IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 29.09.2009 01:08

En ollu onnellinen sillain,
enkä näin..
Millais sitten?

STANA..!

[Ei aihetta]Lauantai 26.09.2009 04:03

Miehet:

- ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys !

[Ei aihetta]Tiistai 22.09.2009 01:21

50 kysymystä sinulle tärkeästä ihmisestä

1 Koska tapasitte viimeksi? - hetki sit
2 Koska viimeksi itkit hänen läsnäollessaan? - on siit hetki
3 Koska viimeksi suutuit hänelle? - Njaa, en muista
4 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - juu, parikin
5 Milloin tekstasit hänelle viimeksi? - viime yönä
6 Milloin hän tekstasi sinulle viimeksi? - eilen ehkä
7 Milloin teitte yhdessä jotain? - tänään
8 Mitä hän harrastaa? - seksiä? :D
9 Mistä pidät hänen ulkonäössään ja/tai tyylissään? - Vaatetyyli hyvä, kaunis, kiva hiukset jne...
10 Milloin tutustuitte? Mikä oli ensi ajatuksesi hänestä? - tarkkaa ajankohtaa en muista, ainahan se mukava on ollu :)
11 Millaisia ongelmia hänellä on? Pieniä, suuria? - Pieniä ja suuria
12 Pidätkö hänen kavereistaan? - juu
13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa? - makaronilaatikko
14 Tykkääkö hän suolakurkusta? - ei ne mitään suurta herkkua oo, mut joskus maistelee
15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota? - ei
16 Juoko hän alkoholia? Millaisesta alkoholista hän pitää? - viinaa
18 Onko hän kokeillut huumeita? - ei
19 Mistä hän on riippuvainen? - tupakasta, ystävistä
20 Oletko suudellut häntä? - Öö? En kyl muista
22 Nähnyt hänest unta? - juu
23 Varastanut häneltä? - en
24 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - no ei, ku on tos :)
25 Mistä olette riidelleet? - pikku kinoja..
26 Kappale, josta molemmat pidätte? - Moniamonia
27 Käyvätkö musamakunne yleisesti ottaen yhteen? - joo
28 Koska hän ottaa sinua hermoon? - Hmm...
29 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä? - nyt, aina :)
30 Oletko velkaa hänelle? - joo olen
32 Oletko usein huolissasi hänestä? - juu
34 Millaista elämäsi olisi ilman häntä? - tylsää, yksinäistä
35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys? - joo
36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen - juu
37 Onko hän kärsivällinen? - riippuu asiasta
38 Puhuuko hän jotain murretta? - ei, paitsi "meijän omaa"
39 Onko hän biseksuaali? - ei kai?
40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä? - Hmm.. Monikin :)
41 Puhutteko usein syvällisiä? - juu
42 Oletteko matkustaneet yhdessä? - joo
43 Onko hänellä sisaruksia? - on
44 Lemmikkejä? - ei nyt mut kohta
45 Millaisia arvoja hänellä on? - hmm, nyt tuli paha..
45 Onko hän hyvä ihminen? - on se
46 Missä hän on hyvä koulussa? - keskiverto aikalailla kaikessa ja nyt ei enään oo koulussa
47 Mitä hän inhoaa koulussa? - ?
48 Mikä hänestä tulee isona /mitä hän aikoo opiskella tai opiskelee? - tarjoilijaks valmistu
49 Mitä hän on näistä? Tyttömäinen/poikamainen/kaunis/komea/söpö/ruma/erikoinen? - erikoinen, tyttömäinen, kaunis ja söpö :D
50 kirjoita tähän joku inside vitsinne - No voi morjo!!

Kerro hänen:
Musiikkityylistään :: suomi poppi, techno/dance ja räp
Perheestä :: Paljon lapsia, eri ikäisiä ja mukavia :)
Luonteestaan :: iloinen, sosiaalinen, hyvä sydämminen


(x) olen halannut häntä
(x) olen tervehtinyt häntä
(x) olen nähnyt hänet tänään
( ) olen huutanut hänelle tänään
(x) olemme olleet saunassa yhdessä
(x) olemme olleet leikkipuistossa joskus
(x) olen käynyt lintsillä/tai jossain muualla huvipuistossa hänen kanssaan
(x) olen pussannut häntä
( ) olen vihannut häntä joskus
(x) olen ostanut hänelle synttärilahjan - joululahjan (tai jonkun muun lahjan)
(x) olen itkenyt hänen takiaan/vuoksi
(x) olen käynyt elokuvissa hänen kanssaan
(x) olen itkenyt niin että hän näkee
(x) hän on minulle todella tärkeä
( ) hän ei ole juurikaan tärkeä
( ) tai ei ainakaan se tärkein
(x) pidän hänestä
(x) rakastan häntä
(x) hän on KOMEA/kaunis
( ) hän on aika ruma
( ) ihan tavallinen
( ) hän pukeutuu huonosti
(x) tai aika hyvin?
(x) hänellä on hyvä musiikkimaku
(x) olemme kokeneet paljon yhdessä
( ) emme ole vielä kokeneet paljoa yhdessä
( ) tai ei ollenkaan?
( ) hän on yleensä aina pelaamassa
( ) tai hän pelailee silloin tällöin
(x) mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit?
(/) hänellä on lemmikki
(x) hauska äiti
( ) ärsyttävä isä
(?) mukava mummo
(?) kuollut pappa
(x) hän on kätellyt sinua
( ) et ole juurikaan kiinnostunut hänestä
( ) hän ei juurikaan ole kiinnostunut sinusta
( ) tiedän mitä hän tekee juuri nyt
( ) tunnen hänet paremmin kuin kukaan muu

[Ei aihetta]Tiistai 22.09.2009 01:02

JOS LUET TÄMÄN , SINUN ON TÄYTETTÄVÄ TÄMÄ KYSELY , TAI SAIRASTUT SYÖPÄÄN:

Mitä kuuluu? - Tässähän tämä..
Montako lemmikkiä omistat? - En yhtään
Oletko koskaan pudonnut puusta? - Ööh, kai?
Oletko komea? - en
Pizza vai hampurilainen ? - Pitsa maituis välillä
Musta vai valkoinen? - musta
Onko sinulla oma TV? - ei
Jos pitäisi valita, muuttaisitko Espanjaan vai Australiaan? - Espanjaan.
Oletko ihastunut? - en
Käytätkö huumeita tai oletko kokeillut niitä? - En!
Poltatko? - Liikaa
Mitä lukee viimeksi saapuneessa viestissä? - Ei ehdi
Haluatko lapsia? - En nyt
Horoskooppisi? - Kalat
Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti? - Kumpi? :D
Voisitko seurustella itseäsi lyhyemmän kanssa? -en, ku sit olis jo tosi lyhyt
Poltatko kynttilöitä? - sillon tällön
Oletko koskaan ollut sairaalassa yötä? - Vauvana
Milloin viimeksi katsoit TV:tä? - ohan siit jo tovi

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.09.2009 05:07

Muut tuntuu olevan kovinkin tyytyväisiä..
Mutta olenko minä..?
Siinäpä se suurin kysymys mikä on vaivannu jo jonkin aikaakin..

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.09.2009 19:18

Hyvä minä... AGAIN..!
Eka sotken omat asiani sit viel pakko kaupan päälle sotkee muidenkin asiat.

Tap,tap Heidi

[Ei aihetta]Perjantai 07.08.2009 20:25

Monelta heräsit tänään?
- hiukan seitsemän jälkeen

Monelle ihmiselle olet puhunut tänään (arvio)?
- 5-7

Minkälainen lamppu on huoneessa, jossa olet tällähetkellä?
- kaks spottia

Ajatteletko koskaan syvällisiä?
- liian usein

Mitä aiot tehdä sen jälkeen kun onnistut irtautumaan tietokoneesta?
- tupakalle. en tie mitä sen jälkeen

Mitä koululaukkusi sisältää?
- ei mitään

Oletko sitä mieltä että sinulla on elämä?
- ei oo

Mikä oli viimenen joukkotapahtuma/konsertti, jossa olit?
- Ööh.. Jaa en kyl muista

Mikä on hulluinta, mitä olet koskaan tehnyt?
- jaa no kertokaapa se :)

Millä esineellä on sinulle eniten tunnearvoa?
- Kultanen ruusu

Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna?
- on kaikki on mahdollista

Jättikö tuo edellinen kysymys ajateltavaa?
- eipä oikeestaan

Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneet-kansiossa?
- 231

Kuka on kolmantena soitetuissa henkilöissäsi?
- isä

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- joskus kauan sitten maalla

Miksi asut siellä missä asut?
- alko koulu, oli pakko muuttaa lähemmäks ja koulun paikkakunnalla ei ollu vapaita asuntoja ni nyt asun tässä

Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- nojaan vasemmalla kädellä tuolin käsinojaan kierolla ryhdillä

Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- Njaa.. jotain jännää

Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä.
- silmät

Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- isään

Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- viikoloppu

Koska eletään elämän parasta aikaa?
- jaa a, siinäpä vasta pulma

Mikä muistuttaa viime kesästä?
- njaa..

Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- niin mä haluisin ainakin uskoo

Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- ei

Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
- kyl

Pitääkö kukaan sinusta?
- toivottavasti

Oletko yksinäinen tällä hetkellä?
- hiukan

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- en

Jos kuuntelet, niin mitä?
- ...

Paistaako ulkona aurinko?
- juu ja on liian kuuma

Kahvia?
- ei nyt, illemmalla

Teetä?
- ei tänään

Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt?
- ei yhtään

Olisitko valmis rakastumaan?
- en

Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- ei mitään

Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- pikkusiskon kuvaama kuva pehmoleluista

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
- eetun varmaankin

Onko sinulla yhtään homoseksuaalia ystävää?
- ei

Kenelle lähetit viimeksi tekstarin ja mitä siinä luki?
- tepalle

Oletko valvonut koko yötä?
- olen

Oletko kenenkään kummi?
- olen,Lucas pojan

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes Kirjoita se tähän.
- en jassa

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä ja miks?
- uudet kaverit on tervetulleita mut ei nyt just oo ketään mielessä

Jos joku pyytäisi sinua treffeille, suostuisitko?
- en

Milloin viimeksi söit pitsaa?
- jaa..

Onko Cheek hyvä?
- juuh

Onko Elastinen hyvä?
- khyl

Saako sua lämmittää?
- saa

Saako sua halata?
- saa

Toivotko koskaan että äitisi olisi mies?
- en, miks toivoisin

Oletko ikinä oksentanut liikkuvassa autossa?
- olen

Käytätkö hajuvettä vai et?
- todella harvoin :)

Missä kuussa toivoisit olevasi syntynyt?
- ei mitään toiveita, tää on hyvä

Minkä väriset seinät maalaisit eteiseesi jos ne ei saisi olla valkoiset?
- jaa, aika paha, sitä en oo kyl ikinä miettiny

Käytätkö pyöräilykypärää pyöräillessäsi?
- en

Milloin joit viimeeksi maitoa?
- tänään

Tykkäätkö tähdistä?
- juu <3

Mitä ilman et lähde kotoa?
- öhöm.. Puhelinta en voi sanoo ku se jää melkein aina :D Mut mut.. Vaatteet?! :D:D

Oliko eilen mukava päivä?
- ok

Mikä asia saa sinut ärsyyntymään?
- monikin asia

Keräätkö magneetteja?
- en

Minkä värinen sinun matkalaukku on?
- musta tai tumman sininen :)

Oletko nauranut yksin sovituskopissa?
- en

Juotko vodkaa raakana?
- en, yöks

Koska vaihdoit viimeksi petivaatteesi
- ei siit kauaa oo :)

Minkä väriset lakanat on sängyssäsi?
- viininpunasta ja valkosta

Onko niissä nukkunut joku muukin kuin vain sinä?Kuka?
- ohan siel

Kävitkö uimassa kesällä?
- kerran

Entä soutamassa?
- en

Milloin olit viimeksi kipeä?
- uutena vuotena

Mitä juot ruoan kanssa yleensä?
- maitoo

Mikä jäätelö on parasta?
- monkin

Mikä on ihaninta mitä tänä vuonna on tapahtunut?
- jaa a.. en oikein tie

Seuraatko jääkiekkoa?
- no en tod.

TV-ohjelma jota vihaat?
- ei sellasta varmaan oo..

Montako tuntia olet viikossa tietokoneella?
- monta :D

Kuinka pitkät yöunet nukut yleensä?
- 1-12 :D

Koittaa saada ajan kuluun...Perjantai 07.08.2009 17:26


SINÄ

# kuinka monesti olet jäänyt kotiarestiin ja miksi? - Monenmonta kertaa millon mistäkin
# milloin viimeksi pesit hampaat? - toissa iltana
# mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta 'banaani'? - keltainen hedelmä joka onsiis BANAANI :D
# miten kuvailisit tätä päivää? - odotusta
# haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - joo pari mut enköhä mä oo haukkunu niit jo ihan tarpeeks
# millainen mielentilasi on? - perus
# ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - nojaa, en oikeestaan
# onko sinulla kotiintuloaikoja? - ei, vai onko tepa? :D:D
# kiroiletko? - likaa
# onko sinulla paljon kotitöitä? - no siis perushommat ja nekin tuottaa ongelmia :D

KUKA

# viimeksi kävi hermoillesi? - yks tyyppi vaan
# kertoi vihaavansa sinua sydämensä pohjasta? - hmm.. tiia vissiinkin?
# viimeksi huusi sinulle? - hmm... en muista
# viimeksi soitti sinulle tuntemattomasta? - jaa a, siit on aika paljon aikaa
# viimeksi kertoi että olet hänelle tärkeä? - tepa
# todennäköisesti lähettää sinulle seuraavaksi viestin? - ööh, tepa
# haastoi kanssasi viimeksi riitaa? - yks vaan
# lähetti sinulle ensimmäisen viestin saapuneissa? - tepa
# sai viimeksi sinut nauramaan? - tepan kans naurettiin yhelle hemmolle

MITÄ

# aiot tehdä vielä tänään? - jaa, en tiedä vielä mut jos ainakin söis jossain vaiheessa
# aiot tehdä huomenna? - nukkua piiiitkäään
# kappaletta kuuntelit viimeksi? - en muista
# sinulla on päälläsi? - lökärit ja t-paita
# suunnitelmia sinulla on ensi viikolle? - koulu alkaa
# sinun tekee mieli juuri nyt? - ruokaa..
# sinulla lukee 24. viestissäsi? -salaisuuksia
# kyseinen henkilö halusi viestissään ilmaista? - noh, rakkauttansa kai

[Ei aihetta]Perjantai 07.08.2009 17:15


KESÄ 09

IHMISET
Kenen kanssa vietit aikaa eniten?
Varmaankin tepan kans :)

Keiden kanssa parhaat kesämuistot?
Ne yhet ja Tepa <3

Tapasitko uusia?
En oikeestaan

ITSE
Mitkä asiat kesässä olivat tärkeitä?
Moniamonia

Oletko oppinut uutta?
Kyllä mä varmaan jotain ole oppinut, oppivassa iässä :)

Kadutko jotain?
En oikeestaan

Olisitko jättänyt jotain tekemättä?
En.

MUISTOJA
Matkustelitko?
No periaatteessa
Ulkomailla vai kotimaassa?
Ihan kotimaassa.

Mökillä?
jeah..

Rannalla?
Joo kerran :D

Parhaat muistot?
Pari hyvää, yks reissu ja sit 4.7

Shoppailitko usein?
en, kerran kävin ihan shoppailemassa

Oletko tyytyväinen tähän kesään?
joo

Oliko paras kesä?
no en oikein tie, ehkä joo

Verkkarit vai farkut →
Farkut.

Kännykkä vai kamera →
känny

Matala- vai pitkävartiset sukat?→
pitkä

Luetko Aku ankkaa?→
Juu.

Jos saisit 500e, mitä ostaisit?→
Vaatteita, ja katsastaisin auton :D

Gwen Stefani vai Marilyn Monroe?→
Gweni

Sataako siellä?→
Ei, lämmintä

Kenen keikalla olet ollut?→
apulannan, donhuonojen, mestarien(äidin kans olin sillon joskus:D)

Rakastatko shoppailua?→
Jeps.

Oletko rasisti?
En

Omistatko N'Syncin levyn?
en

Valitse: Olkalaukku vai Reppu?
kummatki käy

Kommunikoitko mieluummin sähköpostilla kuin puhelimitse?
Sekä että.

Millainen on ollut viikkosi tähän mennessä?
Ihan ok, perusmeininkiä pienellä vitutuksella mut muru tuli kotiin <3<3<3

Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä? Jos joo, niin mitä?
en kuuntele

[Ei aihetta]Maanantai 27.07.2009 22:54



Kopio tämä päiväkirjaasi, niin autat minua kertomaan kaikille, kuinka asiat ovat.

- Kukaan ei ole kyyneliesi arvoinen. Ainoa joka on, ei ikinä halua saada sinua itkemään.

- Ystävät kuulevat mitä sanot. Parhaat ystävät kuulevat sen, mitä et sano.

- Jos kaikki ystäväni hyppäisivät sillalta, en hyppäisi heidän kanssaan. Haluaisin seistä alhaalla ottamassa heidät kiinni.

- Älä murjota ja ole katkera, et koskaan tiedä kuka ihastuu hymyysi!

- Eilinen on historiaa, huominen on yllätys.Tämä päivä on lahja.

- Vie yhden minuutin ihastua johonkuhun, tunti pitää jostakin ja yhden päivän rakastua johonkuhun.
Mutta vie koko eliniän unohtaa joku.