IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 17:42

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoasi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tämä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Tää ja sit nukkuun..Keskiviikko 08.07.2009 04:27



★ NIMESI? - Heidi
★ IKÄSI? - 21
★ PITUUS? - 152
★ PARAS ELOKUVA? - Moniamonia
★ LEMPI TV-OHJELMA? - Exlist, salkkarit, csi jne...
★ SEURUSTELETKO? - en
★ LUONNE? - emt..
★ ULKONÄKÖ? - Pieni ja pyöreä
★ ONKO SINULLA KAUNIS HYMY? - ei
★ MILLÄ PESET HIUKSESI? - Shamppoolla yleensä, milläs sä?
★ NYPITKÖ KULMIASI? - juu
★ KÄYTÄTKÖ KORUJA? - sormukset, kaulakoru ja huulikoru on aina
★ LÄVISTYKSIÄ? - huulikorut
★ MITKÄ VAATTEET SINULLA ON PÄÄLLÄSI NYT? - paita ja verkkarit
★ KÄYTÄTKÖ HAMEITA? - joskus harvoin, vähemmän julkisilla paikoilla
★ SEURAATKO MUOTIA? - en
★ SILMIESI VÄRI? - vihr.
★ HIUSTESI VÄRI? - lila
★ LEMPIVÄRISI? - emt.. Limen vihree ja turkoosi

★ VIIMEISIN ★

★ HENKILÖ, JOLLE SOITIT? - Ööh.. en muista
★ HENKILÖ, JOKA SOITTI SINULLE? - eetu tai isä
★ HENKILÖ, JOLLE LÄHETIT VIESTIN? - tepa
★ HENKILÖ, JOTA HALASIT? - en muista
★ HENKILÖ, JOTA SUUTELIT? - Ööö.. Njaa, eetu varmaan
★ HENKILÖ, JOTA IKÄVÖIT? - Hmm
★ RUOKA? - ruisleipää
★ JUOMA? - maito
★ HYVÄ TEKO? - en tie
★ KAPPALE, JONKA KUUNTELIT? en muista
★ TV-OHJELMA, JONKA KATSOIT? - en muist sitäkään
★ ELKOKUVA, JONKA KATSOIT? - pentujengi
★ POIKA, JOHON IHASTUIT? - Eetu varmaankin
★ ASIA, JONKA OSTIT? - battery
★ LAHJA, JONKA SAIT? -
★ LEHTI, JONKA LUIT? - cosmoo varmaan viimeks

★ MILLOIN VIIMEKSI ★

★ KATSOIT TV:TÄ? - joskus aamulla/päivällä
★ DATASIT? - koko ajan
★ SÖIT? - tunti- kaks sit
★ JOIT? - samaan aikaan ku söin
★ NAUROIT? - Illalla/päivällä, eilen? en muista
★ ITKIT? - tänään

★ OLETKO....VIIME KUUN AIKANA ★

★ SEURUSTELLUT? - juu
★ OLLUT IHASTUNUT? - en kait
★ OLLUT KUUMEESSA? - en
★ IKÄVÖINYT JOTAKUTA? - juu
★ NAURANUT NIIN, ETTÄ SILMISTÄ TULEE VETTÄ? - juu
★ NAURANUT NIIN, ETTÄ VATSALIHAKSISSA TUNTUU? - juu
★ OSTANUT KARKKIA? - En kai
★ SYÖNYT JÄTSKIÄ? - mehujäätä
★ TUNTENUT ITSESI TYHMÄKSI? - AINA
★ VALEHDELLUT? - en

★ TÄMÄ VAI TUO ★

★ SALMIAKKI VAI SUKLAA? - suklaa
★ JÄÄTELÖ VAI KARKKI? - Öö. en haluu valita
★ KISSA VAI KOIRA? - koira
★ YÖ VAI PÄIVÄ? - päivä
★ ALKOHOLI VAI TUPAKKA? - tupakka
★ AAMU VAI ILTA? - ilta
★ VIHREÄ VAI KELTAINEN? - vihree
★ KYLMÄ VAI LÄMMIN? -lämmin
★ TALVI VAI KESÄ? - kesä
★ VÄRIKÄS VAI MUSTAVALKOINEN? - mustavalkonen
★ IRC-GALLERIA VAI II2? - galleria
★ VIHA VAI RAKKAUS? - rakkaus
★ BANAANI VAI OMENA? - banaani
★ ORANSSI VAI VIHREÄ? - vihreä
★ PUSU VAI HALI? - hali
★ MEILLE VAI TEILLE? - meille
★ SÄ VAI MÄ? - en tie kuka oot
★ POIKA VAI TYTTÖ? - poika
★ TIETOKONE VAI TV? - tietokone
★ MUSIIKKIPUHELIN VAI MP3-SOITIN? - musiikkipuhelin, ihan sama
★ KAMERA VAI VIDEOKAMERA? - kamera
★ SUN SÄNKY VAI MUN SÄNKY? - oma
★ PÄIHTEELLISET BILEET VAI PÄIHTEETTÖMÄT? - päihteelliset
★ SUOMALAINEN MUSIIKKI VAI ULKOMAALAINEN? - suomi
★ MÄKKI VAI HESE? - hese

★ OLETKO KOSKAAN ★

★ JUONUT PULLOLLISEN ALKOHOLIA YKSIN? - juu
★ NUKKUNUT YLI 12 H? - olen
★ NUKKUNUT TUNNILLA (KOULUSSA)? - joo
★ KATSONUT K15 ELOKUVIA ALAIKÄISENÄ? - juu
★ KATSONUT K18 ELOKUVIA ALAIKÄISENÄ? - varmasti
★ DATANNUT PUTKEEN YLI 5H? - ehkä en tiedä
★ LAULANUT SUIHKUSSA? - en
★ OLLUT LENTOKONEESSA? - juu
★ NOLANNUT ITSESI POIKIEN EDESSÄ? - khyl
★ KAIVANNUT JOTAKUTA NIIN PALJON, ETTÄ SATTUU? - joo
★ HUIJANNUT PELISSÄ? - en.. kai. :D
★ OLLUT YKSINÄINEN? - juu
★ OLLUT TYLSISTYNYT? - kyllä
★ OLLUT RAKASTUNUT? - olen, kai en oo siitäkään enään varma
★ OLLUT TODELLA ILOINEN? - juu

★ TULEVAISUUS ★

★ MITÄ TEET 5 TUNNIN PÄÄSTÄ? - nukun
★ MITÄ TEET VIIKON PÄÄSTÄ? - tuskin mitään ihmeellistä
★ MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? - jaa a
★ PELKÄÄTKÖ TULEVAISUUTTA? - kieltämättä
★ LUKIOON VAI AMIKSEEN? - amis


★ SEKALAISTA ★

★ KUMPI OLI ENSIN, MUNA VAI KANA? - muna
★ KÄYTÄTKÖ HUULIRASVAA? - sillon tällön
★ MISSÄ ASUT? - Hml
★ MISSÄ OLET NYT? - kotona
★ VÄSYTTÄÄKÖ? - hiukan
★ TYLSISTYTTÄÄKÖ? - pikkasen
★ KUUNTELETKO NYT MUSIIKKIA? - en
★ KIRJOITATKO PÄIVÄKIRJAA? - joskus
★ LUETKO LEHTIÄ? - joitakin
★ TILATAANKO SINULLE JOTAIN LEHTEÄ? - juu
★ LIIKKUUKO SINUSTA JUORUJA? - toivottavasti ei ainakaan kauheesti
★ KIUSATAANKO SINUA? - ei
★ PIDETÄÄNKÖ SINUSTA, VAI VIHATAANKO SINUA? - kumpaakin, enemmän vihataan
★ SYÖTKÖ LIHAA? - juu
★ SYÖTKÖ SALAATTIA? - syön
★ PITÄISIKÖ SINUN LAIHDUTTAA? - pitäis
★ MEIKKAATKO? - juu
★ MITÄ KELLO ON? - 01.17
★ MITÄ TEET SEURAAVAKSI? - tupakille ja nukkuun
>
★ KENELLE PUHUIT VIIMEKSI MESESSÄ? - birre
★ KUVAILE ITSEÄSI YHDELLÄ SANALLA? - alakuloinen
★ KEHTAATKO ITKEÄ MUIDEN NÄHDEN? - riippuu ihmisestä
★ OLETKO MURTANUT LUITASI? - nenän
★ SYÖTKÖ SUKLAATA SURUUSI? - en
★ LÄHTISITKÖ KAHVILLE, JOS JOKU POIKA KYSYISI ? - ehkä
★ JOS TYTTÖ TULISI HAKEMAAN SINUA TANSSIIN, MENISITKÖ? - en tanssi
★ PIDÄTKÖ ENEMMÄN EKASTA NIMESTÄSI VAI TOISESTA? - eka
★ OLETKO ILOINEN? - en nyt
★ MITÄ KUUNTELET NYT? - en mitään
★ SYÖTKÖ JOTAIN TÄLLÄ HETKELLÄ? - en
★ ONKO PINKKI PISSISTEN VÄRI? - eii
★ OLETKO KOSKAAN NUKKUNUT TELTASSA? - juu
★ OLETKO KATSELLUT TÄHTIÄ JA YRITTÄNYT ETSIÄ NIISTÄ KUVIOITA? - juu
★ TIEDÄTKÖ MITÄ LYHENNE OMG TARKOITTAA? MITÄ? - oh my god
★ ENTÄ OMFG? - oh my fucking god
★ ENTÄ EVVK? - ei vois vähempää kiinnostaa
★ ENTÄ EVVVK? - ei vois vähempääkään vittu kiinnostaa
★ ENTÄ BRB? - ??
★ KIROILETKO? - liikaa
★ MIKSI ET OLE ULKONA? - kello on paljon
★ MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON NYT JALASSASI? - mustat
★ KUUNTELETKO HEVIÄ? - en
★ PELKÄÄTKÖ JOTAIN? - joo.
★ JUOTKO KAHVIA? - päivittäin
★ TEETÄ? - sillon tällön
★ OMISTATKO MAASTOKUVIOLLISIA VAATTEITA? - en
★ ONKO TÄMÄ GALLUPPI VITTUMAINEN? - ei
★ MINKÄ VÄRISET SAAPPAAT SINULLA ON? - en muista, mustat tai tumman harmaat
★ MINKÄ VÄRISET HALUAISIT NIIDEN OLEVAN? -
★ MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN? - joskus kymmenen aikaan
★ MITÄ KAIKKEA OLET TEHNYT TÄNÄÄN? - lukenut, ollu, syöny jne..
★ KUINKA MONTA VIESTIÄ ON KÄNNYKKÄSI SAAPUNEISSA? - en jaksa kattoo
★ ENTÄ LÄHETETYISSÄ? - emt
★ MITÄ HIUKSISSASI ON NYT? - muotovaahtoa
★ MILLAISET LAKANAT SÄNGYSSÄSI ON NYT? - viin. pun.
★ OLETKO SYÖNYT TÄNÄÄN PÄHKINÖITÄ? - en
★ MIHIN KÄYTTÄISIT 20e JUST NYT TÄLLÄ HETKELLÄ? - en osaa sanoo, tupakkaan varmaan
★ KATSO VASEMMALLE, MITÄ NÄET? - partsin oven
★ ONKO HUONEESSASI KASVEJA? - on
★ ONKO HUONEESI SEKAINEN? - on
★ MIKÄ KÄNNYKKÄ SINULLA ON? MERKKI? - nokia joku
★ KUKA HENKILÖ ON LÄHIMPÄNÄ SINUA? - ne on kummatkin yhtä lähellä
★ KENELLE PUHUIT VIIMEKSI? - tepalle vissiin
★ ONKO SINULLA NÄLKÄ? - ei
★ MIKÄ ELÄIN KUVAA SINUA PARHAITEN? - laiskiainen
★ MITÄ KELLO ON? - 01.23
★ ONKO TÄMÄ GALLUPPI KYLLÄSTYTTÄVÄ? - alkaa oleen
★ JOS YSTÄVÄLLÄSI ON SURUJA, TUETKO HÄNTÄ? - tottakai
★ JOS SINULLA ON SURUJA, TUKEEKO YSTÄVÄSI SINUA? - tukee
★ ONKO SINULLA HYVÄ NÄKÖ? - ei
★ ONKO SINULLA KOKOAIKAIET LASIT? - on
★ LUKULASIT? - ei
★ OLETKO NÄHNYT LEIJONAA LIVENÄ? - olen
★ ENTÄPÄ KROKOTIILIÄ? - olen
★ ENTÄ KARHUA? - juu
★ KÄYTÄTKÖ NENÄHYMIÖITÄ? - en
★ MITÄ ET MALTA ODOTTAA? - emt
★ KUINKA KAUAN OLET JO TEHNYT TÄTÄ GALLUPPIA? - en tie
★ OLETKO TEKSTANNUT TÄNÄÄN JOLLEKKIN? JOS, NIIN KELLE? - tepalle, eetulle
★ ONKO SINULLA KUVIA NETISSÄ? - on
★ OLETKO KOSKAAN KÄYNYT ENNUSTAJALLA? - en
★ ONKO ÄITISI JA ISÄSI YHDESSÄ? - ei
★ ONKO SINULLA VELJIÄ? - ei
★ ENTÄ SISKOJA? - kaks
★ ONKO HEILLÄ KUVIA NETISSÄ? - ei
★ OLETKO OLLUT TV:SSÄ? - en
★ ENTÄ RADIOSSA? - olen
★ LEHDESSÄ? - juu olen
★ MIKSI TEET TÄTÄ GALLUPPIA? - muuten vaan
★ PELAATKO NETTIPELEJÄ? - sillon tällön
★ ONKO JOKU VENTOVIERAS PUHUNUT SINULLE PERVOJA NETISSÄ? - on
★ ONKO HUONEESI LIIAN ISO VAI PIENI? - kait se sopiva on, enpä mä paljoo asuin tilaa tarvi
★ OLETKO KOSKAAN KEILANNUT? - olen
★ ONKO KUKAAN KEHUNUT SINUA KAUNIIKSI? - kai joskus
★ VITUTTAAKO NYT, KUN TÄMÄ LOPPUU? - ei

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 04:04

-Kesä-

TÄSSÄ VAIHEESSA KESÄÄ OLEN;

[ ] polttanut itseni auringossa
[x] ruskettunut vähän
[ ] ruskettunut sopivasti
[ ] ruskettunut paljon
[ ] uinut meressä
[x] järvessä,
[ ] joessa,
[ ]lammessa,
[ ] pihalla olevassa uima-altaassa
[ ] käynyt huvipuistossa
[ ] kastunut kavereiden kepposen uhrina
[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja kavereidesi päälle,
[ ] tai he ovat heitelleet niitä sinun päällesi
[x] käyttänyt minihametta
[ ] lyhyitä shortseja,
[x] toppia,
[x] hihatonta paitaa,
[ ] varvastossuja
[ ] ostanut uudet bikinit,
[ ] aurinkolasit
[ ] sandaalit
[ ] iskenyt söpön pojan kaupungilta
[x] syönyt jääteloä,
[x] pehmistä,
[ ] juonut pirtelöä
[x] limsaa
[x] siideriä,
[x] kaljaa
[x] vettä
[ ] pomppinut trampoliinilla
[ ] ja tehnyt voltin,
[ ] tai jonku muun tempun
[ ] joutunut nokkosen "uhriksi"
[ ] ajanut skootterilla päin seinää,
[ ] ojaan,
[ ] naapurin kukkapenkkiin
[ ] leikannut ruohoa
[x] syönyt mansikoita
[ ] lättyjä,
[ ] kukan terälehtiä
[ ] lakannut varpaankynnet,
[x] sormenkynnet
[ ] hypännyt uimaan vaatteet päällä
[x] kahlannut vedessä
[ ] nukkunut teltassa kavereiden kanssa
[ ] pelannut pullonpyöritystä
[x] laulanut isoon ääneen
[ ] herättänyt veljen/siskon kaatamalla hänen päälleen ämpärillisen vettä
[ ] tappanut kärpäsen,
[ ] mäkäräisen
[ ] ampiaisen,
[ ] sammakon
[ ] linnun,
[ ] sisiliskon,
[x] jonkun muun ötökän
[ ] tehnyt jotain hullua kavereiden yllyttämänä
[x] nukkunut aamulla yli yhteen
[x] valvonut koko yön
[x] kuunnellut musiikkia
[ ] kiivennyt puuhun,
[ ] ja katkaissut siitä oksan
[ ] joutunut olemaan ampiaisen piston uhri
[ ] kerännyt kukkia
[/] bilettänyt kunnolla
[ ] pelannut lentopalloa
[ ] sulkapalloa,
[ ] tennistä
[ ] pesäpalloa
[ ] hajottanut vahingossa ikkunan
[ ] kiivennyt katolle
[x] pelleillyt
[x] ottanut aurinkoa
[ ] lukenut vitsikirjaa
[x] kiljunut
[ ] hakannut nyrkkeilysäkkiä
[ ] ajanut skootterilla,
[ ] mopolla,
[ ] traktorilla,
[ ] mönkijällä,
[ ] pyörällä,
[ ] ajettavalla ruohonleikkurilla
[ ] käynyt lenkillä
[x] katsonut telkkaria
[x] tekstaillut
[ ] rullaluistellut
[ ] skeitannut
[ ] potkulautaillut
[x] nauranut

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 14:51

SINUSTA:

- Haluaisitko olla nyt henkilön kanssa jossain, jota suutelit viimeksi? - en
- Lähtisitkö kahville, jos joku jätkä kysyisi? - riippuu henkillöstä mut ehk
- Kertoisitko suurimman salaisuutesi pojalle, jota halasit viimeksi? - en
- Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi? - en
- Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä? - en :D
- Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? - on
- Oletko tosi rauhallinen ihminen? - joskus
- Komedia vai kauhu? - sekä että
- Onko sinulla vilkas mielikuvitus? - on, liiankin :D:D

MITÄ SINULLA ON?

- Taskuissasi? - sytkäri
- Hiuksissasi? - muotovaahtoa
- Huoneessasi? - paljon tavaraa

OLETKO?

- Kipeä nyt? - en
- Lyönyt vastakkaista sukupuolta? - olen
- Katunut jotain tekoa viikkoja? - juu

ONKO?

- Joku ihastunut sinuun? - en osaasanoo
- Joku särkenyt sydämesi? - on
- Joku kehunut ulkonäköäsi? - ehkä joskus
- Ollut mukava päivä? - perus
- Joku lyönyt sinua? - on
- Kivaa? - no ei erityisemmin
- Joku kourinut sinua vastoin tahtoasi? - on

YLEISTÄ:

- Lempi paikka? - njaa.. Auto? :)
- Missä haluat mennä naimisiin? - en oo ajatellu
- Pitääkö kukaan sinusta? - toivottavasti
- Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en tai hekä vähän
- Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - olen ollut radiossa
- Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - olen
- Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - poltan tupakkaa, juon kahvia, vaihdan vaatteet


TURHAMAISUUS:

- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - en tie kyl yhtään, muutaman kerran??
- Mitä mieltä olet plastiikkakirurgista? - En oikeestaan mitään mieltä. Must ihan ok, mut rajansa kaikella :)

VIIMEISIN

- Henkilö jonka näit? - sami
- Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - isä soitti
- Henkilö jota halasit? - Öö... Tuukkaa vissiin?
- Henkilö jonka kanssa tekstailit? - eetun

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 17:03

Nyt alkais oleen kaikki tarvittava.
Kaupassa kun vielä kävis ni sit kaikki valmista.
Viel ku muistais kaiken.
Koetellaan taas Heidin muistikapasiteettia (Mikä siis on niin onnetoinen :))

Toivottavasti muru saa haluamansa juhlat <3

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 19:50

Rehellisesti, kuinka montaa poikaa olet suudellut? - en tie
Rehellisesti, minkä väriset alusvaatteet sinulla on ylläsi? - Mustat
Rehellisesti, mikä on mielessäsi? - ei mikään
Rehellisesti, mitä teet juuri nyt? - Istun koneella ja teen tätä
Rehellisesti, oletko omasta mielestäsi viehättävä? - en
Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? - En
Rehellisesti, oletko kateellinen jollekin? - En tällähetkellä.
Rehellisesti, puretko kynsiäsi? - en osaa :)
Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? - no enpä oikeestaan
Rehellisesti, onko sinulla salaisuutta mitä kukaan muu ei tiedä? - Ööh. ei kai
Rehellisesti, milloin viimeksi olet käynyt pikaruoka-ravintolassa? - eilen
Rehellisesti, missä sinun pitäisi olla juuri nyt? - ei missään
Rehellisesti, oletko ihastunut? - en
Rehellisesti, miten teillä menee jos olet ihastunut? - emt.
Rehellisesti, mitä sanoit viimeksi ja kenelle? - tepalle et ainniinkö? :D
Rehellisesti, jos suutelet jotakuta poikaa, kerrotko siitä heti parhaille ystävillesi? - Ehkä tai sit unohdan koko jutun :D
Rehellisesti, mitä teet kun olet todella vihanen? - Kiukkuan ja mykistyn
Rehellisesti, mikä on pahinta mitä olet tehnyt kun olet ollut todella vihainen? - Haukkunu jarikkonu tavaraa
Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään koska olet ollut vihainen? - olen
Rehellisesti, oletko sinkku, ihastunut, kiinnostunut tai suhteessa? - Sinkku
Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? - joo
Rehellisesti, onko sydämesi joskus särkynyt? - on
Rehellisesti, voisitko antaa pettämisen anteeksi? - Voisin
Rehellisesti, oletko säätänyt ystäväsi kundin kanssa? - en
Rehellisesti, haluatko lapsia? - ehkä joskus
Rehellisesti, kuinka monta? - 1-2
Rehellisesti, voisitko edes harkita adoptiota? -voisin
Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? - Juu
Rehellisesti, tykkäätkö leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa? - joskus
Rehellisesti, oletko deittailut yli kolmea poikaa yhtä aikaa? - öö.. en?
Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - emt
Rehellisesti, oletko romanttinen? - en
Rehellisesti, luuletko voivasi muuttaa ihmistä? - muutin jo erästä
Rehellisesti, voisitko mennä naimisiin rahan takia? - Voisin mutten välttämättä silti tekis sitä
Rehellisesti, onko seksisuhde hyvä vai huono asia? - no en mä tie onks se hyvä mut ei se huonokaan oo :D
Rehellisesti, oletko koskaan toivonut saavasi jonkun pojan itsellesi mutta pilasit itse kaiken? - oon toivonu mutten pilannu
Rehellisesti, oletko koskaan särkenyt jonkun sydämen? - En
Rehellisesti, mitä tekisit jos näkisit ihmisen jota rakastat sängyssä toisen naisen kanssa? - en tie. Poistuisin ehkä
Rehellisesti, oletko koskaan kilpaillut jostakin pojasta jonkun kanssa? - en
Rehellisesti, miten kuvailisit exääsi? - kovaääninenja humoristinen
Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? - en nyt

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 19:42



OLETKO TÄYDELLINEN -TESTI
» Nyt on aika testata kuinka täydellinen olet
» Laita rasti ruutuun jos väittämä on totta mutta älä huijaa
» Jos saat tulokseksi yli 4O rastia, olet täydellinen

PERHE
[ ] Vanhempani eivät ole eronneet
[ ] He ovat hyvissä väleissä keskenään
[x] Minulla on sisaruksia
[/] Meillä on hyvät välit
[ ] Meillä on lemmikkejä
[x] Rakastan perhettäni
[ ] Minulla on kaksi mummua
[ ] Minulla on kaksi vaaria
Pisteet: 2½

KOULU
[ ] Keskiarvoni ei ole ikinä ollut alle 8.5
[/] Pidän/ pidin opettajistani
[x] Opettajat pitävät/ pitivät minusta
[x] Kuulun tai olen kuulunut oppilaskuntaan
[/] Olen/ olin hyvä lähes kaikissa aineissa
[x] Olen/ olin aktiivinen tunneilla
[x] Olen esiintynyt koulun tapahtumissa
Pisteet tähän asti: 7½

RAKKAUS & YSTÄVÄT
[ ] Minulla on seurustelukumppani
[x] Minulla on tiivis kaveriporukka
[x] Mutta vain yksi paras ystävä
[ ] Minulla EI ole vihamiehiä
[x] Minulla on paljon tuttuja ja puolituttuja
Pisteet tähän asti: 10½

KAUNEUS & TERVEYS
[ ] Minulla ei ole pienintäkään finniä
[ ] Olen normaalipainoinen
[x] Olen tyytyväinen pituuteeni
[x] Hiukseni ovat hyväkuntoiset
[x] Minulla ei ole kaksihaaraisia
[ ] Olen kaunis
[ ] Olen lihaksikas
[ ] En polta tupakkaa
[ ] Olen absolutisti
[x] Huuleni eivät ole rohtuneet
[x] En ole juuri koskaan sairas
[/] Minulla on hyvä ryhti
[x] En pureskele kynsiäni
Pisteet tähän asti: 17

RAHA
[ ] Saan viikko/ tai kuukausirahaa tarpeeksi
[ ] Olen töissä
[ ] Saan hyvää palkkaa
[x] Tililläni on rahaa
[ ] Käytössäni on luottokortti
[x] Minulla on säästöpossu
[x] ... jossa on rahaa
[ ] Minulla on tallessa rahaa pahan päivän varalle
[ ] Minulla on käteistä
Tähän astiset pisteet: 20

RUOKA
[ ] En syö herkkuja juuri koskaan
[x] Syön paljon vihanneksia
[x] Syön paljon hedelmiä
[ ] Syön terveellisesti
[x] Syön kouluruokaa

Yhteensä: 23

Kaukana täydellisyydestä, mutta olihan se arvattavissa :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 14:47



Lue loppuun saakka

On perjantai-ilta, ajat autoa.. (mieti millainen on auto jota ajat?)


Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi. (Ketkä ovat autossa kanssasi?)


Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin. (mitä kappaletta kuuntelette?)

No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin Yhtäkkiä
hullu kuski törmää teihin takaapäin!

Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
Osutte hidaste töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle
tien viereen.

Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
Et kuule muuta kuin hiljaisuutta. hiljaisuutta...

hiljaisuutta...

Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja
suurissa kivuissa
ettet pysty edes puhumaan.

Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat
ikuisuudelta.


Viimein kuulet jotakin.


Kuulet ambulanssin sireenin,

etkä koskaan ole ollut niin helpottunut.


Makaat siinä, vieläkin autossa,

ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja
ystäviä, entisiä rakastajia.


Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.


Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut
paareille ja nostavat ambulanssiin.

Sinä olet yksin.

Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.


Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi Kuolenko minä?'
Missä ystäväni ovat?
Ovatko he kunnossa?
Mitä minulle tapahtuu?

Kuolitko sinä vai et?
Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?


He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
He ovat kaikki poissa.


Et koskaan enää näe heitä.


Ja mitä sinuun tulee..
Myös sinä kuolit.
Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?

Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?

Ajattele sitä..
Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi kanssa

Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.


Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti..
Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi?

Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka
IKINÄ kuulit.


Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa
kaikille heille kuinka heitä rakastit?


Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi viimeisen kerran,

että rakastit heitä?

Etkö toivo, että olisit voinut suudella
poika/tyttöystävääsi viimeisen kerran?

Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka
paljon pidit hänestä

Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen
kerran?

Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?

SINULLA ON YHÄ!

jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua!

JA muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi.

Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja
tarkoita sitä kun itse sen sanot.


jos sinä et kopioi tätä niin olet kylmäsydäminen etkä välitä rakkaimmistasi! tämä voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi!

Kerro jokaiselle että välität
Jos sinä ajattelet, että jokin päivä unohdan sinut; vastaus
olisi,

EI IKINÄ ELÄMÄSSÄNI!

Jos kysyisit, mikä on minulle tärkeää; vastaus olisi SINÄ!!

Jos sinä kysyisit, pidänkö sinusta; vastaus olisi, Kyllä
ehdottomasti!
Sinä olet minun nauruni, minun puhdas helmeni, minun
enkelini..

Sinulla on 30 s tehdä yksi toive..

*START*

*1

*2

*3

*4

*5

*6

*7

*8

*9

*10

*11

*12

*13

*14

*15

*16

*17

*18

*19

*20

*21

*22

*23

*24

*25

*26

*27

*28

*29

*30

*STOP!!!!*

jos kopioit tämän viestin päiväkirjaasi toiveesi toteutuu

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 14:12

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä. Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti ! Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti) .

PERHE

Nuorin perheestäsi? - Sami :)
Kenelle puhuit viimeksi? - Samille
Soitit viimeksi? - Öö.. Eetulle

KAVERIT
Onko sinulla ystäviä? - On
Kuka kavereistasi soitti sinulle viimeksi? - Eetu
Kenelle kaverille puhuit viimeksi? - Samille
Onko parasta ystävää? -on
Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä? - asuu
Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? - ei

ULKONÄKÖ
Minkä väriset hiukset sinulla on? - tumman lilat
Minkä väriset silmät sinulla on? - vihreet
Paljon haluaisit olla pitkä? - hiukan pidempi :)
Pyöreä vai soikea pää? - Pyöreä
Millainen tyyli sinulla on? - Ihan oma tyyli
Shortsit vai caprit? - caprit
Toppahousut vai haalarit? - toppahousut
Minkälaisia kenkiä pidät? - jotain ihan perus

NYT
Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa? - ei oo sukkia
Sataako ulkona? - ei kun aurinkopaistaa
Ketä ajattelet? - en ketään
Onko hiuksesi auki? - ainahan ne on ku ne on lyhyet
Onko hiuksesi harjatut? - ei
JOTAIN
Väsyttääkö? - ei oikeestaan
Mitä tapahtuu noin viikon päästä? - Njaa.. ei varmaan mitään ihmeellistä
Kesä vai talvi? - kesä

TULEVAISUUS
Mitä teet huomenna? - en mitään
Mitä teet kahdeksan päivän päästä? - en tiedä sitäkään
Tuletko isona lentäjäksi? - en
Miksi tulet isona? - jaa a
Leivotko huomenna tai ylihuomenna? - en oo kyl aatellu

VIIMEISIN HENKILÖ
Joka sai sinut nauramaan? - tepa luulisin
Joka sai sinut häpeemään? - ne yhet
Jolle soitit? - eetu
Jolle vastasit? - eetu
OLETKO:
Rakastanut niin paljon, että itkettää - juu
Koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin? - olen

RAKKAUS:
Onko kukaan särkenyt sinun sydämen? - on
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi? - en tai joo miten sen nyt sit oottaa
Oletko koskaan rakastanut / ihastunut jotain / johonkin, mutta et ole kertonut tälle? - juu
Pelkäätkö sitoutumista? - en mä sitä kai pelkää, mut nyt en halua
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - ehkä

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? - No oon koneella, uskotkos?
Mitä teet myöhemmin? - meen tupakalle
Mitä sulla on päällä? - verkkarit ja toppi
mitä oot syönyt tänään? - muroja hiukan

NIPPELIJUTTUJA
Minkälainen on unelma miehesi / naisesi? - jaa a
Pidätkö kaljasta? - en
Pidätkö siideristä? - en
Kuinka usein käytät alkoholia? - viime aikoina aika paljonkin

OLETKO KOSKAAN
Ollut vankilassa? - en
Rullalautaillut? - kokeillu joskus
Varastanut jotakin? - juu
Potkaissut jotakuta? - sitäkin.
Ollut tappelussa? - khyl
Rikkonut pulloja? - juu
Ollut konsertissa? - Joo
Ollut autokolarissa? - pienessä
Rikkonut lakia? - juu
Antanut rahaa kodittomille? - en
Itkenyt, että asiat ratkeisivat? - Joo
Suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä? - juu
Suudellut siskon / veljesi ystävää? - en

MITÄ TEIT
Viime syntymäpäivänäsi? - tÖö.. en muista
Eilen? - eetu oli käymässä, poikettiin Hml:ssa. ja käytiin kaupassa
Viime viikonloppuna? - käytiin korkeesaaressa ja sit hmm..
Uutena vuotena? - oltiin kaupungissa ja katottiin raketteja, tultiin flunssaseks ja lähettiin kotiin

VIIMEISIN
Asia, jonka söit? - muroja
Asia, jota joit? - kahvi
Asia, jonka puit päällesi? - topin
Paikka, jonne menit? - parvekkeelle
Henkilö, jolle puhuit? - samille

[Ei aihetta]Tiistai 30.06.2009 14:40



SINÄ
Nimi? : Heidi
Syntymäpäiväsi ja vuosi? : 080388
Minä viikonpäivänä synnyit? : tais olla tiistai
Opiskeletko jotain? : syksyllä alotan
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? : en

SUHTEET
Keiden kanssa asut? : Tepan ja samin
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? : Tepa <3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? : hullunkurisessa, hauskassa, rennossa jne...
Tunnetko paljon ihmisiä? : en


KYSYMYKSIÄ
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? : emt
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? : no en mä tie riidoissa
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden? : joidenkin edes
Oletko löytänyt netistä kavereita? : en
Rakastatko ystäviäsi? : juu totta kai
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? Birren
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? : en muista
Katsotko uutisia? : harvemmin
Paras sarja ikinä? : Salkkarit ja exlist
Jaksatko elää elämääsi? : juu

SOSIAALISUUS:
Onko sinulla seurustelukumppania? : ei
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? : ei
Onko sinulla parasta ystävää? : on, tai luulen niin
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? : ei, mut tarpeeks
Entä kavereita? : joitakin
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? : on
Pidätkö itsestäsi? : joskus
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? : joskus sitäkin
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? : noo... Joo kai..