IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

kuningasidea vol. ?Maanantai 12.10.2009 09:23

kuningasideat on mahtavia.
siispä, kaikkihan lähti siitä, että tänään ois ollu työpäivä mutta se on mennyt niin täydellisesti päin vittua, että kun lopulta mulla ja työkaverilla oli kolmen tunnin tauko taas junien välillä niin se heitti mut sitten kotia, ja sovittiin että varttiivaile nähdään tossa pihassa. noh mentiin siihen tytin ja rasmuksen ja koirien kanssa ja kierreltii nelostalon, meidän alemman talon ja kaikki parkkikset, muttei sitä työkaveria näkyny. puoltuntii sitä venasin ja lähtii sit rasmuksen ja koirien kanssa kävelee keskustaa. siellä tää työkaveri oli vastassa ja kappas ko hän oli ollutkin parkkiksel, muttei kuulemma minua kuulunu. noh, sovittii et ku hän oli yksin edellisen junan siivonnu ni mä siivosin sitte sen vikan. ja tosiaan olin vielä töissä kahden aikaan yöllä.
koirathan oli sillä välillä keskustan asunnossa. mentiin rasmuksen kaa hakee koiria, mut huppista ku jäätiiki sinne yöks lattialle nukkumaa ja tehtii puhtaista lakanoista sellain ohut patja ja pyyhkeistä tyynyt !

ja tosiaan, nyt päästiin mun rakkaan työpäivän jälkeen himaan, ekalla bussilla !

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.