IRC-Galleria

{Shaana}

{Shaana}

kikkailkaaa ssaanaaaaaaaa jajjaaa kyselkäää ask.fm/SaanaRiikkaLahtinen

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.03.2012 23:28

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION :
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON :
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mielessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dietti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5.
Saanut kokeesta 4.
Saanut kokeesta 9.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Ollut sairaalassa.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
ähnyNt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN :
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun tai -laukun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Kalaa
Lihaa
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Järjestelmäkameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten
...tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
....onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain takamuksesta.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla.
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut laivalla kaatokännissä
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

,,,Keskiviikko 14.03.2012 23:40

PUHUKAA VAA PASKAA
TEETTE MUST KUULUSAN ,,,
fuck_u_.jpg

so trueSunnuntai 04.03.2012 23:13

every boy thinks that every girls dream is to find the perfect boy...
bullshit... every girls dream is to eat without getting fat !

[Ei aihetta]Perjantai 10.02.2012 00:08

Tee tämä , niin viikonlopustasi tulee paras! :

KOULU
Kuka on luokanvalvojasi? - myyrä,,,,
Kenen vieressä istut matikan tunneilla? - suvin (:
Entä englannin? -roosan(:
Kuinka monta oppilasta luokallasi on? - 18?
Mikä/mitkä on lempi aineesi? - liikka

KAVERIT
Ketkä on parhaita kavereitasi? - no emmä ny oikee tiiä :D
Kuka kavereistasi asuu lähimpänä sinua? - öö oiskko jenna tai laura?
Entä kauimpana? Missä? - no vaikka missä :D
Kuka oli ensimmäinen kaverisi? - ent..

VAPAA-AIKA
Mitä harrastat? - futiiis!♥
Missä olette yleensä kaveriesi kanssa? - kaupunki,raksa,kanerva,liipola♥ ja laune!
Entä mitä teette useimmiten? - no kaikkeee...:D
Oletko ollut ulkomailla? - juu
Entä lentokoneessa? - jjjj
Mitä teet seuraavana viikonloppuna? - juomassa!!

MUU
Mikä biisi soi nyt? - joku
Kuka on 5 puhelinluettelossasi? - ansku
Kenen kanssa juttelet chatissä nyt? - no öö jyrkin inkerin jutan jaja oilin aineskii emmä jage kattoo :D
Moneen meet huomenna kouluun? - 9..
Paljonko kello on nyt? - 22:08

osaan taas.... :DSunnuntai 05.02.2012 23:06

vittu hiukkset sytty äske palaa :DD
ps. ei kannatta välttis ain viritellä sytkii :DD (;;

emmä ny noi plondi oo :D:DTorstai 02.02.2012 22:27

Blonditesti
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.

» Tähän mennessä: 5
[x] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[x onvai :'D] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.

» Tähän mennessä: 9
[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[x] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[x] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.

» Tähän mennessä: 14
[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi.
[x] Olet nukahtanut tunnilla.

» Tähän mennessä: 19
[x] Joskus huomaat ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi.

» Tähän mennessä: 21
[x] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja esim. 9+7
[ ] Olet syönyt ötökän
[x] Teet tätä gallupia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.

» Tähän menessä: 23
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.

» Tähän mennessä: 25
[ ] Olet lähettänyt ketjukirjeitä koska pelkäsit "Jos et lähetä tätä"- kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "Fiksu"
[ ] Käytät sanaa "Makeeta/Cool"

» Tähän mennessä: 27
[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[x] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / julkisella paikalla.
[x] Yrität maatessasi etsiä katosta kuvioita.
[x] Sanot "Öö.." useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan etkä älyä asiaa muut alkavat nauraa sinulle.

» Yhteensä: 32
0-10p. = Olet täydellinen.
11-20p. = Olet perusihminen
21-25p. = Olet perusblondi.
26-30p. = Ööh, miten osasit lukea kysymykset!?
31-100p. = Pysy paikallasi, soitan 112.

ei vittu ku hajoss :''DDDTiistai 17.01.2012 19:11

Tyttö ratsasti tuolilla tunnilla - pyynnöistä huolimatta. Kysyin, haluaako hän tunnin häirinnästä KAKE:n eli kasvatuskeskustelun. Ei mitään vaikutusta käytökseen.

Englannin oppimiselle ei nyt näy jäävän aikaa - arvosana jo laski. Miten olisi tukiopetus? Ennen kuin laitan nelosvaroituksen, jos tämä tuntityö ei parane. Olen huolissani sekä tytöstä että oppimisesta.

Yhteistyöterveisin Minna Suni-Poussu

että sellast (:Sunnuntai 01.01.2012 23:42

NEW YEAR
Paljon joit alkoholia? - no tuliha sitä ny jonku verra juotuuu (:
Suutelitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä? - juu
Halasitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä? - juu
Missä juhlit uuttavuotta? - no uuh natsila citys ;))
Hukkasitko mitään? - no öö mun sytkän ja puhelimen parii otteesee...
Olitko poliisien kanssa tekemisissä? - en:P
Joivatko ystäväsi paljon? - emmänytiiä :D
Oliko uusivuosi kiva? - ihajepa
Millainen mieli uudestavuodesta jäi? - selllai sellai no emmäny tiiä ei oikee muistu :D
Saattoiko kukaan sinut kotiin? - ei :(
Kuoliko kukaan uutenavuotena? - ei ainaka läheisist
Mitä mieltä olet koko uudestavuodesta? - ihajeebou
[/] vietit uudenvuoden ulkona
[x] tuli kylmä
[ ] eiku oli kuuma
[x] joit jotain
[x] juomassa oli alkoholia
[x] tapasit uusia ihmisiä
[?] suututit ystäväsi
[x] löit jotain
[ ] otit kuvia
[xx] et muista kaikkea uudestavuodesta
[ ] olit sukulaisten seurassa
[ ] näit ihmisen jota et ole nähnyt pitkään aikaan
[x] sinua kehuttiin
[x] sinua haukuttiin
[x :D] unohdit ystäväsi nimen
[x...] hukkasit jotain ystävällesi kuuluvaa
[x] varpaat oli jäässä
[ ] varpaat oli ihan hiessä
[ ] söit roskaruokaa
[x] katsoit tv:tä
[x] olit kotona vasta klo. 00.00 jälkeen
[x] oli hauskaa
[ ] oli perseestä
[x] hiukset oli takkuset
[x] meikit levis
[ ] sait uusia ystäviä
[ ] tajusit jonkun olevan hyvä tyyppi
[ ] kadut tekojasi
[?] puhuit paskaa
[x] nauroit
[ ] itkit
[ ] raivosit
[ ] sammuit
[ ] purit
[ ] nipistit
[x] puhuit siansaksaa
[ ] ja svenskaa
[x] likasit housut
[x] likasit paidan
[x] likasit jonkun toisen housut
[x] oli krapula
[ ] ei mitään krapulaa koska en juonut
[ ] join hillitysti, ei krapulaa
[ ] uuteen nousuun, niin ei ehdi mitään krapulaa tulla
[ ] kittasit niin paljon että heräsit sairaalasta
[ ] näit poliisiauton
[ ] nukuit hyvin

joo moi :DSunnuntai 01.01.2012 03:31

en kyl suosittele kellekkää ku o juonu parrii lonkeroo ja siiderii nii menee pöyrii keinuuu :DD-.c-Dd ei saatana :D:d:d:::::.d:::DF

kivat hei -.-Sunnuntai 18.12.2011 19:39

äiti: taas se saana haisee iha tupakalle .... -.-