IRC-Galleria

||Lallu||

||Lallu||

I don't care anymore...

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 26.06.2009 19:47

Heinäkuun 20. päivänä vuonna 1969 avaruusraketti Apollo 11 laskeutui
kuun pinnalle ja sen komentaja Neil Armstrong oli ensimmäinen ihminen,
joka käveli kuun pinnalla. Hänen unohtumaton lausahduksensa: "Tämä on
pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle" tunnetaan
ympäri maailman, mutta juuri kun hän oli nousemassa takaisin alukseen
hän kummastutti ihmisiä sanomalla myös: "Onnea, herra Gorsky."


Vuosien saatossa monet ihmiset kysyivät, mitä hän oli tuolla
kommentilla tarkoittanut, mutta Armstrong vain hymyili eikä antanut
selitystä.

Vuonna 1995 Armstrong oli Floridassa pitämässä puhetta ja puheen
jälkeen eräs reportteri nosti jälleen esille tämän 25 vuotta vanhan
ihmisiä askarruttaneen lausahduksen ja kysyi, mitä se tarkoitti. Tällä
kertaa Armstrong vihdoinkin vastasi. Herra Gorsky oli kuollut, joten
Armstrongista tuntui, että hän voisi vastata kysymykseen.


Vuonna 1938, kun Armstrong oli ollut vielä nuori poika, hän oli ollut
pelaamassa kotipihallaan baseballia. Hänen kaverinsa oli lyönyt palloa
ja se oli lentänyt naapurin pihalle, aivan heidän makuuhuoneensa
ikkunan alle. Hänen naapureinaan asui rouva ja herra Gorsky ja kun
nuori Armstrong oli mennyt hakemaan palloa, hän oli kuullut rouva
Gorskyn huutavan sisällä
miehelleen: "Suuseksiä??!! Sinä tahdot suuseksiä??!! Sinä saat
suuseksiä heti kun naapurin pikkupoika kävelee kuun pinnalla!!"

Tosi tarina...

Koiran tarkoitus...Maanantai 08.06.2009 18:29



Näkemys koiran tarkoituksesta"
Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä
Irlanninsusikoiraa.
Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat
kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.

Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin
perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle
mitään muuta kuin eutanasian.

Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa,
tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta
silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa
koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen. Istuimme hetken yhdessä
puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset.
Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.
Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä.
Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä.
Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille.

Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Illalla laadin listan siitä, mitä ihmiset voivat oppia koiralta:

* Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimää.

* Älä koskaan kieltäydy huviajelusta

* Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota

* Ota nokosia

* Venyttele ennen ylösnousua

* Juokse, telmi ja leiki päivittäin

* Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua

* Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää

* Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella

* kuumina päivinä juo runsaasti vettä (olutta/viiniä) ja lepäile varjoisan
puun katveessa

* Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi

* Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta

* Ole uskollinen

* Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet

* Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen

* Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti


NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ"

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 00:02

Tänään taas näköjään semmonen päivä että sattu ja tapahtu.
Ensin aamulla ku mentiin ratsastamaan niin hevoset pelleili. (puinen silta, koirat ja n.30 cm leveä puro oli hirmu pelottavia)
sitte illalla mentiin kaupassa käymään ja Bella jäi kettinkiin jolokuttelemaan niin eiköhän neiti tossa kartanolla jolokutellu ku kotia tultiin.
Ja minä olin ennen lähtöä Jaskalle sanonu että olokoot siinä, jos karkaa niin sitte karkaa. :D
Eipä sitä ollu edes rullaluistelijat tarpeeksi kiinnostanu. Kissat ilmeisesti sitäki enemmän. (ääliö onneksi tuo sesse.)

Että näin.Torstai 28.05.2009 02:17

Nyt olis sitte se lääkärin määräämä reisitreeni alotettu 8km juoksulenkillä,
tosin itsehän en metriäkään juossut. :D liina sai juosta mun puolesta.
= kävin siis taas Jennyllä ratsastamassa. (voin vannoa, että perse on satulanmuotonen)
Ja sitä kynäruiskuaki olis nyt sitte kokeiltu. Ja vaikka sen piti halpa paska olla niin
ihtellä ei kyllä oo valittamista. Nyt vaan maalin ostoon ja iltasin värkätä kuvaa peltiin.
Vaan nyt saunaan ja tutimaan, että jaksaa taas huomenna voivotella ku on kintut kipiänä
ja kävelen niinku olis metrin parru perseessä. :)

Perhe kasvaa 16.5Keskiviikko 29.04.2009 16:02

Siinäpä teille miettimistä :D

huijui!Perjantai 24.04.2009 20:22

895!!!!!!

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 22:57

☻/
/▌
/ \

kopioi tämä päiväkirjaasi 30sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää

Ja nyt sitte ihan asiaa.Torstai 16.04.2009 14:18

Ei sitä sitte eilen saanukkaa paljo mitään aikaseksi.
Ku tehtiin pientä tallin siivousta ja harjoteltiin pyromaaneiksi.
Mutta nyt on ainaki ovet hitsattuna kiinni ja olihan tuo Jaska saanu tehtyä
sähkö kaavion ja vejettyä jarruputket.

Juu ja tuo meijän sähikäinenki näytti eilen kyntensä! (sähikäinen, purppa, beebee...)
Äitin kissa ku anto kollille selekää :)

Ja kävihän tämä meidän isompi "insinööriki" pyörähtämässä ja ihmettelemässä.

Tänään varmaan jää tallilla asuminen vähemmälle. Jaksa enää tenavan kans riehua ku on niin saatanan väsy.

Mutta jos kävis päivänmittaan tänne taas napisemassa.
Nyt vois nimittäin mennä ottaan kuvia ja päivittää kilpurin tilannetta. :)

Sallalta. :DTorstai 16.04.2009 14:11

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- Joo.

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- Pitäis vissii mennä vähä aikasemmin nukkuun?

Pitääkö kukaan sinusta?
- Toivottavasti.

Oletko yksinäinen tällä hetkellä?
- En.

Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä?
- Kieltämättä vähä köyhää, mutta eipä soi mikään.

Mitä jos ihastuksesi suutelisi sinua huomenna?
- Kiva kiva :)

Minkätyylisestä pojasta/tytöstä kiinnostut?
- Ei tuota mun Romu-Roopea voi luokitella :D

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- Väsyttää aivan helvetisti!

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- En.

Paistaako ulkona aurinko?
- Paistaa.

Kahvia?
- Kyllä kiitos.

Teetä?
- Joskus.

Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
- Riippuu aina siitä mitä löytyy.

Oletko suomalainen?
- Venäjältä. (Tala Valkowitz)

Todistuksesi keskiarvo?
- Jotain seiskan pintaan.

Ketä perheeseesi kuuluu?
- Jaska, Jossu ja kaikki karvaset adoptiolapset.

Oletko koskaan meinannut hukkua?
- Joskus pentuna :D

Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti?
- Nyt ei jaksa laskia.

Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
- Eilen.

Olisitko valmis rakastumaan?
- Siihenkö oikein valmistaudutaan? :D

Mikä puhelin sinulla on tällähetkellä?
- Nokia

Osaatko tehdä tällaisen �¦ �¦ ?
- Turhaa.

Kuinka vanhat siskosi/veljesi ovat?
- Naiset kyseessä niin iästä ei puhuta!

Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta?
- En.

Kuinka monta on mielestäsi pari?
- Kaksi.

Oletko landepaukku?
- JOO!

Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi?
- Jaa-a...

Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi?
- Sytytetään se...

Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- Ihan mukavasti.

Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- Tallilla.

Henkilö joka viimeksi näki sinun itkevän?
- Jaska?

Henkilö joka viimeksi oli kanssani elokuvissa?
- Dod.

Oletko nukkunut samassa sängyssä itseäsi monta vuotta nuoremman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa?
- En.

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- Pitempi. Ja sitä se kyllä on :D

Mikä lausahdus sinulle jää tänään mieleen?
- Saapa nähä.

Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- Jossu kyttää vormuloita.

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
- Jaskan. Äitin? emt.

Tajuavatko muut sinut aina väärin?
- Aika usiasti, mutta kyllä niistä on aina selvtty.

Onko sinulla yhtään homoseksuaalia ystävää?
- bi.

Mitä sinulla on ylläsi sängyssä?
- Vaihtelee.

Kuka sai sinut viimeksi suuttumaan?
- Jaska.

Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- Jossu.

Kenelle lähetit viimeksi tekstarin ja mitä siinä luki?
- Juusolle kitisin näytön säädöistä.

Oletko valvonut koko yötä?
- Sillon ku olin nuori ja virtaa täynnä! :D

Ketä aiot seuraavaksi suudella?
- Varmaan tuota omaa Romu-Roopea.

Leikkautatko hiuksesi joka kuukausi?
- EN!

Oletko kenenkään setä?
- Joo. :D

Oliko joku sun vieressä viime yönä?
- Oli.

Onko kukaan sinulle velkaa? Mitä tai paljon?
- Eipä kyl.

Mitä olet viimeksi ostanut?
- Ruokaa ja kynäruiskun.

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- Menin tekeen maitoa tytölle.

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- Laitoin herätyksen.

Taistelu aikaa vastaan.Keskiviikko 15.04.2009 13:32

Tänään pitäisi saada takalasien paikat umpeen, toinen takaovi hitsattua kiinni. Ainaki.
Sitte jos viellä teippailis laseja ja vetelis ensimmäiset maalit. (<- numeroiden paikat ei viellä muuta.)
Jaa.. sitte vois kopistella ja ehtiä ruostepaikkoja.

Jarrutki olis melkein kasassa. tai ainaki läpikäytynä. \o/