IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

MIEHEN VALINNASSA HUOMIOITAVAT SEIKAT:Torstai 01.03.2007 01:41

1. Ennen kuin hankit miehen, on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää
siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa
ilman omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki
eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla jopa allergisia niille.

3. Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta
riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat
on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset
rodut.

4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi aluat. Jos haluat vain
tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja
haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen
perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle
asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät,
ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon
liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla.

Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut
miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme
erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä
voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava
selvää mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa
tiedät olevan vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja
hänen perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet
vaikuttavat myöhempään koulutukseen.

6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä
sinua kiinnostavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten
omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja
rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa,
jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa.
Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat
tarttua sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten
sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät
kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat
hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain
valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan
ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa.
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu,
hanki uusi mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen
kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä
miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.

[Ei aihetta]Torstai 01.03.2007 01:33

A : you like to drink
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental. drink
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

S : Easy to fall in love.
A : You like to drink.
T : You're loyal to those you love.
U : Yuo really like to chill.

Hahaaha...Torstai 27.07.2006 21:04

Savolaisäetin kirje...

Kirje kottoo

Rakas poekanj.

Kirjotan tämän kirjeen hyvin
hittaasti, kun tiiän ettet
ossoo lukkee
kovin noppeesti. Myö ee
asuta ennee siinä samassa
paekassa ku sillon ku
lähit kottoo. Isäs luki
lehestä jotta usseimmat
onnettomuuvet sattuu 30
km:n sätteellä kottoo, sen
tähen myö muutettiim
muualle. En voe lähettee
sullen uutta osotetta kun se
tamperelaesperhe, joka asu
tiällä ennen,
vei
osotekiliven mukanaan, jotta
heijän ee tarviis muuttoo
ommoo osotettaan.

Tämä asunto on oekeen
mukava. Tiällä on
pesukonekkii. En oo ihan
varma
toemiiko se kunnolla. Viime
viikolla laetoen pyykit
konneeseen ja vejin
nupista enkä on nähny
pyykkilöetä sen koomin.

Siä ee oo tiällä ollenkaan
hullumpi. Viime viikolla
sato kaks kertoo,
ensiks sato kolome päevee ja
toesella kerralla neljä.

Tuavetti-setäsj sano jotta
takki jonka pyysit
lähettämmään on nappineen
kaaheen paenava ja sen
lähettäminen oes tullunna
kovin kalliiks. Niinpä
myö leekattiin napit irti ja
laetettiin ne taskuihin.
Takki on tulossa
moternisti sähköpostina.

Jussilta jäe eellen aaton
avvaemet aaton sissään.
Kerettiin jo olla
huolissammo kun kesti ylj
kaks tuntija ennenkun Jussi
sae meijät ulos
aatosta.

Elli-siskosj sae eellen
lapsen, en vielä tiijä onko
se tyttö vae poeka
joten en tiijä ootko nyt
setä vai täti. Laps näättää
ihan veljeltäs.

Teuvo-setä putos
kiljutynnyriin par viikkoo
sitten. Sitä yritettiin
kiskoo ylös mutta hiän
taestel urheesti vastaan.
Ruumis poltettiin viime
pyhänä eekä sitä suatu
sammumaan ennenku palokunta
kututtiin appuun.

Kolome entistä kaverias
kuolj viime viikolla.
Avolava-aato suistu
jokkeen
ja uppos. Raano ajo ja hiän
piäs ikkunasta turvaan mutta
muut kaverit
istu lavalla eevätkä suaneet
perälaatoo aaki.

Tämmöistä tasasta tänne
kuuluu eekä mittään
kummempia tapahu kute ee
ennenkään.

Terveesin Äetis

PS. Minun pit laettoo vähä
rahhoo mukkaan mutta
kirjekuorj olj jo kiini

- Vanhemmat »