IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 14.04.2009 23:14

☻/
/▌
/ \

kopioi tämä päiväkirjaasi 30 sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää

[Ei aihetta]Lauantai 04.04.2009 20:58

Huomeen Kreetalle :]]

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 17:38

Kopioithan !

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan

n0nn4,ssaimi,[Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, nalle_buh,
mirohei, änyli, kåsss`, Juu|i^, Lanttutohtori, surrender], MisaMisa, VALOILMIÖ, nellih`, Isq`,
emmamma`,maisq, without, ``laura_

:DDLauantai 13.09.2008 21:53

Vuonna 69 eKr. pieni tyttö nimeltä Silja lähti sienestämään, eikä tullut pitkään aikaan kotiin. Kun hän viimein, viikon parin jälkeen palasi, oli hänellä mukanaan suuri korillinen sieniä. Silja maistoi yhtä sientä, sanoi "siikahan se siellä" ja kuoli. Nyt kun olet lukenut tämän ja toistanut nuo maagiset sanat mielessäsi, ensi yönä Silja sienineen ilmestyy peiliisi ja sanoo "siikahan se siellä" sen jälkeen jätti-sieni hyökkää kimppuusi ja kuolet kuten Silja. Jotta pelastuisit, kopioi tämä omaan päiväkirjaasi.

TÄMÄ EI OLE HUIJAUSTA! Sinua on varoitettu.

[Ei aihetta]Perjantai 18.04.2008 18:03

Tyttö meni ulos ja näki pojan.
Poika juoksi pakoon.
Seuraavana päivänä tyttö näki taas saman pojan.
Poika ei enää juossut pakoon, käveli vain.
Kolmantena päivänä tyttö näki taas saman pojan.
Poika seisoi ja tuijotti tyttöä.
Neljäntenä päivänä poika kohotti kättään tytölle.
Tyttö tunsi olevansa ihastunut.
Viidentenä päivänä poika ilmestyi taas ulos.
Hän teki käsillään sydämen.
Tyttö punastui.
Kuudentena päivänä tyttö näki taas pojan.
Pojan paidassa luki: "I LOVE U"
Seitsemäntenä päivänä tyttö ajatteli uskaltaa sanoa pojalle jotain.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt, sillä kun poika oli ylittämässä tietä ja tulossa tytön luokse,
auto ajoi hänen ylitseen.
Poika kuoli.

Kopioi tämä omaan päiväkirjaasi, niin ihastuksesi lähestyy sinua viikon sisällä.
Jos et, sinulle käy kuin tarinan tytölle ja paha onni vainoaa sinua ikuisesti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 18:14

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.03.2008 21:09

TALVI
[x] pidän lumesta
[/] ensilumien aikaan minut löytää puistosta laskettelemasta
[/] lempiasusteitani ovat pipot ja kaulahuivit
[x] lempijuomiani ovat lämpimät juotavat kuten kaakao ja tee
[x] pidän takassa loimuavasta tulesta
[ ] käytän aina villasukkia
[/] lempivärini on musta
[x] pimeässä hohtavat lumihiutaleet ovat kauniita
[x] talvilajit ovat kivoja
[ ] masennun kun lumi alkaa sulaa
[/] joulu on kivoin juhla
Yhteensä: 7

KEVÄT
[/] ekojen lumien sulettua kaivan tennarit / lenkkarit esille
[/] ..ja hautaan talvikamppeeni kauas kaapin pölyiselle pohjalle
[ ] voisin katsella tuntikausia luonnon heräämistä
[/] tykkään vedellä kengilläni maahan pieniä uomia jotka täyttyvät vedellä
[x] hupparit ja farkut ovat kivoja
[/] juoksen ilman takkia pihalla
[ ] lempivärejäni ovat pirteät värit, esimerkiksi vihreä ja oranssi
[ ] pääsiäisenä on kiva virpoa
[x] etelästä palaavat joutsenet ovat kauniita
[x] jään pinnalla olevasta vedestä heijastuva aurinko saa minut malttamattomaksi
[ ] talviturkkini lähtee aina ennen vappua
Yhteensä: 5

KESÄ
[x] odotan koko vuoden kesäloman alkamista
[x] vietän kokonaisia päiviä rannalla uiden ja aurinkoa ottaen
[/] vaatteideni alla on aina uikkarit
[/] lempivärejäni ovat sininen ja valkoinen
[x] ostan shortseja / minihameita ja t-paitoja / toppeja heti niiden tultua myyntiin
[/] pilvien katselu on hauskaa
[x] jos taskustani löytyy 2e, ostan sillä jäätelön
[ ] juhannuksena olen elementissäni
[ ] mieleni tekee tappaa ihmisiä sadepäivinä
[x] en millään haluaisi talven tulevan
[/] ensimmäisen kuuran peittäessä nurmikon vietän päivän mököttäen sisällä
Yhteensä: 7

SYKSY
[x] puista putoavat lehdet ovat kauniita
[ ] sammutan välillä valot ja sytytän kynttilät
[ ] ..sitten kuuntelen jotakin rauhoittavaa musiikkia
[ ] vietän tunteja samoillen metsässä
[ ] menen aina mummon / äidin seuraksi metsään poimimaan sieniä ja marjoja
[ ] lempivärejäni ovat kaikki ruskan värit, kuten punainen ja ruskea
[ ] omistan kumpparit
[/] tykkään pomppia vesilätäköissä
[ ] pidän maalaamisesta ja piirtämisestä
[x] syyslomalla lenkkeilen ja haravoin pihaa
[ ] lumen tulo ahdistaa
Yhteensä: 2 ½

VOISITKO
nukkua alasti pihalla: En.
katsoa kun kaverisi kuolee: en
vihata jotain vaan ulkonäön vuoksi: En nyt tiiä.
sairastaa syöpää: no en ainakaa haluis..
itkeä itsesi uneen: yehkä joo
kuunnella klassista: no ehkä joskus..

OLISIKO
helppo luopua ystävistäsi: Ei
ihanaa asua yksin: Ehkä.
hauskaa tappaa joku: ei oikeestaa
ulkona nukkuminen kivaa: no joo

HALUAISITKO
auton jolla ajella: Emt.
tehdä kepposia naapurin rouvalle: no en mä ehkä..
yskiä itsesi hengiltä: en.
voittaa lotossa: joo tietty.
voittaa paljon: ehkäpä.
olla viisas: no vaikka niin
olla erilainen mitä olet: En oikeestaan.. Ehkä jonkin verran.

OLETKO KOSKAAN
pussannut tuhmaa tätiä: En
pissannut housuun koulussa: En
itkenyt kaikkien nähden: joo
halunnut kuolla: En
pelännyt kuollaksesi: en nyt sentää ihan kuollakseni.
haaveillut paremmasta elämästä: joo, joskus.

HALUAISITKO NYT
juoda teetä: En.
tietää mitä kello: kyl mä sen tiiän
adoptoida lapsen: En
ostaa karkkia: emt.

MILLOIN VIIMEKSI
Halasit kaveriasi?: En mä muista.
Käytit punaista paitaa?: Empä muista.
Joit kahvia?: noen tiiä, kahvi on pahaa :(
Sait tekstiviestin?: joskus torstain kait..
Kirjoitit kirjeen?: En muista.
Kirjoitit kutsukortteja?: vissii viime kesään
Soitit kaverillesi? En oikeestaa paljo soittele
Joku kehui sinua söpöksi...? no tuskinpa vaa
Imuroit?: öö.. perjantaina
Nauroit kunnolla?: en muista..
Muutit?: en ikinä..
Söit suklaata?: Tänään
Hiihdit?: Koulussa joskus.
Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: ën kato
Itkit?: En muista

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 19:17

Tyttö: Mikä on vialla?
Poika: Pidän hänestä niin paljon...
Tyttö: Puhu hänelle!
Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.
Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.
Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.
Tyttö: Sitten kerro hänelle.
Poika: Minäkö?
Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?
Poika: Hän ei pidä minusta...
Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?
Poika: Minä vain voin.
Tyttö: No kerro hänelle.
Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?
Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!
Poika: Minä kerron sen päivittäin.
Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?
Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.
Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.
Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.
Tyttö: Kyllä tykkää.
Poika: Mistä sinä tiedät...?
Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?
Poika: Sinä.
Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.
Poika: Rakastan sinua myös.
Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?
Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA!!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

Hyvää uutta vuotta :))Maanantai 31.12.2007 19:57