IRC-Galleria

Muistan aina ku astuin ovesta sisää kolmannella luokalla ja säikähdin ihan helvetisti ku arska oli siinä ovella vastassa, enhän tiennyt sen tulosta mitään... muistan myös kuinka hauskaa meillä aina oli.. päästin sen vapaaksi ja juoksin sen kanssa kilpaa.. Näyttelyissä sai olla ylpeä kun meidän arska voitti sertejä.. Nyt pitää vaan ne kaikki hyvät muistot puristaa nyrkissä yhteen ja niin lujasti ettei ne koskaan unohdu.. En tiennyt että tästä tulisi näin vaikeeta.. joku ajattelee että mitä sitä nyt yhtä koiraa suremaan näin paljon, mutta se ei ollu mulle pelkkä koira! Se oli mun ystävä, eikä sitä voinu ajatellakkaa pelkkänä koirana joka on vaa tiellä, kuolaa ja unohtuu.. Arska merkitsi mulle niin paljon että oikein tuntuu ku mun sydämmestä olisi repäisty palanen irti.

aina ku tuli tänne lahteen niin se tapasi aina ovikelloa soittaessa haukkua iloisesti.. Mutta nyt kun päräytin kelloa, kuului vaan vaimea ja tuskallinen haukkuminen, se yritti kuulostaa iloiselta viimeisillä voimillaan. Se makas maassa eikä jaksanu nostaa edes päätään ylös. Sen katse oli niin kauhea! Ennen sen silmistä näky elämänhalu ja iloisuus.. se valo oli palanut loppuun.. se piti siis kantaa hissiin maton avulla ja viedä viimeiselle matkalleen.. kauheeta on ku ei tiedä että muistiko se edes enää että kuka mä olin? aavistiko se mihin se oli menossa? sitä ei nyt tiedä mutta mä aijon muistaa sen aina.. iloisena nuorekkaana ja leikkimielisenä ystävänä!

Lepää siis rauhassa ja tiedä että olet sydämessäni aina.. <3