IRC-Galleria

Älyn juhlaa ääniaalloilla

Taas vituttaa. En nimittäin koskaan totu Radio Novan juontajien lipevään, kuuntelijaa nuoleskelevaan juontotyöhön. Nehän pitävät meitä täysin idiootteina! Meidät muka otetaan mukaan radio-ohjelman tekoon ja pyydetään soittelemaan studioon, olkoon asiaa tai ei. Näin luodaan vaikutelma, että me olemme tärkeitä, aivan yhtä tärkeitä kuin radiotyöntekijätkin.
Tyhmimmät meistä käyttävät tehokasta työaikaa lässyttämällä paskaa Novan juontajien kanssa "työpaikkatoiveiden" nimissä. "Ihanaa, Jorma-Irmeli, että jaksoit soittaa sieltä tien päältä tänne studioon", naisääni sanoo. Jorma-Irmelille tulee tästä hyvä olo. Hän tuntee olevansa tarpeellinen. Jorma-Irmeli saa samalla myös oman biisitoiveensa julki. Se on tietysti Mamban Valokuvia. Hyvä valinta, sillä Novan arkistoista ei juuri muuta löydykään J. Karjalaisen Doriksen lisäksi. Oikein villillä tuulella ollessaan joku toimituksen paha poika saattaa soittaa vaikkapa Bon Jovin uuden hitin.
Eräänä aamuna, masokisti ja hullu kun olen, kuuntelin jälleen Novan naisjuontajan lirkutusta. Hän alkoi kaiken sen nuoleskelun lomassa puhua asiaa. Juontaja kertoi jonkun englantilaisen musiikkilehden tekemästä Maailman parhaat rock-kappaleet - listasta. Lista ykkösenä oli muuan The Beatles -niminen bändi. Bändistä nainen oli toki kuullut, mutta biisi oli hänelle aivan tuntematon. Sen nimi oli A Day in the Life. Pimu pyysi meitä kuuntelijoita soittamaan studioon ja hyräilemään tätä biisiä, jotta mysteeri selviäisi.
Minulle riitti. En halunnut jäädä odottelemaan, että joku urpo tarttuu syöttiin ja tekee itsestään pellen hyräilemällä epävireisesti tätä merkkiteosta, Beatlesin uran huippua, Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -levyn viimeistä biisiä. Toivottavasti edes levy on juontajalle tuttu.
Urpoja kuitenkin riittää. Minä en voi ymmärtää, miksi ihmisten pitää soittaa radioon jos heillä ei ole mitään asiaa. "Keskustelut" kulkevat pääpiirteissään seuraavaa rataa (nimeä ja ammattia ei ole muutettu):
- Noniin. Kuka siellä?
Luurin toisessa päässä on aivan hiljaista.
-Niin, että kukas siellä soittelee?
-Haloo?
-Olet suorassa lähetyksessä. Kukas siellä soittelee?
-Jukka.
-Kerroppas, Jukka, miten kesä on mennyt.
-Ihan hyvin.
-Tunnut olevan töissä siellä, ajatko traktoria tai jotain.
-Metsätyökonetta.
-Eikös nyt ole aika kuuma keli olla töissä?
-No, ei oikeastaan.
-Mistäpäin soittelet?
-Töistä soittelen.
-Niin, mutta missä olet töissä, millä paikkakunnalla?
-Juvalla.
-Onkos sielläkin ollut kunnon kesäkelit?
-Kuuma on juu. Onneksi on tuo ilmastointi.
-Sehän on kiva. No, mikäs se olisi se toivekappale, jonka haluaisit kuulla ?
-En minä tiedä, ihan sama.
-Täällä kortissa kyllä lukee, että toivoisit Madonnaa.
-Se on varmaan kavereiden laittama toive. Popedaa minä kyllä vähän itse ajattelin.
-Laitetaan se vähän syksymmällä, minulla on tässä jo tämä Madonna valmiina.
-No, kaipa sekin käy.
-Olipa kiva kun soittelit. Ei muuta kuin hyvää työpäivän jatkoa.
Kuka tällaisesta keskustelusta hyötyy? Ainoa ilo kuuntelijalle irtoaa siitä, että hän saa todistaa hetkeä, jolloin radiotoimittaja joutuu hetken aikaa tekemään ihan oikeasti töitä lypsäessään vastausta suomalaiselta jurnottajalta, joka elää mykistävän hekuman hetkiä tietäessään olevansa suorassa lähetyksessä.
Ehdotan seuraavaa: Viedään koko Radio Novan toimitus ja kaikki kanavan kuuntelijat samalle saarelle. Pakataan helvetillinen lasti viinaa mukaan. Katsotaan kuinka käy, kun he joutuvat keskustelemaan säästä ja liikenneoloista muutaman viikon. Eiköhän ala se tekopirteä naureskelu hyytymään.
Näin saisimme olla ainakin hetken rauhassa. Kunnes eräänä päivänä joku älypää keksisi jälleen perustaa radiokanavan, jonka pääasiallinen tavoite on levittää hyvää mieltä ja iloa kansalle, joka ei sitä oikeasti tarvitse.
Itse asiassa sellainen on jo perustettu. Radio NRJ.