IRC-Galleria

Tieto jota kaikki haluavat...Sunnuntai 06.01.2008 23:33

Monivärisen hammastahnan raidat näyttävät yleensä hammasharjan päällä kutakuinkin virheettömiltä, käsiteltiinpä putkiloa miten rajusti tahansa. Raitoja ei saa sotkeutumaan edes vääntämällä putkiloa keskeltä. Eri sävyjen pysyminen erossa toisistaan ei johdu siitä, että putkilossa olisi kullekin värille oma lokeronsa. Tästä voi varmistua esimerkiksi leikkaamalla tyhjentyneen tuubin auki pituussuunnassa. Nykyaikaisten teollisesti valmistettujen hammastahnojen rakenne on hyvin tasalaatuinen, olivatpa ne sitten yksi- tai monivärisiä. Hammastahnan erisävyiset osat eivät eroa toisistaan yleensä muuten kuin väriltään. Tahnan värjäämiseen käytetään tavallisia elintarvikevärejä. Kun hammastahnaa pursotetaan putkilosta, se tulee ulos vaivattomasti mutta ei kuitenkaan hallitsemattomasti, jos puristusvoima on kohtuullinen, koska tahna poistuu tuubista pitkän kapean suuttimen kautta. Moniväristä tahnaa sisältävässä putkilossa käytetään suutinta, jonka toisessa päässä on useita aukkoja. Eriväriset tahnat kulkevat suuttimessa rinnakkain, ts. eri aukkojen kautta. Jotta lopputulos olisi raidallinen, eriväriset hammastahnat on pakattu putkiloon kerroksittain eikä peräkkäin. Tämä selittää sen, miksi putkilon vääntelyllä ja eri kohdista puristelulla on tuskin lainkaan vaikutusta siihen, miten tahna raidoittuu tullessaan ulos putkilosta. Samalla periaatteella voidaan tehdä myös muita pursotettavia raidallisia tuotteita kuin hammastahnoja. Lähtökohtana on kuitenkin se, että eri aineiden tulee olla kutakuinkin tasalaatuisia. Siksi esimerkiksi sinapin ja ketsupin yhdistäminen samaan putkiloon ei onnistu aivan vaivattomasti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.