IRC-Galleria

sain tällasen sähköpostin eilen. tää pistää ajatteleen sillä välillä on itekki muka niin kiireinen ettei kerkee tehä asioita. ihanku joku muu ois muka tärkeempi. onhan se nähty. "kyllä sitä kerkee myöhemminki, mie soitan sille sitte ku on aikaa." ihanku muka ei ois aikaa.

ei kovin ajankohtanen nuitten lasten kohalta, mut toi kaava menee just niin ku se ihmisillä nykyään menee. "huomenna. ens viikolla. kohta."
miksei nyt?


Liian monet ihmiset sysäävät syrjään jotakin mikä tuo iloa heidän elämäänsä ainoastaan koska he eivät ole ajatelleet tai suunnitelleet sitä etukäteen, se ei muuten vain sovi heidän tiukkaan aikatauluunsa tai he ovat vain liian jäykkiä poikkemaan rutiineistaan.

Ajattelin tuossa yhtenä päivänä kaikkia niitä naisia, jotka Titanic-laivalla nauttivat jälkiruokaa illallispöydässä täysin tietämättömänä, mitä kohtalokas yö toisi tullessaan. Sen jälkeen olen yrittänyt olla hiukan joustavampi.

Kuinka monet naiset syövät kotona ravintolassa syömisen sijaan, vain koska ei ole mitään erityistä syytä ulkona syömiseen. Kuinka tuttuja "jääkaappimme, patamme ja pannumme" ovatkaan meille?

Kuinka monesti lapsemme juoksee huoneeseen, haluavat jutella jostain ja joutuvat istumaan hiljaisuudessa sillä aikaa kun tuijotamme "Kauniita ja rohkeita" televisiosta?

En jaksa muistaa kuinka monta kertaa soitin siskolleni ja sanoin "Kuinka olisi lounas puolen tunnin päästä?" Hän melkein kimpaantui ja sanoi: "En voi, pyykit odottaa....tukkani on likainen....olisinpa tiennyt eilen, niin en olisi syönyt aamiaista niin myöhään...luulen, etta rupeaa satamaan...."
Ja oma suosikkini on: "Oletko hullu, nythän on maanantai".....
Siskoni kuoli muutama vuosi sitten. Emme koskaan lounastaneet yhdessä. Koska me ihmiset ahdamme niin paljon kaikkea elämäämme tänä päivänä, suunnittelemme jopa ajankohdan päänsärylle.... Elämme lupausten niukalla dieetillä itsellemme, sitten kun ajankohta on täydellinen!!

Menemme vieraisille mummolaan sitten, kunhan Joonas on ensin oppinut pissaamaan pönttöön. Kutsumme ystävämme meille iltaa viettäämään kunhan olohuoneen lattiamatto on ensin uusittu. Menemme toiselle kuherruskuukaudelle sitten kunhan kaksi nuorimmaista ovat onnellisesti valmistuneet lukiosta.

Elämällä on tapana kiihdyttää vauhtia kun vanhenemme. Päivät lyhenee ja lupausten lista itsellemme pitenee. Monina aamuina, kun heräämme, ainoa mitä elämälle annamme on: "Minä aion", "minä suunnittelen" "ja jonain päivänä, kun elämä on rauhoittunut...niin sitten"

Minulla on yksi niin kutsuttu "elä hetkessä" ystävä, joka on aina valmis uusiin seikkailuihin ja matkoihin. Hänen mielensä on aina avoin uusille ideoille. Hänen elämänjanonsa on kuin tarttuva tauti. Juttelet hänen kanssaan viisi minuuttia ja olet jo valmis vetämään rullaluistimet vanhoihin jalkoihisi ja syöksymään täyttä päätä alamäkeen.

Oletko koskaan katsellut kun lapset leikkivät piilosta tai kuunnellut kun sade rummuttaa kattoa? Oletko koskaan katsellut perhosen ailahtelevaa lentoa tai seurannut kun aurinko katoaa taivaanrannan taa ja pimeys laskeutuu? Juoksetko jokaisen päivän läpi kiirehtien päättömänä paikasta ja asiasta toiseen?

Kun kysyt joltain "mitä kuuluu" kuuletko vastauksen? Kun päiväsi on ohi ja makaat sängyssä illalla, ajatteletko jo satoja hoitamattomia juttuja seuraavalle päivälle? Oletko koskaan sanonut lapsellesi "Tehdään se huomenna" etkä kiireeltäsi huomaa surua hänen silmissään? Oletko koskaan antanut hyvän ystävyyden hiipua unholaan?

Mikset vain soita ja sano "hei"?


Nyt...mene siitä ja nauti tästä päivästä! Tee jotakin mitä HALUAT tehdä...ei jotain mitä sinun PITÄISI tehdä. Jos kuolisit pian ja voisit tehdä vain yhden puhelinsoiton, kenelle soittaisit? Ja mitä sanoisit? Ja mitä vielä odotat siinä?

Huolehdit ja kiirehdit päiviesi läpi, jotka ovat kuin avaamaton lahja...heitetty pois...elämä ei ole kisa! Ota se hitaammin. Kuule musiikki ennenkuin laulu on päättynyt.

Näytä ystävillesi kuinka paljon välität heistä.