IRC-Galleria

Mä en enää edes tiedä mitä mä teen. Kuka mä olen ja mitä ihmettä mä oikein ees tajuan?

Musta on tullut yksinäinen, vaikka ihmisiä ympärillä onkin. Oon alkanut nauraa, vaikkei siihen olisi mitään syytä. Ja se nauru, ei ole edes aitoa, sen takia se usein päättyy kyyneliin. En itke enää "turhasta", en itke enää varastoon. En usko enää itkuun. En ole enää ystävilleni se kuuntelija, jolle he voivat kertoa kaiken. En haaveile enää, olen lopettanut haaveilun. En anna itseni enää ihastua kehenkään, hädintuskin annan luvan itselleni hengittää.

En ole enää Laura. En voi olla.. Ei Laura ollut tällainen. Laura ei ollut yksinäinen, eikä tylsä. Lauralla oli aina kavereita ja tekemistä, Laura rakasti haaveilua realistisissa rajoissa. Nyt -- Laura ei ole enää mitään. Lauralla ei ole enää ketään.

Älkääkä yrittäkö tulla puhumaan ja selittämään mulle jtn paskaa, että miten niin sulla ei ole ketään, tässähän me ollaan, ei mikään ole muuttunut. Joopajoo. Te olette siinä, mutta ymmärrä mua. Mä en ole samanlainen kuin te. Mä olen ainut.. tunnevammainen. Mä olen vääränlainen, se heikoin yksilö, jonka kuului kuolla jo silloin heti syntymisensä jälkeen, mutta joku hölmö ihminen tuli ja ryösti mut luontoäidiltä ja pakotti mut kasvamaan isoksi. Nyt, kun olen iso.. mitä minulla on? Yli kaksi vuosikymmentä yksikseni. Aivan yksin.Ja kaikki menee koko ajan huononpaan suuntaa.

se yksi vitun mulkku


this is me