IRC-Galleria

|Anna-|

|Anna-|

unelmia unelmia!!

Blogi

« Uudemmat -

Iloa ja surua.Tiistai 06.10.2009 00:57

Viikonloppuna koettiin paljon surua. Tapahtui jotain kamalaa, väistämätöntä ja peruuttamatonta.
Ei sitä jotenkin ole vielä edes sisäistäny kunnolla.

Saman vkonlopun aikana kuitenkin tapahtui myös jotain todella jännittävää. Lopultakin minun unelmani saa tilaa toteutua. Se vie paljon aikaa, rahaa ja hermoja, mutta siitä selvitään. Kenties jo ensi kevääseen mennessä suuret järjestelyt on toteutettu ja voimme elää unelmaelämäämme, YHDESSÄ.<3

Elämä on kummallinen, jaksamista kaikille.

[Ei aihetta]Torstai 20.08.2009 14:19

Olen nähnyt Tuulen tanssivan,
kesäyölle kaipuunsa kertovan.

Olen kuullut Kuusten itkevän,
saloille surunsa sanovan.

Olen tuntenut Tähtien katsovan,
kipujen tietäni seuraavan.

Minä Tuulen tanssissa kaipasin,
Kuusten kyyneleet vuodatin,
ja Tähtien turvan

sinua unohda en.

<3Torstai 20.08.2009 14:13

Lepää rauhassa pikkuinen.

REISSUA!!Perjantai 07.08.2009 01:04

Nyt alkoi kesäloma, viimeinenkin työvuoro ohi!!

KUNKKARIREISSULLE ja siitä etiäpäin sinne tänne.
Katsellaan reilun viikon päästä!! :)

nimiongelma.Keskiviikko 27.05.2009 01:01

Mulla oli miljoona nimiehdotusta varsalle, mutta kun ne kaikki oli orin nimiä. :D
Neidillä ei ole edes kutsumanimeä vielä.

Nimiehdotuksia siis otetaan vastaan!!

VARSA.Tiistai 26.05.2009 01:02

Viime yönä se sitten tapahtui. Minä en tietenkään ehtinyt paikalle, eikä kyllä tallinpitäjäkään varsinaista synnytystä nähnyt. Löysi märän varsan karsinasta kello kolmen tarkastuskierroksella, luultavasti oli aivan juuri syntynyt.

Nätti on tyttö, siis TAMMA! Olin niin 99% varma, että ori sieltä putkahtaa, kun sillon oli ongelmia sen kaksostiineyden kanssa ja isompi alkio jätettiin kasvamaan. Läsiäkään ei onneksi kokonaan tullut, vaikka molemmilla vanhemmilla se on. Kimoa väriäkään ei ainakaan vielä näy. Sukatkin on tytöllä hukassa! :D

Ikionnellinen olen, kahden hevosen omistaja!<3

MAHA.Tiistai 27.01.2009 22:17

Mammalla maha kasvaa. Ei Vappu varmaan enää mahdu tallin ovista sisään, kun varsominen lähestyy. Kantanut on nyt siis 30vkoa ja touko-kesäkuun vaihteessa pitäis varsoa, olikohan LA tarkalleen 31.5.09.

Sain sille myös ihanan paikan, jossa varsoa. Se lähtee Chevalux-tallille tuohon Koski TL:iin. Huhtikuun alusta luultavasti siirretään ja siellä saa sit olla tamma-varsa-laitumella elokuun loppuun asti. Tallilla myös friisitamma, joka varsoo kesäkuun alussa. Ihana paikka, eikä liian kaukana kotoa. Meiltä ajaa tallille n. 30 min.

Haaveet kaatuu!!Sunnuntai 21.12.2008 23:02

Miksei elämässä joskus vois mennä niin kuin on toivonut ja halunnut?
Aina tulee takapakkeja, vaikka kuinka jaksais yrittää..

Noh, kai tästä vielä noustaan.

Haaveesta ei tullutkaan totta. Vielä.

2x KANTAKIRJATAMMATiistai 04.11.2008 00:11

Olipas upea päivä!!

Oltiin tänään Vapun kanssa Ypäjän näyttelyssä ja tavoitteena siis kantakirjata se tällä kertaa työhevospuolelle. Odotuksia ei kauheasti ollut, oltiin kuitenkin molemmat vastaavanlaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tiesin tamman kuitenkin pystyvän annettuihin tehtäviin, jos se vaan jaksaisi keskittyä.

Kantakirjaus suoritettiin ajettavuuskokeella. En edes harkinnut vetokokeita, kantava tamma kun kuitenkin kyseessä. Ei olisi reilua vetää sillä suuria kuormia, tamman joutuessa työskentelemään äärirajoilla.

Vappu oli sitten ainut työpuolelle kantakirjattava tamma, joten saimme suorittaa tehtävät rauhassa (ylhäisessä yksinäisyydessämme) Ypäjän raviradalla. Katsojiakin oli huimat kaksi, kun isäorin omistajat tulivat katselemaan, että kuinkas se viime kesäinen morsmaikku toimii kärryjen edessä. :D
Käyntiaika tammalla oli 500kg kuorman kanssa 8.00, joten siitä saatiin täydet pisteet. Ajettavuuskokeessa kaksi koekuskia ajoivat 200kg kuorman kanssa tammalla pujotteluja, peruutuksia, pysähdyksiä, käyntiä ja ravia. Eihän niistä äijistä ensin ottanut selkoa, mutta kun tamma oli riisuttu valjaista, alkoi kysely. Olivat hyvinkin kiinnostuneita, että mistä tämä tamma tulee. Harvoin kuulemma on tullut vastaan yhtä hyvin toimivaa työhevosta!!

Kun lopulta päästiin rakennearvosteluun ja kuulin Vapun ajettavuuspisteet, olin positiivisesti yllättynyt. Tamma sai ajettavuuspisteitä 19!! ..maksimin siis ollessa 20..
Hyppäsimme kerralla ajettavuuskokeella kantakirjattujen työhevostammojen kärkikastiin
---työhevoskantakirjan historiassa 19 ajettavuuspistettä on saanut vain kaksi tammaa ennen Vappua, yhden saatua 20. Neljän parhaan joukossa siis ollaan!!
..vetokokeella kantakirjattuihin vertaaminen on mahdotonta, siellä kun pisteet määräytyvät ihan eri tavalla..

Rakennearvostelussakin tamma sai paremmat pisteet nyt työhevosena, kuin neljä vuotta sitten ratsuna. Kaseja ja seiskoja sieltä rivi tuli ja rakennepisteiden loppusummaksi UPEA 38!
(luonne 9, liikkeet 7, käynti 8)

TAMMA KANTAKIRJATTIIN II-PALKINNOLLA TYÖHEVOSKANTAKIRJAAN!!

Tästä eteenpäin rekisterinumeromme siis 1914-94RTa ;P



Upean tamman olen kyllä itselleni löytänyt, toivottavasti varsasta tulee samanmoinen!<3

Jeijeijee!!Keskiviikko 25.06.2008 18:12

Kauan on odotettu ja toivottu. Tänään SE sitten tapahtui.
NYT PEUKUT JA VARPAAT PYSTYYN!!!&lt;sydän&gt;
« Uudemmat -