IRC-Galleria

surullista ja iloistaLauantai 22.03.2008 11:44

Kisu kuoli yllättäen tässä vähän aikaa sitten. Se oli kova shokki ja suru. Edi on lohduttanut mua kovasti, vaikka aluksi tuntui etten halua sitäkään lähelleni.

Iloisena uutisena se että meille tulee pentu, Metsäkansan Fauni. En ehkä olisi ottanut näin pian uutta kissaa mutta asia oli sovittu jo ennen Kisun kuolemaa. Ja nyt alkaa tuntua että se on ihan hyvä että vauva tulee. Varsinkin Edin kannalta, jos se saisi Faunista uuden ystävän. Ja kyllähän minäkin aivan rakastuin Fauniin kun näin sen viimeksi. Nyt pitäisi vielä viikko odottaa että saan sen kotiin.

Muuten elämä on täynnä koulua. Ja kissanäyttelyitä. Mulla on taas tän kevään aikana joka kuussa näyttelyitä jo varattuna.

Vähän aikaa sitten tuntui kaikki menevän huonosti. En nukkunut kunnolla ja oli todella vaikeaa käydä koulussa tai tehdä yhtään mitään. Nyt menee selvästi paremmin. Olen ihan pirteäkin ja yleensä ihan hyvällä tuulella. Ystäviä vähän kaipaan, heitä näkee liian harvoin. Toisaalta en jaksa matkustella, eikä siihen ole rahaakaan, joten onhan se vähän itsestäkin kiinni ettei heitä näe niin usein.

justLauantai 05.01.2008 17:50

joku masis iski uudenvuoden jälkeen. Mutta nyt taas porskuttaa, toivottavasti pitkään kun vaan saisi kaikki asiat hoidettua.

Hyvää Joulua!Keskiviikko 19.12.2007 18:29

Loma alko. Huomasin sen vasta kun olin lähdössä koulusta että enää ei tarttekaan mennä sinne tällä viikolla... Eikä ennen tammikuuta! Tai ei tää nyt varsinaista lomaa ole kun tehtäviä on annettu oikein olan takaa ettei varmasti lopu kesken. Mutta eipähän tartte herätä aamulla aikaisin eikä kiirehtiä kouluun vaan saa loikoilla sängyssä ja tehdä hommia ihan omaan tahtiin.

Jouluna täytyy mennä käymään Hyvinkäällä kotona ja Hämeenlinnassa haudoilla. Tai siis ei "täydy". Käytin vikat roposeni joululahjoihin joten toivottavasti edes joku on niistä iloinen. Kovin kummoisia eivät ole rahatilanteen huomioon ottaen, mutta lämmöllä tehtyjä/hankittuja. Isällä ikävä kyllä on päivystys jouluna että toivottavasti sen ei tartte lähtee kesken kaiken töihin.

Mä toivon lahjaksi kissojen kiipeilyseinään lisäosan. Annoin siitä piirrustukset isälle hyvissä ajoin ;)

Jos muita lahjoja tulee niin olisi kiva saada jotain hyödyllistä.

Tänään kyllä en tee mitään hyödyllistä. Huomenna ehtii ihan hyvin alottaa.

kiireitäMaanantai 08.10.2007 02:09

Tässä yhtäkkiä huomasin että mulla on melkein kaikki viikonloput parin kuun ajalta varattu. Ja melkein kaikki vielä kissajuttuja. Edillä on kaks näyttelyä ja Kismetillä kaksi, joista toiseen ei vielä oo ilmottauduttu, mutta se on hyvinkäällä niin pitäähän sinne mennä. Sitten on näitä burmatapaamisia. Toivottavasti viikolla ehtii tehdä opiskelut. Sitten onneksi ennen joulua rauhottuu niin ehtii siihen joulunaluskiireeseen opiskelujen kanssa kun silloinhan ne kaikki tentit on ja tehtävät pitää palauttaa. Yritän siis olla ottamatta enää lisää hommia ennen joulua.

ähhähääLauantai 29.09.2007 00:28

Juon mun ainoota lonkeroo ja tekis mieli enemmänkin. Ei kyllä oo rahaa mennä minnekään.

Tällä hetkellä elämä on lähinnä opiskeluja, eli tylsää. Eikun siis mielenkiintosta. Opiskelut on mielenkiintosia mutta elämä tylsää.

kesäLauantai 11.08.2007 18:27

nyt sitten kesä alko toden teolla ja täällä on kamalan kuuma. Mä en oo tehny paljon mitään hyödyllistä kesällä. Muutin uuteen kotiin ja oon vähän lueskellu eikä paljon muuta. Edin tyttiksille on syntynyt kahdet pennut kesän aikana.

Näyttää keväältäSunnuntai 01.04.2007 14:59

Kun se nyt vaan jatkuis. Mä oon NIIIIN kyllästynyt talveen ja kylmään. Mä en taida olla yhtään talvi-ihminen. Edi on lähdössä treffeille ja mua jännittää kovasti. Mut nyt jää aikaa hemmotella Kisua. Paitsi et oon pääsiäisenä vähän aikaa poissa kun pitää käydä helsingissä yhen jutun takii ja sekin jo jännittää. Kouluviikko onneks jää lyhyeks, mä en just nyt jaksaiskaan sitä.

Tääl oli talvella niin viileä että Talvikkoni "kissatelkkari" Raffeli kasvatti talviturkin. Nyt kun aurinko paistaa tänne läkähtyy. Onneks ikkunoita voi pitää auki ja sieltä tulee viileetä mut entäs kesällä kun ulkonakin on kuuma eikä sieltä enää saa viileetä sisälle.Taas ihan pilvetön taivas.

ja juuri kun ehdin manata...Perjantai 09.02.2007 21:23

ilmestyihän se typy meseen mun seurax. Pääsee vaihtaa kuulumisiakin välillä.

jäi kesken....Tiistai 30.01.2007 14:31

Kun tunti alkoi niin nopeasti. Eli oltiin Epsun kanssa viikonloppuna Lahdessa SUROKin näyttelyssä. Ja molempina päivinä tuli kotiin CACIB-sertifikaatti. Hienolta kuulostaa, eikö:P
Nyt sitten pitäisi suunnata ulkomaille International Championiksi valmistumista varten.

vähän yskittääTiistai 30.01.2007 13:55

ja vähän muutenkin kipee olo. Pitää hankkia lääkkeitä. Niiden avulla sitten jaksaa koulussa. Kun ei täältä oikein viitti olla pois kun jää heti jälkeen eikä sit tajuu mitään. Ainakin näillä verkkomedian tunneilla. Mä en tajuu mitään näistä html ja css jutuista... Nyt pakko jatkaa opiskelua... AI niin, Epsu toi kotiin taas kaksi sertiä