IRC-Galleria

Mikä meni vikaan?
Miksi juuri meille kävi niin?
Ei, en tiedä. Se vaan tapahtui, toisistamme erilleen kantauduttiin. Mutta nyt on kai liian myöhäistä korjata kaikki, tai ehkä ei ole. Kaikki voi aina mennä paikoilleen. En minä tarvitse rahaa, en lahjoja, en mitään muuta kuin sinut elämääni. Olit paras ystäväni, mitä muuta ihminen voi toivoakkaan?
Minulle annettiin paras lahja maan päälle, sen lahjan minä haluan pitää. Ja se kuuluukin pitää koko elämän, ikuisuuden. Mutta miksi minusta silti tuntuu pahalta, ajatella sinua? kuulla äänesi? nähdä onnellisena sinut? Miksi kaikki vaan tuntuu niin pahalta? Haluan heti pois paikasta missä sinä olet,
olet varmasti huomannut sen. Mutta silti sinä tiedät, että en pysty elämään ilman sinua. Nämä ajat, hetket ovat olleet kauheita, koska en ole kuullut sinusta mitään. Miksi et puhu minulle enään? Onko sinulla niin paljon uusia ”kavereita”, ”tuttuja” tai jopa ”puolituttuja”? Onko niitä niin paljon, että unohdat kokonaan minut? Minulla on paljon kysymyksiä, mutta haluan tietää, välitätkö sinä todella minusta, kerro minulle miksi et puhu minulle? Ei se ole syy, että luulet että en halua puhua sinun kanssa. Se on syy, että et halua puhua mun kanssa. Itken, itken joka ilta. Maailma on julma, tiedän sen. Minulta viedään se ainoa asia, jota en halua että minulta viedään. Tarvitsen sitä johon voin luottaa, jolle voin kertoa kaikki asiani. Haluan että et pakene paikalta, kun haluan puhua sulle.
Pelkään, että oon jäänyt ihan jälkeen, Sä sanoit, että oon kadonnut. Mä olen kadonnut sun elämästä.
En edes tiedä enää olenko sun elämässä. Mut sä tiedät aina, sun pitää tietää. Kuulut jokaiseen hetkeen mun elämässä.

Muistan jokasen hetken sun kanssa, muistelen niitä joka päivä. Sä toit jotain mun elämään, älä lähde, älä jätä mua yksin. Ennen sua en edes tajunnut, että mun elämästä puuttuu jotain. Sitten kun sä aloit vähitellen tulla mun elämään, tajusin, että sä oot jotain mitä mä tarvinsen. Mä pelkään, että tää loppuu. Ei, ei se lopu, koskaan. Ei saa loppua. Tälläkin hetkellä istun yksin omassa huoneessani, kuuntelen meidän kappaletta, ehkä säkin joskus mietit mua, en tiedä. Mutta toivoisin ainaki että mietit. Mä kirjotan tätä sen takia, että sä ymmärtäsit miltä musta tuntuu, minkälaiset fiilikset mulla on. Yks asia mikä rikko tätä oli meidä riita. En edes tiedä mistä se alko, mut kai se alko siittä kun mä aloin jotain mesomaan. En tiedä miks mä sulle pahasti sanoin tai mitään. Vasta kun kaveri sano mulle tajusin, olin tehnyt tyhmästi. Sen jälkeen meidän puhuminen loppu vaan tai väheni kokoajan. Oliko se mun vika, kun et puhunut mulle mitään? Aina ennen oltiin henkisesti toisissamme kiinni, mut kai me sitten kasvettiin erilleemme toisista. Nähtiin viel harvemmin kuin koskaan. Joka päivä mä toivoin, että olisit puhunut mulle. Joka yö toivoin, että tekstaisit mullekkin, etkä muille vaan. Ohan se aika itsekästä ajatella tollai, mutta sitä silti toivoin, enemmän kun mitään.
Nytkin toisaalta toivoisin, että tekstaisit mulle jotain, mutta sä olet siellä lomalla, nytkin varmaan jossain uimassa, niin ihan sama.


Joskus mä jopa mietin, että mitä jos sä todella olit unohtanut mut kokonaan? tai, että eikö sua ollenkaan kiinnosta mitä mulle kuuluu? Mut kai sä sitten aina tiesit, mitä mulle kuuluu, niin ei tarvinnut kysyä ollenkaan. Muista silti aina, että mä en oo koskaan tahtonut sulle mitään pahaa, vaikka joskus vois luullakkin niin. En koskaan unohda sua, en koskaan unohda meitä. Me oltiin, me ollaan aina. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, but you are always my mind.

<3<3