IRC-Galleria

ReisusaTorstai 15.07.2010 22:49

Jooh, tosiaan viime lauantaina (10.7.) tuli lähdettyy reisuun, ensmäne etappi oli Padasjoki missä rakas isosiskoni asuu. Siellä tuli vähän nautittua, mikä johti siihen että mutsin kanssa vedettiin toisen paikallisen karaokessa Ukkometso... Loppuilta meniki sitte niin, että filmi vähän pätkis ja huhhei... Mutta ainakin joskus kolmen aikaan aamuyöstä söin savukalaa ;D

Sunnuntai 11.7.
Krapula. Savukala haisi. Krapula. Puolen päivän nurkilla kuitenkin päästiin lähtemään reittiä Jämsä-Petäjävesi-Karstula. Siellä oli eka pysähdys ja mä vetäsin MegaDogin naamariin. Matka jatku siitä Viitasaarelle, missä auto meinas sanoo sopimuksen irti. Päästiin kuitenkin jatkamaan Pihtiputaalle, josta Pyhännän kautta Manamansaloon Kajaanin nurkille, missä piti yötä olla. Mut ne paikat oli ihan paskoja ni päätettiin ajaa sitte Paltamon kautta ja yötä oltiin loppujen lopuks Ristijärvellä.

Maanantai 12.7.
Reilusti ennen puoltapäivää taas lähdettiin, suuntana Rovaniemi. Puolangassa piti pysähtyä kahville, mutta vitu siellä mitään ollu, joten ajettiin Pudasjärvelle. No totta vitussa se on niin tuppukylä ettei sielläkään mitään hyväksyttävää paikkaa ollu. Ranualla onneks saatiin kahvit ja sämpylät, muutaman ajotunnin jälkeen. Ranualta sitten sinne Rolloon, käytiin kaupassa ja sitte Rovaniemen Norvajärvelle, missä meillä tä mökki nyt sit on.

Tiistai 13.7.
Kauppaan lähdettiin yhden aikaan, ja totta kai siellä parkkiksella se auto rupes taas vittuilee. Citymarketin vartijasetä tuli kattomaan että mikä on onklema. Tottahan se oli avain, liian kulunu. Käveltiin noin kolmen kilsan matka Rollon keskustaan Lukkoliikkeeseesn ja saatiin uus avain. Sen jälkeen käytiin Lordin Rocktaurantissa munkkikahvilla (1,5e/nuppi!!) ja lähdettiin takas autolle. Onneks se sitten oli siinä avaimessa se vika, eikä virtalukossa. Toivotaan ainaki että näin pysyy... Sitten haettiin kaljaa ja ajettiin mökille ja ruvettiin juomaan.

Keskiviikko 14.7.
Ukkosmyräkkä. Sen piti kestää monta tuntia. Vitut. Lähdettiin neljän maissa ajamaan ja päätettiin mennä Joulupukin Pajakylään, jälleen kerran. Siellä oli ihan yhtä vähän katottavaa ku muinaki kertoina, mutta pakko sinne oli taas mennä. Sieltä kauppaan, ostettiin muutama olut ja juotiin muutama olut. Saunassa käytiin, ja uimassa.

Torstai 15.7.
Tänään. Tuli vähän nukutta pitkään, ja jumanvittu täällä oli kylmä!! Joku 14 astetta, mut tuuli osus niin hyvin tännt, ja suoraan pohjosesta. Iltäpäivällä apropoo kahdelta lähettiin road tripille tonne länsiraja tuntumaan päin. Sieltä Takas Rolloon päin, ja Tanen kanssa oli treffit napapiirin Shellillä. Kahvit juotiin ja Tane lähti jatkaa matkaansa Luostolle päin. Nyt juon olutta ja istun tässä.

Kiitos, nam.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.