IRC-Galleria

Väyrystykää! (Osa 1)Keskiviikko 07.07.2010 19:48

No niin rakkaat lukijat, on tullut aika julkaista ihka ensimmäinen hengellinen lukupakettimme, Väyrystykää! Toimitusmursuna minulla on ilo ja kunnia kertoa Teille, rakkaat lukijamme, että päätin juuri lähteä Emppu-Mursun kanssa oluelle. Määränpäämme on vielä hieman mysteeri, mutta vannomme kautta kiven ja kannon olla elävien kirjoissa vielä huomenna! Eli siis me emme mene Tinatuoppiin. Kiitos, nam.

Hengellisyys ja Väyrynen

Ensimmäisen numeron aihe on tietysti yllämainittu, sillä koen itse henkilökohtaisesti olevani vastuussa siitä, että tämä asia varmasti menee hieman hidasälyisten Mursulahkolaisten paksuun karvattomaan kalloon.

Paavo Väyrynen on Paavo Väyrysen ihmisnimi. Paavo Väyrysen oikea nimi, Mursunimi, on Makka-Ra. Menikö jakeluun?

Makka-Ra on meidän Mursujen Jumalolento. Ok?

Pääsemme siis lopputulokseen, että Paavo Väyrynen on uskontomme. Menikö perille?

Uskonnon kanssa pitää kuitenkin olla äärimmäisen varovainen. Emmehän me mursut halua että muslimit valloittavat maamme, vievät kunniamme ja sodan päätyttyä jäävät tänne asumaan ja vievät rahamme. Emmehän?

Muslimeilla tämä uskonto ei ole mitenkään normaalia toimintaa. He ovat äärimmäisen fanaattisia ja pommittelevat itsensä ja toiset tuusan nuuskaksi, niin että paska vain lampeen lumpsahtelee. Lainatakseni erään harvinaisen viisaan ihmisyksilön sanoja: "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.". Mutta muistakaa, rakkaat lukijat, että tämä ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA koske Väyrystyneitä, Mursulaisia, eli meitä, jotka uskomme Luojaamme Paavo Väyryseen!!

Uskokaa minuun, Hallitus- ja Toimitusmursuun, että muut uskonnot ovat tappavia sairauksia, kuten HIV ja muut taudit! Ne kaikki koituvat ennen pitkää kuolemaksi! Parhaana esimerkkinä pitäkäämme muslimeja. Ne lentelevät lentokoneilla ja ties millä ropeli-zeppeliineillä pisin pilvenpiirtäjiä. Mutta ME, Mursut, olemme huomattavasti edellä tuota surkeaa ja rappiollista oliota, joka kävelee kahdella jalalla!

Mursut ja maailmanvalloitus

Olen hartaasti miettinyt miten meidän Mursujen pitäisi edetä maailmanvalloituksemme suhteen. Joukkoomme liittyy koko ajan lisää potentiaalisia Mursukokelaita, mutta meidän pitää liittoutua muiden lahkojen kanssa, jotta takaamme tulevaisuuden komeutemme!

Itse henkilökohtaisesti suosittelisin liittoutumista Siili- ja Muurahaislahkojen kanssa!! Siilit soveltuvat hyvin ihmisvastaisiin yöhyökkäyksiin, ja Muurahaiset ovat parhaimmillaan päiväsaikaan. Muurahaiset voivat mahtavalla joukkomielellään siirtää ihmisrääpäleiden tankit pois meidän Mursujen reviiriltä!!

Olkaamme kiitollisia jumalolennollemme, Makka-Ra:lle, että saimme huikaisevan älymme! Ilman Häntä asuisimme vieläkin Siperiassa ja joutuisimme käymään jokavuotisessa Mursumafia-delegaation kokouksissa. Me, Seitsemännen Ulottuvuuden Avaruusmursupiraatit, valloitamme vielä koko maapallon uskollisten liittolaistemme avulla! (Mutta tottahan toki syömme liittolaisemme maailmanvalloituksen jälkeen, jotta saamme hallita koko universumia yksinämme!!) Tämän jälkeen Jumalamme Makka-Ra saa taas nousta valtaan!

Loppusanat

Minä, Hallinto- ja Toimitusmursu, toivon koko läskisen ja vaaleanpunaisen sydämeni pohjasta, että Te, hyvät lukijat, ymmärrätte lahkomme syvimmän olemuksen. Antakaa Väyrysen tuoda valo sydämiinne, niin pelastutte ikuiselta kadotukselta!

Rakkaat lukijat, Väyrystykää!

-- Yours truly, Hallintomursu Ötö

Tä on pakko nähdä... ;DKeskiviikko 07.07.2010 14:23

NAISELLISUUSTESTI!
0-5 = sä oot kuule tosimies!
6-11 = oot yhtä naisellinen ku marilyn manson
12-17 = pojat ei mitenkää jumaloi sua...
18-22 = normi nainen
23-28 = aika diiva
29-34 = oot tosi naisellinen
35-40 = sä oot yhtä naisellinen ku mikael jackson!

1. En juo kahvia ( )
2. Meikkaan lähes joka päivä (1)
3. Ajelen sääri-ja kainalokarvat (2)
4. Pidän kropastani (3)
5. Minulla on hyvä kroppa (4)
6. Pidän hameita ( )
7. Osaan trampoliinilla voltin ja pääsen siitä helposti jaloilleen ( )
8. Tykkään lauluista, joissa kerrotaan rakkaudesta ( )
9. Kuuntelen poppia ( )
10. Kuuntelen klassista ( )
11. Olen seurustellut yli kolme kertaa (5)
12. Olen seurustellut itseäni vuotta vanhemman kanssa ( )
13. Olen suudellut poikaa kunnolla (6)
14. Hihitän ( )
15. Pidän kasvoistani ( )
16. Minulla on kauniit kasvot ( )
17. En koske mielelläni likaisiin asioihin ( )
18. Hiukset ovat ikuinen ongelma (7)
19. Inhoan sadetta ( )
20. Minua harmittaa, jos sotken vaatteeni ( )
21. Kiljahdan, jos säikähdän kunnolla ( )
22. Pojat on kivoja (8)
23. Tiedän, että ainakin viisi kundia on kiinnostunut minusta ( )
24. Matkustan kaikki kilometriä pidemmät matkat autolla ( )
25. Ihastun helposti ( )
26. Mutta ihastukset menevät myös helposti ohi ( )
27. Pidän kilteistä pojista enemmän kuin koviksista ( )
28. Pelkään pimeää ( )
29. Pelkään korkeita paikkoja ( )
30. Pelkään hämähäkkejä ( )
31. Kalja on kamalan makuista ( )
32. En röyhtäile julkisesti ( )
33. Rakastan shoppailua ( )
34. Ja minulla on varaa kunnon tuhlaukseen ( )
35. Vaaleanpunainenkin on ihan kiva ( )
36. En osaa puolustautua, jos kimppuuni hyökkäisi mies ( )
37. Pysyn hyvin pystyssä korkkareilla, joissa on 7 cm korko ( )
38. Syön terveellisesti ( )
39. Minulla on monta läheistä tyttökaveria ( )
40. Tykkään pitää hiuksia kiinni ( )

Vittu jeePerjantai 25.06.2010 18:35

On tulossa niin vitun jännä juhannus, varmaankin selvinpäin.. Sellasta se on ku on perse ihan levällään taas ;D Noh, ehkä mä kuitenki pärjään tän kerran ku oon muutenkin vähän enemmän viikkojuoppo, lahjattomat ryyppää viikonloppusin!! Ja muutenki tä juhannus on mun mielestä vaan joku vitun hippipyhä xDD Mä rentoudun katsellessa Satyriconin musiikkivideoita, siinäpä vasta silmänruokaa <3

KapakkatappeluMaanantai 21.06.2010 03:42

Kapakkatappelu on tappelun hienostuneempi muoto, jota harjoitetaan ainoastaan kapakoissa ja ainoastaan humalatilan vallassa. Kapakkatappelun Maailmanliitto (WBFA) valvoo tarkasti kapakkatappeluotteluita ja sakottaa selvänä ja kapakan ulkopuolella käydyistä otteluista. Kapakkatappeluun ei tarvitse lupaa amatööritasolla, mutta ammattilaiseksi ryhtymiseen tarvitsee lupapaperit.

Säännöt:
- Kapakkatappelussa saa käyttää kaikkea paikan irtaimistoa aseena. Ampuma-aseet ovat kiellettyjä normaaleissa kapakkatappeluissa, mutta mikäli mukana on mafiosoja, tuliaseiden käyttö on luvallista.

Maailmanliiton virallinen tärkeimpien sääntöjen luettelo:
- 1. Vastustajaa saa hutkia millä tahansa, mikä osuu käteen.
2. Vastustaja on kuka tahansa kuka osuu eteesi ja jonka naamasta et satu pitämään.
3. Voittaja on viimeinen, joka kaatuu.
4. Baarimikko voi ottaa osaa tappeluun, mutta hänen tuloksiaan ei noteerata ranking-listalla.
5. Kuka tahansa humalassa kapakan sisällä oleva voi liittyä mukaan alkaneeseen tappeluun tai olla osallisena sellaisen aloittamisessa.
6. Vastustajan tappamisesta saa miinuspisteitä.
7. Sellaiset, jotka yrittävät selvitä tilanteesta puhumalla, saa lyödä ikkunan läpi.

Yleisimmät aseet:

Nyrkki

* Tyyppi: Lyömäase
* Hyödyt: Erittäin helppo saatavuus. Nopea valmistaa ja käyttää.
* Haitat: Rystysten rupeentuminen.

Yksinkertaisin kapakkatappeluase. Jokaisella pitäisi olla sellaiset valmiina. Mikäli sinulla ei ole, käänny lääkärin puoleen.

Baaritiskiä vasten rikottu pullo

* Tyyppi: Terä/lyömäase
* Hyödyt: Tuskallisuus, helppokäyttöisyys. Helppo saatavuus.
* Haitat: Tähtäämisen vaikeus, humalatilasta riippuen.

Perusmallia oleva puolustus- ja hyökkäysase. Toimii vain lasisilla pulloilla. Valmistetaan iskemällä viina-, kalja- tai likööripullon pohja rikki baaritiskiä vasten. Käsikahvana käytetään pullon kaulaa. Terävällä päällä löydään.

Tuoli

* Tyyppi: Lyömäase
* Hyödyt: Helppo saatavuus ja suhteellisen helppo käsiteltävyys.
* Haitat: Hitaus.

Toinen perusase. Valmistetaan nousemalla äkillisesti paikalta ja tempaamalla tuoli käteen. Käytetään lyömällä painavampi tai kovempi pää edellä vastustajaan. Metallituoli toimii paremmin kuin puinen, mutta puutuoli on nostalgisempi, ja sitä käytettiin paljon varsinkin Villin Lännen aikoina. Tosin tuolloin käytettiin paljon myös tuliaseita.

Käsilaukku

* Tyyppi: Lyömäase
* Hyödyt: Nopeus, äkillisyys.
* Haitat: Saatavilla normaalisti vain naisilla. Pieni tehokkuus.

Yleisesti naisten käyttämä ase, mikäli tämän sukupuolen edustajia sattuu päätymään kapakkatappeluun. Tunnettu nopeasta fire ratesta, mutta damage on melko pieni. Mitä painavammilla tavaroilla laukku on täytetty, sitä isompi damage sen iskuilla on, mutta suuri massa huonontaa fire ratea. Nopeasti käytettävissä.

Haulikko

* Tyyppi: Tuliase
* Hyödyt: Tehokkuus.
* Haitat: Mahdolliset kuolemantapaukset. Sairaalakulujen korvausvelvollisuus. Poliisi.

Baarimikon yleisin puolustautumisekeino. Haulikon lisäksi baarimikon yleinen taktiikka on linnoittautuminen baaritiskin taakse ja poliisin soittaminen. Tosin jälkimmäistä suosivat vain henkiriepuaan vähemmän arvostavat baarimikot

Pistooli

* Tyyppi: Tuliase
* Hyödyt: Tehokkuus, pieni koko. Käyttöetäisyys.
* Haitat: Ks. edell.

Mafiosojen tullessa mukaan kapakkatappeluun tuliaseet muuttuvat luvallisiksi. Sekä mafiosoilla että normaalilla väellä yleisin tuliase on pistooli.

Nyrkkiraudat

* Tyyppi: Lyömä/teräase
* Hyödyt: Yhdistettyinä hyviin nyrkkeihin erinomainen puolustuskeino. Suojaa rystysten rupeentumiselta.
* Haitat: Ongelmat poliisin kanssa.

Helvetin enkelien ja muiden kovanaamojen usein käyttämä puolustuiskeino. Toimminnaltaan kuten nyrkki, mutta tehokkaampi. Ainoa huonous on, että poliisi tapaa katsoa karsaasti nyrkkirautojen käyttäjiä.

Kettinki, putkenpätkä, jakoavain jne.

* Tyyppi: Lyömäase
* Hyödyt: Tehokkuus verrattuna normaaliin nyrkkiin. Helppo löytää pihoilta tai työkalulaatikosta.
* Haitat: Ks. edell.

Myös kovanaamojen suosiossa olevia aseita, mutta myös normaalit tappelijat käyttävät tämän kaltaisia metallisia aseita melko usein. Aiheuttavat melko paljon tuhoa, mutta eivät sisällä yhtä suurta kuolemanvaaraa kuin tuliaseet.

Energiahyökkäys

* Tyyppi: Energia-ase
* Hyödyt: Tehokkuus. Isolla T:llä.
* Haitat: Vaarallisuus. Kapakalle mahdollisesti aiheutuva tuho. Vaikea saatavuus.

Energiahyökkäykset muuttuvat luvallisiksi vain, jos tappeluun tulee mukaan joku Z-sotureista, esim. Goku tai Vegeta. Henkilö, joka osaa käyttää energiaa, saa saa välittömästi etulyöntiaseman kilpakumppaneihinsa nähden.

Baarin henkilökuntaMaanantai 21.06.2010 03:36

-Portsari

Portsarit eivät päästä sinua sisälle, jos olet alaikäinen tai liian kännissä. Tosin naispuolisilla on se etu, että he voivat hieman keimailla, ja miespuoliset voivat yrittää olla avokätisiä. Usein he myös päästävät kaverinsa sisään ilman narikkamaksua. Nämä gorillat kuitenkin suuttuvat pienestä, ja voit pian lentää niska-pers-otteella ulos.

-Baarimikko

Baarimikko on symppis kaveri. Hänelle voit kertoa kaikki surusi, hän varmasti kuuntelee - ainakin puolella korvalla. Hän voi tarjota sinulle ehkä drinkinkin pienellä alennuksella, kuhan vain lupaat kustantaa muille baaritiskillä istujille kierroksen.

-Blokkari

Blokkari on se tyyppi joka yrittää aina viedä juomalasisi, vaikka siellä olisi vielä jotain jäljellä. Voidaan pongata häröilemässä tiskikoneen lähettyvillä.

Mä oon ihQgaltsuteini... ;DMaanantai 21.06.2010 02:13

. milloin olisit viimeksi tarvinnut jotakuta? - Nyt =(
. milloin viimeksi pelkäsit? - Jokunen päivä sitte ku pojat jätti mut yksin kattoo Dead Silencee ;D
. onko sinulla lempinimiä? - Liikaakin
. mitä instrumenttia soitit viimeksi? - Turpaani
. kenen äänen haluaisit kuulla nyt? - Mieheni.. Ja Sinin tietysti <3
. milloin rakastuit? - Mä en oikein tykkää kyseisestä sanasta
. ärsyttääkö säännöt sinua? - Ketäpä ei ??
. oletko ollut ihastunut vastentahtoasi? - Periaatteessa kyllä
. tykkäätkö käydä saunassa? - Aina joskus, mökillä eniten
. pidätkö kouluruuasta? - Riippuu aika paljon
. oletko koskaan lähettänyt salaista ystävänpäiväkorttia? - En
. valvotko mielelläsi myöhään? - Juu, vastentahtoisesti. Mä oon yöeläin ^^
. oletko itkenyt ilosta tänä vuonna? - En
. voisitko lyödä henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - Löin jo kerran, mut kyl uus varvi kelpais
. suutelisitko tätä henkilöä? - En vaikka vitulla päähän löisit
. osaatko kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä? - Juhuuuu... ;D
. osaatko keittää kahvia? - Mä keitän Turun parasta kahvia !!
. onko tänään ollut hyvä päivä? - Ihan semi jees
. mitä olisit halunnut tänään tapahtuneen? - En minä tiedä
. moneltako heräsit tänään? - Hmm.. Tosi myöhään =D
. olitko koulussa/töissä? monestako moneen? - En ollut, nyt on sunnuntai. Idiootti.
. montako lämmintä ruokaa olet syönyt tänään? - Tasan nolla
. oletko kuunnellut tänään musiikkia? - Koko ajan
. oletko katsonut/aiotko katsoa tänään tv:stä jotain? mitä? - Tähtiportti !! xDD
. onko sinua ärsyttänyt tänään joku? - Ei oikeestaan
. millainen ilma tänään on ollut/on? - Semi aurinkoista, nyt pilvessä
. oletko käynyt/käytkö tänään ulkona? - Tupakalla parvekkeella
. oletko tehnyt tänään jotain, mitä ei olisi pitänyt? - En
. oletko miettinyt tänään paljon jotain? mitä? - Miestä siitä lähtien ku se lähti.. ='(
. mitä aiot tehdä vielä tänään? - Ei mitään käsitystäkään
. mikä on tämän päivän paras kappale? - Hmm... Die Motherfucker Die !!
. onko sinulla tänään jo tiedossa mitä aiot tehdä viikonloppuna? - Vittu justhan viikonloppu meni.. Mut seuraava vkl on juhannus \,,/
. onko sinulla ollut tänään joku ruumiinosa kipeänä? - Niska ja pohje
. suutuitko tänään jollekin? - En
. halasitko tänään jotakuta? ketä? - Miestäni ^^
. mikä tästä päivästä jäi erityisesti mieleen? - Parranajo- projekti vähän nauratti x)
. monelta aiot mennä tänään nukkumaan? - Jännä nähä
. onko sinulla kuvia netissä? - Eeeeei..
. sano yksi paikka, missä nyt haluaisit olla tämän paikan sijasta? - Disneylandissa !!
. mikä on lempihuonekalu huoneessasi/asunnossasi? - Miun päättötyö :)
. nukutko unilelun/unilelujen kanssa? - Mies =) mut jos nukun yksin ni on mul mun Führer- nalle
. mitä pelasit viimeksi? - En muista, Buzzia vissiin
. ensimmäinen sana, mikä tulee mieleesi juuri nyt on? - Vittu
. kaikki värit mitä kaikissa vaatteissasi on juuri nyt? - Musta, musta, musta ja vähän valkosta
. mitä kuuntelet? - Bodomiahan tässä..
. oletko koskaan ollut vakavasti loukkaantunut tai sairas? - En kyllä ole viittiny
. kuinka pitkä olet ilman kenkiä? - 158,5cm ellen oo jo menny kasaan =D
. omistatko asetta? - No se nyt vähän riippuu... ;D
. mitä juot mieluiten heti aamusta? - Vettä
. teetkö punnerruksia? - Vitu
. seurusteletko? - No miten sen nyt ottaa... Vähän niinku joo.. ;)
. pidätkö sateesta? - Juu jos ukkostaa
. onko sinulla ADHD? - Välil vois kyl luulla.. Mut enemmänki kyl joku psyykehäiriö xD
. oletko tehnyt jonkin asian väärin lähiaikoina? - Ja minähän en tee ikinä mitään väärää !!
. kolme tänään ostamaasi asiaa? - En oo ostanu mitään, lällislää !!

Vieläkin on tylsää =DMaanantai 21.06.2010 01:50

Sukupuolesi? - Tytsy
○ Pituus? - 158,5cm
○ Silmien väri? - Sinivihreet kai
○ Hiusten väri? - Tällä hetkellä mustat
○ Seurusteletko? - No nii no, miten sen nyt ottaa.. ;)
○ Mitä/ketä ajattelet nyt? - No sitä miestä =)
○ Mikä sinusta tulee isona? - Isompi ja vahvempi
○ Ovatko sormesi kipeät? - Eipä kyllä
○ Kramppaako jalkasi koskaan? - Joskus
○ Horoskooppisi? - Vesimies
○ Omistatko nallepuh sukkia? - En tosiaan
○ Lempiväri? - Musta, vihree ja punanen
○ Lempinimi? - Kääpiö, Pygmi, Pirpana, Vaahtosammutin, Pysäköintimittari, Umppa Lumppa, Ötö jne jne... =D
○ Lempiruoka? - Kiinalainen ja veriset pihvit <3
○ Lempijuoma? - Olut tietysti
○ Haluaisitko asua muualla? - Jossain keski-Suomessa
○ Lempibiisi? - Ashes To the Stars - Tarot
○ Lempibändi? - Liian monta
○ Lempiartisti? - Elvis ja Cash \,,/
○ Lemmikkieläimet? - Kisulit ja kalat
○ Minkä niminen haluaisit olla? - Ritva-Liisa xD
○ Harrastukset? - Datailu ja ryypiskely, lahnailu
○ Juotko? - Kyllä vain
○ Poltatko? - Totta munassa
○ Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - Sini ja se mies <3
○ Mistä tavarasta et voisi luopua? - Sytkäri ;D
○ Mitä unia näet useimmin? - Söpöjä, sellasia mistä ei tajua mitään
○ Millä autolla haluaisit ajaa? - Minillä!! Tai sit -67 Impala
○ Lempikukkasi? - Kalla
○ Vihaatko ketään? - Kyllä vain, ja sydämeni pohjasta
○ Mitä et suostuisi tekemään mistään hinnasta? - Kaikkea voi tehdä ku hinnasta sovitaan
○ Uskotko että voisit joskus olla superjulkkis? - Tietenkin, mussa on ainesta vaikka mihin ;D
○ Tunnetko olevasi ihailtavan loistava? - Tietenkin ystäväiseni
○ Paras radiokanava? - Radio Rock
○ Minkälaisesta kampauksesta/tyylistä pidät? - Hiukset auki vaan
○ Mitä sinulla on päälläsi? - Farkut ja miehen t-paita :)
○ Pahin mokasi? - Mutta enhän minä mokaile koskaan!! xD
○ Elämäsi onnellisin hetki? - Noin kello 7 huomenna aamulla ku mies tulee ^^
○ Pidätkö itseäsi parhaana? - Kyllä vain
○ Kenen kanssa viimeksi mailailit? - Mailailin?? xDD
○ Kenen kaa viimeksi puhuit puhelimessa? - Fossiilin
○ Rakastatko montaa ihmistä? - Jep
○ Romanttisin paikka? - Oman kullan kanssa vaikka Topinoja
○ Mistä paikasta sinulla on ihanimmat muistot? - Kesälomareissuilta
○ Ketä ihmistä ajattelet usein? - Siniä, Emppua, muita kavereita ja miestä
○ Oletko koskaan käynyt tampereella? - Kyllä olen
○ Kenen viereen olet aina unelmoinut että pääset nukkumaan? - Onhhan niitä muutamakin.. En kommentoi =)
○ Kenen hymystä sinulla lähtee jalat alta? - Mieheni ihana <3
○ Mitä mietit tällä hetkellä? - Miestä ='(
○ Mitä siskosi/veljesi sanoi sinulle viimeksi? - En muista
○ Oletko koskaan rukoillut? - Vitu
○ Kenet ottaisit mukaan autiolle saarelle? - Sinin ja mieheni
○ Oletko punastellut viimeisen viikon aikana? - Melkeen ku mulle tuotiin kukkasia ^^
○ Osaatko ottaa rennosti? - Sehän on mun bravuuri
○ Pysytkö paikallasi minuuttia kauempaa? - Jeps
○ Tiedätkö mikä on uikutuskerho? - Joo se on se mun juttuni =D
○ Oletko tyytyväinen elämääsi? - Melkeinpä voisin sanoa että suurinpiirtein
○ Onko sinulla vakavia sairauksia? - Eipä kyllä ole
○ Oletko usein niin ajatuksissasi, että et kuule etkä näe mitä ympärillä tapahtuu? - Aina sillon tällön
○ Oletko vaivautunut jos joku katsoo sinua? - En ollenkaan, mä oon niiiin tottunu siihen xD
○ Paras elokuva minkä olet katsonut? - Apocalypto, Dead Silence ja Red Cliff
○ Merkitseekö raha sinulle paljon? - Onhan se aika välttämätön asia, mutta ei niin kamalasti
○ Voisitko kuvitella tuhlaavasi 200 euroa kenkiin? - Jep, sillä saa kahdet maiharit ;D
○ Kuka teillä kävi viimeksi kylässä? - Emppu ja Lauri
○ Muuttuisitko hirveesti ihmisenä, jos voittaisit 1 000 000 euroa? - Tollasta ei pysty ees kuvittelemaan.. Mut voi olla et must tulis hirvee kusipää =D
○ Oletko ylpeä ihminen? - Olen kyllä
○ Oletko koskaan pyörtynyt? - No silleen semisti kai
○ Oletko koskaan laittanut lantin lanttia hyväntekeväisyyteen? - Vitu
○ Onko sinusta häpeällistä näyttää tunteensa? - Ei tietenkään
○ Tunnetko itsesi rikkaaksi? - Henkisellä tasolla kyllä, rahallisesti en vitussakaan xD
○ Onko elämä elämisen arvoista? - Tietysti!
○ Kenen äänestä pidät eniten? - Mieheni <3 ja Satyrin ääni on kans aika porno ;D
○ Onko sinulla päivällä erillainen ääni kuin illalla/aamuyöstä? - En minä vaan tiiä.. Riippuu promillemäärästä kai
○ Soittaako sinulle juuri nyt joku tällä hetkellä? - Ei =/

Vittu että on tylsää =DMaanantai 21.06.2010 01:08

KÄNNYKÄN NIMILISTA

~H:lla alkavat
Montako heitä on? - 13
Kuka heistä on sinulle tärkein? - Henkka
Kuka asuu sinua lähimpänä? - Henna

~I:llä alkavat
Montako heitä on? - Ei yhtään
Oletko halannut jotakuta heistä? Ketä? - ...
Kenet heistä olet tuntenut pisimpään? - ...

~J:lla alkavat
Montako heitä on? - 19
Ketä heistä halaisit nyt mieluiten? - Jaano ^.^
Kuka heistä on rasittavin? - Jeppe

~K:llä alkavat
Montako heitä on? - 20
Kuka heistä on kaunein/komein? - Kimi (mut en paljasta kuka niistä neljästä =D)
Oletko suudellut jotakuta heistä? Ketä? - Kahta, Kaiju ja Kenny

~L:lla alkavat
Montako heitä on? - 7
Oletko tapellut tosissasi jonkun henkilön kanssa? Kenen? - En
Kuka heistä on läheisin ystäväsi? - Lauri varmaankin

~M:llä alkavat
Montako heitä on? - 18
Kuka heistä on vanhin? - Mummi
Kenet heistä näit viimeksi? - Mikan

~N:llä alkavat
Montako heitä on? - 1
Kuka heistä on hauskin? - Nilkki =D
Ketä heistä näet vähiten? - Nilkki =D

~R:llä alkavat
Montako heitä on? - 8
Kenen kanssa heistä tekstailet eniten? - Rikun
Kenestä luopuisit mieluiten? - En uskalla kommentoida =D

~S:llä alkavat
Montako heitä on? - 18
Kenet heistä näit viimeksi? - Soilen
Keneen heistä luotat eniten? - Simeen, luulisin

~T:llä alkavat
Montako heitä on? - 19
Kenestä heistä pidät eniten? - Taru =)
Onko joku heistä sinulle sukua? Kuka? - Taata

^^Sunnuntai 20.06.2010 21:42

Keuhkot keitti päitä niitti
Kuolevaisen ruton siitti
Pimentolan verikoira
Meissä virtaa MUSTA VOIMA

Herkkää ^.^Lauantai 19.06.2010 16:16

There's something in your ways
That makes me want to stay here for a thousand years
So just cry your fears
I need you everyday
Inside you I just want to wipe away your fears
So just cry your tears

I wish I was with you

If I stay well then your tears will set you free

If I stay right here and forever with you
Everything I feel for you is everything
I want to stay with you
If I stay right here and forever with you

This is tearing me apart
I wish I could be in your soft arms
And feel you again
Anytime I feel like I'm too far
Then I will try to remember all ours and your memories I know

I wish I was in you

If I stay well then your tears will set you free

If I stay right here and forever with you
Everything I feel for you is everything
I want to stay with you
If I stay right here
And forever with you