IRC-Galleria

Klaah!Lauantai 13.12.2008 00:15

Taas yksi tylsä viikonloppu edessä.

PullopalautusTiistai 08.04.2008 23:30

Tulipa nyt sitten huomattua, että joskus kannattaa palauttaa pullotkin takaisin kauppaan. Kyseessä pienoisen keräilyn tulos.

[Ei aihetta]Lauantai 06.10.2007 08:41

Hieman myöhässä kirjoittelen tästä asiasta, mutta tiistaina oli rekisteröintikatsastus omalle autolle ja läpihän se meni. Oikein kehujen kera.
"Komean turbosaabin olet itsellesi löytänyt. Muuta sanomista ei oikein ole kuin että seisontajarrussa on pientä eroa, mutta rajojen sisällä."
Heittoa olikin sellaisen 50%, mutta kun 70% ero sallitaan niin mitäs sitä valittamaan. Paljolti johtunee uusista levyistä ja paloista, joten ajan myöten tasoittunee tuokin.

Pientä laittoahan tuossa vielä on, mutta suurin projekti, eli moottorin kunnostaminen on siis valmis ja kun kilvetkin nyt on paikoillaan niin ei muuta kuin sisäänajoa.
Tuo metallivärin maalaaminenkin tuottaa hieman vaikeuksia, kun ei tahdo saada oikein tasaista pintaa mitenkään. Pitänee varmaan harkita viemistä maalarille, jotta saisi edes jotenkin kunnolliseksi tuon pinnan.

Muuten tulevaisuuden näkymät ovat aika epäselvät. Faceliftaus viistokeulaiseksi, vaiko pitäminen pystärinä. Aero/Airflow -helmat olisivat kiva lisä ulkonäköön ja sisustaan voisi parit mittarit laittaa. Myös äänijärjestelmä kaipaisi pientä päivitystä alkuperäisten -84 vuoden Blaupunktien tilalle.

Ja kuvia tulee sitten joskus.

Juttua Focus-yhtyeen kappaleesta Hocus PocusKeskiviikko 26.09.2007 21:40

Juttua Focus-yhtyeen kappaleesta Hocus Pocus
http://youtube.com/watch?v=bpV5InLw52U

Jenna '-' sanoo:
toi letti o niiiiiin törkee :'D
^haffu sanoo:
Kasvatan samanlaisen!
Jenna '-' sanoo:
joo :'DD
^haffu sanoo:
Jos mä opettelen vielä "laulamaan" kuten tuo niin pistetäänkö pänti pystyyn?!?!?!
Jenna '-' sanoo:
todellaki!
Jenna '-' sanoo:
mä soittelen si rumpui!
^haffu sanoo:
Okei. Kai sitten jostain löytyy taitava kitaristi :'D
Jenna '-' sanoo:
kati \o\
Jenna '-' sanoo:
eiku ei
Jenna '-' sanoo:
siit tehää basisti
^haffu sanoo:
Joo D:

Elämä?Keskiviikko 28.03.2007 08:37

Asevelvollisuuden suorittamisesta on pian jo 3 kuukautta aikaa ja suht hyvin on elämä porskuttanut eteenpäin. Töissäkin on tultu käytyä jo tuollaiset reilu pari kuukautta, joten rahaakin sentään jostakin saan. Palkka tosin ei ole kovin erikoinen, sillä n. 500€/kk on hyvin vähän. Työaika on kyllä mukavat 02:00-04:30. Jos tuota rahaa saisi ennen pitkää säästöönkin.

Ja että mitäkö teen työkseni?
Jaan lehtiä, jotta ihmiset tietävät mitä maailmalla tapahtuu.

Lukio jäi yllättäen kesken. Viisi kurssia jäi uupumaan täydestä oppimäärästä. YO-todistuksen sentään sain. Kiitokset silloisille ruotsin opettajilleni, jotka kannustivat minua tekemään vaadittavat tehtävät ajoissa.

Nyt voisin kyllä mennä nukkumaankin, sillä ensi yönä taasen töihin ja päivälläkin olisi mukava olla hereillä.

Lisää kuultuaSunnuntai 19.11.2006 22:09

"Kotiin mennessänne, viekää tyttöystävällenne kukkia. Se on varmin tapa saada pimppiä. Ainakin oletettavasti."
-Ltn. Kuismin-

KuultuaTorstai 09.11.2006 21:16

"Jos hävitätte tämän, valelen teidät bensiinillä ja tuikkaan tuleen."
-Ltn. Kuismin-

"Jos pudotatte yhdenkin, ammun teitä polveen."
-Ltn. Kuismin-

"Mikä tämä on?"
"En tiedä."
"Päähän vai mahaan?"
"Ei kumpaankaan."
"Väärä vastaus."
-Ltn. Kuismin & tkm. X-

Juhannus 2006Sunnuntai 25.06.2006 20:49

Juhannusta tuli juhlittua yllättäen Otanlahdessa Raumanmeren juhannuksen merkeissä.

Torstaina tuli katsastettua CMX, Yö ja Lordi. Paikatkin oli ihan hyvät. Ensimmäiset esiintymislavan ja mikserilavan puolivälin kohdilta ja Lordia kolmannesta rivistä.

Perjantaina oli sitten vuorossa Ismo Alanko säätiö, PMMP ja Apulanta. Ismoa tuli katseltua suht läheltä lavaa, PMMP:tä ja Apulantaa taasen hieman kauempaa.

Lauantai ja viimeinen päivä. Koko juhannuksen odotus palkitaan ja Scooteria tuli katsottua kolmannesta rivistä. Kuvia vaatimattomat 150 kappaletta, osa hyviä, osa huonoja. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa loppuhuipennus. Nosturilla 60 metriin ja hyppy pää edellä kohti maata.

Kesäkausi alkaaTiistai 16.05.2006 02:30

Nyt on sitten tullut oltua jo kaksi viikkoa töissä ja kolmas on meneillään. Ensimmäinen tilipäivä oli tuossa perjantaina 12.5. ja kävinkin sitten ostamassa itselleni rullaluistimet. Nyt on tullut hieman luisteltua ja samalla myös huomattua, että kunto on mitä on, eli huono. Nyt sitten saakin luistimet kyytiä, jotta edes jonkinlainen kunto löytyy 10.7. mennessä.

Yarr!Torstai 02.03.2006 07:01

Jäällä tuli taas vaihteeksi käytyä, mutta tällä kertaa ilman mitään pulkkaa/kelkkaa. Oli vain hieman epämukavaa kun pito katosi 130km/h jälkeen. Auto toki olisi tarjonnut enemmänkin menoa, mutta kyllä tuokin riitti.