IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

hasTorstai 10.11.2011 16:54

tummenna kohdat jotka pitävät paikkaansa tässä vaiheessa vuotta 2011

saanut uusia ystäviä.
nukkunut 10 tuntia putkeen.
polttanut tupakkaa.
valvonut koko yön.
matkustellut.
ollut kipeä.
saanut lävistyksiä.
mennyt pummilla junalla.
puhunut tunnin puhelimessa.
maannut keskellä tietä.
polttanut sikaria.
juonut kahvia.
viettänyt synttärisi.
ottanut tatuoinnin.
ihastunut.
saanut jonkun puhelinnumeron.
saanut uuden puhelimen.
menettänyt läheisen.
halannut vastakkaista sukupuolta.
matkustanut junalla.
seonnut johonkin artistiin.
shoppaillut yli satasella.
ollut baarissa.
ollut hammaslääkärissä.
vihannut jotakuta.
itkenyt jonkun takia.
nukkunut vastakkaista sukupuolta olevan vieressä.
kuunnellut musiikkia
katsellut elokuvan.
tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt.
katsellut jalkapallomatsin.
jääkiekkomatsin.
ollut koneella koko yön.
valehdellut vanhemmillesi.
ollut kaverilla yötä.
ollut kaverilla monta yötä peräkkäin.
ollut maauimalassa.
tilannut lehteä.
katsellut k-18 leffan.
tehnyt jotain vanhemmiltasi salaa.
rakastunut.
ollut erittäin iloinen.
tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa.
pelännyt henkesi edestä.
mesettänyt.
laittanut jollekin sivustolle kuvia.
rekisteröitynyt jollekin nettisivulle.
matkustanut bussilla.
..lentokoneella.
..autolla.
..junalla.
..laivalla.
ollut ulkomailla.
soittanut pilapuheluita.
tilannut netistä jotakin.
ladannut netistä jotakin.
käynyt leffassa.
seurannut jotakin TV-sarjaa.
syönyt kakkua.
ollut riparilla.
käynyt hesessä.
..mäkissä.
..muussa pikaruokalassa.
.. ruokakaupassa.
..vaatekaupassa.
..jossain muussa kaupassa.
nähnyt onnettomuuden.
kompastunut.
liukastunut.
murtanut jotain ruumiistani.
oppinut jotakin uutta.
nolannut itseni.
..monta kertaa.
tylsistynyt.
nauranut.
..itsekseen.
..huonolle jutulle.
itkenyt.
..muiden nähden.
vihannut.
pelännyt.
tappanut.
yrittänyt tappaa jonkun.
kuristanut.
puukottanut.
raiskannut.
muuttanut kotoa pois.
nukahtanut tunnille koulussa.
riidellyt kaveri(e)ni kanssa.
Katkaissut välini johonkin kaveriin.
..sukulaiseen
pilannut jotakin.
rikkonut jotakin.
odottanut joulua.
odottanut uutta vuotta.
toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

[Ei aihetta]Maanantai 04.07.2011 16:54

Jos saat yli 80, olet kokenut liikaa:

[1] halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[ ]pussannut tyttöä
[3]pussannut poikaa
[4] tehnyt kielaria
[5] tanssinut pojan kanssa valssia
[6] tanssinut tytön kanssa valssia
[7] tanssinut pojan kanssa hitaita
[8] tanssinut tytön kanssa hitaita
[9] jäänyt melkein junan alle
[10] jäänyt melkein mopon alle
[11] jäänyt melkein auton alle
[12] ollut ihastunut
[13] vihannut jotakuta
[14] ollut mustasukkainen
[ ] ollut kreikassa/kreetalla
[15] ollut ruotsissa
[ ] ollut venäjällä
[ ] ollut espanjassa
[16] ollut metsässä
[17] uinut järvessä
[18] uinut meressä
[19] ollut saunassa
[20] ollut höyrysaunassa
[21] ollut porealtaassa
[22] uinut uima-altaassa
[23] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[24] lakannut varpaankynnet
[25] ajanut mopolla/skootterilla ojaan
[26] omistanut kauluspaidan
[27] ollut vesirokossa
[28] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[ ] kaatunut lasketteluhississä
[29] nauranut toisen epäonnistumiselle
[30] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[31] pelannut jalkapalloa
[32] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[33] polttanut selkäni auringossa
[34] hypännyt talon katolta
[35] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[36] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[37] kaivertanut puuhun tekstin
[38] leiponut omenapiirakan
[39] syönyt simpukoita
[40] ratsastanut kamelilla
[41] tanssinut keskellä tietä
[42] polttanut sormiani tulitikkuun
[43] räjäyttänyt ilotulitteita
[44] pudonnut laiturilta järveen toisen tönäisemänä
[45] halannut äitiä
[46] ostanut jotain kirpputorilta
[47] juonut kahvia
[48] ollut laivalla yli 3 kertaa
[49] laulanut karaokea
[50] käynyt Särkänniemessä
[51] potkaissut seinään
[52] laulanut suihkussa
[53] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[54] opiskellut saksaa
[55] potenut jostain syystä koti-ikävää
[56] kontannut keskellä tietä
[ ] neulonut villapaidan
[57] antanut jollekulle joululahjan
[58] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[59] pelannut Monopolia
[60] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[61] tiskannut
[62] itkenyt itseään uneen
[ ] Soittanut hätänumeroon
[63] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[64] Värjännyt hiukset
[65] Ollut blondi
[66] Tehnyt läksyt kunnolla
[67] Saanut 4:n kokeesta
[68] Viskonut omenoita
[ ] joutunut poliisiautoon omien rötöksien takia
[ ] Nukkunut roskiksessa
[69] Paiskonut tavaroita
[70] Kuunnellut HIMiä
[71] Värjännyt hiukset yli 10 kertaa
[72] Lintsannut
[73] Nukkunut tunnilla
[74] Ollut lentokoneessa
[75] Muuttanut
[76] Tilannut tuotteita netistä
[77] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[78] Ollut haastattelussa
[ ] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[79] Lyönyt vetoa
[80] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[81] Yöpynyt hotellissa
[82] Oksentanut matolle
[83] Lukenut seiskaa
[84] Väärentänyt kokeeseen nimen
[85] Juossut pakoon ampiaisia
[86] Istunut koneella jopa 8h putkeen
[87] Soittanut pilapuheluja
[88] Soittanut väärään numeroon
[89] Nukkunut sohvalla
[90] Nukkunut puun alla
[91] Ollut sairaalassa
[92] Valvonut koko yön
[93] Juossut alasti ulkona
[ ] Käynyt avannossa
[94] Hypännyt ikkunasta ulos
[95] Puhunut puhelimessa yli 40min
[96] Pudonnut hevosen selästä
[97] Saanut 10:n kokeesta
[98] Leikannut hiuksiani
[99] Kiroillut ruokapöydässä
[100] Polttanut levyjä
[101] Harrastanut liikuntaa
[102] Karannut kotoa
[103] Näytellyt
[104] Nukkunut päivällä
[ ] Polttanut talon/pientalon
[105] grillannut
[106] ollut Linnanmäellä
[107] uskonut horoskooppeihin
[108] tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] käyttänyt vanhempien korttia
[ ] käyttäny sisaruksesi korttia
[109] ajanut autoa
[ ] syönyt matoja
[110] eksynyt ostoksilla
[111] matkustanut junalla
[112] nukkunut bussissa

=112

[Ei aihetta]Maanantai 13.06.2011 14:26

ALKOHOLI:
[ ] Olen ollut niin kännissä, että sammuin.
[x] Olen ollut kännissä.
[x] Ja muistanut joitakin illan juttuja.
[x] Olen vahtinut/hoitanut kännissä olevaa ihmistä.
[x] Olen potenut myös todella lievää tai todella pahaa krapulaa.
[x] Ja se ei ollut hauskaa.
[ ] Minulla on hyvä viinapää.
[x] Alkoholilla terästetyt juomat eivät kuulu elämääni millään lailla

TUPAKKA:
[x] Poltan säännöllisesti.
[x] Enemmän kuin kaksi tupakkaa päivässä.
[ ] Poltan muutaman tupakan viikossa.
[:-DD] En osaa vetää tupakkaa henkeen.
[xxx] Joten poltan poskeen.
[ ] Poltan vain harvoin.
[ ] En polta ollenkaan.
[ ] Olen joskus polttanut, mutta olen lopettanut.
[x] Poltan kännissä.

IHANNEKUMPPANI:
[/] Hevarit ovat ihania.
[ ] Mutta emot on ihanempia.
[x] Tykkään taviksista.
[x] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö.
[x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolanaisen/miehen kanssa.
[x] Pervo saa olla.
[x] Mutta jatkuva lääppiminen ja puristelu on ärsyttävää.

SEKSUAALISUUS:
[ ] Olen homoseksuaali.
[ ] Olen lesboseksuaali.
[ ] Olen biseksuaali.
[x] Olen heteroseksuaali.
[ ] En luokittele itseäni.
[ ] Mutta voisin ehkä seurustella myös samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa.
[ ] Riippuen tietty henkilöstä.
[ ] En voi sietää homoja/lesboja/biseksuaaleja.
[ ] Vain heterot ansaitsevat elää.
[ ] Homot tai lesboparit eivät saa adoptoida lasta.
[x] En vastusta homoja, lesboja enkä biseksuaaleja.

OPISKELU:
[ ] Olen ala-asteella.
[ ] Mutta onneksi ensivuonna pääsen yläasteelle.
[ ] Olen yläasteella.
[ ] Ja sielä on ihquu ja coolii.
[ ] Olen lukiossa.
[x menen] Olen amiksessa.
[ ] Ja kadun syvästi että menin sinne.
[ ] Ja omistan hienon auton.
[ ] Vietän välivuotta.
[ ] Jotain muuta

LÄVISTYKSET:
[x] En omista lävistyksiä.
[x] Mutta haluaisin sellaisen.
[x] Monilla kavereillani on lävistys.
[ ] Tai sitten he ottavat sellaisen.
[ ] Lävistykseni on yleinen.
[ ] Lävistykseni on hiukan harvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään tuntematon.
[ ] Muut eivät pidä lävistyksestäni tai lävistyksistäni.
[ ] Mutta se ei haittaa, koska itse rakastan sitä tai niitä
[ ] Minulla on genitaali tai nännilävistys.
[ ] Minulla on enemmän kuin 5 lävistystä.

HUUMEET:
[ ] Minulle on tarjottu huumeita.
[ ] Tai sitten en tiedä onko tarjottu.
[ ] Käytän huumeita.
[ ] Mutta haluaisin lopettaa.
[ ] Olen joskus kokeillut huumeita.
[ ] Olen käyttänyt huumeita, mutta lopettanut.
[ ] Käytän huumeita jotka pistetään suoneen.
[ ] Käytän nappihuumeita.
[ ] Hyi huumeita, ihan tyhmää touhua.
[x] En käytä huumeita.

[Ei aihetta]Maanantai 13.06.2011 14:22

Messenger ;
Mikä sinulla on kuvakkeena? » minä itse
Kuinka usein käyt mesessä? » sillointällöin
Kuka puhui sinulle viimeksi mesessä? » jan
Näkyykö sinulla henkilökohtaisessa mitä biisiä kuuntelet? » sillointällöin
Minkä värinen fontti sinulla on mesessä? » no musta ? :D
Onko sinulla yli 50 meseosoitetta? » on

Irc-Galleria ;
Onko sinulla Galleria suosikeissa tai kirjanmerkeissä? » kummatka. iitu on kyl voinu laittaa jonnekki.
Ei kai sentään aloitussivuna? » siis todellaki ei :D
Kuinka usein käyt Galleriassa? » apauttirallaa kerra kk.
Lisäätkö Galleriaan paljon kuvia kerralla? » ehen.
Onko sinulla VIP? » ei kai ?
Jos sinulla on VIP, käytätkö kaverilistaa? »
Kyyläätkö toisten kommentteja? » en :D

Musiikki ;
Kuunteletko koneella musiikkia? » kuuntelen
Onko sinulla musiikkipuhelin? » ei mut kyl se soi
Kuunteletko musiikkia joka päivä? » aikalailla
Soiko nyt joku biisi, mikä? » hillitön hopeinen kuu
Mikä biisi soi ennen sitä ? » enmuista

Minkälainen ;
Minkälainen matto on huoneessasi? » musta
Minkälaiset lakanat ovat sängyssäsi? » mustat ja valkoset
Minkälainen perheesi on ? » äiti iskä sisko ja koira.
Minkälainen lemmikkisi on? » hassu :)
Minkälainen paras ystäväsi on? » paras

Miksi ;
Miksi olit viimeksi surullinen? » öö en ole.
Miksi olit viimeksi vihainen? » jaa a kuule :D
Miksi täytät tätä kyselyä? » jani nukkuu.

Ihmiset ;
Kenen kanssa syntyy parasta läppää? » no kaikkien :D
Ketä ikävöit eniten juuri nyt? » muutamaa
Kenen kanssa saunoit viimeksi? » mari ja merja
Kenen kanssa söit viimeksi? » tjaa. jani ?
Kuka viimeksi osti sinulle jotain? » jani
Kuka viimeksi makasi sängyssäsi, jos itseäsi ei lasketa? » jani siel nukkuu

Kuka ;
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? » annika :-)
Kuka soitti sinulle viimeksi? » annika
Kuka halasi sinua viimeksi? » jamppa
Kenelle soitit viimeksi? » äöäö en muista kännykkä yläkerras
Kenen auton kyydissä viimeksi olit? » tonin ja merjan
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? » annika
Keneen ärsyynnyt useimmiten? » :D
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? » jaa a :D
Kenelle viimeksi annoit/lainasit rahaa? » emt ?

Tällä hetkellä ;
Mikä biisi soi? » yö - likaiset legendat
Mitä sinulla on päälläsi? » sortsit ja toppi
Miten hiuksesi ovat? » aivan helvetin hyvin. viimose päälle laitettu.
Millainen mieliala? » väsyttää
Mitä ajattelet? » en mitää, vähä raksuttaa
Mitä katsot? » tietokonetta ?
Mikä huolestuttaa? » työt...

Menneisyys ;
Minkä numeron sait viime kokeestasi? » varmaa nelosen tai vitose
Missä olit eilen? » kaikkialla.
Kenen kanssa vietit aikaa? » annika just äske vietimme romanttisen kahvihetken.
Oliko mukava päivä? » HELVETIN HAUSKA just heräsin
Pussasitko ihastustasi? » en ehtiny viel :D

Milloin viimeksi ;
Itkit, miksi? » öää
Joku oli luonasi yötä? » ny.
Söit pizzaa? » eemt
Suutuit ihan tosissasi? » jaa a
Nauroit oikein kunnolla? » eilen
Ikävöit jotain ihmistä liikaa? » niin käy aika usein
Huolestuit jostain ihmisestä? » mm ?
Olit hautajaisissa? » jaa a pari vuot si.
Olit häissä? » viimevuon.

Sinä itse ;
Minkä väriset hiukset sinulla on? » vaaleet
Minkä väriset silmät sinulla on? » vihreet
Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? » on
Suututko helposti? » sillointällöin
Ilostutko helposti? » juu
Stressaannutko helposti? » joskus juu
Luotatko helposti muihin ihmisiin? » en
Värjäätkö hiuksiasi? » joo
Juotko kahvia? » juon vähä liikaaki
Kuinka usein kuuntelet musiikkia? » eiks tää kysymys ollu jo ?

-Maanantai 30.05.2011 01:55

FYYSINEN TUSKA
Oletko koskaan pyörtynyt? - olen muutaman kerran.
Oletko koskaan saanut niin kovaa tälliä päähäsi, että ystävät kyselevät jo nimeäsi? - ehen :-D
Oletko koskaan loukkaantunut niin pahasti, että olet joutunut sairaalahoitoon? - tavallaan juu.
Oletko koskaan murtanut / katkonut luitasi? - een.
Oletko koskaan ollut leikkauksessa? - en :)
Oletko koskaan joutunut käyttämään kävelykeppejä? - olen juu.
Oletko koskaan saanut aivotärähdystä? - en kai :-D
Onko sinulla koskaan ollut tikkejä? - onn
onko hampaillesi tapahtunut koskaan mitään - pieni pala etuhampaast puuttuu mut en tiä mite :D

RAKKAUDEN TUSKA
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - olen.
Onko sydämesi särkynyt koskaan? - kaipa se on.
Onko sinua petetty koskaan? - joo
Pelkäätkö ihastua? - een.
Pelkäätkö rakastua? - joo.
Oletko sinkku vai seurusteletko? - seurustelen.
Jos olet sinkku haluaisitko seurustella? -
Jos olet varattu, haluaisitko olla sinkku? - no en.
Jos olet varattu, kuinka kauan olet seurustellut? - ööh ei meil oo mitää tarkkaa päivää. 3-4 kk ?
Löytyykö sinulta ex-kumppaneita? - löytyy
Oletko kenenkään kanssa hyvissä väleissä? - oon mä kai :-D

YSTÄVYYDEN TUSKA
Onko sinulla parasta ystävää? - on.
Oletko kenenkään paras ystävä? - toivon niin.
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut? - on.
Luotatko ystäviisi? - luotan.
Ovatko ystäväsi kaksinaamaisia? - eivät... kaikki ainakaa :-D
Oletko itse? - harvemmin.
Onko sinulla ystävää, jolle voit kertoa kaiken? - on
Lohduttavatko ystäväsi sinua? - lohduttavat joo.
Jos alkaisit seurustelemaan nyt, mitä ystäväsi sanoisivat? - ? :-D
Suutelisitko saman sukupuolen edustajaa, jos saisit 100 euroa? - nojaa.
Antaisitko poistaa pikkusormesi, jos saisit 200 000 euroa? - ehen-
Joisitko kokonaisen pullon Tabascoa, jos saisit 1000 euroa? - joo :D
Jos et saisi minkäänlaista rangaistusta, tappaisitko ihmisen jos saisit 1 000 000 euroa? - ei sillä rahalla mitää linnassa tee :D
Juoksisitko Kampin läpi alasti satasesta? - no en.

VIIMEISIN:
...ihminen joka tekstasi sinulle? - annika
...henkilö, joka soitti sinulle? - öö annika
...lähettämäsi sähköposti ? - JAA a kuule :D
...saamasi kortti? - montaki sain tänää.
...ostoksesi? - äö tupakkaa varmaa.

LEMPI
...numero? - 14, 21 tai 6
...vuodenaika? - kesä
...väri? - violetti hja musta
...bändi/artisti? - niitä on monia. lähinnä nää humppapändit.

NYKYHETKI
Mieliala? - bored
Mikä soi? - ei soi.
Mihin olet pukeutunut? - toppi ja kollarit
Miten hiuksesi ovat? - auki, sekasin.
Oletko meikannut? - oon.

OLETKO
Kipeä nyt? - en.
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - sekä lyöny että läppäissy.
Katunut jotain tekoa viikkoja? - jaa... enpä kai.
Mielestäsi hyvä ihminen? - en :<
Onnellinen? - nojoo

ONKO
Joku ihastunut sinuun? - näin oletan
Joku kehunut ulkonäköäsi - joo
Ollut mukava päivä? - iha jees

MENNEISYYS
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - jaaa a ?
2. Mitä söit viimeksi? - pitsaa
4. Koska nauroit viimeksi kunnolla ? - eilen kai :D
5. Kenelle mesetit viimeksi? - jan :)
6. Missä olit, ennen kuin tulit koneelle? - huoneessani
7. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - jaa a ?
9. Mistä näit viimeksi unta? - hitto ku ei muista mut hyvä se oli.
10. Mitä muuttaisit menneisyydessäsi jos saisit? - en kai mitään.
11. Montako tapahtumaa menneisyydessäsi on, joista et mielelläsi
puhu? - öä pari.

MILLOIN VIIMEKSI
...lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? - jonkun aikaa sitten
...sait hellyyttä kylliksesi? - tänää.
...olit kateellinen jollekin? - en mä juur oo kade ihminen.
...kävelit käsi kädessä? - vähät väliä
...söit jonkun kanssa ulkona? - eile oltii hesel jani ja putri kans 3 maissa.
...lähetit tekstarin jota kadut? - en mä semmosia lähetä

[Ei aihetta]Maanantai 11.04.2011 02:14

rastita rehellisesti jos olet KAHDEN VIIKON sisällä :
[x] juonut alkoholia
[x] pussannut
[x] suudellut
[x] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[x] ostanut vaatteita
[ ] käynyt kirjastossa

KUUKAUSI
onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä ? - on
entä kenties pussannut ? - juu.
oletko ikävöinyt jotain kovasti ? - olen sitäkin.
mitä olet ostanut viikon sisällä ? - ein muista.
oksentanut ? - en ole.
soittanut jollekkin ? - muutamallekkin.
saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta ? - jees
lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle ? - j

SINÄ
monta kirjainta on etunimessäsi ? - 6
missä kuussa olet syntynyt ? - touko
oletko allerginen jollekin ? - en sillee mitä ny jollei heinille :D

RAKKAUS
oletko suudellut yli 20 vuotiasta ? - eeh
onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois ? - juusano
miksi olit viimeksi surullinen ? - sjuu.
miksi teet tätä testiä ? - huviksee

MILLOIN
milloin viimeksi nauroit ? - tänää
milloin olit viimeksi autossa ? - tnä
milloin olet viimeksi syönyt leipää ? - tänää
milloin olet viimeksi opiskellut ? - äh... jaa a
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää ? - kauan sitten

VIIMEISIMMÄT
viimeisin itku - emt ?
viimeisin nähty elokuva - date movie : D
viimeisin soitettu biisi - emmuista
haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä ? - sekäettä
rakastatko ketään tällä hetkellä ? - rakastan.
rakastaako sinua kukaan ? - hopeeso
oletko koskaan tippunut portaat takaperin ? - juu :D

POJAT TAI TYTÖT
oletko playeri ? - tottakai...... en
oletko aloitteentekijä ? - joskus ehkä
oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä ? – olenn
juotko alkoholipitoisia juomia ? – mm m
oletko opettanut ketään polttamaan ? - oon : D
puhutko tunteistasi helposti ? - ihmisest riippue
oletko menettänyt rakkaitasi ? - liikaa

PERHE
onko perhe tärkeä ? – on tottkai
vanhemmat yhdessä ? - on
tietävätkö vanhempasi sinusta kaiken ? – ei.
tappeletko veljen tai siskon kanssa ? - nojoo

KOULU
oletko luntannut kokeessa ? - joo
kiroiletko tunnilla ? - ju
onko mukana ollut tupakkatuotteita ? - juu
alkoholia ? – juu
lempiopettaja ? – juu eiku mitä emt
oletko nukkunut tunnilla ? - ju
oletko hikke ? - em
vihaatko hikkejä ? – ein

VIIMEISIN
ihminen joka tekstasi sinulle ? - äippä
lähettämäsi sähköposti ? - jaaa a
saamasi kortti ? - hmm ?
ostoksesi ? - vuissii kaljaa

TÄMÄ HETKI
mieliala ? - väsy
mikä soi ? - ei mikääm
miten hiuksesi ovat ? - auki
oletko meikannut ? - joi

OLETKO
kipeä nyt ? - olisinki
lyönyt tai läppäissyt vastakkaista sukupuolta ? - j
mielestäsi hyvä ihminen ? - em
onnellinen ? - olen

ONKO
joku ihastunut sinuun ? - ♥
joku ystäväsi pettänyt sut ? - juu
joku kehunut ulkonäköäsi ? - mm
ollut mukava päivä ? - onn

-Maanantai 11.04.2011 02:01

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- eehen
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- suattaapi olla.
Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- ei sitten yhtään mitään, ääni päässäni kertoo vitsejä vai miten se oli.
Onko kotonasi soittimia?
- mei mitää musikaalisia olla.
Keltä on 3. viesti kännykässäsi?
- tiian äiti.
Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
- joo semmosen laitumella olevan ja muutaman tuol kaupungillakin.
Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
- bored
Paras asia kesässä?
- ei lunta ei koulua ei huolia
Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- olen.
Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- se itse tietää kyllä ketä on.
Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- no jaa
Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- fjhdsjgkhsgjkhjks ? mitä siinä kunnossa ajattelet ?
Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko?
- joo, mutta toki ihan ihmisestä kiinni ja vaihtoehdot vähä vähis :D
Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- is
Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- niinteen
Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- auki ne ovat
Milloin viimeksi söit pitsaa?
- ööö
Onko sinulla erityisruokavaliota?
- eipäjuuri.
Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- on siel niitä.
Oletko pitkävihainen?
- en tosiaan.
Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- totta helvetissä
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en. leikillä ehkä.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- een.
Oletko hiljainen vai äänekäs?
- vähän sekäettä
Oletko rauhallinen ihminen?
- juu.
Oletko koskaan istunut poliisiautossa?
- olen kuskin paikalla : D
Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?
- joo taisin joskus
Kontannut koulun lattialla?
- joo joskus.
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- enn.
Haluatko joskus naimisiin?
- someday.
Haluatko joskus lapsia?
- haluan ! : D
Montako päivää/viikkoo/kuukautta/vuotta sinusta kannattaa olla yhdessä ennen kuin menee kihloihin?
- vuos vähintää. se on lupaus avioliitosta.
Juotko kahvia?
- tottakai.
Aiotko mennä armeijaan?
- enn.
Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- kaikkia. hämähäkkejä.
Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- ei kenenkä :D
Kenen kanssa menit viimeksi leffaan?
- ansun kans taidettii viimeks olla.
Minkä väriset ovat huoneesi verhot?
- mustat
Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi?
- punaset : D
Haluaisitko olla mielummin 165 cm vai 175 cm pitkä?
- 175 mielummin
Osaatko paistaa lettuja?
- osaan.
Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
- en mä voi muistaa.
Puhutko ruotsia kavereidesi kanssa?
- juu ja japania
Seuraatko BB:tä?
- joo sillo ko sitä tulee : D
Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- et älä mene krapulassa töihin.
Oletko messengerissä?
- juu
Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
- ein kuuntele
Ärsyttääkö joku ihminen? Miksi?
- ärsyttää monikin.
Syötkö mitään?
- nyt en yleensäkkin kyllä.
Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän, kun tiedät, ettei kukaa kuitenkaan lue vastauksiasi?
- ei tunnu
Jutteletko kenellekään? Kenelle?
- jani nummi jan
Onko läksyt tekemättä?
- aina ne on.
Tekeekö kukaan ruokaa nyt?
- kyl joku jossai voi jotai tehdä.
Onko sinulla nälkä?
- vähä olis.
Onko sinulla yhtään korua nyt?
- ei.
Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein?
- ei : D
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?
- tänäpä iha naamatusten.
Oletko prinsessa-ainesta?
- jos käytöstapoja katsomme niin ei tosiaan.
Mikä saa ihosi kananlihalle?
- jos jollei sattuu jotain tai joku on kuollut.
Monelta heräsit tänä aamuna?
- aikaisin. piti töihi mennä
Osaatko keittää kahvia?
- joku on niinkin kehunut
Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
- en.
Suvivirren 3 ensimmäistä sanaa?
- jo joutui armas
Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2. kysymys?
- en helvetilläkään.
Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?
- no on.

VIIMEISIN
Kaverisi jonka näit?
- niit oli monia.
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- jani
Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- tiia
Mitä teet nyt?
- istun tässä koneella
Mitä teet myöhemmin?
- istun edelleen tässä, tai hyvällä lykyllä nukun.
Mitä olet tehnyt tänään?
- töitä ja niin edelleen.

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?
- perse.
Mistä et pidä huomisessa?
- koulusta.

MILLOIN VIIMEKSI
Nukuit muualla kuin kotona?
- pe-la yön.
Unelmoit opettajastasi?
- en oo muuten ikinä harrastanut kyseistä asiaa.
Joit jotain alkoholipitoista?
- eile taisin : D
Katsoit TV:tä?
- ööh tänäpä +
Olit auton kyydissä?
- tnää.
Lauloit nuotin vierestä?
- jokapäivä ja joka ikinen yö.
Lauloit karaokea?
- ei voi muistaa.
Ajattelit jotain ihmistä?
- kaipa sitä aina jotakuta ajattelee.
Milloin näät ihastuksesi (jos on)?
- iha koska vain jossei se nyt kipeydy sitten :-( tai ei se ny mitää estä :D

vittu missä mun elämä onPerjantai 28.01.2011 00:25

99 FAKTAA ITSESTÄNI
1. Minkä värisellä tuolilla istut nyt? - siniisel
2. Minkä värinen paita sinulla päällä? - musta.
3. Millainen taustakuva sinulla on nyt kännykässäsi? - simmone.
4. Mikä on kännykässäsi soittoäänenä? - Children of Bodom - Next in line
5. Mitä mietit juuri nyt? - :)
6. Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit? - vissii 7?
7. Tuorekurkku vai suolakurkku? - tuorekurkku.
8. Joululoma vai kesäloma? - kesäloma kiitos.
9. Käveletkö sateessa? - en, konttaan.
10. Mikä on viimeisin lause jonka sanoit? - ' öitä '
11. Kenelle sen sanoit? - mutsi.
12. Mitä odotat tällä hetkellä eniten? - että serkku pääsee sairaalast.
14. Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten? - ..
15. Mitä söit viimeksi? - sipsua
16. Mitä joit viimeksi? - maitoo
17. Voisitko kuvitella olevasi opettaja? - voisin. hyvin vittumainen sellane.
18. Kuinka pitkä olet? - 172 ?
19. Mitä kuuntelet juuri nyt? - en mitää itseasias
20. Montako lävistystä sinulla on? - ei muuta ku korvikset
21. Missä lävistykset on? - korvissa :D
22. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto? - kuplat.
23. Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - iltalehtee
24. Minkä nimistä huulirasvaa käytät? - öä tota oriflamen jotai.
25. Onko tylsää juuri nyt? - ehei toki.
26. Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi? - ansu näköjää.
27. Minkä väriset hiukset sinulla on? - oranssit.... lauantaihi asti.
28. Mitä bändiä inhoat? - ei jaksa ajatella nii syvällisiä.
29. Kampaatko hiuksesi joka päivä? - juu tai no harjaan.
32. Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät? - hyväntuoksusta.
33. Kenen musiikkia kuuntelet eniten? - c.o.b, disturbed ?
34. Mitä kanavaa katsot eniten? - öö sub? live ?
35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua? - iskä.
36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi? - ei voi muistaa.
37. Oletko koskaan ollut ihastunut vanhempaan kuin sinä? - monesti.
39. Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi? - melkei ainaki... :DD
40. Lempieläin? - koira.
41. Onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä? - nöyp
42. Milloin viimeksi joku sanoi sinulle 'rakastan sinua'? - jaa emmt ?
43. Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? - jenny ?
44. Vietätkö paljon aikaa internetissä? - no sillontällö.
45. Vihaatko koulua? - vihaan.
48. Oletko hemmoteltu? - olisinkin.
49. Juotko paljon vettä? - juon.
50. Mitä hammastahnaa käytät? - white now
51. Onko sinulla kännykkää? - onon :D
52. Jos on niin minkä merkkinen? - samusungi.
53. Onko sinulla rusketusta? - ei :D
54. Ärsyynnytkö helpolla? - joo aikalailla
55. Miten purat vihaasi? - huutamalla :D
56. Oletko koskaan saannut potkuja töistä? - enn.
57. Oletko töissä? - en :D
58. Haaveiletko paljon? - haaveilen :)
59. Millaisen tatuoinnin haluaisit? - jonkun... perhosen ? käärmeen ?
61. Käytätkö alkoholia? - käytän.
62. Milloin oksensit viimeksi? - ein muista ?
64. Minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä? - väsynyt.
65. Kiroilu? - no olen mä välillä aika rääväsuu.
66. Menisitkö naimisiin rahan takia? - en.
67. Oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika? - en oikei tiä?
68. Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin? - sillontällön
69. Jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa? - äö ? :D
71. Kuinka vanha haluaisit olla? - täysikäine.
72. Oikea/vasen/molemmat kädet? - molemmat.
73. Puhutko muita kieliä? - opiskelen. en puhu.
74. Elätkö elämääsi juuri nyt? - en tietenkä..
75. Vihaatko itseäsi? - joittenki mokien takia kyllä, muuten, en.
76. Onko sinulla pahoja tapoja? - on muutama.
77. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi? - emt?
78. Laulatko hyvin? - enn :D
80. Onko elämäsi ollut hienoa tähän asti? - jotkut asiat juu on ollut.
81. Oletko itsevarma? - mm joo tai en ainaka näytä ulospäin etten olis.
82. Tajuavatko muut sinut väärin? - no joka helvetin kerta, kyllä.
83. Poltatko? - äh, lopetusprosessi meneillään.
84. Luetko sanomalehtiä? - nooo jooo.
85. Mitä näet ensimmäisenä kun katsot vasemmalle? - takka.
87. Kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa? - totaa, annikan ?
88. Mikä on koko nimesi? - janina marja sofia
89. Oletko ollut leikkauksessa? - een.
90. Oletko nukkunut ulkona? - oon.
91. Oletko ollut syömättä yhtenä päivänä? - kahtenakin.
92. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä? - .. olen :D
93. Oletko nukkunut koko päivän? - jos ilta alkaa klo 6 niiin juu olen.
95. Oletko nukkunut saman sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä? - olen ?
96. Paras inside vitsinne - liikaa.
98. Koska nauroit viimeksi? - tänään.
99. Kuka nauroi viimeksi sinulle? - monikin varmasti.
.

-Tiistai 18.01.2011 22:38

1. HENKILÖ, JONKA KANSSA NAURAT ENITEN

Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla ? - kesseli.
Asuuko hän lähellä sinua ? - sometimes
Oletko koskaan shoppailut hänen kanssaan ? - olen.
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit ? - nothing.
Onko hänellä kuvia galleriassa? - onn.
Oletteko kommentoineet toisillenne? - joo mut faces enemmä.

2. HENKILÖ, JOHON ON OLLUT KIVA TUTUSTUA
Onko hän saanut sinut itkemään? - eei(:
Entä oletko nauranut hänen kanssaan? - olen.
Missä tutustuit häneen? - mm, päättärein tai juhannuksena ?
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit ja milloin soitit? - en muista mut se kyl soitti vähä tunnelis yksyö :D
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - een.
Kuka hän on? - jan

4. HENKILÖ, JOKA ÄRSYTTÄÄ SINUA USEIN
Onko hän tyttö vai poika? - tyttö.
Onko hän ystäväsi? - kaveri se on.
Riitelettekö usein? - eei.
Millaiset välinne ovat? - iha normit, se vaa et mä en siedä et joku määräilee.
Onko hän sinulle tärkeä? - sillee semi emt.

5. HENKILÖ, KENET HALUAISIT NÄHDÄ
Miten tutustuitte? - reeneis kymmene vuot sit :D
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - keskiviikkona.
Kuvaile häntä yhdellä sanalla ? - neiti (;
Miksi haluaisit nähdä hänet? - sitä on aina mukava nähdä.

6. HENKILÖ, JOTA SINULLA ON IKÄVÄ
Miksi sinulla on häntä ikävä? - on vaan.
Oletko kiintynyt häneen? - juu.
Oletko ollut ihastunut häneen? - en.
Mitä hänelle kuuluu? - siinä se onki. en tiedä ku en oo kysyny.
Oletteko koskaan riidelleet? - täs parhaillaa.

7. HENKILÖ, JOLLE VIIMEKSI LÄHETIT TEKSTIVIESTIÄ
Oletteko läheisiä? - juu.
Mitä asiaa sinulla hänelle oli? - se kysy misä oon ku en kouluu tullu
Tekstailetteko useinkin? - jokapäivä.
Seurusteleeko hän? - seurustelee.

8. HENKILÖ JOKA ON SINULLE TÄRKEÄ
Onko hän tyttö vai poika? - poika
Pidätkö hänestä? - vähäse
Mistä yleensä puhutte? - kaikesta.
Mitä hän merkitsee sinulle? - enemmän ku tietääkä.

9. HENKILÖ, JOKA ON SYNTYNYT SAMOIHIN AIKOIHIN KUIN
SINÄ
Onko hän tyttö vai poika? - tyttönen
Oletteko tunteneet pienestä saakka? - eei.
Kuinka lähellä sinun synttäreitäsi hänen synttärinsä ovat? - minä oon neljä (?) päivää vanhempi.
Miten tärkeä hän on sinulle? - tärkee :)
Onko hän kaunis/komea? - komea :D

-Maanantai 20.12.2010 02:45

päihteet ja huonot elämäntavat:

milloin kännäsit ensimmäisen kerran? - päättärit : D ?
entä mitä joit? - viunaa.
millaista se oli? - vähä jalatonta puuhaa.
jäitkö kiinni siitä? - siis ? : D
kärsitkö darrasta? - kärsin liianki usei.
kuinka usein juot? - sillointällöin.
entä oletko kokeillut huumeita? - ehen.
entä poltatko - poltan.
mitä merkkiä? - lm tai palmal
minkä ikäisenä aloitit tupakoinnin? - 14

ystävät ja muut suhteet:
onko sinulla paljon kavereita? - tarpeeks :-)
saatko niitä helposti? - saan kai.
tuntuuko sinusta että ihmiset käyttävät sinua hyväkseen? - ei.
ärsyttävintä mitä ihmiset ovat sinulle sanoneet? - muista ?
piirre sinussa, joka ärsyttää muita? - noo sanon suoraa mitä ajattelen, en kaunistele.
puolustatko ystäviäsi, vaikka oma terveytesi kärsisi? - joo ? : D
millainen on mielestäsi oikea ystävä, onko sinulla sellaisia? - luotettava, rento, ymmärtää :D on.
jos ystävälläsi on hätä, niin oletko ensimmäisten
joukossa häntä auttamassa? - no juujuu.
entä jos sinulla on hätä, niin kuka on ensimmäisten
joukossa auttamassa sinua? - muutama semmone.
onko kukaan hyvä ystäväsi kuollut? - ei onneks.

rakkaus:
seurusteletko? - een.
oletko koskaan ollut rakastunut? - olen.
mihin kiinnität huomiota seurustelukumppanissa? - kokonaisuus.
kestääkö suhteesi pitkään? - jos se musta kiinni on.
jos ei niin miksi? osaatko sanoa? - oon ollu liia vittumainen.
milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa? - en muista.
onko joku ihastunut sinuun? - ei toivon mukaan.

random:
mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - nukun.
rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - en mitää ?
tahtoisitko asioiden olevan niin kuin ennen? - tahtoisin joidenki.
kello 04:00, kännykkäsi soi. kuka soittaa? - joku känniääliöist.
onko joku jota et koskaan unohda? - on.
tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - se meni jo :D
missä olet kahden tunnin päästä? - nukkumasa.
aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - en
mitä aiot tehdä huomenna? - luistelen.
kuka viimeksi soitti sinulle? - äitee.
kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - jan :)
käytätkö aina turvavyötä? - een.
vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa? - ei mitää väliä.
mitä laitat kahviisi? - maitoo
ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? - kii näyttäis
vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken? - juu
paras naapurisi? - emt ? : DD
millainen olet aamuisin? - väsy.
miten hiuksesi ovat nyt? - sekasin.
« Uudemmat -