IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 08.08.2009 21:21

Perjantai-ilta. Työputkeen kadonnut vapaus tahtoo taas näyttäytyä avustuksenaan hotelliasikkaiden huoneisiinsa unohtamat alkoholipitoiset juomat. Hyytävää steppausta sateenkaarikansan keskellä. Edellä mainitut luovat tanssiliikkeeni lievät syynä ajautumiseeni pienimuotoiseen nujakkaan homomiehen kanssa. Kotimatkalla päätän oikaista kirkon pihamaan kautta, mutta eksynkin lopulta harhailemaan hautakivien sekaan.

Aamulla krapulapiknikille idylliselle mäelle. Hipelöidessäni kaupan herkkuosaston luona mustikkamuffinsseja aggressiivinen mummo kehottaa minua moneen otteeseen tarkistamaan ostoksieni päivämäärän eikä rauhoitu, ennenkuin totean muffinssien olevan edelleen ihan syötäviä. Pummilla puutarhaan, joka osasi aluksi kätkeä olemassaolonsa, mutta paljastaa lopulta itsensä sitkeän etsimisen ja päättömän harhailun jälkeen. Kukat ovat ihan nättejä, mutta kasvihuoneessa ei kykene hengittämään ylitrooppisen ilmaston vuoksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.