IRC-Galleria

{F}Riikka

{F}Riikka

luulee olevansa taiteilija

Blogi

« Uudemmat -
Onpa siitä aikaa, kun tänne 'avauduin' ehkä olisi syytä naputella useammin, vaikka mitä se hyödyttää? En ole blogaaja.
Päässä itsetunnon alentavia lauseita hyökkää heikossa hapessa ne osaavat iskeä ja vastaiskuna otan tabun puolikkaan, pakenen todeliisuutta, joka odottaa naamantaissa.
Eilen oli hauska, ihana yö ja kotirapun ovelle, hississä onnenhuuma lämmitti sydäntä. Henkisen hyvänolon saavutus, toteen käynyt unelma ja silti mahdotonta uskoa.
Kiitos niille, jotka tämän mahdollistivat.

[Ei aihetta]Torstai 17.01.2013 14:13

enempi fb:ssa ku täällä galleriassa. sama se kumpaan angstaan.
hmm.. angst? keväällä 30 kriisissä ja yhä tunnen olevani se kiukutteleva teini kapinoimassa kaikkea ja kaikkia vastaan.
tuntuu ettei ole voinut hyvin pitkään aikaan, sitten muistin neuvon itselleni. nyt on huono kausi ja se vain pusketaan läpi verisin haavoin.
paljon pelkoa siirtymätyötä helmikuussa, kelan päätöksen odotusta, vähän unta, ei kirjeitä ystäviltä..
ollut aamuja jolloin kaikki toistuva rutiiniarki alkaa nähdä rajansa.
väkivaltaan en lähde. tekisi mieli huutaa ja siihen avun saa keikoilla mutta nekin liian kaukana tiedossa. ..eikä tupakan vähentäminen auta asiaa.
olenko katkera kääkkävanhus vai kapinanuori? kummassakin persoonani mutta mihinkään ikäluokkaan ja gengreen en kuulu, paitsi hullu taiteilija.
joku saa kiksit ***tuksestani lukemisella, ole hyvä vain, oli kiva olla avuksi.

[Ei aihetta]Tiistai 15.01.2013 14:09

jos voisin mennä ajassa taaksepäin, miten asiat muuttuisi?

kertoisinko menneisyyden minälle lääkityksen hyödyt ja haitat?
silloin minä joutuisin suljetulle teininä toisen persoonan äänien kuulijana ja pahempaan pillerikierteeseen
.
miksi lääkärit vain puhui riippuvuudesta eivätkä maininneet rauhoittavien heikentävän muistiani, joka ennestään vähenevän järkeni kanssa riiteli stressin, epävarmuuden, haluan kuolla, yksinäisenä... täysin angst sekaisin.

tahdon jopa pitää rauhoittavani, outoa, vai mitä?

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2012 21:37

Löytyi enkeli, deittisivustolta kummajainen.
En jättänyt vapautta rakastaa mutta kiitän on joku vierellä halaamassa.

Ystäviä. Molemminpuolista kunnioitusta.

Menneisyys. Vihaa ja kostonhimoa kytee kipinässä.

Elämä se jatkuu tuijotellen kaunareita ja tyhmiä tosi-tv skeidaa. Työssä siellä minkä uskotaan olevan hyväksi.
Oltava jotain tekemistä.

"työnteko on niille jotka eivät keksi mitään tekemistä"

Olem toteuttanut itseäni siitä asti kun opin pitämään kynää kädessä (ja kirjoittamaan koneella).
Miten voisi tilanne olla paha olemalla yksin kotona? HÄ!?!

Masentuisin oli työtä tai ei.
Sellaista elämäni. Repikää siitä minut riekaleiksi.

voimalla koka...kofeiinin.Perjantai 26.03.2010 11:12

Kumoan kurkusta alas nieluuni pari pilleriä,
joiden vaarallista sisältöä tiedostan,
silti nielen kaiken paskan.

Menee lujaa,
kun kapselin sisältö elimistössä sulaa.
Sekoittuen vereen ja sydämmeen,
kuljettaen tiedon mieleen.

Tunteet siinä vähän sekaisin menee.
Tärkeintä on kuitenkin,
että ruumis kulkeutuu ulkomaailmaan,
käskyjä noudattamaan.



Efexor depot on metka lääke, auttaa masennukseen mutta sivuvaikutuksena voi tunteet kuolla.

tämä kolahti.. *hymy*Sunnuntai 10.01.2010 04:04

ei minulta enää irtoa runo
kuten parhaina päivinä
paremmin minä pärjään
vessassa saran kanssa
mutta tässä korvaavassakaan lajissa
en enää ole parhaassa vedossa
minä tarvitsen
auttakaa-itse-itseänne-lääkitystä
kuka olisi osannut arvata
että sydämet käyvät vanhoiksi
kun ne toinen toiseensa kosiskelevat

-Leonard Cohen

live wire?Perjantai 08.01.2010 05:01

Voi tätä turhuuden tuskaa!!
Miksi tunnen tyhjää ja maailma on kaunis lumen peitossa?
Älkää jaksako valittaa pakkasista! Voihan vihtorin... Paetkaa etelään auringon kärventämiksi jos ette ole sen verran suomalaista sisua omaavia ja kestä tätä.
Nauttikaa kun naama jäätyy ja nenä vuotaa, silmälasit menee huuruun sisään astuessa pakkasesta. Tee, kaakao, kahvi maistuu yllättävän hyvältä ja kynttilöiden loisteessa on tunnelmaa.
SIPERIA OPETTAA!!!!

...anteeksi, pistin tyhjyyttä tännekin pitkästä aikaa ja katsotaan kuin moni tämänkin lukee. S....nan kyylät hankkikaamme elämä ja lopetetaan salkkarien masentava katseleminen.

kiitos ja hyvää huomenta, painun peiton alle nukkumaan!

Kuollutta, turhaa..Tiistai 17.11.2009 20:02

Taitaa tämäkin sivu menettää merkitystään ja typeryyttäni jämähtänyt enempi naamakirjaan, mutta niin se elämä meitä riepottelee.
Mikään ei kuitenkaan muutu, koulu jatkuu ja enempi omissa oloissa ollut. Vkloput onkin enempi sosiaalista. *virn*
Vielä saan piirustella tai kirjoitella kirjeitä tunneilla. Tenttiin ei vaikuttanut 30/40 pist.
Kiitoksia vain, näin säilytetään rauha ja voin pohtia mielikuvitusmaailmani politiikkaa, jatkaa taideryhmässä käyntejä sekä suunnitella varautumista zombien epidemiaan.

Päin....hui hai?Sunnuntai 25.10.2009 17:29

Koulu jatkunut huonosti, itkin, ollut heikkona. Kiroan itseäni, ei enää..
Navetassa oli kuitenkin mukava työskennellä ja asuntolan väkeä seurata, mielenkiintoista big brotheria.

Joo, hyvää palautetta kyllä tuli 1 ja 2 arvosanana. Sekä uusi tuttavuus viime perjantaina. Että olen hyvä!

Lupaan, etten lyö ketään. Ei käsissäni, eikä jaloissa ole sellaista voimaa. Häviäisin kuitenkin.
Mutta en voi luvata, jos on paha päivä ja ärsytetään tarpeeksi. Kyllä siinä monella irtoaa ärräpäät?

Olenko aikuinen nainen? Sallikaa nauraa! (hah hah ja hah!)
Ei löydy käytöstapoja, naisellisuus hukassa ja vanhanpiian elämä edessä.
Silti niillä muutaman sentin paksuisilla jalkineilla pysy hyvin pystyssä..

Miksi jokainen sunnuntai on tylsää?

KOHTI SALAISUUKSIEN RATKAISUA.Perjantai 16.10.2009 01:10

Kohta alkaa matka sisimmän syvyyksiin, etsimään tietoa, itseäni.
Seuraan varjoani, tällä kertaa, se minut johdattaa.
Kohti vastauksia, mieleni salaisuuksiin.
« Uudemmat -