kun näin sinut toisen kanssa, tuntui että sydämeni murtuisi.
(Kipu oli ainakin sen mukainen.)


Pyysit mua luoksesi yöksi. (Katselin sinua lähes koko yön nukkuessasi.)

Ja kaikki minne menit, halusin olla perässäsi.

Mutta nyt minusta tuntuu, että rikoin vaan itseni.

Annoin liikaa itsestäni.

Annoin sinun koskea itseeni vaikka olin muita vältellyt jo kauan.

Ja nyt.. Minuun sattuu... </3