IRC-Galleria

ööptöptöp

ööptöptöp

wake in hell

Blogi

« Uudemmat -

hooh...Keskiviikko 04.03.2009 21:15

Dragonforcen keikka meni aika putkeen, samiin törmäsin jo ennen keikkaa, samaa matkaa paikan päälle. Sisällekkin päästiin, sitten sain jossain välissä herra totmanilta "after show party"-rannekkeen. Kusipäisiä portsareita kyllä tavastia sisältää, ei vittu ymmärrä selvää suomen kieltä perkele. Keikan jälkeen vartoilin pihalla että pääsisi nukkumaan kuten olin aikaisemmin hra totmanin kanssa sopinut, odotellessa muutaman sanan taisin vaihtaa Lauri Porrankin kanssa? mahtoi olla fiksut keskustelut. Sitten herrasväki saapui pihalle ja orkesteri muutenkin taisi lähteä omiin suuntiinsa, sitten hotellille totmanin ja muuan nais-ihmisen kanssa ja kaikki sielläkin vituiksi. Hieman asiasta vittuuntuneena linja-auto asemalle, tietenkin samaa reittiä mistä bussit kulkee. Odottelemaan pääsin kun väänsi ovia auki, 3:15 lähtisi auto. Sitten noin 5 minuuttia ennen auton tuloa ajattelin mennä tupakille vielä, taas väännettään ovi auki. Kuski ihmeissään mitenkä olin päässyt pihalle, sitten autoon ja pienet unet, onneksi kuski tuli hämeenlinnassa herättelemään, muutoin olisi taas päässyt tampereelle juopottelemaan. Sitten olikin taksin vuoro, taskussa 6€ , kuski ei luvannut heittää alle 7:70€. Ei perkele mitähän vielä sitten? Sitten pääsinkin vihdoin ottamaan unet, ei pitkät kyllä olleet, about 4-5 tuntia.

Ps. Vieläkin hämää että mistä vitusta me ollaan keskusteltu Porran kanssa? Bassoista? Asuuko sisälläni pieni basisti????

kukkuu.Torstai 22.01.2009 22:40

ihmettelen tässä koska olen ollut töissä. olen ollut mutta en muista päiviä tai tunteja, lopputulos dementia iskee.

hahah!Torstai 06.11.2008 23:08

huomenna tampesteriin juopottelemaan, euroopan reissaajien kanssa tarinoimaan ja ennen kaikkea pois täältä. lammi haisee!

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 23:21

Alone in the dark
When silence is reigning after victory ride
Carry on, along the way
Faithful to your dreams
To reach for the stars and proudly attain glory
Rising up out of the flames
To raise your armours high
Face to face with your destiny

There are so many things
Cling to the past, hard are all your memories

Carry on, along the way
But don't falling down
Long is the road leading to earthly paradise
Rising up out of the flames
To raise your armours high
Face to face with your destiny

[Pre-Chorus:]
Forward to survive
Without leaving the fear appear
Fighters ones for all and brave out with courage
To the death we still repent

[Chorus:]
We are glorious, glorious
Mighty is right again
Bravery in the field all everyone
Unity is getting number one
So glorious, glorious
The enemy has run away
It's victory when all is done
Unity is getting number one

[Solo: Oliver / Kevin / Charley]

There was a time
Riding across the way
Lost and tired
In the cold light of day
Resounded in the wild
We were the chosen ones
Soldiers for better or for worse

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 01:02

Out of the darkness the voices are calling
Riding the wings of a song
The Fury is screaming and Heaven is falling
I feel it coming on strong.
[Chorus:]
The lightning strikes cracking the night
It feels like never before
Thunder and sparks in the Heart of the Dark
I hear a Rising Force.
Searching my soul I find something else
I take my life in my hands
From the gates of Heaven to the altars of Hell
The Power is at my command.
[Chorus:]
The lightning strikes cracking the night
I'm not the same anymore
Thunder and spark in the Heart of the Dark
I feel a Rising Force.
Burned by the glory of a sacred fire
A Rising Force starts to shine
Alone in the inferno it soars ever higher
Leaving the demons behind.

fire in the............Keskiviikko 27.08.2008 00:13

Forever and ever
my spirit will soar
journey without end
you mortal fools
keep fighting your wars
but you cannot win
like the sky
I'm perpetual
I'll never die
don't come and tell me
your life is so rough
nothing for nothing
no walls in this world
will heed you enough
I'll get what i want
like the sky
I'm perpetual
I'll never die
your gods may come and go
eons may pass
but in the end i know
I shall forever last...
never die.

ehtoota.Torstai 31.07.2008 20:24

Mahtaako olla ankkalinnaan menijöitä viikonloppuna? Tutut saa ilmotella jos takapenkille mahtuisi. Nyt on keppikin myynnissä sitten.

Jynkky.Sunnuntai 13.07.2008 20:50

Jynkky on semmonen kiva juttu jossa näkkyy tissit, perse, pimppi ja pippeli ja näitä kaikkia läiskitään vastakkain ihan hulluna. Jynkkyä esiintyy kirjallisuudessa, elokuvissa, kuunnelmina, näytelminä, kuvina ja melekeimpä missä tahansa formaatissa. Jynkkyä on kiva kattella tai lueskella, ylleensä ihan omassa seurassa. Jyri on kylpytakkiklubin jynkkyvastaava

perkele.Torstai 03.07.2008 21:47

Vieläkin töissä saatana. Vielä reilu tunti ja kamat kasaan ja tuopilliselle. perus 13+ tuntia..prkl!

rairai!Torstai 19.06.2008 17:29

Hahaa! rautaruukin paska 2-viikkonen on ohi! Töistäkin päästiin vähän turhankin aikasin. Nyt voi hyvällä mielellä juoda loputkin mitä tilistä jäi eli ei juuri mitään. Hyvää juhannusta ja muistakaa juopotella niin että maksakirroosi on lähellä, älkääkä kuseskelko veneestä!!!!!
« Uudemmat -