IRC-Galleria

^Tiiza^

^Tiiza^

Strange Kind Of Woman

[Ei aihetta]Tiistai 08.08.2006 23:24

Tämä päivä on kyllä ollut pohjanoteerauksien pohjanoteeraus.
(Lukeminen kannattaa lopettaa nyt)
Aamulla en meinannut löytää avaimiani, ja koska avaimeni olivat syystä tai toisesta sängyn ja seinän välissä en ehtinyt bussiin. JOKA ON OLLUT KAIKKINA MUINA AAMUINA TÄNÄ KESÄNÄ MYÖHÄSSÄ ja nyt etuajassa.
Pääsin töihin, ajoissa kumminkin. Heitin mandariinitölkin vahingossa lattialle ja kaikki se sokeriliemi lensi suoraan silmiin. ai.
Romautin kolmasosan salaattipöydästä kun olin siellä sohlaamassa. Onneksi ne vain putosi hiukan ja sain lievän kiroilun jälkeen kaiken kuntoon.
Töissä oli hirveä hässäkkä ja olin kokoajan ihan pihalla, mitä pitäisi tehdä ja missä olla. Turhauttavaa, en saanut rutiinista kiinni sitten millään. Ja koska jotkut typerykset eivät osaa avata pahvilaatikkoja, ennen kuin vievät ne pahvinkeräyspuristimeen, saati painaa sitä puristimen käynnistysnappia, sain vaikka kuinka kauan survoa pahveja simppeliin keräysastiaan.
Kotimatkalle pääsin sentään ajoissa.
Kotona päätin tehdä makaroonia ja kastiketta evääksi huomiseksi. Ja todellakaan se ei onnistunut sitten yhtään ja nyt minulla on huomenna pahaa tomaattikastiketta makaroonin kanssa eväänä huomenna. Argh.
Käteni ovat haavoilla, kauniit kynnet muisto vain ja kesäsääreni mustelmilla. Olen aika kypsä alkaan koulun.
Ugh. Olen puhunut.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.