IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 12.05.2006 22:46

Joonas päätti syntyä maailmaan eräänä rakeisena aamupäivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli suuri ja he söivät vain roskia. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan kirjeiden kirjoittaminen, niinpä ammatiksi tuli sanomalehdet.

Joonas kehittyi toisellakymmenellä varsin nätiksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä punaiset silmät.
Harrastuksista huolimatta hän oli suuresti paha. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen kutittajana.

Joonas tupakoi ja käyttää nuuskaa perjantaisin. Alkoholia hän ei juo edes juhlissa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.