IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 03.04.2009 00:11

Ässät vei.. <tuuletus>

"Vaasan Sportin päävalmentaja Juhani "Tami" Tammisella on ollut tapana nimetä jääkiekko-otteluita eri teemojen mukaisesti, kuten The Big Steal ja The Ultimate Test. Torstai-iltana pelatun liigakarsinnan kolmannen osaottelun teema taisi olla The Katastrofi.

Sport hävisi nimittäin Porissa Ässille murskalukemin 0-5 ja taipui näin jo toista kertaa peräkkäin liigakarsinnassa. Ottelusarjan voitot ovat nyt Ässille 2-1. Neljä voittoa riittää porilaisille liigapaikan varmistamiseen.

Ässät meni 1-0-johtoon avauserässä Matti Kuparisen maalilla. Toisessa erässä isännät lisäsivät höyryä 2-0:een Ville Uusitalon osumalla. Ottelu ratkesi kuitenkin lopulta kolmannessa erässä, kun Ässät takoi kolme kertaa kiekon ohi Sport-vahti Jaakko Suomalaisen.

Ässien sankari oli tehot 1+2 tehtaillut Kuparinen. Hänen lisäkseen Tapio Sammalkangas (1+1), Severi Sillanpää (0+3) ja Marko Luomala (0+3) olivat hyvässä vireessä. Liigakarsinnan seuraava ottelu pelataan 4. huhtikuuta eli lauantaina."


Ja seuraavaa ottelua odotellessa.. Ässien olis parasta pysyä siellä sm-liigassa. En jaksa sitä kettuilun määrää. Etenkään Kalpaa fanittavalta serkulta.. -.-
Eilen oli niin ilkee mulle,että suutuin sille.. <virne>
Kyl ne Ässät näyttää viel.





[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 20:57

Äiti osaa kirjoittaa..
Kaali taikina ohueksi.
Olisko.. Kauli taikina ohueksi..

[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 19:30

Oo..

Löysin söötin yhteisön.. <virne>

Ollin kainalossa on hyvä olla<3

Mutta niin se vaan menee.. &lt;vink&gt; &lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 19:09

Ärsyttävää paskan jauhantaa ollu koko päivä..
Huh huh..
Ny on pakko sanoo,että en jaksa enää olla positiivinen niiden kesätöiden suhteen ja pakko todeta,että en mää niitä saa mistään.
Oon tyhmänä ympäri kaupunki juossu tässä varmaan parisen kuukautta ja ei mistään kuulu mitään,vaikka hakemuksia on jätetty yhdelle jos toiselle ja puhelinnumeroo kans.
Niin ja selvis minkä perusteella otetaan Maksin kahvilaanki porukkaa..
Naama ratkaisee. Jos oot ruma,niin ei oteta.
Yllättäin kesätyöntekijöistä onki päättämässä mies,eikä nainen.

Kiitosta vaan. Mistä mää rahaks muutun sitten kesällä? Vanhemmilta turhaa enää ronkua,ku on aikuinen ja en viittiskään.
Niin.. Ja opintotukee en saa myöskään..
Olis se jotain seki jos 96 euroo sais.
Mitähän mää teen oikeesti?
Pelottaa valmistuminenkin.
Vaikka suunnitelmat on mitä haluaa,niin mitä sitten,ku ei oo asuntoo?

Ihanaa olla aikuinen.
Siinäpähän alle 18 vuotiaat toivotte,että tuutte täysikäseks. Elämä alkaa vasta sitten.. Vai miten se olikaan?

[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 16:46

Aarrgghhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh....

[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 00:11

Vois mennä vaikka nukkumaan tai jotain..

Meinas tulla isompi palovamma tänään,ku jotenki ihmeen kaupalla tulin lauteelta(niin siis saunassa) alas ja oli lähellä,että en koko kättäni polttanu kiukaassa.
Ny vaan on selkä ihan kivan kipee ja kyl sattuu vähän kaikkialle.
On se vaarallista toi saunominen.
Ja olis siinä varmasti vieläkin pahemmin käyny.

Jeepä jee.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 23:02

Höh.
Miks kaikki on nyt ilkeitä mulle?

Hokari Keskiviikko 01.04.2009 20:16

Hmm voinpa arvata.. ajattelit juuri olevasi jäällä jonkun hyvän NHL pelaajan roolissa, tai muuten vain höntsäilemässä. Sinulla on treenit vähintään se 3-5kertaa viikossa ja mahdollisesti mauto käytössä (mopoauto) tai porukat heittää. Puhut yleensä kavereittesi kanssa jääkiekosta ja kaverisi oikeastaan rajoittuvat niihin jotka itsekkin surffailevat jäällä. Siinä harvassa olevana vapaa-aikana pukeudut usein joukkueesi takkiin ja sinulla on sukat punteissa, jonkin tyylinen (lippa)pipo ja käytät nuuskaa jos on nikotiinin tarve.

Facebookin testin mukaan siis.. &lt;virne&gt;

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 19:27

Hyvin täällä voi kommentoida.
Taidan siirtyä suosiolla facebookiin.
Vihaan aprillipäivää.. -.-

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 10:10

En jaksa tätä työharjoittelua enää..
:S
Oon nyt taas ihan poikki,vaikka en ollu maanantaina töissä..