IRC-Galleria

^_emmi_^

^_emmi_^

on väsynyt :D

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Perjantai 19.12.2008 11:47

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit minua omaksi
lapseksesi.
Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin sinun Paras
Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit: Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni edessäsi.

Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.

Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa. Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä. En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä rakastuit.

Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät, ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä. Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.

Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini, kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.

Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina lompakosta
kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.

En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun aiheutin
rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin asumaan, mutta
kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.

Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin. Ilmassa oli koirien,
kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että löydätte
hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-ikäiselle
sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui: "Isä, älä anna
heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita: ystävyys,
lojaalisuus, rakkaus
ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.

Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut ottamaan
kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.

Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä tiesit
muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset rapsuttivat
minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"

Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin, kun näillä
aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää sitten.

Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen vierelleen.
Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet muuttanut mielesi
ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa pelastaa minut.

Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta pentujen kanssa.
Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin häkin
takanurkkaan. Istuin ja odotin.

Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei minut
hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei minun nyt
tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että vankeuspäiväni
olivat nyt ohi.

Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin hänen
liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan aikaan
kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja sanoin hiljaa:
"Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei enää tarvitse
huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten Sä voit?" ei
ollut tarkoitettu hänelle.


SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE
TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."

- Jim Willis 2001

"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä kyyleleenkin silmään,
niin muista että tämä tarina on tosi..
Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus rakastettu, mutta
jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa omistajiensa
välinpitämättömuuden takia.

Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla lemmikkillä on
joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.

Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua.
Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin, että sen
ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme onnistuneet.

Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita kaikkea
muitakin tekemään niin.

On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen loppuu.
Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."


[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 00:46

Teen tämän kyselyn :
[ ] Poika-/Tyttöystävästäni
[ ] parhaasta ystävästäni
[x] hyvästä ystävästäni

1. Mikä hänen nimensä on?
- Satu

2. Hänen lempi bändinsä/artistinsa?
- minä (;

3. Kolme upeinta asiaa hänen ulkonäössään?
- Tukka, simmut, kaikki!

4. Hänen fetissinsä?
- en oo varma haluunko itekkä tietää ;D

5. Ketä hän vihaa?
- vaikeit ihmisii ainaki :o :D

6. Mainitse 5 hänen parasta ystäväänsä?
- varmaa Tinja, Tiitu, ehkä miä, eelis, tumppi ja kaitsu mut ne luokitellaa yheks kokonaiseks :l

7. Kuka oli hänen ensirakkautensa?
- Eelis

8. Oletko nähnyt hänen perheen?
- oon (:

9. Ovatko hänen sisarukset ihania?
- Joo ;D

11. Missä kuussa hän on syntynyt?
- huhtikuussa

12. Onko hänellä sairauksia/allergioita?
- tomaatti? :D

13. Kuvaile häntä YHDELLÄ sanalla?
- herttainen ! <3

14. Osaako hän olla hellä?
- aina ;)

15. Kuinka paljon välität hänestä?
- aika paljon :>> <3

16. Mikä on erikoinen piirre hänessä?
- hmm, no varmast moniiki :o

17. Oletko nukkunut hänen vieressä.. monestikkin?
- olen mie :D muutaman kerran.

18. Jos kyllä, miten on onnistunut?
- hyvin :D vaik se väittää toisin ;l

19. Jos saisit ennen kuolemaasi sanoa hänelle kolme viimeistä lausetta, mitkä ne olisivat?
- oot ihana <3 ota kissa ja anna sille mun nimi ;D piä hyvää huolta pojist ! :DD

20. Hänen paheensa?
- tupakkka, hyhhyh

21. Jos hän saisi tehdä mitä tahansa nyt, mitä hän tekisi?
- Menis varmaa turkkii

22. Mitä vanhempasi & sisaruksesi ajattelevat hänestä?
- hyvää varmaankii (:

23. Mitä mieltä hän on SINUN kavereistasi?
- hmm, ei varmaa tykkää kaikist mut ainaki osast veikkaisin :D

24. Onko hän koskaan mustasukkainen sinusta?
- emt, eikai :o

25. Onko hänellä lävistyksiä? Jos on, missä?
- korvikset :p

26. Mihin hän haluaisi ottaa (lisää) ?
- kulma ?

27. Kuinka nopeasti sinulla tulee ikävä häntä?
- aina öisin ku se on eri huonees <3

28. Milloin kuulit hänen äänensä viimeksi?
- varmaa pari sekunttii sit

29. Muuttaako hän elämääsi?
- no suurestiki :D asun sentää senkaa <3

30. Jos hänelle pitäisi ostaa jotain lahjaksi, mitä ostaisit?
- jotain söpöö :pp

31. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekään?
- jos se ei kerro sit kellee ni en voi tietää :o

32. Mikä on "teidän juttu" ?
- koti !;D<3

33. Pitääkö hän salaisesti jostain artistista/bändistä ?
- pikku G :)

34. Mistä edes tunnette toisenne/tutustuitte missä-millon-miten?
- koulussa :o ja sit eräs kerta ku lähettii viihteelle ni siitä kaikki sitten alkoi <3

35. Miten usein näät kyseistä henkilöä?
- 24/7 melkein :D



murr<3

[Ei aihetta]Maanantai 13.10.2008 22:39

Moi oon Satu, musta tuli saamaton laiskiainen <3

[Ei aihetta]Perjantai 03.10.2008 14:18

sinne meni se jalka. :o kipsi ja kepit. voihan vittu !

nii-iMaanantai 25.08.2008 18:32

Ei kannata leikkii aivan kaikilla,
Jotkut ei anna pätkääkään siimaa.
Paljon voit saada, mut kaikkee et kuitenkaan,
Kun koiran lailla seuraat sun kiimaa.

Mä en koskaan pelännyt seuraavaa aamua vaan viimeistä iltaa.
Helpompaa on pölynä lattialla kuin patsaana vasaran alla.
Luota siihen. Pidä kii uskostasi ihmisiin, mut joku sutkin vielä käännyttää.
Enkä mä ole ensimmäinen, joka otteensa menettää.
Enkä viimeiseksikään taida jäädä.

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 21:03

Sama se mistä ne nuijat tykkää.
Mitä se liikuttaa sua yhtään?
Teet niin, kuin sun täytyy tehdä,
Ja tuhoat kaiken voiton tieltä.

Mitä sä tahdot, voisit kertoo?
On helpompaa, kun myöntää, jos tahtoo.
Mitä sun täytyy oikein peittää?
Kuka sua hallitsee?

[Ei aihetta]Maanantai 11.08.2008 20:53

Takas Kreikkaa 2009 <3 paras paikka ikinä!

ikävä <3

[Ei aihetta]Lauantai 31.05.2008 23:56

Entä jos en ookkaan varma vielä
Valmis, rauhoittumaan
En osaa seistä paikoillaan
Entä jos en ookkaan sillä tiellä
Enkä kulje suuntaan
Jota multa odotetaan
Entä jos en ookkaan varma vielä
Valmis, rauhoittumaan
On helppoo olla irrallaan

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.05.2008 00:49

I remember shooting stars, the walk we took that night
I hope your wish came true, mine betrayed me...

<3 :)Keskiviikko 14.05.2008 01:01

Rakas Iina

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta vihaan sinua. Luulen että ymmärsin sen kun löit minua lankulla naapureittesi kanssa, ja näin sinut istumassa isäni päällä.

Olen varma että olet tarpeaksi hävettävä ymmärtämään että inhoan ruokiasi.

Lähetän sinulle takaisin armeija muistosi, mutta pidän naapurisi orvokin muistona.

Haluan että tiedät että minä tulen aina vihaamaan ystävyyttämme.

haluan rahani takaisin,

Emmi

« Uudemmat -