IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Joutsenlaulu<3Torstai 12.04.2007 19:03

Taas lapset pihalla näät
Ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät,
Siihen ikkunaan jäät

Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa,
Etsii taas laulajaa

Nuo hetket syntymästä kuolemaan
Kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan,
Toiset Saatanaan, tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan

Sä kerran löysit myös sen
Tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen,
Olla onnellinen

Nyt mitä vaistoillas teet
Kun linnut pesästään on pois lentäneet
On enää valokuvat kellastuneet,
Ne selaat taas uudelleen,
Ja taas uudelleen

Et ehkä sääliäni kaipaa,
Ei se saa tuskaa puutumaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
Tuo tuska kiinni saa kenet vaan
Tuo tuska kiinni saa

Suruhuntusi nään,
Se viisi vuotta sitten sai hengittää
Sut Joutsenlaulu silloin sai itkemään,
Sut sai itkemään

Tahtoisit olla niin kuin silloinkin,
Kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin
Niin kuin sinäkin

Tahtoisin yrittää
Ma että silloin veden pinnalle jään
Kun joen tulvivan mä uomista nään,
Kun joen tulvivan nään

Nuo naiset marketeissa kärryineen
Ja miehet kantabaareissaan
Nuoruuden lähteestä kai haaveilee,
Ja tuska laimenee, tai miten vaan

Taas hetken lähempänä kuolemaa,
Ei haihdu tuska milloinkaan
Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa,
Tuo tuska kiinni saa
Kenet vaan,
Tuo tuska kiinni saa
Kenet vain haluaa

ihana <3Keskiviikko 11.04.2007 00:08

Lapin kesä <3
ihana. meinaan Kristian Meurmanin laulamana. :D

Tiinalla on tänään synttärit :) <3
Ja mulla on parin kuukauden päästä =)

[Ei aihetta]Lauantai 10.03.2007 14:16

Korealainen nimi:
A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J-zu * K- me * L- ta * M- rin * N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi


Janette

Zukatokuchichiku

xDDDDD

(((: Keskiviikko 07.03.2007 18:36

Koneeseen kadonnutta
ei voi takaisin saada
Kulutettu käytetty
ruokkimaan ympyrää

Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin
Se mikä kauniiksi tarkoitettiin

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
vaikka itse ei aina huomaa

Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
Olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani

Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

;DDTiistai 27.02.2007 20:04

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: "Elämä on ihmisen parasta aikaa"
2. Toistelin: "seko kuva... laitan paremman kun kerkiin"
3. Sanoin luokkatoverilleni: "joo niin mäkin sua"
4. Sitten piti tehdä: "Liigan pelaajakortti"
5. Joka kerta kun oon kännissä sanon:"Jehaa. x)"
6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "väsy"
7. Oon saletisti: "beachhandis"
8. Kiljasin eilen kaupungilla: "Laskiaisena 2004, Henkka tietty mukana :)"
9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "sotimaan"
10. Viimeiset sanani tulevat olemaan : "Kipu kuolee huutamalla"

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 18:03


Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nukuin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Rikoin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ampuin
Lokakuu- Rakastuin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia !!!!
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoa
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
E- koska sydämeni on liian pieni
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessä
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska olen homoseksuaali
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska minulla on tarve masturboida
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa


Ja siittä tulee " Vedin turpaan naimisissa olevaa äitiä, koska äitini käski."

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 17:53


Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne.
HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.
Haasta lopuksi vielä neljä tyyppiä.


1. Mikä minun nimeni on?
- Ukko

2. Missä minä asun?
- Ehkä kirkon kulmalla.

3. Mikä olen?
- Joku joka on todella epätoivoinen kun kysyy tuota.

4. Millainen olen?
-Mä kyllä toivoisin että sun kaltaisia ihmisiä ei tulis vastaan näissä hommissa. Sä et ota mua ollenkaan huomioon.

5. Kuka olen?
- Suuri ja salamyhkäinen seksipeto

6. Millaiset rinnat minulla on?
- Oikeasti, eikö sinulla mitään parempaa ajattelunaihetta ole??

7?

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän?
-Pohjaanpalaneelta, vaikka tämä nyt vasta sinulle kerrotaankin.

10. Miltä tunnun?
- Hyvältä.

11. Miltä maistun?
- Silakalta.

12. Miltä tuoksun?
- Mummon omenapiirakalta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Tuolla noin, ei kovin kaukana täältä.

14. Mistä minut löytää?
- kadulta

15. Miten minut tavoittaa?
- En ylläpidä mitään osoiterekisteriä

16. Kuinka vanha olen?
- Liian vanha, ainakin sulle, vaikkei uskoisi, vai mitä?

17. Mikä on minun sukupuoleni?
- Vähän sekä että

18. Ovatko kaikki nämä kertomasi asiat totta?
- Se on oikeastaan salaisuus, mutta jos et kerro kellekkään niin vastaus on KYLLÄ.

(((:Maanantai 26.02.2007 17:44


Kirjoita oma nimesi ja älä korjaa virheitä, jos niitä tuleee.

Nenällä: janet3
Kyynärpäällä: janette
poskella: hnvnbytuyuyytr
Leualla: jjjjabvedtrtre
Varpailla: jasnmrette
Silmät kiinni: janettte

[Ei aihetta]Lauantai 24.02.2007 19:29

Klikkaa satunnaista ja laita oletuskuvan teksi lauseen perään.

Minun päiväni:


HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
- :)hymyä:)

ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
- Oon ihan itseni näköinen.

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
- WOLF

LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
- pojat otti soppaa.. onnee weijo uusil laseil..;DD

KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
- Ihme settii ^^

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
- katse kaukaisuuteen..

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
- jäämiehet. ;D

KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
- -sydänkoru-

MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
- Paten Tumma

HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
- Guinnes panimon edessä.

EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
- joo...ehe

SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA:
- Kiraffi :d

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
- Loisteliasta

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.01.2007 00:34

A = 1 €
B = 2 €
C = 3 €
D = 4 €
E = 5 €
F = 6 €
G = 7 €
H = 8 €
I = 9 €
J = 10 €
K = 11 €
L = 12 €
M = 13 €
N = 14 €
O = 15 €
P = 16 €
Q = 17 €
R = 18 €
S = 19 €
T = 20 €
U = 21 €
V = 22 €
W = 23 €
X = 24 €
Y = 25 €
Z = 26 €
Å = 27 €
Ä = 28 €
Ö = 29 €

J:10€
A:1€
N:14€
E:5€
T:20€
T:20€
E:5€
yht: 75€