IRC-Galleria

-NAAMAN-

-NAAMAN-

-etsäviitsisitsä-

Perjantai 13Perjantai 13.11.2009 20:34

En hirveästi kyllä ole taikauskoinen, mutta nyt on epäonnenpäivä ja saas nähdä mitä pahaa vielä tälle päivälle tapahtuu.
Yleensä on jotain ikävää koitunut kohdalleni!
Odotan innolla...

Elämää ei sen enempääTiistai 10.11.2009 23:40

Olen huomannut että kun asiat ovat sekaisin ja vailla ratkaisua, niin helpoin tapa ratkaista ja myös nopein on istahtaa tunniksi tai kahdeksi miettiä läpi asiat niiden huonot ja hyvät puolet.
Kuin myös samalla tuumia kuinka ne vaikuttavat tulevaan omassa elämässä!

Ja sen jälkeen jos elämään liittyy muita läheisiä joihin ratkaisu sekä päätökset liittyvät, täytyy hänen kanssa istahtaa alas ja keskustella, sekä kertoa ne asiat niin että toinen osapuoli ymmärtää että päätös on molempien kannalta järkevä, että niiden ongelmien eteen on yritetty monia kertoja tehdä muutoksia tuloksetta.

Semmoisen päätöksen kertominen mikä johtaa siihen että yhteinen tie eroaa on todellakin vaikeaa sen päätöksen tekijälle yhtälailla kuin sille jolle se kerrotaan,mutta jos meinaa toiselle hyvää elämää enemmän kuin itselle eikä halua enään satuttaa toista päätös on tehtävä rakkaus ei aina riitä valitettavasti.
Karu totuus elämässä ja se täytyy vain hyväksyä vaikka se tekisi helvetin kipeää...
Mutta myös asialla on lohduttavakin puoli:AIKA PARANTAA HAAVAT!

torstai 2009-07-23 klo:15.48Torstai 23.07.2009 18:52

Olemme jannen kanssa rantsilassa oulun ähellä....
tulimme hänen siskollensa yökuntiin ja katsomaan kummipoikaa!!!
Ihan leppoisaa lähteä välillä jonnekin muualle kuin löhöillä vain kokkolassa..
ensi viikko olisi vielä töitä sitten viikko lomaa ja koulu alkaa...IhAnaa!!!

Alkoholismi...Maanantai 27.04.2009 15:35

Alkoholismi(lat.alcoholismus)on riippuvuus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia.
Alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muodoista.
Alkoholisti ei useinkaan pysty kontrolloimaan juomistaan, vaan kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vierotusoireista.
Alkoholismin muihin määritelmiin kuuluu esimerkiksi pitkäaikainen liiallinen alkoholinkäyttö, joka aiheuttaa sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.

Alkoholisairaudet koskettavat tavallisesti myös alkoholistin läheisiä.
Tällä hetkellä alkoholistit ovat pääasiassa miehiä, mutta naisalkoholistien määrä on myös kasvanut viime vuosina.
Nuorten osalla tyttöjen alkoholinkäyttö on ylittänyt poikien alkoholinkäytön eräissä ikäryhmissä

nyt vasta...Sunnuntai 07.12.2008 03:42

Olen monena aamuna miettinyt että miksi oloni on jotenkin normaalista poikkeavaa.Olen katsonut itseäni peilistä ja kummastellut.Olen kiinnittänyt huomiota tekemisiini ja kummastellut.Olen myös tarkkaillut kommunikointiani muiden kanssa ja kummastellut.
Ja PERKULE kaikki tämä vaiva vain sen takia että nyt vasta huomasin olevani aivan perus idiootti APINA...Ja nyt vasta kun tämän kerron niin tajusin vielä sen että minkä takia tämän asian selvittämiseen on kulunut paljon aikaa...todetusti APINAT ovat erittäin hidas älyisiä!!!

Ei olePerjantai 15.08.2008 17:25

Se on sitten perjantai..15 vaikka tuntuu että olis 13:sta-->jos oikein alkaa ajattelemaan aikusten tavoin niin ei voi voittaa pitää olla aina pientä vitutusta ja huumoria mukana???!Pokalla feissillä en voi eteenpäin tallata,Mutta heitän ilmaan kysymyksen mitä kaikki voi miettiä:Mikä on teidän suhtautuminen elämään/elämiseen??

vitutuksen maximulti huipennusTorstai 02.08.2007 20:31

Nyt täytyy todeta että kyllä se mieskin osaa vetää naisen aika huonoon mielentilaan pelkästään jo sillä että lähtee parin viikon työmatkalle...stana!!!
Anteeksi naisellisuutemattomuuteni :(

päivän pelastusKeskiviikko 21.03.2007 16:51

KVG
kato vittu googlesta...

TIS
toteuta ittees saatana...

se siitä vittuilusta (8

Hyvä oppiminenMaanantai 27.11.2006 11:36

konstruktiivinen

-Omakohtaista aktiivista ymmärtämistä, jotta osaa etsiä ja käsitellä tietoa
-jokainen muodostaa omanlaisensa kokonaisuuden

kumulatiivinen

-Perustuu aikaisemmin opittuun
-Aikaisemmat tiedot voivat olla virheellisiä, jolloin tarvitaan vanhan poisoppimista

metakognitiivinen

-Kykyä suunnitella, hallita ja arvioida omaa toimintaansa
-Tuntee omat oppimistyylinsä
tavoite suuntautunut
-Oppiminen voi tapahtua sattumalta, edellyttäen asian sisäistämistä

kognitiivinen

-perusajatuksena on, että oppimista voidaan parantaa liittämällä se todelliseen ympäristöön
-Mielen, kehon, ympäristön ja tilanteen prosessien yhdistelmä

yhteistoiminnallinen
-inhimillinen vuorovaikutus voi johtaa tilanteisiin...luodaan uusia yhteisiä merkityksiä

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.08.2006 11:32

Ei riitä, että opiskelee
täytyy myös oppia.

Ei riitä, että luulee oppineensa
täytyy myös muistaa.

Ei riitä, että muistaa
täytyy myös ymmärtää.

Ei riitä, että ymmärtää
on myös osattava tehdä.