IRC-Galleria

moro heiskaPerjantai 21.03.2008 02:49

VeljeksetPerjantai 21.03.2008 02:47

Kaksosveljekset olivat nimeltään Jussi ja Jari. Jussi omisti vanhan
rappeutuneen veneen. Tapahtuipa, että Jarin vaimo kuoli
samana päivänä, kuin Jussin vene upposi.

Muutamia päiviä myöhemmin ystävällinen vanha rouva tapasi Jussin
kadulla sekoittaen hänet Jariin, ja sanoi hänelle, "Olen todella
pahoillani menetyksestäsi, sinusta täytyy tuntua kauhealta." Jussi
sanoi, "No, ei ihmeemmin, tosiasiassa olen oikein tyytyväinen, että
pääsin siitä eroon.

Se oli mätää vanhaa tavaraa alusta lähtien, sen alapäässä
oli kaikki kuivunut ja haisi kuolleelta kalalta. Se päästi vettä ja
sillä oli paha rako perässä ja tosi iso reikä edessä, joka suureni
joka kerta kun käytin sitä. Se vuoti hullun lailla ja oli vaikeaa pitää
sitä pystyssä.

Mutta mikä todella lopetti sen, oli kun neljä miestä vuokrasi sen
minulta pitääkseen vähän hauskaa yhdessä. Varoitin heitä, ettei se ole
enää hyvä, mutta he halusivat lähteä sen kanssa joka tapauksessa.
Kirotut hölmöt olivat yrittäneet hypätä siihen samaan aikaan eri puolilta
ja eri asennoissa ja se oli liikaa sille vanhalle ruuhelle, se halkesi
kahtia."

...Vanha rouva pyörtyi.

Voi ihan oikeesti nyt jumalauta...Perjantai 21.03.2008 02:12

Koska katsoit tämän merkinnän,niin sinun tulee lukea se nyt kokonaan, sillä tämän avulla saat tietää mitä SINULLE tapahtuu huomenna on hyväksi (;) sinulle tulevana perjantaina!

Huominen tulee olemaan elämäsi
paras päivä. Ihastuksesi pyytää sinua ulos.

Ja mitä perjantaihin tulee: SAAT perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta,eli häneltä.

Mutta, jos sinä et kopioi tätä nyt päiväkirjaasi, niin pelkään pahoin, että et saa tuota suudelmaa ja
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi ajan. :(

oli tylsää joten tuhertelin...Tiistai 18.03.2008 00:59

oli tylsää.. joten tuhertelin.Tiistai 18.03.2008 00:57

Kaikille!

Mutta mä lähden kotio.. moro!Tiistai 12.02.2008 14:20

Jei!Tiistai 12.02.2008 13:49

Sain ensimmäiset kuvani sendattua ja hyväksyttyä riemurasiaan!! jee jee jerry kotton!!1

Jep..Tiistai 12.02.2008 03:42

onko teillä koskaan tollanen fiilis?
no ei siinä sitten mitään.. en oikein keksi mitään mitä tänne nyt sitten laittais ni laitoin vaan uuden kuvan.. nauttikaa